Sudden Death
Jäsen
Ihan mielenkiintoista kyllä lukea joskus noiden korealaisten mietteitä, jos siellä joku olisi sen verran vähän aivopesty, että suostuu vangiksi. Onko kyseessä tosiaan "eliitti", vai ihan vaan perusvarushessu, joita toki riittää kun PK:lla on tainnut perinteisesti olla miesluvulla mitaten maailman suurin armeija, vaikka melko mitätön maa väkimäärältä onkin.
Tuskin Kim ainakaan aivain kaikkein terävintä keihäänkärkeään Ukrainaan lähettää, eiköhän sitä tarvita oman nahan suojeluun ja kansan pitämiseen kurissa ja nuhteessa...
Vaikka asioilla ei olekaan suoraa yhteyttä, niin mieleen nousee kummittelemaan maan esiintyminen jalkapallon MM-kisoissa Etelä-Afrikassa, missä tulokset eivät olleet kummoisia, mutta pelaajat herättivät ihastusta käyttäytymisellään: korealaiset olivat urheilullisia, eivät syyllistyneet muiden harrastamaan filmaamiseen ja jopa osoittivat suosiotaan vastustajan hyville suorituksille.
Kyseessä oli epäilemättä PR, jolla pyrittiin herättämään goodwillia maata kohtaan, mutta sen perusteella voisi kuvitella että nyt Ukrainaan lähetettävät joukot ovat ainakin kurinalaisia ja tottelevaisia.
Jos taas siitä jotakin positiivista yrittää löytää niin sellaisilla joukoilla kynnys omavaltaisiin julmuuksiin ja siviilien murhaamiseen on kuitenkin korkeampi kuin kurittomilla vankilarekryyteillä.
Ovat ilmeisesti aikeissa lähettää lisää 155mm tykistöammuksia sekä ihan joukkoja Ukrainaan
Kyseessä taitavat olla kuitenkin kouluttajat ja sotilasneuvonantajat, eivät varsinaiset taistelujoukot.