Venäjämielinen trollaus ja disinformaatio verkossa

  • 211 605
  • 990

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Toki vähän makuasia, meneekö Tuomiojan putinismi venäjämieliseen trolli syyttäaukseen ja disinformaatioon verkossa otsikon alle. Minusta menee jo noilla teksteillä. Lisäksi Tuomiojaa syytetään - syystä tai syyttä - Alpo Rusin toimesta Venäjän tiedustelun operatiiviksi Rusin ja Jarmo Korhosen kirjassa Kremlin jalanjäljet:

» Uutuuskirja: Erkki Tuomioja on Venäjän tiedustelun operatiivi

Rusi on valitettavan vainon kohteeksi jouduttuaan saanut täydellisen pakkomielteen ja vain yhteen suuntaan, tuossakin jutussa aika häkellyttävästi esiintyy ainoastaan sosiaalidemokraatteja nimeltä vaikka todellakin löytyy kanssakulkijoita ja runsaasti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta. Oma diagnoosini Erkistä on jonkinlainen ulkopoliittinen seniliteetti, verisuonien kalkkeutuminen. Olisi vaikea nähdä putinistia kirjoittamassa populaaria elämänkertaa esim. Jaan Tõnissonista, Viron liberalismin isästä, mutta toki olen samaa mieltä, että nämä kaikki asiat pitäisi oikeasti tutkia, joka puolueesta. Vastuuttomin ulkopoliittisesti minusta kyllä ylivoimaisesti oli (ellei SKP:tä lasketa) Maalaisliitto/Keskusta ja Kekkonen itse, joka pelasi amoraalista uhkapeliä esim. Beljakov-kriisin yhteydessä, jota Rentola on hienosti kuvannut.
 
Eilen oli Iltasanomissa juttua Putinin luontoseikkailuista Siperiassa ja tykätyin kommentti oli "Hieno mies" tai jotain sinnepäin. Tuohan olisi aika helppoa saada muutaman tai jopa yhden uutteran trollin toimesta aikaiseksi, mutta silti jotenkin tuntuu, että Suomesta löytyy paljon Putinin toimien hyväksyjiä. Ehkä tuokin tuntemus on luotu trollien toimesta.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Suomi on ollut ja on edelleenkin yksi positiivisimmin Venäjään/Neukkulaa suhtautuvista maista. 80-luvulla naureskeltiin, kun ulkomailla kuviteltiin meidän olevan erikoinen osa Neuvostoliittoa. Samaten naurettiin Ruotsin sukellusvenejahdille, vaikka itse ei uskallettu tehdä asialle mitään. Varmaan siellä Euroopan suunnassa edelleen ihmetellään meidän putki-Paavoja ja muita russofiileja.

Eurooppa ei halua olla millään tavalla riippuvainen Venäjästä, koskakohan meillä opitaan?

edit: Pahoittelut varsin sairaan miehen mainitsemisesta ikävässä sävyssä.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eurooppa ei halua olla millään tavalla riippuvainen Venäjästä, koskakohan meillä opitaan?

Pikainen vilkaisu karttaan paljastaa, että ei ole mitään syytä oppia. Venäjä on vähän arvaamaton suurvalta jonka kanssa olemme rajanaapureita. Siitä tilanteesta on otettava kaikki hyöty irti mutta silti oltava koko ajan varuillaan. Tarpeeton uhittelu ja jalan polkeminen on väärä tapa hoitaa Venäjän suhteita. Mieluummin hymyillään leveästi, kätellään ystävällisesti mutta muistetaan silti taustalla koko ajan ajaa omaa etua. Vähän samaan tapaan siis kuin Kekkonen hoiti Neuvostoliiton suhteita. Venäjä pitää nähdä kuitenkin myös mahdollisuutena eikä aina vaan pelkkänä uhkana.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Rusi on valitettavan vainon kohteeksi jouduttuaan saanut täydellisen pakkomielteen ja vain yhteen suuntaan, tuossakin jutussa aika häkellyttävästi esiintyy ainoastaan sosiaalidemokraatteja nimeltä vaikka todellakin löytyy kanssakulkijoita ja runsaasti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta.

Totta. Taustalla voisi olla (Rusin kirjan perusteella, siis) nimenomaan demarijohdon toiminta väärinen ilmiantoineen Rusin vakoilusta. Rusihan tuo suoraan esille useamman tunnetun demarin, jotka kävivät hänen kimppuunsa suojellakseen itseään. Ja Supo paitsi salli tämän, myös toimi demaripomojen käskyläisenä, siis Rusin mukaan.

Oma diagnoosini Erkistä on jonkinlainen ulkopoliittinen seniliteetti, verisuonien kalkkeutuminen. Olisi vaikea nähdä putinistia kirjoittamassa populaaria elämänkertaa esim. Jaan Tõnissonista, Viron liberalismin isästä, mutta toki olen samaa mieltä, että nämä kaikki asiat pitäisi oikeasti tutkia, joka puolueesta. Vastuuttomin ulkopoliittisesti minusta kyllä ylivoimaisesti oli (ellei SKP:tä lasketa) Maalaisliitto/Keskusta ja Kekkonen itse, joka pelasi amoraalista uhkapeliä esim. Beljakov-kriisin yhteydessä, jota Rentola on hienosti kuvannut.

Itse en Tuomiojaa faktisesti pidä putinistina - en lähelläkään - mutta nostin tarkoituksella esille yhteneviä kohtia Tuomiojan puheiden ja Putinin Venäjän tavoitteiden välillä. Eräskin esille nostamasi valtiomies totesi muinoin, että niin on, miltä näyttää. Tuomiojalta on viime vuosina tullut useita kirjoituksia tai haastatteluja, joita voi ihmetellä.

Lisäksi tulee mieleen Venäjän/Putinin palkitsemia demareita mm. Paavo Lipponen, Tarja Halonen ja Eero Heinäluoma.

Kyllä vain. Ja Lipponen vielä kirjoitteli Venäjän hyökättyä Ukrainaan, että hyökkäys oli välttämätön ja seurauksena vain lännen politiikasta.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Pikainen vilkaisu karttaan paljastaa, että ei ole mitään syytä oppia.

No nyt meni kyllä koko kirjoitus ohi sinulta. Tiivistän. Suomessa ei ymmärretä, että Venäjä on paska maa, vaan suhtaudutaan siihen liiallisella luottamuksella.

Mieluummin hymyillään leveästi, kätellään ystävällisesti mutta muistetaan silti taustalla koko ajan ajaa omaa etua. Vähän samaan tapaan siis kuin Kekkonen hoiti Neuvostoliiton suhteita. Venäjä pitää nähdä kuitenkin myös mahdollisuutena eikä aina vaan pelkkänä uhkana.

Kerrotko, mitä mahdollisuuksia Venäjä Suomelle tuo?
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tarkoittanet Daria Skippari-Smirnovia. Täysi putinisti.

Juuri häntä tarkoitin, Rufin aktivistia, mutta oikeastaan muistikuvani porilaisuuteen taisikin olla väärä. Eli @TosiFani n linkkaamasta Ylen jutusta poimin erään Evgenian, jonka radikaaliin sanomiseen olen muistaakseni joskus jossain aikaisemminkin huomioni kiinnittänyt, aika rajusti nyky-demariuteen särähtävänä kokenut. Porilaisessa demariporukassa vaikuttaisi muhivan jotain vanhan hiivan jäänteitä, tai ehkäpä paremminkin jotain aivan uutta käymistilaa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eilen oli Iltasanomissa juttua Putinin luontoseikkailuista Siperiassa ja tykätyin kommentti oli "Hieno mies" tai jotain sinnepäin. Tuohan olisi aika helppoa saada muutaman tai jopa yhden uutteran trollin toimesta aikaiseksi, mutta silti jotenkin tuntuu, että Suomesta löytyy paljon Putinin toimien hyväksyjiä. Ehkä tuokin tuntemus on luotu trollien toimesta.
Tuntuu olevan missä tahansa Venäjästä kertovassa jutussa ylivoimaisesti tykätyimpiä kommentit joissa kehutaan miten hieno ihminen on Putin ja kuinka pelastaisi Suomenkin degeneraatiolta mm. homotuksen ja juutalaisten toimesta. Lukumääräisesti noita kommentteja tuntuu tosin nykyisin olevan melko vähän vaikka jutussa kuvattaisiin hyvinkin todenmukaisesti itänaapuriamme.
 

Tuamas

Jäsen
Suomessa vaikutus on vielä kohtuullisen vähäistä, koska trollit ovat niin kökköjä ja vaikuttaja-agentit (Bäckman, Elo, kököt trollitilit...) niin idiootteja.

Mutta tässä ihan konkreettinen esimerkki eiliseltä köykäisestä bottivaikuttamisesta:

”Oheinen twiitti lähti samaan aikaan ainakin näistä tileistä muodostuvasta bottiverkostosta.

#turpo #infosota

@pravdatar

@Presidentti100

@SuomiValkoisena

@VeroOnVarkaus

@kansalaismedia

@Ajattelijat

@JuudasSoini

@antistatisti

@EUnioni

@MiehenAjatuksia”

https://mobile.twitter.com/veitera/status/1034880140382273536
 

Liitteet

  • 7172D1BD-2045-41BD-8DBD-4C5B0A4A810F.jpeg
    7172D1BD-2045-41BD-8DBD-4C5B0A4A810F.jpeg
    299,8 KB · kertaa luettu: 468

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielenkiintoisia esimerkkejä Venäjämielisestä disinformaatiosta interwebsissä.

Erittäin! Oma ääneni menee faktapohjaisen informaation vastaiselle esitykselle: Tanskan hallitus esittää lakia, jossa venäjämielinen informaatio olisi rangaistavaa jopa 12 vuoden vankeudella. Nyt on pakko sanoa kaiken varalta, että lähde on Ria Novosti, joka "luovasti" soveltaa todellista Tanskan hallituksen lakiesitystä yhteistyöstä ulkomaisten tiedustelupalveluiden kanssa.

Hyvä sivu, kannattaa seurata, jos on kiinostunut siitä, miten Venäjä pyrkii koko ajan vaikuttamaan disinfolla myös Suomessa. Suomi on ollut Venäjän tulilinjalla jo pitempään ja Suomea vastaan hyökkääviä juttuja on Venäjän mediassa suhteessa paljon. Hieman kannattaa huolestua siitä, että Venäjä pyrkii ko. sivun esittelemässä casessa leimaamaan Suomesta imperialistisen (laajentumishaluisen) valtion. Vielä toki on matkaa siihen, että Venäjä leimaa Suomesta USA:n vasallivaltion Ukrainan tapaan, joka tappaa puolalaisten yms kanssa viattomia venäläisiä.

Hetkinen. Eikös Venäjä ehtinyt jo leimata myös Suomen USA:n vasalliksi NATO-harjoitukseen liittyen...
 

Undrafted

Jäsen
Erittäin! Oma ääneni menee faktapohjaisen informaation vastaiselle esitykselle: Tanskan hallitus esittää lakia, jossa venäjämielinen informaatio olisi rangaistavaa jopa 12 vuoden vankeudella. Nyt on pakko sanoa kaiken varalta, että lähde on Ria Novosti, joka "luovasti" soveltaa todellista Tanskan hallituksen lakiesitystä yhteistyöstä ulkomaisten tiedustelupalveluiden kanssa.
Eikös Venäjällä ole jo oma laki, mikä määrittää vihollisagenteiksi tjsp. kaikki organisaatiot mitkä saavat rahoitusta ulkomailta? Riittikö yhteistyökin ulkomaalaisten kanssa kyseenalaiseksi toiminnaksi? Jos oma hallitus suhtautuu innokkaan epäilevästi kaikkeen vieraaseen, niin toki luonteva uskoa muidenkin maiden hallitusten olevan samanlaisia tai pahempia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikös Venäjällä ole jo oma laki, mikä määrittää vihollisagenteiksi tjsp. kaikki organisaatiot mitkä saavat rahoitusta ulkomailta? Riittikö yhteistyökin ulkomaalaisten kanssa kyseenalaiseksi toiminnaksi? Jos oma hallitus suhtautuu innokkaan epäilevästi kaikkeen vieraaseen, niin toki luonteva uskoa muidenkin maiden hallitusten olevan samanlaisia tai pahempia.

Kyllä, Venäjällä mm. kansalaisjärjestöt rekisteröidään ulkomaisiksi agenteiksi, jos ne saavat rahoitusta ulkomailta ja osallistuvat poliittiseksi katsottuun toimintaan. Tämä on yksi osa Putinin politiikkaa, jossa vähänkään kriittiset tahot hiljennetään. Ria Novost on puhdas propagandakone, joka tässä kenties hyödyntää venäläisten epäuskoa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä on yksi osa Putinin politiikkaa, jossa vähänkään kriittiset tahot hiljennetään.
Kansalaisyhteiskunnan hiljentäminen on iso osa tätä. Esim tästä luulin aikanaan, että nyt haukkasi iso palan vaan kattia kanssa, väärässä olin.
Venäläisjärjestö Sotilaiden Äidit ulkomaisten agenttien listalle MTV3
Kun ottaa huomioon militarian arvostuksen naapurissa ja putinistien propagandan nojautumisen siihen, niin se, että sotilaiden äitejä saadaan kurmottaa ilman reaktiota on hämmästyttävää. Pelko on vahva hallinnan väline.

Kansalaisyhteiskunta – Wikipedia
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sotilaiden ädit oli @Sako jo kymmeniä vuosia sitten vahva opposition voima. Olin silloin jonkin verran tekemisissä ja tapaamisissa heidän kanssaan ja äitien järjestö kykeni antamaan suhteellisen luotettavaa tietoa esimerkiksi sotilaiden määristä ja kuolleiden määristä Tsetsenian sodassa. Pyrin osaltani antamaan nämä tiedot eteenpäin joko suoraan tai luomaan medialle valmiita kontakteja. Siihen aikaan äideillä oli ongelmia viranomaisten kanssa, koska virallinen propaganda ei myöntänyt faktoja. Sama tilanne on mitä ilmeisemmin Ukrainan ja Syyrian sodissa eli sotilaiden äidit pystyvät kertomaan sotilaiden ja kuolleiden määriä ja tästä ei Putinin Venäjä pidä. Eihän Venäjä edes ole Ukrainassa virallisesti. No, todellisuudessa on sekä Krimillä että Itä-Ukrainassa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sotilaiden ädit oli @Sako jo kymmeniä vuosia sitten vahva opposition voima.
Juuri näin. Ttuo on käsittääkseni hyvin arvostettu järjestö kansalaisten silmissä ja siihen perustuu hämmästykseni, että regime uskalsi pitää luun kurkkuun. Historiaa heti neukkulan kaatumisesta eteenpäin, joten sikäläisellä mittapuulla vanha järjestö.

No, nykyään tiedämme, että vallan säilyttääkseen regime tekee mitä tahansa. Tuo solttujen äidit oli yksi merkittävä virstanpylväs sen tiedon avautumisessa.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Sellasta vaan kysyn, että mikä on Venäjän trollitehtaan vastakohta?
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Tästäkin dokumentista käy hyvin selville, ettei Venäjän trollien kanssa kannata argumentoida, sekin täyttää toiminnalle asetetut tavoitteet. Oikea menettelytapa on olla hereillä alustojen ylläpidossa ja potkia ne pois.
Sikäli positiivista, että Venäjän valtiojohtoinen ja systemaattinen trollitehtaiden käyttäminen yleisen mielipiteen muokkaajana kohdistamalla tekaistuja väitteitä niin omaa kansaa kuin kansainvälistä yhteisöäkin vastaan on tunnistettu. Aika käy trollitehtaita vastaan ja niiden teho heikkenee jatkuvasti valveutuneisuuden kasvaessa. Samaan aikaan keinot niitä vastaan vahvistuvat. Sikäli tällaiselle toiminnalle on Venäjällä ja edeltäjänsä Neuvostoliiton historiassa pitkät perinteet. Mainilan laukaukset vuonna 1939 olivat esimerkki tuon aikakauden trollauksesta, jolla Neuvostoliitto sai oikeutuksen pyrkimyksilleen vallata Suomi. Nyt lähes 80 vuotta myöhemmin tilanne ei ole juuri erilainen, vain sen nyansseissa on eroja. Krimin valtaamista edelsi trollikampanja, jonka avulla ja tekaistuilla väittämillä Venäjä sai oikeutuksen Ukrainan suvereniteetin loukkaamiseen. O tempora, o mores voisi jopa todeta.

Tälläkin palstalla vaikutti sittemmin poispotkittu nimimerkki, jolla oli lähes toista sataa eri nimierkkiä eri keskustelupalstojen foorumeilla. Niin täällä kuin muillakin foorumeilla tavoite oli sama, trollata Venäjämielistä propagandaa sekä ohjata keskustelun sävyä ja sisältöä.
 
Viimeksi muokattu:

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mulle muuten tarjottiin töitä Venäjän trollina. Palkkioksi tarjottiin 4×50€ City Marketin lahjakorttia. Jotka vanhenivat viime vuonna. Alkoi epäilyttämään organisaation toimivuus. Sitten kun vierailen ainoastaan täällä Jatkoajassa niin turpaahan täällä tulisi jatkuvasti. Aihe kun on vähän vieras. Joten, jatketaan näillä ja mennään entisellä, kiitos. Ei muuta.
 

Tammerforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mulle muuten tarjottiin töitä Venäjän trollina. Palkkioksi tarjottiin 4×50€ City Marketin lahjakorttia. Jotka vanhenivat viime vuonna. Alkoi epäilyttämään organisaation toimivuus. Sitten kun vierailen ainoastaan täällä Jatkoajassa niin turpaahan täällä tulisi jatkuvasti. Aihe kun on vähän vieras. Joten, jatketaan näillä ja mennään entisellä, kiitos. Ei muuta.
Oliko tämä vitsi vai mistä tiesivät tulla sulle tarjoamaan töitä? Eikös täällä kuitenkin olla nimimerkkien takana, vai laittoiko trollitehdas yksityisviestin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös