Sistis kirjoitti:
Enemmänkin olen sitä mieltä, että tuo sivurata sijaitsi vain alueella, joka oli Suomen hyökkäyksen suuntana. Muurmannin radan sijainti ei vaikuttanut asiaan, vaan Aunuksen kannaksen otollinen asema kahden suuren järven välissä puolustustaisteluja ajatellen.
Suomalaiset räjäyttivät Muurmannin radan moneen otteeseen, ja radan hallinnasta käytiin paljon taisteluita sodan aikana. Venäläiset joutuivat suomalaisten toimien takia rakentamaan kokonaan uuden sivuradan sen osuuden kohdalta, joka oli Suomen miehittämä.
Sistis kirjoitti:
Putinista voidaan olla montaa mieltä. Itse olen sitä mieltä, että hänen aikanaan Venäjä on ottanut monta askelta takaisin kohti diktatuuria.
Ehkä kuitenkin venäläisten oma mielipide on tässä yhteydessä se ratkaiseva? Putin nauttii maassa suurta suosiota, eikä tuossa ole kyse mistään propagandasta tai vääristelystä, vaan mies on maassa oikeasti erittäin suosittu johtaja.
Veikkaisin, että yksi syy voisi olla ihmisten parantunut elintaso ja talouden yleinen kohentuminen Putinin kaudella.
Sistis kirjoitti:
Prahan tapauksessa ei voi puhua kansannoususta, koska Tshekit eivät nousseet kapinaan valloittajaa vastaan. Unkarin tapahtumat taisivat olla vielä muistissa ja vastarinnan toivottomuus tiedettiin. Joka tapauksessa pääpointti tässäkin sama, kuin Unkarin kansannoususta.
Vieraan valtion sisäisiin asioihin puuttuminen ei ole oikein, mutta NL tuskin oli tässä mikään poikkeus verrattuna maailmanhistorian muihin suurvaltoihin.
Kuriositeettinä vielä: Edellisessä postissa mainittu Georgi Zhukov on Venäjällä melkoinen kansallissankari. Häntä voidaan verrata Mannerheimin asemaan Suomessa sillä erotuksella, että Zhukovin suosio ja kannatus meni vielä paljon pidemmälle kuin Mannerheimin.
Zhukovin suosio ei ole mikään ihme, kun ajatellaan mitä hän teki maansa hyväksi.
Zhukov taisteli asevelvollisena I maailmansodassa ja sai poikkeuksellisesta urheudestaan Pyhän Yrjön ristin. Vallankumouksen jälkeen Zhukov liittyi bolshevikkeihin, ja hän taisteli vallankumouksellisten puolella sisällissodassa. Zhukov selvisi vuosien 1937-1939 Stalinin vainoista kuin ihmeen kaupalla, jolloin Stalin tapatti käytännössä kaikki parhaat upseerinsa. Tämä saattoi pelastaa Neuvostoliiton II maailmansodassa.
Vuonna 1939 Zhukov kukisti Mantsuriaan hyökänneet japanilaiset ja Zhukovin armeijakunta käytännössä tuhosi koko Japanin Kwantungin armeijan.
II maailmansodassa Zhukov siirrettiin Moskovasta reserviläisten kokoajasta Leningradin puolustuksen johtoon. Hän onnistui selviämään toivottomalta näyttävästi tilanteesta ja lyömään natsit. Leningrad pelastui.
Tämän jälkeen Zhukov siirrettiin Moskovan puolustuksen johtoon. Kuten Leningradin tapauksessa, Saksan hyökkäys pysähtyi n. 65 km kaupungista länteen. Tämän jälkeen Zhukov käynnisti menestyksekkään vastahyökkäyksen ja ajoi fasistit pois Moskovan liepeiltä. Jälleen Zhukovin komentama armeija oli pysäyttänyt saksalaiset, ja tällä kertaa pelastui Moskova.
1942 Zhukov sai varapuolustusministerin tittelin, ja hänet lähetettiin jälleen johtamaan kansakunnan kannalta kriittistä tehtävää, Stalingradin puolustusta. Siellä Zhukov johti operaatiota, joka tuhosi koko Saksan 6. armeijan, ja käytännössä tämä ratkaisi Saksan tappion koko II maailmansodassa. Tämän jälkeen hänelle myönnettiin Neuvostoliiton marsalkan arvonimi.
1943 Zhukov suunnitteli ja koordinoi operaatiot Kutuzov ja Rumjantsev Kurskin rintamalla. Zhukovin johtama armeija murskasi natsit myös Kurskissa, ja saksalaisrintaman murruttua Zhukovin armeija eteni läpi Ukrainan aina Karpaateille asti, jonne saksalaiset joutuivat perääntymään.
Seuraavaksi oli vuorossa operaatio Bagration, eräs maailmanhistorian onnistuneimmista sotaoperaatioista. Zhukov oli tietenkin myös tämän operaation johdossa. Kyseessä oli Valko-Venäjällä toteutettu massiivinen hyökkäys saksalaisia vastaan, joka tuhosi koko Saksan keskisen armeijakunnan. Zhukovin taktiikkaa noudattaen venäläiset etenivät jopa satoja kilometrejä yhden viikon aikana. Saksa menetti lähes puoli miljoonaa miestä ja rintama työnnettiin pois Neuvostoliitosta Puolan puolelle, Varsovan porteille.
Lopullista hyökkäystä kohti Berliiniä johti itseoikeutetusti marsalkka Zhukov. Berliini antautui Toukokuussa 1945, ja Zhukov otti vastaan Saksan virallisen antautumisen.
Zhukovin panos Suuressa isänmaallisessa sodassa ei ollut kovin vähäinen, niinkuin kaikki ymmärtävät. Zhukovin armeijakunta pelasti Leningradin, pelasti Moskovan, tuhosi saksalaiset Stalingradissa, tuhosi saksalaiset Kurskissa, Zhukov operoi loistavasti onnistuneen Bagrationin ja vieläpä valloitti Berliinin! Ei kai sotasankarilta tuon enempää voisi vaatia?
Zhukovin suosio Neuvostoliitossa nousikin rauhan jälkeen sellaiseksi, että se tavoitteli jopa henkilöpalvonnan tunnusmerkkejä. Eikä kyse ollut pakotetusta henkilöpalvonnasta, vaan kansa oikeasti piti Zhukovia pelastajanaan. Ja tätähän mies pitkälti myös oli.
Stalin koki 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa Zhukovin suosion uhaksi omalle asemalleen, mutta ei uskaltanut tapattaa Zhukovia, koska kansa rakasti tätä niin paljon. Se ettei edes yksinvaltainen, vainoharhainen diktaattori ja massamurhaaja Stalin uskaltanut koskea Zhukoviin, kertoo aika paljon.
Georgi Zhukov on kiistatta eräs historian suurmiehistä. Hän oli erinomainen sotilas. Hän osoitti poikkeuksellista sotilaskuntoa ja urhoollisuutta I maailmansodassa asevelvollisena, otti osaa Venäjän sisällissotaan punakaartissa kunnostautuen myös siellä erinomaisesti, ja oli täysin ratkaiseva henkilö II maailmansodan raskaissa, mutta lopulta menestyksekkäissä puolustustaisteluissa Natsi-Saksaa vastaan.
Siviilissä Zhukov oli leppoisa ja sympaattisen oloinen ja näköinen herrasmies, jolla oli usein suu hymyssä ja pilke silmäkulmassa. Zhukov rakasti myös kulttuuria: oopperaa, balettia, klassista musiikkia, teatteria. Silti hän oli myös kova, armoton ka peloton sotilas, joka ei armahtanut vihollista taistelutilanteessa eikä menettänyt malttiaan toivottomassakaan tilanteessa.
Lyhyesti sanottuna: Georgi Zhukov oli hyvin venäläinen hahmo.