dali kirjoitti:
Niin, ja mitä tämä liittyy Venäjään? Lähinnä tämä on kommentti Jagsille siitä, että Venäjällä on kiistatta ollut historiassaan lukuisia kertoja intressejä laajentaa valtapiiriään kohti länttä. Puolan jako on tästä hyvä esimerkki.
Tarkoitin "lännellä" tässä tapauksessa länsimaita, joihin Puolaa ei ainakaan perinteisesti ole luettu. Mielestäni Venäjä ei ole koskaan hyökännyt länsimaan kimppuun, ellei 1700-lukua edeltävää Ruotsia lasketa sellaiseksi. Länsimaista Venäjälle ovat vastaavasti hyökänneet Saksa, Ranska ja Englanti (Krimin sodassa).
dali kirjoitti:
edit2: Ja ajatuskulkuni pointti on se, että Venäjän vaurastuminen johtaa lopulta siihen, että Euroopan valtapiireistä aletaan kisata yhä voimakkaammin. Tällä kertaa ei niinkään olla jakamassa maapaloja, vaan kauppa-alueita.
Uskon, että jatkossa Valko-Venäjä ja myös Ukraina tulevat olemaan tiukasti Venäjän ns. "valtapiirissä", kenties jossakin vaiheessa nämä muodostavat jopa yhden valtion. Tälle löytyy sekä maantieteelliset, historialliset että rodulliset perustelut. Valko-Venäjä ja Ukraina kuuluivat tsaarin Venäjään ja itsenäistyivät ensimmäisen kerran historiansa aikana vasta 1991. Lisäksi he ovat rodullisesti käytännössä samaa kansaa venäläisten kanssa, koska he kaikki polveutuvat itäslaaveista. En tiedä millä aikavälillä tämä tapahtuu, mutta tähän suuntaan varmasti mennään koko ajan enemmän ja enemmän.
Ukrainan "kuhertelun" lännen kanssa en usko kestävän pitkään, koska kansa ei ole siihen tyytyväinen. Ns. oranssi vallankumous on merkinnyt Ukrainassa vain kansan köyhtymistä ja eriarvoisuuden lisääntymistä. Parlamenttivaaleissa ns. "venäläismielinen" Janukovitshin puolue saikin jo selvän vaalivoiton.
En kuitenkaan usko, että Venäjä tulee Euroopassa ulottamaan valtapiiriään tätä pidemmälle. Baltia ja Itä-Eurooppa saavat Venäjän puolesta harjoittaa nykyistä politiikkaansa. Sen sijaan etelässä Venäjän valtapiiri tullee laajenemaan entisiin neuvostotasavaltoihin yhä enenevässä määrin.
Se, missä Venäjä on vahvoilla, on energiasektori. Sillä on kolmannes koko maapallon maakaasuvarannoista, ja Eurooppa on riippuvainen Venäjän maakaasusta. Kasvavat Aasian markkinat antavat venäläisille mahdollisuuden kilpailuttaa energiansa Euroopan ja Aasian välillä. Jos EU vittuilee Venäjälle esimerkiksi estämällä venäläisyritysten toimimisen alueellaan, voi Venäjä vastavetona sulkea energiahanat ja myydä maakaasun kiinalaisille, korealaisille ja japanilaisille. Silloin kolmasosa saksalaisista ja kaksi kolmasosaa puolalaisista jää ilman energiaa. EU ei voi enää jatkossa harjoittaa yksipuolista valtapolitiikkaa Venäjän suhteen, koska Venäjällä on tämä arvokas valtti takataskussaan.
Rakenteilla oleva Itämeren kaasuputki on Venäjän kannalta erittäin tärkeä asia myös poliittisesti, koska se vähentää sen riippuvuutta esimerkiksi Liettuasta ja Puolasta melkoisesti. Myös "oranssin" Ukrainan mahdollisuus kiristää Venäjää varastamalla sen kaasua ei tule enää jatkossa onnistumaan, jos Venäjä toimittaa kaasun ohi näiden kaikkien suoraan Länsi-Eurooppaan. Venäjän energiasta kokonaan riippuvainen Ukraina on silloin aika pakotettu toimimaan monessakin suhteessa Moskovan tahdon mukaisesti.
Samainen kaasuputki on pelottanut myös Puolaa, koska se menettää myös asemansa energian kauttakulkumaana, ja sitä kautta sekä kauttakulkumaksut että Venäjän riippuvuus Puolasta poistuu. Jotain siitä kiihkeydestä, jolla Puolassa on putkeen suhtauduttu, kertoo maan pääministerin lausunto, jossa hän vertasi Putin-Schröder sopimusta Molotov-Ribbentrop sopimukseen. Puola menettää putken myötä hirvittävästi sekä tuloja että vaikutusvaltaa, eli ei ihme että maan pääministeri jyrisi saksalaisille asiasta painokkaasti.
Millä tavalla Venäjä sitten tulee käyttämään "energia-asettaan"? Mielestäni Venäjän ensisijainen tavoite on taloudellisen voiton maksimointi, kuten markkinatalousmaalla kuuluukin olla. Putinin ja hänen seuraajansa politiikan päätavoitteita tulee olemaan kansan elintason nostaminen, ja sitä edesauttaa parhaiten vientitulojen maksimointi. Eli energia tullaan kilpailuttamaan sekä Euroopan sisällä että laajemmasti koko EU:n ja Aasian välillä. Tällainen kilpailuttaminen varmasti suututtaa EU:ta, koska se on tottunut siihen ettei sillä ole juuri kilpailijaa Venäjän energian suhteen, mutta EU ei voi asialle mitään tehdä. Jos Aasia haluaa ostaa Venäjän energiaa paremmilla ehdoilla kuin EU, on EU:n parannettava vuorostaan tarjoustaan.
Mutta taloudellisten seikkojen ohella myös politiikka on väkisinkin pelissä mukana. Itämeren kaasuputki poistaa Venäjän riippuvuuden kaasun kauttakulkumaista, mutta näiden maiden riippuvuus Venäjään säilyy, elleivät ne keksi vaihtoehtoisia tapoja tuottaa samaa määrää energiaa. Näin esimerkiksi Varsovan on luotava jatkossa paremmat suhteet Moskovaan, ja pitkälti Moskovan ehdoilla. Samaa voidaan sanoa myös Baltian maista.
