Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 324 619
  • 66 057

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Okei, no ei siinä tapauksessa kannata odottaa Venäjän muuttuvan tulevaisuudessa.

Lopulta kansakunnan tulevaisuus on kansan omissa käsissä. Venäjällä tuota populaa on yli 100M. Kovia juttuja, rohkeutta ja kenties hengen laittamista alttiiksi se voi vaatia, mutta niin se pääosin on aina vaatinut historian aikana nähtyjen kansannousujen kohdalla. Ja silti kansalaisjoukot ovat hirmuhallintojakin kaataneet. Ihmisyhteisöt elelisivät vieläkin jossain luolissa, jos tulevaisuus vastaisi aina menneisyyttä ja sitä, minkä yhteisön jäsenet tuntevat.
Ei pidä olla myöskään liian pessimistinen. -91 NL:n hajotessa oli liki 10v ajanjakso jossa Venäjä oli suuntautunut länteen päin kunnes tuli valtaan Putleri. Kansannousut ovat siis aina mahdollisuus. Ja iso nimenomaan kouluttautuneiden aivovuoto tämän sodan aikana osoittaa, että kyllä siellä on sitä tiedostavaakin porukkaa ollut. Tarvitaan kuitenkin jotain isompaa tilanteen muuttumista, jotta nämä muuttaneet uskaltavat palata muuttamaan Venäjää. Navalnyt ja kumppanit ovat varoittavia esimerkkiä. Ja jos kansannousu tulisi siten ettei kouluttautuneet palaa sinne muutosta tekemään, niin se on sitten se paikalla oleva kansa uutta Venäjää luomassa. Ei välttämättä tulisi paljoa erilaista.
Miten se aina on sama sakki vuosisatoja joka tekee julmuuksia ulkomailla mutta ei ole vastuussa tekemisistään?

Muut suurvallat Euroopassa kehittyivät ja alkoivat käyttäytymään. Yksi ei ole oppinut mitään mutta juu juu kansa on syytön. Ja vertaukset Pohjois-Koreaan ovat lähinnä naurettavia.
Sanoinko ettei ole vastuussa tekemisistään? Tavallinen venäläinen ei ole vastuussa siitä, että Putleri hyökkää naapurin kimppuun. Putleri on vastuussa. Suurvallat kehittyvät ja niin tekee myös Venäjä. Kehityssuunta on vain erilainen johtuen heidän maan pitkästä historiasta ja asenneilmapiiristä. Eihän tuo Unkarin kehityssuuntakaan ole aivan sitä länsimaista unelmaa. Kansa valitsee johtajansa, mutta usein näissä maissa johtajan valinta ei tapahdu täysin kansan tahdon mukaisesti. Tuskin sentään Putlerilla 100% kannatusta on, mutta halutessaan se saadaan siltä näyttämään. En verrannut suoraan Pohjois-Koreaan, mutta se on ääriesimerkki aivopesun voimasta. Aivopesua tapahtuu kaikkialla, mutta se on eri asia kuka meitä aivopesee. Lapsi lähtökohtaisesti uskoo opettajaansa ja jos toisella puolella opetetaan litteää maata ja toisella pyöreää, niin siitä syntyy erilainen maailmankuva. Ja kuinka vakavasti sitä ottaa aikuistuttuaan sellaisten ihmisten "tiedot", jotka uskovat litteään maahan?

Pointtini ei ollut kertoa, että Venäjä ei koskaan voisi muuttua. Ei sitä etteikö Venäjän hallinto ole vastuussa sotarikoksistaan. Kansan tuomitseminen siitä etteivät julkisesti nouse vastustamaan nykyhallintoa on taas mielestäni väärin. Sanotaan, että Venäjällä on julkinen mielipide mikä kerrotaan kavereille tavatessa sekä keittiömielipide, joka uskalletaan sanoa kotona. Kotona voi moni olla sodan vastustaja, mutta se ei välttämättä tule esiin edes parhaalle kaverille, koska parhaita kavereita on kautta vuosisatojen syötetty susille oman palkinnon toivossa. Epäluulo naapuriin on tuossa kansakunnassa isketty hyvin syvälle ajatusmaailmaan. Se näkyy siinä ettei tavan kansa luota naapureille omia poliittisia mielipiteitään. Se näkyy siinä ettei valtionjohto luota naapurimaihin. Asetelma on pelon ilmapiiri missä kaikki haluavat minulle pahaa.

Oma toivoni lepää siinä, että sodan päättymisen jälkeen tilanne sallisi näiden kouluttautuneiden sodan vastustajien palaamisen Venäjälle ja aktiivisen osallistumisen politiikkaan.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ongelmahan on siinä, kun eivät ole koskaan tehneet oikein tiliä toteuttamiensa vääryyksien kanssa, vaan moni vieläkin kuvittelee Venäjällä olevan historiallisesti moraalinen ylemmyys. Kyllä kansaa pitää vastuuttaa siitä, että asia on päässyt nykyiseen tilanteeseen ja ovat ainakin joskus Putinin valinneet johtajakseen, sekä katsoneet sormien läpi, kun televisiokanavia kansallistetaan ja kritisoijia vaiennetaan.

Venäjällä ongelmana ei ole niinkään se, että valtioon ja vallanpitäjiin suhtaudutaan palvovasti eikä imperialismikaan ole kansan valtaosan keskuudessa mikään valtaideologia. Ei siellä valtaosan mielestä Putin mikään jumala ole, vaan yksi johtaja ikuiseksi mielletyssä jatkumossa. Mikään Venäjän suuruuskaan ei kiinnosta valtaenemmistöä vittujakaan. Se ei siellä maan perukoilla vaikuta kenenkään mielessä mitenkään mitä jossain Euroopassa tapahtuu.

Ongelma on se, että venäjän kansa on välinpitämätöntä ja jossain määrin fatalistista. Se ajattelee, että johtajia tulee ja menee, ja hyvä juttu on, jos sieltä ylhäältä satelee jotakin hyveisiä. Jos ei, se on perustilanne, ja siksi tyytymättömyys ei johda valtaenemmistön kohdalla sen ihmeelisempiin reaktioihin.

Tyypillistä Venäjällä on sarkastis-fatalistinen vitsailu ja kaskut vallanpitäjistä. Vitsailu perustuu maan köyhyyteen ja arkisten asioiden toimimattomuuteen. Venäjällä kyllä tiedetään ja on aina tiedetty, että olot syrjäseuduilla eivät ole eivätkä ole olleet kovinkaan rikkaat verrattuna länteen, mutta se on aina nähty tavallaan kohtalon sanelemaksi. Siinä missä vaikkapa paskan etenemisestä Venäjällä putkissa väärään suuntaan vitsaillaan lännessä, vitsaillaan siitä Venäjälläkin sarkastisesti. Vitsailu oli vielä ennen Stalinia julkista, mutta silloin kansan selkärankaan hakattiin yllämainitun välinpitämättömyyden lisäksi pelko, jonka myötä tyypillisin vastaus mihinkään yhteiskunnalliseen tiedusteluun ja keskustelunavaukseen on: "en ole poliittinen ihminen". Tämä pelko on periytynyt nykypolville asti.

Kansallismielisiä imperialisteja sekä länsimaisia demokraatteja on lähinnä kaupungeissa ja niissäkin molemmat ovat pienehkössä vähemmistössä. Tämäkään ei eroa aikaisemmasta juurikaan, vaan poliittisesti aktiiviset ryhmät ovat aina ponnistaneet kaupunkien vähemmistöistä. Sieltä ovat lähteneet myös aina yhteiskunnalliset muutokset, joita Venäjällä on tapahtunut.

Kun sotatilanne ja pakotteet muokkaavat venäläisten elämää, todennäköisyys poliittisesti aktiivisten ryhmien aktivoitumiselle, levottomuuksille ja vallankumoukselliselle liikehdinnälle kasvaa koko ajan. Jossakin vaiheessa paine kattilassa kasvaa. Silloin nähtäväksi jää, nouseeko vallankumousliikehdinnän kärkeen äärinationalistit vai demokraatit.

Ei tsaarinvastainen liikehdintäkään aikanaan mistään enemmistöstä lähtenyt, vaan juuri näistä vastaavista kaupunkien aktivisteista. Silloinkin aktivoituneessa oppositiossa oli monenlaisia ryhmiä: bolshevikkien lisäksi maltillisempia sosialistivallankumouksellisia (menshevikit) sekä liberaaleja perustuslaillisia, joilla oli tuolloin euroopanlaajuisestikin vielä hyvin vähän valtaa ja suosiota.

Tuohon aikaan ei tosin tilanne paljon tuosta poikennut Suomessakaan. Ei meilläkään esimerkiksi itsenäisyysliikehdintä mistään enemmistöstä lähtenyt, vaan pääosin ruotsinkielisten kansallismielisten aktivistien joukosta. Suurimmalle osalle köyhän maan ihmisistä oli ihan sama koko itsenäisyys. Sama koskee myös sisällissotaa, joka oli kahden vastakkaisen autoritaarisen ryhmän poliittisten aktivistien kiihottama katastrofi, johon valtaosalla kansasta ei ollut intohimoja. Laajempi ymmärrys perustuslaillisen tasavallan puolustamisesta kehittyi vasta seuraavien vuosikymmenien aikana ja lopulta yhteisen vihollisen myötä. Ajatus perustuslaillisesta tasavallasta oli poliitikkojenkin keskuudessa tosin alunpitäen selkeässä vähemmistössä. Se muodostui lopulta valtiolliseksi pohjaksemme maailmanpoliittisten muutosten ja muutamien hienojen poliitikkojen (mm. Ståhlberg, Tanner, Kallio, Holsti, Ritavuori ja myös lopulta Svinhufvud vaikka tämä aiemmin tasapainoilikin autoritarismin ja tasavallan välillä) aktiivisen, viisaan ja rohkean työn kautta.
 
Viimeksi muokattu:

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
En oikein ymmärrä, miksi länsimaiset - myös suomalaiset - toimittajat tiukkaavat erilaisilta haastateltaviltaan huolestuneilla ilmeillä ja asenteilla Ukrainan etenemisestä Venäjän maaperällä.
Ikäänkuin hyväksytään Venäjän narratiivi, että venäläiset ovat Ukrainassa vain palauttamassa erikoisoperaatiolla takaisin "omia" alueitaan, mutta ukrainalaiset ovat aloittanneet sodan valtaamalla Venäjältä uusia alueita.
Jos nyt viittaat Ykkösaamuun tältä päivää, en kyllä havainnut mitään sen kaltaista.

Itse diggasin tämän aamun ohjelmasta. Antoi hyvin realistista vaikutelmaa nyt elettävästä tilanteesta.

Tilanne on tulevaisuuden suhteen hyvin epäselvä.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Ei pidä olla myöskään liian pessimistinen. -91 NL:n hajotessa oli liki 10v ajanjakso jossa Venäjä oli suuntautunut länteen päin kunnes tuli valtaan Putleri. Kansannousut ovat siis aina mahdollisuus. Ja iso nimenomaan kouluttautuneiden aivovuoto tämän sodan aikana osoittaa, että kyllä siellä on sitä tiedostavaakin porukkaa ollut. Tarvitaan kuitenkin jotain isompaa tilanteen muuttumista, jotta nämä muuttaneet uskaltavat palata muuttamaan Venäjää. Navalnyt ja kumppanit ovat varoittavia esimerkkiä. Ja jos kansannousu tulisi siten ettei kouluttautuneet palaa sinne muutosta tekemään, niin se on sitten se paikalla oleva kansa uutta Venäjää luomassa. Ei välttämättä tulisi paljoa erilaista.

Sanoinko ettei ole vastuussa tekemisistään? Tavallinen venäläinen ei ole vastuussa siitä, että Putleri hyökkää naapurin kimppuun. Putleri on vastuussa. Suurvallat kehittyvät ja niin tekee myös Venäjä. Kehityssuunta on vain erilainen johtuen heidän maan pitkästä historiasta ja asenneilmapiiristä. Eihän tuo Unkarin kehityssuuntakaan ole aivan sitä länsimaista unelmaa. Kansa valitsee johtajansa, mutta usein näissä maissa johtajan valinta ei tapahdu täysin kansan tahdon mukaisesti. Tuskin sentään Putlerilla 100% kannatusta on, mutta halutessaan se saadaan siltä näyttämään. En verrannut suoraan Pohjois-Koreaan, mutta se on ääriesimerkki aivopesun voimasta. Aivopesua tapahtuu kaikkialla, mutta se on eri asia kuka meitä aivopesee. Lapsi lähtökohtaisesti uskoo opettajaansa ja jos toisella puolella opetetaan litteää maata ja toisella pyöreää, niin siitä syntyy erilainen maailmankuva. Ja kuinka vakavasti sitä ottaa aikuistuttuaan sellaisten ihmisten "tiedot", jotka uskovat litteään maahan?

Pointtini ei ollut kertoa, että Venäjä ei koskaan voisi muuttua. Ei sitä etteikö Venäjän hallinto ole vastuussa sotarikoksistaan. Kansan tuomitseminen siitä etteivät julkisesti nouse vastustamaan nykyhallintoa on taas mielestäni väärin. Sanotaan, että Venäjällä on julkinen mielipide mikä kerrotaan kavereille tavatessa sekä keittiömielipide, joka uskalletaan sanoa kotona. Kotona voi moni olla sodan vastustaja, mutta se ei välttämättä tule esiin edes parhaalle kaverille, koska parhaita kavereita on kautta vuosisatojen syötetty susille oman palkinnon toivossa. Epäluulo naapuriin on tuossa kansakunnassa isketty hyvin syvälle ajatusmaailmaan. Se näkyy siinä ettei tavan kansa luota naapureille omia poliittisia mielipiteitään. Se näkyy siinä ettei valtionjohto luota naapurimaihin. Asetelma on pelon ilmapiiri missä kaikki haluavat minulle pahaa.

Oma toivoni lepää siinä, että sodan päättymisen jälkeen tilanne sallisi näiden kouluttautuneiden sodan vastustajien palaamisen Venäjälle ja aktiivisen osallistumisen politiikkaan.

No jos 80% kansasta tukee Putinia tämän aloittaessa erikoisoperaation, niin eiköhän kansa ole puhunut ja siten ole myös vastuussa tapahtuneesta. Kansan mielipide vaikuttaa isä pikkuaurinkoiseen siten, että liikekannallepanoa on ollut hanakala määrätä, vaikka tarvetta olisi. Kyllä sillä kansan mielipiteillä vaikutusta on, ei niitä pamppukavereita Kremlissä nyt ihan niin paljon ole.

Kirjoituksestasi käy ilmi asenne, että venäläiset ovat jälkeenjääneitä lapsia. Heikkolahjaisempia kuin saksalaiset tai japanilaiset, jotka joutuivat ja pystyivät muuttamaan totaalisesti kansakunnan ajatusrakennelmia muutamassa vuodessa sodan jälkeen. Japanin kohdalla tämä oli ihan hirvittävän iso käännös, lähtien vaikka siitä, että keisari ei olekaan jumala. Saksalaisia ei pidetty vain harhaanjohdettuina ja aivopestyinä lapsina, vaan aikuisina joiden yksilöille on luettu lakia Nurnbergistä viime vuosiin saakka. Kirjoituksesi mukaan tavallinen venäläinen voi aina siirtää vastuun jonnekin Kremlin muurien sisään, itsereflektioon ei ole kykyä eikä harhaanjohdetulla poloisella edes syytä. Ei vaikka jokainen ennen erikoisoperaatiota laskettelukeskuksissa, Euroopan kaupungeissa, lomakohteissa, ruotsinlaivoilla, jne. vieraillut on joutunut venäläisen väestön piirttämäksi jonoissa, uima-altailla, ravintoloissa, jne. Sikäli vertauksesi Pohjois-Koreaan on vähintäänkin heikko.

Stalinin oikea käsi, ulkoministeri V. Molotov totesi aikanaan venäläisistä, että nämä kyllä innostuvat jostakin, mutta pian into lopahtaa, on liian raskasta ja palaavat takaisin uuninpankolle makaamaan (vapaa lainaus). Siksi Molotovin mukaan muutokset Venäjällä vaativat esim. juutalaisen tai georgialaisen kansanosan panoksen, oli kyse tieteestä, vallankumouksesta tai oligarkeista. Mutta ei kai "uunipanolla makaaminen" tee kansasta edesvastuuttomia lapsia?
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Siis mitähän vittua? Nyt mennään jo ihan uudelle levelille. Ohjuksia ei voi käyttää hyökkäykseen, se on syvältä, mutta jos tuolla nyt oikeasti pitää alkaa lupia kyselemään joka kerta, kun niitä aiotaan yleensäkään käyttää, on se jo jotain aivan käsittämätöntä. Eihän missään, koskaan, ikinä sotatilanteessa voi edes huonolla huumorilla ehdottaa, saati vaatia kenenkään toimivan noin. Jos tämä ei ole Venäjän pussiin pelaamista ns. Ukrainan tukijamaalta, ei sitä ole mikään muukaan. Tietyt valtiot tekevät tämän ihan itse.

Italian hallitus vaatii Ukrainaa kysymään lupaa, jos ja kun se aikoo käyttää esimerkiksi Italian lähettämiä ohjuksia. Lisäksi ministeriö korostaa, että Italian toimittamia ohjuksia ei missään olosuhteissa saa käyttää hyökkäykseen. Asiasta kertoi tällä viikolla Italian puolustusministeriö.

”Hallitus on sanonut ei ja tämä kanta ei muutu. Näitä ohjuksia voidaan käyttää vain Ukrainan sisällä puolustautumiseen Venäjän hyökkäystä vastaan”, lausunnossa korostetaan.

Italian puolustusministeriö linjaa erikseen, että Ukrainan on kysyttävä erikseen lupa ohjusten käyttämiseen.

”Se toimii näin: he [ukrainalaiset] tunnistavat kohteen, jossa haluaisivat ohjuksia käyttää, sitten he kysyvät meiltä, voivatko he aktivoida ohjukset tähän kohteeseen, ja me sanomme kyllä tai ei.”
 
Voi terve. Lista Euroopan maista johon rahani vien, lyhenee taas yhdellä. Löytyykö buffalomozarellaa Italian ulkopuolelta?
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siis mitähän vittua? Nyt mennään jo ihan uudelle levelille. Ohjuksia ei voi käyttää hyökkäykseen, se on syvältä, mutta jos tuolla nyt oikeasti pitää alkaa lupia kyselemään joka kerta, kun niitä aiotaan yleensäkään käyttää, on se jo jotain aivan käsittämätöntä. Eihän missään, koskaan, ikinä sotatilanteessa voi edes huonolla huumorilla ehdottaa, saati vaatia kenenkään toimivan noin. Jos tämä ei ole Venäjän pussiin pelaamista ns. Ukrainan tukijamaalta, ei sitä ole mikään muukaan. Tietyt valtiot tekevät tämän ihan itse.
En tiedä onko mahdollista jotenkin selvittää kenen ohjus mihinkin ammutaan.

"Hei Gianluigi, nyt siellä ammuttiin perkele meidän toimittama ohjus rajan yli".

Kai tuokin nykypäivänä voi olla mahdollista, mutta jotenkin vähän epäilen. Eli Italialta kenties vain sanahelinää. Syitä tällaiselle ulostulolle on varmaankin sitten pelko. En muuta keksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Siis mitähän vittua? Nyt mennään jo ihan uudelle levelille. Ohjuksia ei voi käyttää hyökkäykseen, se on syvältä, mutta jos tuolla nyt oikeasti pitää alkaa lupia kyselemään joka kerta, kun niitä aiotaan yleensäkään käyttää, on se jo jotain aivan käsittämätöntä. Eihän missään, koskaan, ikinä sotatilanteessa voi edes huonolla huumorilla ehdottaa, saati vaatia kenenkään toimivan noin. Jos tämä ei ole Venäjän pussiin pelaamista ns. Ukrainan tukijamaalta, ei sitä ole mikään muukaan. Tietyt valtiot tekevät tämän ihan itse.

Italiassa pääministeri Meloni on aiempaa enemmän Ukraina-tukea jyrkästi vastustavan varapääministeri Matteo Salvinin linjalla. Salvinikin puhui kolmannen maailmansodan alkamisesta, joka pitää estää, Ukrainan hyökätessä Venäjälle.

Pääministeri Meloni ja toinen varapääministeri Tajani ovat nyt taipumassa tukemaan Salvinia ja lopettamaan aseiden lähettämisen Ukrainalle kokonaan. Italian puolustusministeri Guido Crosetto moitti lisäksi Ukrainaa perjantaina rauhanmahdollisuuksien ”tuhoamisesta”. EU:n Ukraina-lausunnosta repesi raivo Italiassa: ”Saisimme vastalahjaksi kolmannen maailmansodan” – Miksi Giorgia Meloni vaikenee?

Meloni tuli julkisuuteen, mutta puhui hallituksen jatkavan linjallaan. Avaamatta, mikä linja on. Sanoisin, että pääministeri Meloni on tilanteessa, jossa hän voi valita: Salvinin yms linjalle tai hallitus hajoaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Italiassa pääministeri Meloni on aiempaa enemmän Ukraina-tukea jyrkästi vastustavan varapääministeri Matteo Salvinin linjalla. Salvini puhui kolmannen maailmansodan alkamisesta, joka pitää estää, Ukrainan hyökätessä Venäjälle.

Pääministeri Meloni ja toinen varapääministeri Tajani ovat nyt taipumassa tukemaan Salvinia ja lopettamaan aseiden lähettämisen Ukrainalle kokonaan. Italian puolustusministeri Guido Crosetto moitti lisäksi Ukrainaa perjantaina rauhanmahdollisuuksien ”tuhoamisesta”. EU:n Ukraina-lausunnosta repesi raivo Italiassa: ”Saisimme vastalahjaksi kolmannen maailmansodan” – Miksi Giorgia Meloni vaikenee?
Kyseessä iso EU- ja Nato-valtio, joten sinänsä erittäin huono juttu. Onneksi kuitenkin suurin osa on edelleen Ukrainan tukemisen osalta melko yksimielistä, mutta eiväthän nämä koskaan ole hyviä merkkejä.
 
rpeez

Jäsen
Venäjän lainsäädäntöön on kirjattu että ydinaseita saa käyttää vain puolustustarkoituksessa siinä vaiheessa kun maahan hyökätään. No nyt on hyökätty, mutta mitään ei tapahdu. Ukraina on 2,5 vuotta nähnyt ja tutkinut Venäjän sotavoimia, niin tietävät ehkä enemmän.
Muistelisin että sanamuoto laissa on eksistentiaalinen uhka, sitähän venäjä ei ole kokenut eikä tule kokemaan ihan helpolla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ipaz

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä scheissea! Tämä italialaisten venäjämielisyys (?) ja Ukrainan avustamisessa himmailu on mitä ikävintä seurata. Venäjä ei toki ole italialaisessa kansallisessa mentaliteetissa se sama vanha vainoaja, kavala kauhea, mitä Suomessa, joten kenties monella italialaisella Venäjästä saattaa olla romantisoitunutkin käsitys, vaikka varsinaisia putinisteja ei paljon olisikaan.

Italia on enemmän tai vähemmän Euroopan vapaamatkustaja, monen puskurivaltion takana Venäjästä ja sitä suuremmalla syyllä, kun heillä ei ole tarvetta investoida omaan maanpuolustukseensa, tulisi heitä painostaa ohjamaan resursseja Ukrainalle.

Italiassa on viimeisimpien tietojen mukaan yli 170 000 Ukrainasta sotaa paennutta. Tiedä sitten, onko suureen (Melkein kolminkertainen määrä Suomeen paenneisiin nähden.) määrään osaltaan taustalla Italiassa jo ennen sotaa ollut suurehko ukrainalaisväestö, mutta ikävää joka tapauksessa, että noin suuri määrä ukrainalaisia on ukrainaan selkeän kielteisesti suhtautuvassa maassa.
 
rpeez

Jäsen
Italiassa ei taideta tuntea käsitettä hyökkäys on paras puolustus. Ja nyt, s-na, vielä pelkäävät.

Olen ollut sitä mieltä jo pitkään ettei tuota hommaa voi puolustamalla voittaa, senhän näkee heti mikä suotuisa vaikutus tuli kun iskivät takaisin. Miksei Italia ymmärrä sitä? En ymmärrä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyseessä iso EU- ja Nato-valtio, joten sinänsä erittäin huono juttu. Onneksi kuitenkin suurin osa on edelleen Ukrainan tukemisen osalta melko yksimielistä, mutta eiväthän nämä koskaan ole hyviä merkkejä.

Venäjä vaikuttaa jopa aiempaa enemmän monien EU-maiden sisällä. Italia, Kreikka, Unkari, Slovakia ja Bulgaria ainakin. Kremlin suuntaan katsoo edelleen valtaanpäästyään myös äärivasemmisto äärioikeiston lisäksi. Toivottavasti Ranska ei ajaudu samaan tilaan.

Riittävä Ukrainan tuen jatkuminen on koko ajan uhkana. Milloin kyse on ammuksista, milloin oikeuksista käyttää saatuja ohjuksia Venäjän maaperällä.

Ymmärrän jossain määrin pelon siitä, että länsiohjusten käyttäminen Kurzkin alueella voi säikäyttää länsijohtajia. Mutta katsoisivat todellisuuteen: Venäjä ei ole reagoinut vaikka useita "punaisia viivoja" on jo ylitetty.
 
Sodasta piirtyy kuva, että Venäjä vie kurskiin mortteja, b-miehiä ja ennestään siellä on pakoon juoksevia kadyroviitteja. Miehittämiltään Ukrainan alueilta ei siirretä joukkoja, vaan lihahyökkäykset jatkuvat. Venäjä siis pitää tärkeämpänä jatkaa lihahyökkäyksiä vieraalla maaperällä kuin priorisoida oman maan puolustamista. Tällainen yleiskuva piirtyy.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ei sieltä taida hirveästi irrota miehiä siirrettäväksi, jos vetävät tosiaan tuollaista 4 tunnin liha-aalto taktiikkaa päivittäin. Seuraavien tilalle on aina lähdössä uusi porukka.

Samasta syystä on lopulta järkevää perääntyä valmiina olevalle taaemmalle puolustuslinjalle, kun koko aamu tulee aaltoja.

Hitaasti, mutta varmasti etenemistä tulee, mutta hinta on tosi kova tällä hetkellä.

Tietysti normaalissa maailmassa voisi olettaa, että Kurskin tapahtumat ja siellä suurella joukolla pidätetyt varusmiehet, sekä sinne nyt lähetetyt aiheuttaisivat jotakin reaktiota ainakin perheissä ja läheisissä. Aika iso joukko alkaa olemaan kasassa jo nyt.

Mutta tuskin on merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pata, Salama
Onko jotain viitteitä, että Venäjän kansa ei pääosin olisi enemmän tai vähemmän tyytyväinen Putinin hallintoon ja hallinnon suurvaltapyrkimyksiin, joihin kuuluvat aseelliset toimet naapurivaltioita kohtaan?
Vaikka sitä yritin kovin neutraalin viestin kirjoittaa ja huomioida edes vähän toistakin osapuolta, niin näköjään olen saanut vähän keskusteluakin tänne aikaiseksi. Toki hyvä näin, ihan hyviä viestejä puolin toisin.

Lähinnä pointti oli, että kaikkien karmeuksien keskellä löytyy myös tälläisiä pienen pieniä maailman tärkeimpiä turhia asioita tai nyansseja kuten Suomen 2014 Minskissä häviämä hyvin kyseenalainen mm-finaali, pieni asia, mutta kuka tietää vaikka tämäkin asia vielä jonakin päivänä saataisiin tutkintaan asianmukaisesti. Jos siis oikein optimistisesti ajattelee tai kuten sanoin viestissäni, fantasioi.
(Tämä asia on siis tärkeysjärjestyksessä heti sijalla jotain ~1000000000.)

Jääkiekkopalstalla, kun ollaan niin tulipahan vaan mieleen.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ei kai se hyökkäys ole aina paras puolustus sotimisessa, kun sen hinta on tappioina usein moninkertainen puolustamiseen verrattuna. Paras puolustus on niin vakuuttava pelote, että vihollinen katsoo järkeväksi olla edes hyökkäämättä.

Venäjän kanssa tosin voi heittää kaiken järjen roskiin, kun siellä tosiaan monesti ratkaistaan asiat heittämällä lihamyllyyn vain lisää porukkaa seurauksista välittämättä, jos se nähdään jonkun tavoitteen arvoiseksi. Siinä mielessä tässä tapauksessa oikein suunnattu hyökkäys voi ollakin paras puolustus Ukrainalta.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Ei kai tuollaista käsitettä ole voinut päästä syntymään sellaisessa maassa, joka ei iäisyyksiin ole hyökännyt onnistuneesti muualle kuin Abessiniaan.
Nohnoh, kyllähän italia juuri ammattiarmeijoillaan valloitti puolet, tai siis oikeastaan lähes kaiken "sivistyneestä" maailmasta 2000v sitten. Silloin todellakin hyökättiin ja otettiin puskurivyöhykkeet haltuun ja jossain määrin todellista (ainakin riviroomalaisen kannalta, barbaareita toki mätkittiin ympäri rajoja jatkuvasti eli verta kyllä valui) rauhanaikaa kestikin pidempään mihin Euroopassa on sen koommin pystytty.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ei kai tuollaista käsitettä ole voinut päästä syntymään sellaisessa maassa, joka ei iäisyyksiin ole hyökännyt onnistuneesti muualle kuin Abessiniaan.
Kyllähän ne Albaniankin valloitti.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Sodasta piirtyy kuva, että Venäjä vie kurskiin mortteja, b-miehiä ja ennestään siellä on pakoon juoksevia kadyroviitteja. Miehittämiltään Ukrainan alueilta ei siirretä joukkoja, vaan lihahyökkäykset jatkuvat. Venäjä siis pitää tärkeämpänä jatkaa lihahyökkäyksiä vieraalla maaperällä kuin priorisoida oman maan puolustamista. Tällainen yleiskuva piirtyy.

Voi olla ettei venäjällä ole tällä hetkellä kykyä siirtää isoja joukkoja rintamalta toiselle materiaalin ja organisoinnin puutteen takia. Tuntuu, ettei kukaan johda kokonaisuutta. Kurskiin tuodaan varusmiehiä jostain Suomen rajamailta sen sijaan, että tuotaisiin Ukrainassa olevia kokeneempia joukkoja.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Nohnoh, kyllähän italia juuri ammattiarmeijoillaan valloitti puolet, tai siis oikeastaan lähes kaiken "sivistyneestä" maailmasta 2000v sitten. Silloin todellakin hyökättiin ja otettiin puskurivyöhykkeet haltuun ja jossain määrin todellista (ainakin riviroomalaisen kannalta, barbaareita toki mätkittiin ympäri rajoja jatkuvasti eli verta kyllä valui) rauhanaikaa kestikin pidempään mihin Euroopassa on sen koommin pystytty.
No joo, totta, mutta meikäläisen iäisyys ulottuu vain noin 100 vuoden aikajänteelle. Antiikin Rooma oli loisteliaine historioineen aivan toista maata. Ehkä se johtui siitä, että tuolloin Melonin tapaiset hyypiöt luultavimmin laitettiin leijonansyöteiksi Colosseumille. En tiedä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Voi olla ettei venäjällä ole tällä hetkellä kykyä siirtää isoja joukkoja rintamalta toiselle materiaalin ja organisoinnin puutteen takia. Tuntuu, ettei kukaan johda kokonaisuutta. Kurskiin tuodaan varusmiehiä jostain Suomen rajamailta sen sijaan, että tuotaisiin Ukrainassa olevia kokeneempia joukkoja.
Minusta tuo on vain tyypillistä venäläistä piittaamattomuutta omista joukoista ja kansalaisista. Tiedetään, ettei Ukraina kovin syvälle tunkeudu ja nuo alueet saadaan joka tapauksessa takaisin viimeistään rauhan tullessa. Siksi ihan turha vetää joukkoja Ukrainasta hyökkäämästä. Laitetaan jotain sakkia sähläämään ja patoamaan vähän hyökkäystä, asukkaista ei niin väliä, riittäähän noita äitivenäjän kansalaisia. Oppivatpahan olemaan.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Nyt on ensimmäiset kohtuullisen lupaavat tiedot siitä, että Korenevo on Ukrainan hallussa. Tämä on iso juttu, 20 000 asukkaan taajama ja tärkeä logistinen keskus. Ei hidastu Ukraina ainakaan vielä, hurjaa on meno ja erään saksalaisen viiksimiehen kuvaus jättiläisestä savisilla jaloilla on taas ainakin nyt hyvin kuvaava.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös