Kyllä Neuvostoliitto oli ainakin 1980-luvulla ihan täysi vitsi. Kaikki tavarat, öljyä ja tykkejä lukuun ottamatta olivat täyttä sekundaa. Ladoilla ajaville naureskeltiin, mosseilla körötteleviä pidettiin lähes syyntakeettomina, aivopestyinä ihmisinä. Warre haisi pahalle ja Skodan ja kylpyammeen yhtäläisyyden tiesivät kaikki; kummastakaan ei kehtaa nousta julkisella paikalla.
Suvuissa tai kaveripiireissä aina oli joku neukkulassa käynyt, joko votkaturistina tai sitten idänkaupan takia. Idänkauppaan suhtauduttiin kuin Kummelin apinaa koijataan vitsiin, rahaa tuli b-luokan tavaralla niin että ranteita pakotti. Neuvostoliitossa käyneet kertoivat tarinoita, kuinka hotellin ravintolalasku maksettiin sukkahousuilla tai purukumeilla, taksi oli yksityisajossa viikonlopun Adidaksen t-paidalla ja koko viikon farkuilla. Kaikki tämä oli ihan yleisesti tiedossa, ei sitä muuttanut "Näin naapurissa"- ohjelmat kuin naurettavampaan suuntaan. Aidot lomamatkat tehtiin länteen, Ruotsiin, Kanarialle, jne.
Jokaisessa perhepiirissä oli 1980-luvulla vielä hyvissä voimissa olevia sotaveteraaneja. Näitä oli 1960-70-luvulla morkannut pieni taistolaisten joukko, kuin tämän päivän Elokapina tai woke-aktivistit. Eivät nämä edustaneet koko kansan mielipiteitä, suuriäänistä porukkaa kyllä. 1980-luvulla tämä asenne muuttui julkisuudessakin täysin, veteraanien arvostus nousi kansakunnan kaapin päälle. Mutta koko sodan jälkeisen ajan veteraanit ja näiden perheet tiesivät, ettei "naapuri" pystynyt aseellisesti valloittamaan edes sitä mikä oli pakko luovuttaa rauhan tultua. Mutta sota ositti hirveytensä, sen välttäminen oli ykkösprioriteetti. Tämä vaati julkista reaalipolitiikkaa, koska vaihtoehtoja ei ollut. Neuvostoliitosta puhuttiin mediassa paljon nätimmin, mitä kaveriporukoissa, kouluissa, työpaikoilla, jne. Ei Suomessa joutunut pelkäämään mielipiteen sanomista Neuvostoliitosta, sitä ei vaan julkaistu lehtien palstoilla, ei tarvinnut, koska 90% kansasta jakoi saman käsityksen.
Kaikki se, mikä oli Neuvostoliitossa ja kansandemokratioissa kiellettyä, oli sallittua Suomessa, joitain elokuvien tai kirjojen julkaisua lukuun ottamatta. Mutta ne saatiin pienellä viiveellä, Jäätäväpolte oli VHS-muodossa jaossa hyvin nopeasti kaikille, jotka halusivat sen katsoa. Sensuuri oli itsesensuuria, joka nousi itsesuojeluvaistosta. Se on eri asia kuin Neuvostoliiton propagandan uskominen. 1980-luvulta muistan, kuinka armeijan edustaja kävi luennoimassa turvallisuuspolitiikasta. Puolueettomuutta painotettiin, YYA-sopimus mainittiin, mutta painotettiin sen vain koskevan oman maan puolustamista, jonka jokainen valtio tekee muutenkin. Muistan YYA-sopimukselle meidän koululaisten/opiskelijoiden naureskelleen. Kukaan ei kuvitellut vihollisen tulevan muulta kuin idästä, "jos se tulee lännestä, se on koukannut". YYA-sopimus toimi vain rauhan aikana, ei suomalaista nuorisoa olisi saanut taistelemaan "länttä" vastaan Neuvostoliiton rinnalla. Sitä ei vaan huudettu ääneen, mutta sen kaikki tiesivät. Tätä eroa ei taida ymmärtää, jos ei ole tuota aikaa elänyt.
Sen ajan eläneenä en niinkään syytä silloin toimineita politiikkoja. MUTTA, syytän raskaammin niitä poliittisia toimijoita, jotka jatkoivat samalla linjalla vielä 1990-luvulla, niitä jotka eivät ymmärtäneet näytelmän päättyneen Neuvostoliiton romahtamiseen, vaan olivat ottaneet kaiken sen "feikin" todesta. Terveisiä vaan Haloselle, Tuomiojalle, Väyryselle ja kumppaneille.