Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 316 335
  • 66 031

MegaForce

Jäsen

Analyzer

Jäsen
Tuossa on nyt se merkittävä ja rohkea oletus, että Trump tuntisi jotain kovin suurta intressiä neuvotella Ukrainan puolesta mahdollisimman hyvät ehdot. Eipä taida tuntea. Mutta jos siis olisi tulevan USA:n presidentin, jota tukee kongressin molempien huoneiden enemmistöt, aito halu saada mahdollisimman hyvät ehdot Ukrainalle niin niistä ehdoista voisi peräti helposti tulla jopa voitolliset. Siellähän olisi tällöin taustalla maailman ylivoimaisesti voimakkain sotilasmahti, joka ei tässä tilanteessa sitoisikaan molempia käsiään selän taakse. Valitettavasti emme nyt ihan taida olla tuossa tilanteesa.

Trumpin ajatustenjuoksusta nyt on ihan mahdotonta sanoa ylipäätään yhtään mitään. Esim presidentti Niinistö on sitäkin puolta tuonut esille, että kahden kesken on aivan toisenlainen henkilö kuin julkiset esiintymisensä.

Ainoa mihin itse uskon, että Trump haluaa päättää sodan mahdollisimman nopeasti. Siinäkin suurimpana vaikuttimena lienee henkilökohtaisen glorian tavoittelu kriisin ratkaisijana.

Rauhaa Trump lähtee joka tapauksessa neuvottelemaan ja jos näillä pitkän kantaman aseilla saadaan Venäjän puolella kunnolla tuhoa aikaiseksi ennen sitä, niin neuvotteluasema on parempi. Putinilla pitää olla pelko, että tilanne voi mennä nykyhetkeä huonompaan suuntaan. Nythän Venäjä menestyy rintamalla ja se on rauhanneuvotteluiden kannalta äärimmäisen huono asia.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Esim presidentti Niinistö on sitäkin puolta tuonut esille, että kahden kesken on aivan toisenlainen henkilö kuin julkiset esiintymisensä.
Sanoisin että siihen mitä kukaan suomalainen valtiomies sanoo julkisesti Trumpista ei kannata kiinnittää juuri mitään huomiota, sanoisivat niin joka tapauksessa. Itse olen taipuvainen uskomaan, että Trump on suurin piirtein sellainen miltä näyttää - ei mikään vastustajiensa karikatyyri tietenkään, ei mikään poliitikko ole, mutta jopa harvinaisen wysiwyg noin laajemmassa mielessä.
 
On se varmaan niinkin. Tosin Niinistö voi nykyisin aika paljon kevyemmin lasketella myös omia mielipiteitään ilman diplomaattijargonia. Hän on toistanut tämän näkemyksensä myös aivan hiljattain.

Minun mielestäni Trump on kuitenkin ennen kaikkea arvaamaton. Siksi hän ei ole välttämättä sitä, miltä hän saattaa juuri nyt näyttää.

Jäädään seuraamaan Trumpin reaktiota. Paras olisi kun ymmärtäisi olla vain hiljaa. Se tuskin lienee hänelle kuitenkaan vaihtoehto, heh.

Edit: kommentti Niinistöstä
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minun mielestäni Trump on kuitenkin ennen kaikkea arvaamaton.
Mietin vaan että millä kohtaa ensimmäisellä kaudellaan oli ihan oikeasti arvaamaton - siis siinä suhteessa että olisi yhtäkkiä täysin kääntänyt linjansa ja mennyt kybällä päinvastaiseen suuntaan? Sellaista tempoilua ja impulsiivisuutta toki oli paljon, mutta ei mielestäni mitään oikeasti ennustamatonta linjanvetämistä. Jos nyt kääntyisi esim edes osittaiseksi Ukraina-haukaksi niin se olisi täysin järisyttävä muutos mutta todella vaikea nähdä, että näin voisi mitenkään tapahtua - ja tämä siis perustuen siihen miten on nyt kahdeksan viime vuoden aikana toiminut,
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Näin se Trumpin osalta todennäköisesti menee. Totta kai Trump voi suuttua Putinille jostain ja kostaa sen, mutta silloinkaan kyse ei ole Ukrainan auttamisesta sinänsä tai demokratian varjelusta Venäjän pimeydeltä vaan paljon arkisempi syy. Trump loukkaantui jostain.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Ryysylässä ollaan jo paskat housuissa:

Sitä saa, mitä tilaa. Biden olisi voinut näyttää vihreää valoa jo kuukausia sitten, joten aika myöhään tuli ilmoitus.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ryysylässä ollaan jo paskat housuissa:

Tämä on sitä propagandaa, mitä venäjältä ollaan totuttu kuulemaan. Nyt toivottavasti Lännen päättäjät pitävät päät kylmänä näiden paska puheiden kanssa.

Mutta kiva tietää, että siellä on paskat housuissa.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Nyt kun venäjältä alkoi taas itkua, pitäisi muiden maiden lyödä löylyä lisää, ja ilmoittaa joistain isoista aseavuista ja luvista käyttää niitä kaatopaikan raivaukseen. Mitä enemmän koulukiusaaja alkaa vinkumaan, sen ahtaammalle se pitää laittaa.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei Venäjän puheisiin kannata kiinnittää mitään huomiota. Sanoilla ei siinä kulttuurissa ole sellaista arvoa kuin lännessä. Ja venäläiset tietävät, miten lapsenuskoisesti lännessä suhtaudutaan puheisiin. Siksi jatkavat satujaan, sillä aina löytyy joku yksinkertainen, jolle sama uunotus menee kerrasta toiseen läpi.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Ei muuta kuin tulta munille. Kolme vuotta odoteltu ja nyt Ukraina saa sodassa ensimmäistä kertaa kaikista avuista - oikeasti tehokkaan/hyödyllisen uhan Venäjää vastaan. Toivottavasti Saksa etunenässä näkee vihdoin tilanteen ja annetaan se lupa järeämmälle tulituelle.
Ei tästä jenkkien touhusta meinaa mitään tulla. Taas on ilmeisesti kyseessä Sullivanin löysät housuissa laatima "kusetuslupa" mikä sallii ohjusten ampumisen ainoastaan Kurskin alueelle. Muut tärkeät tunkiossa olevat strategiset sotilaskohteet ovat ilmeisesti edelleen pannassa. Koita siinä nyt sitten voittaa sota, kun rajoituksia on voimassa edelleen sekä luvatusta aseavausta toimitetaan ainoastaan murto-osa. Eli hommaa kontrolloidaan niin, että sotaa ei voi Ukraina voittaa:

Lähde korjattu. Tästä on nyt sitten ilmeisesti kahta eri versiota ilmoilla, että saako näitä ampua pelkästään Kursin alueelle vai kaikkialle...
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
En nyt ehkä lähtisi tuohon linkkiin luottamaan :D

Hawk Tuah-naisen podcast tuskin on paikka johon kansallinen turvallisuusneuvonantaja menee kommentoimaan tunti uutisen julkaisusta.
 
Alejandro

Jäsen
Ei tästä jenkkien touhusta meinaa mitään tulla. Taas on ilmeisesti kyseessä Sullivanin löysät housuissa laatima "kusetuslupa" mikä sallii ohjusten ampumisen ainoastaan Kurskin alueelle. Muut tärkeät tunkiossa olevat strategiset sotilaskohteet ovat ilmeisesti edelleen pannassa. Koita siinä nyt sitten voittaa sota, kun rajoituksia on voimassa edelleen sekä luvatusta aseavausta toimitetaan ainoastaan murto-osa. Eli hommaa kontrolloidaan niin, että sotaa ei voi Ukraina voittaa:

Käynköhän jotenkin hitaalla, kun en tajua, mutta siis miten tuo vale-/hassuttelu-uutinen liittyy tähän keskusteluun?
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
En nyt ehkä lähtisi tuohon linkkiin luottamaan :D

Hawk Tuah-naisen podcast tuskin on paikka johon kansallinen turvallisuusneuvonantaja menee kommentoimaan tunti uutisen julkaisusta.

Käynköhän jotenkin hitaalla, kun en tajua, mutta siis miten tuo vale-/hassuttelu-uutinen liittyy tähän keskusteluun?
Korjasin luotettavamman lähteen viestiini...
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ja juuri tässä se arvaamattomuus piilee.

@mjr
Niin siis jos (kerrankin) loukkaantuisi Putinille jostain asiasta niin sitten tarvitsisi epäilemättä jonkin kauniisti kimaltavan imartelevan pikku hyvityksen. Epäilen todellakin että about missään tilanteessa aidosti kääntäisi linjaansa Ukrainan suhteen vaan korkeintaankin vain (pohjimmiltaan epäuskottavasti) uhkaisi kääntävänsä. Anyways, täällähän me sen kuin vaan iloisesti (tai vähemmän iloisesti) spekuloimme: lähiviikot ja kuukaudet mittaavat tilanteen ihan konkreettisesti. Puhe on halpaa - ja voi olla että Trumpin puhe Ukrainan pakkorauhasta on ollut halpaa. Toivottavasti on ollut.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Korjasin luotettavamman lähteen viestiini...

Paitsi että jos olisit lukenut tuon NYT:n jutun jonka otsikkoa tuossa siteerattiin, niin siinä ennustettiin Ukrainan nyt ensisijaisesti käyttävän ATACMSia Kurskin alueella tulevan hyökkäyksen rampauttamiseksi, jutussa ei sanota että niiden käyttö muualla olisi kiellettyä.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Totta kai Trump voi suuttua Putinille jostain ja kostaa sen, mutta silloinkaan kyse ei ole Ukrainan auttamisesta sinänsä tai demokratian varjelusta Venäjän pimeydeltä vaan paljon arkisempi syy. Trump loukkaantui jostain.
Onhan Trumpilla Elon Musk kuiskimassa korvaan. Venäjällä on antaa Muskin bisneksille Ukrainaa parempi diili. Vain sillä on väliä. Lähtisivät jo Marsiin, molemmat.

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Viimeksi muokattu:

Analyzer

Jäsen
Niin siis jos (kerrankin) loukkaantuisi Putinille jostain asiasta niin sitten tarvitsisi epäilemättä jonkin kauniisti kimaltavan imartelevan pikku hyvityksen. Epäilen todellakin että about missään tilanteessa aidosti kääntäisi linjaansa Ukrainan suhteen vaan korkeintaankin vain (pohjimmiltaan epäuskottavasti) uhkaisi kääntävänsä. Anyways, täällähän me sen kuin vaan iloisesti (tai vähemmän iloisesti) spekuloimme: lähiviikot ja kuukaudet mittaavat tilanteen ihan konkreettisesti. Puhe on halpaa - ja voi olla että Trumpin puhe Ukrainan pakkorauhasta on ollut halpaa. Toivottavasti on ollut.

Se on aina eri asia huudella asioita keskellä vaalikampanjaa. Vallan mukana tulee sitten kuitenkin se oikea vastuu mukaan. Se saattaa jopa Trumpilla painaa jotain - tai sitten ei.

Trumpin Ukraina-politiikkaa ei ole vielä testattu. Kohta testataan.
En ole toiveikas, mutta näen silti mahdollisuuden.
 
Horemheb18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Saapa nähdä mitä se aamu tuo tullessaan.
Sellainen intuitio itselläni, että taitaa tulla vuosituhannen pommitus Ukrainaan.

Mutta nyt tämä kortti sitten katsotaan.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
USA:n linjaukset ovat erittäin merkittäviä Ukrainan sodassa. Saksa, Ranska ja monet muut seuraavat linjauksia todennäköisesti hyvin tarkasti ja sopeuttavat omia toimiaan niihin. Trumpin linjauksilla tulee olemaan myös samankaltainen vaikutus ja mielestäni tästä on ollut jo merkkejä nähtävissä mm. rauhantavoitteiden kanssa. Iso kysymys on nyt kuitenkin tässä se onko tämä päätös jotenkin koordinoitu republikaanien kanssa ja ketä on USA:ssa oikeasti sen takana? Trumpin kannalta tilanne on kaksijakoinen. Tavallaan tämä voi myös helpottaa rauhaan tähtääviä neuvotteluja ja jos jokin menee vikaan voi syyttää myös Bidenin hallintoa. Toisaalta jos tilanne jotenkin eskaloituisi enemmän voi tulla myös uusia mutkia ja vaaroja rauhan tielle.

Isossa tilannekuvassa päätös kuitenkin on helppo nähdä vastauksena P-Korean liittymiselle Ukrainan sotatoimiin ihan valtiollisella tasolla. Voi jopa olla, että iskuja annetaan tehdä enimmäkseen juuri P-Korean joukkoja kohtaan Venäjän puolelle. Venäjäkin on selvästi pelannut omaa strategista peliään P-Korean joukkojen kanssa sijoittamalla ne Kurskin takaisin valtaamiseen tähtäävään operaatioon. Tällä tavalla Putin voi yrittää selitellä tilannetta, että ne eivät osallistu Ukrainan "erikoisoperaatioon" vaan kyse on Venäjän omien alueiden puolustamisesta. Peruste kuitenkin ontuu pahasti, koska todellisuudessa myös Kurskin tilanne kytkeytyy täysin Ukrainan sotaan. Sodassa Venäjä on myös jo liittänyt itseensä ihan Putinin johdolla muitakin alueita, mitä se ei edes täysin hallitse. Samalla perusteella Venäjä voisi siis käyttää P-Korean joukkoja myös Ukrainan alueilla.

Venäjän nopeat huutelut WW3 suhteen tuntuvat panikoinnilta, kun ei kunnolla tiedetä mihin asti USA:n aseilla saadaan iskeä. En millään usko, että Ukraina saisi lupaa ja kykyä iskeä näillä aseilla kauhean syvälle Venäjälle. Sodan yhä pitkittyessä Ukraina voi toki saavuttaa omiakin kykyjä lisää. Kovia iskuja jopa Moskovaa kohtaan ei voida täysin sulkea pois jos sota jatkuu vielä useita vuosia. On puhuttu paljon Venäjän ajamisesta nurkkaan sodassa, mutta Ukrainankin joutuminen nurkkaan voi olla yllättävänkin vaarallista.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat

Ja se myös on vaarallista.

Ukrainan joutuminen nurkkaan siis ja tavallaan se on jo ollut osin huonoimmillaan kirjaimellisesti nurkassa aivan tämän sodan alussa ja muutoin niin kauan kun se on joutunut harjoittamaan tätä ikään kuin toinen käsi 'sidottuna' sotimista.

Eli enimmäkseen vain puolustaminen on ollut sallittua ja muun muassa vielä tämän toukokuiset silloiset suostumiset viimein iskemään eri länsiohjuksilla Venäjälle olivat lähinnä vain lähialueohjuksia ja niidenkin suhteen haluttiin enemmän puolustusvoittoista käyttöä kuin hyökkäysvoittoista käyttöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös