Venäjä-suhteissa ei ole vikaa

  • 168 276
  • 2 941
Tila
Viestiketju on suljettu.

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti msg
Arvelinkin, että panoksesi tähän(kin) keskusteluun on tätä "lillukanvarsi-sarjaa".
Vastaamattahan sinulla mm. kysymys siitä, oletko Baltia-kysymyksessä EU komissaarin vai Putinin neuvonantajan linjalla.
Ja myös se olisi kiva tietää, että oletko nimimerkissäsi olevan pelaajan linjalla Prahan 1968 tapahtumista?

Siis juuri näin. Okei, kyllähän tyhmempikin ymmärtää että venäjän poika ärsyttää jossain määrin tahallaan, eli suomeksi provosoi. Tuo logiikka kuitenkin hämmästyttää. Jagsi kirjoittaa paljon ja pitkiä viestejä, eikä kuitenkaan välitä lainkaan siitä onko noilla kirjoituksilla mitään uskottavuutta. Siis miksi käyttää paljon aikaa teksteihin, joiden uskottavuus on nollatasoa???
 

Animal

Jäsen
Viestin lähetti finnjewel
Suomen tiedotusvälineet ovat kertoneet ilmatilan loukkauksiin syyllistyvien koneiden olevan matkalla Kaliningradista manner-Venäjälle tai päinvaistoin.

=Eivät voi enää lennellä Baltian maiden yli Pietariin / Leningradin sotilaspiirin alueelle, koska nämä liittyivät NATOon. Mielenkiintoista, että rajaloukkaukset ovat lisääntyneet viimeisen puolen vuoden aikana. Koskas Baltian maat liittyivätkään tähän Pohjois-Atlanttiseen puolustusliittoon?

Mielenkiintoisia huomioita tähän ilmatilan loukkaus jupakkaan ja Baltian maiden NATOon liittymiseen liittyen:

- NATOn hävittäjiä sijoitettiin muistaakseni 4 kappaletta Baltian maihin valvomaan Viron, Latvian ja Liettua ilmatilaa --> Venäjän ilmavoimien komentaja ilmoitti tämän jälkeen, että kaikki Venäjän ilmatilaan eksyneet NATO -koneet ammutaan välittömästi alas.

-Päivää ennen Baltian maiden liittymistä NATOon (vai EU:hun, en ole aivan varma), ryssän MIG -pari kävi kääntymässä provokaatioksi Tallinnan kaupungin yläpuolella. Ikäänkuin osoittaakseen, että hehän lentelevät täällä, jos heitä huvittaa.

Eli ryssä on ryssä. Luihu petturi.
 

Animal

Jäsen
Viestin lähetti Birkku
Jagsi kirjoittaa paljon ja pitkiä viestejä, eikä kuitenkaan välitä lainkaan siitä onko noilla kirjoituksilla mitään uskottavuutta. Siis miksi käyttää paljon aikaa teksteihin, joiden uskottavuus on nollatasoa???

Oma veikkaukseni tähän on se, että nimimerkin "The Original Jags" taakse piiloutuva ihminen ei ole täysi terve, eli kello käy eri ajassa verrattuna muihin. Toisten eri mielipiteen omaavien ihmisten kanssa täällä on pystynyt heittämään lähestulkoon aina läppää objektiivisesti, mutta tämän mentalin kanssa se ei onnistu käytännössä koskaan. Se on sääli, sillä TOJ:lla olisi mielestäni erittäin paljon annettavaa JA:n keskustelupalstalle, koska tietämys slobokiekosta sällillä on valtava. Nyt hänen puolueellinen, provosoiva ja kusipäinen asenne on johtanut siihen, että juuri ketään hänen tietämys ei kiinnosta ja pääsääntöisesti kaikki ovat esim. Venäjän maajoukkuetta vastaan. Ja ainoastaan sen vuoksi, että TOJ fanaattisesti kannattaa kyseistä nippua.

Nimenomaan sairasta on se, että samasta asiasta TOJ jaksaa kirjoitella samaa provosoivaa paskaa päivät pitkät. Surullista tässä on se, että TOJ myös roikkuu JA:ssa päivät pitkät, mikä viittaa taas siihen, että kyseessä on hyvin yksinäinen henkilö. Ja se on todella surullista. Tosin yksinäisyyttä en ihmettele yhtään, jos siviilihenkilönäkin suhtautuminen muiden mielipiteisiin ja asenne muita kohtaan on samanlainen kuin täällä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Kontu ja West Ham
Sepä se on näiden keskustelupalstojen kanssa. Ei mikään edellytä, että jokin vastaus on todellinen mielipide. osahan keskustelee lämpimikseen keskustelua aikaan saadakseen.

tämähän ei ole mikään oikeussali, jossa todistajan (kirjoittajan)on puhuttava aina totta

osa trollaa vastakkaiseen suuntaan, mitä itse ajattelee tarkoituksella. Itse ainakin muutaman täällä esiintyvän "äärioikeisto"-nimimerkin - mielipiteet kääntävät oitis sympatiat vastakkaiseen suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti Brunberg
Raaka linja pitäs vaan vetää, jos venakko lentää varmasti suomen alueella niin ammutaan buk-m1 perään. Ei tule toista kertaa.


Se nyt vaan on hieman arvelluttavaa ruveta aina heti ammuskelemaan näissä ilmatilan loukkaamistilanteissa.

Ja vladin ketjussa aikaisemmin esittämään pohdintaan siitä, etteikö suomalaiset hävittäjät ehtisi näissä tilanteissa tunnistuslennoille, niin Hornetit ovat nimenomaan käyneet tunnistamassa nämä a.o. tapaukset... eikä sitä Hornetin konetykkiä suinkaan ole ladattu "räkäpäillä" vaan kovat piipussa on hälytykseen reagoitu - puhumattakaan siipien alla olevasta aseistuksesta.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Brunberg
Raaka linja pitäs vaan vetää, jos venakko lentää varmasti suomen alueella niin ammutaan buk-m1 perään. Ei tule toista kertaa.

Hoh hoijaa. Suuruudenhulluus on saatanan vaarallinen tauti, vai miten se kuuluisa sanonta menikään.. Tuollainen uhoaminen kuulostaa kyllä kovin lapselliselta, vaikka ei toivon mukaan ole esitetty edes ihan tositarkoituksella.

Eiköhän kuitenkin hoideta nämä asiat ihan diplomaattisin keinoin. Valtiojohtohan on reagoinut tilanteeseen aivan oikein, Vanhanen ottaa asian pöydälle Moskovan vierailullaan. Ainoa oikea järkevä tapa toimia. Ellei puhe auta, otetaan sitten astetta järeämmät painostuskeinot käyttöön esimerkiksi EU:n arvovallan kautta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Predator

Ja vladin ketjussa aikaisemmin esittämään pohdintaan siitä, etteikö suomalaiset hävittäjät ehtisi näissä tilanteissa tunnistuslennoille, niin Hornetit ovat nimenomaan käyneet tunnistamassa nämä a.o. tapaukset..

Kiitos täsmennyksestä, tästä voidaan päätellä ainakin se ettei venäläiskoneiden loukkaus ole ihan pieni vaan vähintäänkin sivutaan Suomen ilmatilaa pidemmän ajan kanssa - näin ainakin voisin olettaa jos ilmavoimat ehtii kunnolla käydä tunnistamassa kyseiset tunkeutujat.

Toisaalta en minä ainakaan jaksa polttaa päreitäni tällaisten tapahtumien kanssa, näitä sattui ja tapahtui yhtenään 70- ja 80-luvuilla ja taatusti ennen tätäkin, 90-luvulla ne hiipuivat johtuen osaltaan Venäjän poliittisesta tilanteesta mutta myös kaaoksesta asevoimissa. Nykyinen aktivoituminen johtunee monestakin syystä:

-Baltian tilanteesta.

-Venäjän omasta poliittisesta tilanteesta, aletaan haikailla takaisin suurvalta aikoihin.

-Kokonaistilanteen muutoksesta Venäjän asevoimissa, uudistuksia on jo tehty - kenties ne alkavat tuottaa "hedelmää" tälla tavalla.

Käsittääkseni samansuuntaista kissa ja hiiri leikkiä on jälleen alettu leikkimään uudelleen pohjoisessa Norjan (NATOn) ja Venäjän välillä.

vlad.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti vlad


Käsittääkseni samansuuntaista kissa ja hiiri leikkiä on jälleen alettu leikkimään uudelleen pohjoisessa Norjan (NATOn) ja Venäjän välillä.


Näin on. Ja onhan se hyvä että länsivalloilla on edes jonkinlainen "näyteikkuna" missä venäläiset perinteisesti esittelevät lentokalustoaan - onhan sitä Migiä tai Sukhoin kyttyräselkää ihan erilaista tiirailla hävittäjän lentäessä omassa elementissään, kuin jos se tylsästi istuisi tassuillaan asvaltilla jossakin Le Bourquetin ilmailumessuilla. Muistaakseni nimenomaan norjalaisilla F-16 hävittäjillä oli ilo ja kunnia bongata ensimmäisenä maailmassa venäläisten vallankumouksellinen hävittäjä SU-47 "Berkut" - tämä venäläinen esitteli muotojaan Norjan ilmatilassa ja sitähän oli sitten norjalaisen lentäjän ihan pakko "ampua" kameralla. Komea kuvasarja tulikin.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Viestin lähetti Kontulan Ottawa

Itse ainakin muutaman täällä esiintyvän "äärioikeisto"-nimimerkin - mielipiteet kääntävät oitis sympatiat vastakkaiseen suuntaan.

Etköhän sinä ole puolesi jo osoittanut muissakin ketjuissa ja on täyttä hölynpölyä vaittää, että joku alkaa symppaamaan ryssiä vain keskustelupalstan takia. Kyllä ryssiä, kommunismia, slaavilaisuutta yms. sympatiseeraavat ovat olleet siellä punaisella puolella jo ennestään, ilman mitään mielipidefoorumien aiheuttamaa herätystä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Kontu ja West Ham
niin en nyt mainitse mistään ryssistä. Itse en ole esittänyt heistä mitään kantaa täällä, en ole mielestäni kehunut muutenkaan mitään puoluetta enkä aatesuuntaa. Oen lähinnä yrittänyt korjata eri kirjoittajien suoranaisia virheitä, joita aina välillä esiintyy tietämättömyydenkin takia. Varsinkin historian ja politiikan faktojen tuntemus tuntuu eräillä olevan aika hakusessa.

Itänaapuria puolustelevat taitavat olla tällä hetkellä niitä oikeistosuunnan kannattajia, valtiohan on oikea kapitalismin laboratorio.

olen vain havainnut, varsinkin muilla keskustelupalstoilla, että poliitikoista, varsinkin Halosesta puhuttaessa ilmestyy aina muutama ärhäkkä "vanha ketku", joka levittää valheellista informaatiota, joko ollen itse Halosen puolella tai vastaan.

Osa sitten reagoi puolustelemalla Halosta ja osa jatkaa valheisen levttämistä. tiedä sitten, mikä pohjimmainen tarkoitus on tällaisille jutuille.Noinhan tuo TOJ tekee, provosoi, että joku hermostuu, lieko oikeiston provokaattori ?

Minä luulen kyllä, että muutamilla pastoilla esiintyy aivan oikeasti eri puoluetoimistojen palkkaamia provokaattoreita, jotka eri tavoin yrittävät saada kannatusta omille mielipiteilleen, joko esiintymällä'provokaattorisesti vastapuolen kannattajana tai sitten toisinpäin.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti Kontulan Ottawa


Minä luulen kyllä, että muutamilla pastoilla esiintyy aivan oikeasti eri puoluetoimistojen palkkaamia provokaattoreita,

Jaaha, siis salaliittoteoriat voivat hyvin sinunkin päässäsi?
Olit kai jo tällä palstalla maisemissa silloin alkuvaiheissa (EDIT: jaaha, et näköjään ollutkaan, ainakaan tuon profiilisi mukaan) kun tämä mainitsemasi TOJ eräällä toisella (tosin samansuuntaisella) nimimerkillään kirjoitti paljon ällistystä, toimitusjohtajan pelkoa ja kummastusta aikaansaaneen puollustuspuheenvuoronsa salaseurasta nimeltä ILLUMINATI? Jos et ole tutustunut tähän nimenomaiseen tuotokseen, niin sehän löytyy "search"-toiminnon avulla. Suosittelen. Varauksin. Jos sulla on posket jo ennestään nauramisesta kipeenä, niin älä lue.

Sinänsä ihan jännä "Pyhä Kolmisointu" tämä TOJ:n juttu. Hän tulenpalavasti uskoo siis Kolmeen Pyhään:

1. Jeesus
2. Neuvostoliitto
3. Illuminati

... kyllä noilla eväillä saa takuuvarmasti AINA riidan aikaiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti Panzerfaust
Etköhän sinä ole puolesi jo osoittanut muissakin ketjuissa ja on täyttä hölynpölyä vaittää, että joku alkaa symppaamaan ryssiä vain keskustelupalstan takia. Kyllä ryssiä, kommunismia, slaavilaisuutta yms. sympatiseeraavat ovat olleet siellä punaisella puolella jo ennestään, ilman mitään mielipidefoorumien aiheuttamaa herätystä.

Tuollainen yleistys ei pidä laisinkaan paikkaansa. Itse sympatiseeraan Venäjää ja slaaveja yleensä, mutta olen ainakin sisäpolitiikassa paljon enemmän oikealla kuin vasemmalla.

Kannattaa myös muistaa, että nykypäivän Venäjä on enemmän kapitalistinen maa kuin Suomi konsanaan. Tämä näkyy niin urheilussa kuin muussakin. Siirtymistä kapitalismiin symboloi hyvin se, että kapitalistinen "puna-armeijan" joukkue nappasi juuri ensimmäisenä venäläisenä joukkueena eurooppalaisen cup-tittelin jalkapallossa, kun Moskovan ZSKA voitti Sporting Lissabonin UEFA Cupin finaalissa toissapäivänä. Saavutus, johon kommunistisen N:liiton jalkapallojoukkueet eivät koskaan yltänyt.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Viestin lähetti Kontulan Ottawa

Minä luulen kyllä, että muutamilla pastoilla esiintyy aivan oikeasti eri puoluetoimistojen palkkaamia provokaattoreita, jotka eri tavoin yrittävät saada kannatusta omille mielipiteilleen, joko esiintymällä'provokaattorisesti vastapuolen kannattajana tai sitten toisinpäin.

Tuo voi hyvinkin olla totta. Itse olen propagandan suhteen jossain määrin vainoharhainen ja esim. valtakunnallisista medioista YLEn ja Hesarin lähes kaikki jutut menevät päässäni vasurisuodattimen läpi. Joskus tietty turhaankin, mutta semmoista tämä on.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Predator
Muistaakseni nimenomaan norjalaisilla F-16 hävittäjillä oli ilo ja kunnia bongata ensimmäisenä maailmassa venäläisten vallankumouksellinen hävittäjä SU-47 "Berkut" - tämä venäläinen esitteli muotojaan Norjan ilmatilassa ja sitähän oli sitten norjalaisen lentäjän ihan pakko "ampua" kameralla. Komea kuvasarja tulikin.

Tarkoittanet kuitenkin S-37 "Berkut'ia"? - Lisätään nyt, näemmä käyttöön on lanseerattu koodinimi Su-47.*

S-37.

Konetta ei siis pidä sekoittaa Su-37 Flankeriin missään mielessä vaikka kooditunnus onkin S-37.

Alunperin kone tunnettiin koodinimellä S-32 sitten S-37 - voihan toki olla mahdollista, että koneen virallisemmaksi nimeksi on nyt lanseerattu Su-47 - kuten ilmeisesti onkin.*

vlad.

edit: *
 
Viimeksi muokattu:

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti The Original Jags
, kun Moskovan ZSKA voitti Sporting Lissabonin UEFA Cupin finaalissa toissapäivänä.

Niin ja kaiken lisäksi tämän "Zaskan" paras pelaaja on neekeri. Voi hurja. Kyllä on aikoja eletty. Minä vielä jotenkin ymmärrän DDR:n ja CCCP:n hajoamisen, mutta moskovalainen neekeri on jo liikaa.

Muuten, eihän ZSKA:ta ole enää olemassa? Eikös tuossa kirjainyhdistelmässä yksi kirjain viittaa epäillyttävästi sanaan Sovjet? Tietenkin se on armeijan urheiluseura edelleenkin, mutta mitenkäs tuon kirjainyhdistelmän oikea kirjoitusasu nykyään sitten menee?
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Viestin lähetti The Original Jags
Tuollainen yleistys ei pidä laisinkaan paikkaansa. Itse sympatiseeraan Venäjää ja slaaveja yleensä, mutta olen ainakin sisäpolitiikassa paljon enemmän oikealla kuin vasemmalla.

Jep, jep. Ja toisessa ketjussa viljelemäsi käsite "lahtarit" ei kuulu sisäpolitiikkaan ja "Täällä pohjantähden alla" on historiankirjoitusta.

Ja tiedän kyllä hyvin ettei nykyinen oligarkkien pyörittämä Venäjä edusta kommunismia, mutta ei se nyt helvetissä ole tavatonta yleistystä, jos väitän, että Suomessa ryssiä ja slaaveja ihannoiva henkilö on yleensä myös vasuri, eli sympaa kommunismia tai jotain sen haaraa.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti vlad
Tarkoittanet kuitenkin S-37 "Berkut'ia"?

S-37.

Konetta ei siis pidä sekoittaa Su-37 Flankeriin missään mielessä vaikka kooditunnus onkin S-37.

Alunperin kone tunnettiin koodinimellä S-32 sitten S-37 - voihan toki olla mahdollista, että koneen virallisemmaksi nimeksi on nyt lanseerattu Su-47. Pitänee perehtyä muihinkin lähteisiin kuin fas.org'iin.

vlad.

Vlad oli jälleen tarkkana ruoskansa kanssa. Tämä "Tähtiensotasiipinen" Berkut esiintyy nimittäin Naton tiedostoissa kummallakin koodilla - S-37 ja Su-47.

Nyt mä lähden saunaan, palataan illemmalla asiaan.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Predator

Muuten, eihän ZSKA:ta ole enää olemassa?

...

Tietenkin se on armeijan urheiluseura edelleenkin, mutta mitenkäs tuon kirjainyhdistelmän oikea kirjoitusasu nykyään sitten menee?

YLEn teksti-tv taisi uutisoida tyyliin TsSKA, mikä taitaa olla oikein kirjoitusasu nykyään ainakin Suomessa.

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Predator
Vlad oli jälleen tarkkana ruoskansa kanssa. Tämä "Tähtiensotasiipinen" Berkut esiintyy nimittäin Naton tiedostoissa kummallakin koodilla - S-37 ja Su-47.

Veikkaan, että NATOn tiedostoissa ryhdytään siirtymään tuohon Su-47 kun kerran näyttää siltä, että se terminä kokee virallistamisen.

Saa vaan nähdä milloinkohan Venäjän ilmavoimille ensimmäiset koneet virallisesti toimitetaan, nyt niitä lienee valmistettu vain prototyyppi ja koekoneet - kaikkiaan kappalemäärä on kuitenkin vain muutamissa laskettavissa.

Liikehtimisessä Berkut hakkaa kuitenkin kaikki maailman koneet mennen tullen, kiitos poikkeuksellisen siipimallin ja hyvin tehokkaiden kääntyväsuuttimisten moottoreiden.

vlad.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Pitääpä hiukan sekaantua keskusteluun:
Venäjällä ja varsinkin entisellä Neuvostoliitolla oli ja on edelleenkin paha tapa puhua toista ja tehdä toista. Kun Venäjä ilmoitti tänään, että ei ole loukannut Suomen ilmatilaa Ahvenanmaan alueella, ei se poista sitä, että muulla alueella näin on tehty. Tuosta ilmatilan luokkauksesta minulla on ilmeisesti omakohtainen havainto Virolahden merialueella: Olin siellä keväällä kaverin kanssa kalareissulla ja täysin pilvettömässä säässä suomalaiset Hornetit tulivat ilmeisesti tunnistuslennolle mantereen suunnasta jolloin yksinäinen suomenlahden suunnassa lentävä kone kääntyi pois rannikon läheisyydestä ja jatkoi matkaansa Pietarin suuntaan. kaikkien kolmen koneen jättöjuovat näkyivät vielä lähes tunnin kuluttua kun istuskelimme mökin saunan rappusilla ja pohdimme kaverini kanssa asiaa.

Kun Suomen sekä Viron aluevesiraja muistini mukaan ulottuu 12 meripenikulmaa rannikolta ulkomerelle, jää suomenlahdelle käytävä kansainvälistä merialuetta josta poikkeaminen vahingossa on tietenkin täysin mahdollista, mutta toistuvat poikkeamat eivät ole mahdollisia, siksi tuntuukin, että Venäjä jossainmäärin kokeilee kuinka pitkälle Suomi ja Viro sallii poikkeamat. Jos niihin ei reagoida voi Venäjä sitten sanoa, että tuollaiset poikkeamat ovat vanha käytäntö, siksi onkin välttämätöntä, että Venäjälle tehdään selväksi, että poikkeamia ei sallita. Jos Venäjälle annetaan periksi, katsoo se tälläisen toiminnan heikkouden osoitukseksi ja alkaa käyttäytyä vain entistä röyhkeämmin, siksi kannatan kyllä suomen ilmavoimien osoittavan selvästi, että suomen ilmatilaa ei sallita loukattavan. Mahdollisuuksia tuohon on muutamia ja niitä on käytettävä. Helsinki-Vantaan kentälle pari Hornetia valmiiksi, sieltä ehditään muutamassa minuutissa loukausalueelle osoittamaan missä mennään.

Myös Suomen presidentin ja halliuksen on nyt otettava se paska pois housuista ja osoitettava kerrankin suoraselkäisyytensä, etenkin Erkki Tuomiojan.
 

bunghole

Jäsen
Viestin lähetti vlad
Tarkoittanet kuitenkin S-37 "Berkut'ia"? - Lisätään nyt, näemmä käyttöön on lanseerattu koodinimi Su-47.*

S-37.

Konetta ei siis pidä sekoittaa Su-37 Flankeriin missään mielessä vaikka kooditunnus onkin S-37.

Alunperin kone tunnettiin koodinimellä S-32 sitten S-37 - voihan toki olla mahdollista, että koneen virallisemmaksi nimeksi on nyt lanseerattu Su-47 - kuten ilmeisesti onkin.*

vlad.

edit: *

Su-27 on virallisesti NATO-tunnukseltaan "Flanker". Su-37:aa sanotaan myös joskus Flankeriksi mutta sen virallinen NATO-tunnus taitaa olla "Super Flanker". Toinen siitä käytetty nimi on "Terminator". (vrt. F-18C "Hornet" vs. F-18E "Super Hornet").

EDIT: Itse S-37/Su-47 ei todennäköisesti ikinä tule sarjatuotantoon. Kyseessä on ns. "experimental-figter" eli siinä testataan uutta tekniikkaa. Taistelukäyttöön sitä ei ole tehty.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti erture

EDIT: Itse S-37/Su-47 ei todennäköisesti ikinä tule sarjatuotantoon. Kyseessä on ns. "experimental-figter" eli siinä testataan uutta tekniikkaa. Taistelukäyttöön sitä ei ole tehty.

Mielenkiintoista S-37/Su-47 on kuitenkin se, että siitä löytyy sisäinen "asesäiliö" vähintäänkin ilmataisteluohjuksille. Joissain lähteissä on myös esitetty arvoita sen puolesta, että kone tai sen pohjalta suunniteltava kone pääsisi joku päivä tuotantoon. Kuten oli Su-27:n kanssa, silläkin oli pitkä historia koekoneena - koodi oli jotain P-...

Siinä olet oikeassa, että tästämällisin koodinimi Su-37:lle on juuri "Super Flanker", monissa lähteissä tämä "Super" vaan on pudotettu pois ja siksi itsekin tyydyin käyttämään pelkkää "Flanker" koodinimeä.

vlad.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Panzerfaust
mutta ei se nyt helvetissä ole tavatonta yleistystä, jos väitän, että Suomessa ryssiä ja slaaveja ihannoiva henkilö on yleensä myös vasuri, eli sympaa kommunismia tai jotain sen haaraa.

Tavatonta yleistystä ei ole sekään, että halventavat nimityksesi venäläisiä kohtaan ja kommunisti-yleistyksesi viittaavat sinun olevan fasisti. Seppo Lehdon kavereita kenties? Kärjistän, mutta niinhän sinäkin teet.

Vähintään yhtä paljon kuin TOJ:n valikoiva argumentointi ottaa päähän se, että vastapuoli harrastaa tuollaista naiivia, suorastaan lapsellista, hyökkäystä eri mieltä olevia kohtaan. Esimerkiksi asevelvollisuutta käsittelevässä keskustelussa hyvä argumentointi hukkuu naurettavan "rautaa rajalle, isoisä oli kova jätkä" uhoamisen sekaan.

ps. En ole eläissäni äänestänyt vasemmistopuolueita, mutta venäläistä vieraanvaraisuutta ei voita mikään!
 

bunghole

Jäsen
Viestin lähetti vlad
Voisiko joku mahdollisesti uutisointiin tarkemmin tutustumaan päässyt kertoa vastauksia seuraaviin kysymyksiin (vai onko niihin edes annettu vielä vastauksia julkisuudessa):

-kuinka pitkäkestoisia loukkaukset ovat olleet?

-ovatko loukkaukset olleet "oikaisuja" vai selkeitä tunkeutumisia Suomen ilmatilaan?

Muihin kysymyksiini tuskin on edes annettu minkään valtakunnan vastauksia, en meinaan usko, että ilmavoimat tunnustaisi esim. sitä etteivät sen hävittäjät ehdi tunnistuslennolle tms.

Toisaalta kyllähän tämä(kin) tavallaan osoittaa karulla tapaa sen kuinka haavoittuvainen eteläisen-Suomen ilmapuolustus on, jos tilanne on se etteivät ilmavoimat ehdi tehdä muuta kuin seurata sivusta.

En kuitenkaan kehottaisi ryhtymään mihinkään ampumakilpaan vaan noottien ja tarvittaessa diplomaattien karkoitusten linjalle.

Katsotaan nyt millaiseksi tilanne etenee, tulee vaan mieleen 70- ja 80-luku ja neuvostokoneiden tunkeutumisharjoitukset Suomen ilmatilaan, sellaiset jossa käytiin kääntymässä "ovella".

vlad.

edit: sormet ei kestä ajatuksen perässä.

Aluevesirajahan kulkee esim. Helsingin kohdalla niin lähellä Suomea että pinnoissa lentämällä pääsisi kenenkään huomaamatta helsinkiin. Näin siis karrikoiden. Jos siis joku tulisi pinnoissa Helsinkiä kohti, olisivat koneet jo paluumatkalla siinä vaiheessa kun Pirkkalasta olisivat Hornetit Helsinkiä puolustamassa. Venäläiset eivät ole ainoita jotka tätä ovat harrastaneet vaan aivan samalla tavalla ruotsalaiset ja suomalaiset tekevät tätä. Ruotsista tuli ennen harva se päivä koneita itämereltä pinnoissa kohti Helsinkiä ja kurvasivat aluevesirajalta pois. Varsinaisia ilmatilanloukkauksia tulee silti nykyään sotilaskoneiden toimesta melko harvoin ja ne tulevat siis yleensä Venäjältä. Suurin osa näistä on ns. "sahureita" jotka lentävät Suomen itärajaa pitkin yleensä etelästä pohjoiseen melko suoraan ja kun raja mutkittelee alla, ilmatilanloukkauksia tulee yhdellä reissulla jopa kymmeniä. Ne ovat kuitenkin todella lyhytkestoisia. Toinen vaihtoehto oli lentää kovalla vauhdilla kohti Suomen rajaa ja katsoa tutkasta milloin Rissalasta nousevat koneet ilmaan. Suurimmaksi osaksi tämä toiminta on siis kuitenkin harmitonta. Varsinaista vakoilua ei näillä "tunkeutumisilla" ole. Ilmavoimat tunnistaa koneita lähes päivittäin mutta yleensä koneet ovat siviilikoneita.

Nykyään kyseinen toiminta on vähentynyt aika yllättävästäkin syystä. Venäjällä ei ole rahaa. Yleensäkin sotilaslentäminen on vähentynyt Venäjällä todella paljon. Kerosiinia on enemmän kuin tarpeeksi mutta koneiden huollot ym. vie niin paljon rahaa ettei valtiolla ole varaa lennättää koneita säännöllisesti. Itse olen päässyt katsomaan tutkakuvaa Venäjän puolelta ilmavoimien pääjohtokeskuksessa ja torjuntakeskuksessa Rovaniemellä. Tutkakuva käsitti koko Suomen sekä muutamia satoja kilometrejä rajojen taakse. Suomen ja Ruotsin ilmavoimat lentävät säännölliset, löyhästi kellonaikoihin perustuvat, (harjoitus- jne.)kierrokset joka päivä, mutta Venäjällä ei ole tähän varaa. Koneet seisovat tukikohdissa ja silloin lennetään kun on varaa. Tämä on siis ilmavoimien asiantuntijoiden kertomukseen perustuvaa. En tiedä siis mikä on tilanne muualla Venäjällä, eli keskitetäänkö resursseja muille alueille mutta näin ainakin Kuolan niemimaalla ja Suomen rajan läheisyydessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös