bunghole kirjoitti:
Ja sinulla on kompetenssia sanoa tämä? Tottahan näin täytyy olla jos sinä sanot. Älkäämme siis esittäkö mielipiteitä tai edes faktoja kun niille tarvitaan hyväksyntä Jagsilta että keskustelu voisi jatkua. Ja jotta hyväksyntä tulisi, täytyy väitteen tukea kyseisen henkilön päämääriä tai kyseinen asia vaietaan kuoliaaksi.
Väitit, ettei Venäjällä ole ystäviä. Olisit voinut hieman myös perustella väitettäsi.
Vedän sen verran sanojani takaisin, ettei valtioilla koskaan ole suoranaisia ystäviä, ainoastaan liittolaisia ja vihollisia. Liittolaisuus määräytyy yhteisten etujen mukaan, vihollisuus vastakkaisten etujen mukaan. Entisestä liittolaisesta voi tulla vihollinen, jos eturistiriidat ovat suuremmat kuin yhteisistä eduista koituva hyöty, ja päinvastoin.
Suomellakaan ei ole yhtään varsinaista ystävää. Jos joku luulee, että esimerkiksi Ruotsi on Suomen ystävä, hän erehtyy. Muistetaan vaikka viime talven tilanne, jossa Ruotsi katkaisi kaiken energiantuonnin Suomeen tilanteessa, jossa Venäjä ainoastaan vähensi sitä. Ruotsi ei ole koskaan ollut Suomen ystävä, eikä uskoakseni tule sitä koskaan olemaankaan.
Valtioiden väliset suhteet voivat riippua paljon myös valtionpäämiesten henkilösuhteista. Gerhard Schröderin aikana Saksan ja Venäjän suhteet muodostuivat valtiotasolla läheisemmiksi kuin koskaan aikaisemmin, koska Schröder ja Vladimir Putin muodostivat läheisen ystävyyssuhteen. Tavallaan juuri tämän ystävyyssuhteen ansiosta osapuolet solmivat sopimuksen erittäin tärkeästä Itämeren kaasuputkihankeesta, jossa Saksa käveli tylysti EU:n yli ja ajoi omaa sekä Venäjän etua, vastoin esimerkiksi Puolan ja Liettuan etuja.
Myös ruohonjuuritason ystävyys kahden eri valtion kansalaisten kesken on mahdollista, vaikka valtiotasolla välit eivät olisikaan kovin hyvät. Paras esimerkki on Venäjän ja Ukrainan välinen tilanne. Ukrainan johto kiukuttelee Venäjälle ja käyttää maantieteellistä asemaansa hyväkseen kiristääkseen Venäjää energia-asioissa, mutta muuten ukrainalaiset ja venäläiset ovat toistensa kanssa todella paljon tekemisissä kaikilla tasoilla. Käytännössä kyse onkin samasta kansasta, itäslaaveista. Siinä missä Ukraina on Kiovan Venäjän perillinen, on nyky-Venäjä Moskovan Venäjän ja Novgorodin Venäjän perillinen. Myös valkovenäläiset voidaan lukea samaan kansaan Minskin Venäjän perillisinä. Samoja itäslaaveja kaikki.
Ennustukseni ja myös toiveeni onkin, että kaikki kolme venäläisvaltiota yhdistyvät yhdeksi Venäjäksi rauhanomaisesti jossakin vaiheessa.
bunghole kirjoitti:
Kerrotko sitten että miten? Silläkö tavalla että Eurooppa on kehittänyt kansalaisilleen elintason, oikeusjärjestelmän ja yleensäkin olot joista idässä voidaan vain haaveilla? Ja näin ollen saadaan entisen itäblokin maat kilpailemaan Euroopan Unioniin pääsystä.
En tarkoittanut tätä, vaan EU:n vaikutusvallan lisäämistä unionin ulkopuolella. Moni EU-maa on samalla NATO-maa, ja osallistui laittomaan Irakin sotaan siinä missä USA:kin.
Olen huolestuneesti seurannut esimerkiksi Britannian viime vuosien "aktivoitumista" ja havainnut sen toiminnassa kaikuja brittiläisen imperiumin vuosilta. Britannia oli Irakin sodan pääroisto heti USA:n jälkeen.
Monissa vanhoissa Britannian siirtomaissa on edelleen valtavasti brittiläisomistusta. Vaikka nämä maat itsenäistyivätkin, niin omistussuhteet ovat pysyneet valitettavasti edelleen liian brittiläisvoittoisina. Liian suuri osuus entisten siirtomaiden luonnonvarojen hyödyntämisen tuotoista tulee lontoolaisille pankkitileille. Brittiläinen imperiumi ei ole oikeastaan hävinnyt yhtään mihinkään, vaikka sen brutaalein muoto jäikin jonnekin 1700-1800- luvulle sekä 1900-luvun alkuun.
Myös EU:n suhteissa Venäjään olen havainnut lieviä imperialismin oireita. Viimeisen EU:n ja Venäjän huippukokouksen pääteema tuntui olevan se, että EU yritti kieltää Venäjää vapaasti kilpailuttamasta energiaansa Itä-Aasian ja EU:n välillä. Asetelma oli pitkälti sellainen, että EU syytti ja saneli, ja Venäjä puolustautui ja yritti diplomaattisesti väistää EU:n saneluyritykset. Tulkitsin tällaisen suorana puuttumisena Venäjän sisäisiin asioihin ja vapaan markkinatalouden vastustamisena.
Toinen yhtä hyvä esimerkki samasta huippukokouksesta oli EU:n suora vaatimus Venäjälle avata sen energiasektori länsimaiselle omistukselle, mutta jyrkkä kieltäytyminen venäläisen Gazpromin päästämisestä EU:n omille sisämarkkinoille.
Vladimir Putinin vastaus EU:lle olikin selvä. Venäjä ei voi suostua vaatimuksiin, joissa ainoastaan EU:n edut otetaan huomioon ja Venäjä jätetään ottopojan asemaan. EU tulee toivottavasti huomaamaan, ettei se voi enää yksipuolisesti sanella Venäjän ja EU:n kanssakäymisen sääntöjä kuten vielä 1990-luvulla.