Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 10 289 461
  • 62 343

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ei Ukrainalla vieläkään ole sellaista kykyä tai edes määrää aseistusta, että nuo Venäjän linjat pystyttäisiin läpäisemään. Edes sitten kun hävittäjät pelissä, niin ei noilla hyökkäyksessä tarvittavaa ilmatukea synny riittävästi, luultavasti joutuvat noita säästelemään vielä, eli puolustuksellisiin tehtäviin käytetään riskejä varoen. Mutta kyllä uudet kyvyt ovat Venäjän höökimisen aika lailla stopanneet, eli on tässä paljon posiakin viime kuukausina tapahtunut.
Juu ei se sotilaallinen läpimurto mitenkään helpolla ainakaan tulisi vieläkään, eikä sitä toki helpota viime vuonna pakotetulla puskemisella menetetty kalusto ja miehistö. Toisaalta laajemmat tekniset mahdollisuudet yhdistettynä vuoden lisäoppiin saattaisi mahdollistaa kriittisen paineen saamisen heikkoon kohtaan tarpeeksi pitkäksi aikaa läpimurtoa varten.

"Helpompi" vaihtoehto on kuluttaa naapurin resursseja ja odottaa kotirintaman pettämistä siinä määrin että pakottaa ainakin osan Ukrainassa olevista valloittajista murhaamaan kotirintaman dissidenttejä ukrainalaisten sijaan. Toki isot riskinsä tuossakin ja vaatii ihan eri resilienssiä ja pitkänäköisyyttä nimenomaan Ukrainaa tukevalta sivistysmaailmalta, kuin tähän asti on nähty.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Nato aikoo pistää isompaa rahaa Ukrainan tukemiseen. Unkarikaan ei enää vastusta tuota, ei tosin osallistukaan siihen. Parempi tietty noin, mutta onhan Orbanin rooli todellakin ongelmainen tässä Ukrainankin tukemisessa, kuten monessa muussakin asiassa ja joku ratkaisu suuntaan tai toiseen pitäisi saada tehtyä. Joko olet mukana tai olet kokonaan ulkona, mutta näillä mennään toistaiseksi. Tärkeintä kuitenkin, ettei enää jarruta muiden päätöksiä.




 
Mites länsimieliset hakkerit? Onko viime aikoina saatu mihinkään venäläiseen mediaan iskettyä totuutta sodasta? Kyllä tässä jo muutenkin kaipaisi lännessäkin sitä, että myös muut kuin äärioikeisto alkaisivat käyttää propagandaa, kun se kerran tuntuu toimivan niin hyvin. Ostaisivat jotain huijausuutismainoksia, jotka suunnataan venäläisille somessa ja youtubessa yms.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei tämä Venäjän romahtaminen tule olemaan kovinkaan samankaltainen Neuvostoliiton hajoamiseen verrattuna. NL:ssä oli selkeästi tasavaltoja, jotka halusivat eroon Venäjästä. Nyt on Venäjän federaatio eikä sieltä nyt mitään merkittävämpiä plänttejä ole samaan tapaan itsenäistymässä.

Mutta romahdus tulee, tai itse asiassa romahduksia. Sotilaallisesti jossain kohtaa toivottavasti Ukraina onnistuu tekemään Venäjän joukkojen huollon niin vaikeaksi, että porukka hyppää johtopäätöksiin ja kävelee kotiinsa.

Sitten odottaa vielä se toinen romahdus, joka ei ole sotilaallinen vaan taloudellinen. Tämä saattaa tosin osua samoille ajoille kuin sotilaallinen romahdus, kenties jopa hieman ennen sitä. Sokerina pohjalla kolmas, demografinen romahdus, joka näkyy sitten vuosien viiveellä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Niin, siis... Kun itse puhun aiheesta, koetan aina muistuttaa lukijoita siitä, että missä kontekstissa puhun, mutta arvattavasti se ei tietenkään jokaiseen postaukseen tule. Joten kerrataan näiltä osin:

Sota on vielä vaiheessa. Kun sota on vaiheessa, niin sen lopputulemasta ei kellään ole 100% tietoa, ei varsinkaan meillä taviksilla, kun meillä ei ole pääsyä sodan todelliseen tilanteeseen. Se on asia, joka on vain hyväksyttävä.

Mutta emme olisi ihmisiä, jos emme koettaisi ennakoida tapahtumia. Niinpä me tälläkin palstalla luomme mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita, ja keskustelemme niistä: mikä on skenaarion toteutumisen todennäköisyys? Mitkä seikat johtaisivat skenaarion toteutumiseen? Mitkä nykyiset tekijät tukevat skenaarion toteutumista, mitkä puolestaan ovat sitä vastaan? Ja niin edelleen.

Minä itse koetan omalta osaltani muistuttaa keskustelijoita siitä, että sota on aika kokonaisvaltainen tapahtuma. Tämä tarkoittaa sitä, että sodan lopputulema ei ole täysin kiinni rintamatilanteesta, vaan on seurattava myös "ulkosodallisia" tapahtumia. Toisaalta koetan omalta osaltani muistuttaa siitä, että tästä huolimatta sota yleensä ratkaistaan taistelukentällä: tämä ratkaisu ei vain ole ihan niin selkeäpiirteinen kuin voisi odottaa. Sotien ratkaisutaistelut eivät usein itsekseen tuo suoraan voittoa tai tappiota, vaan ne ovat taisteluja, jotka määrittelevät tulevat tapahtumat: onnistunut läpimurto tai onnistunut läpimurron estäminen johtavat taistelutapahtumiin, jotka lopulta ratkaisevat sodan.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Sitä, että rintamatilanteen osalta koetan toppuutella sekä liiallisesta optimismista että liiallisesta pessimismistä. Rintamatilanteen muutokset ovat tietysti tärkeitä tapahtumia, samoin toki sekin, ettei rintamatilanne muutu yrityksistä huolimatta. Nämä tapahtumat ovat silti osa kokonaiskuvaa.

Tämän kokoluokan sotaa ei ole hetkeen käyty, ja se mikä erottaa tämän sodan vähän aikaisemmista isoista yhteenotoista, on sodan ajallinen kesto. Suurvallat pystyvät käymään matalamman intensiteetin sotaa pitkään (esim. Vietnam, Afganistan 80-luvulla, Afganistan 00-luvulla). Suurvallat pystyvät käymään isoja sotia hetken aikaa, kuten Persianlahden sota ja Irakin sota, joissa molemmissa itse sota kesti vajaan vuoden: Persianlahden sota n. 6 kk, Irakin sodan miehitysvaihe pari kuukautta (ja siitä matalan intensiteetin sotana 8 vuotta).

Mutta jos puhutaan ajallisesti pitkästä, aktiivisesta, ison mittakaavan sodasta, niin lähimmät esimerkit tulevat ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta. Kummassakin "megatapahtumassa" sotaa käytiin noin 5 vuotta: WWI 1914-1918, WWII 1939-1944.

Tuolta pohjalta voidaan odottaa, että sotatoimien ratkaisuvaiheet tullaan näkemään parin vuoden sisään. Tuolta pohjalta voidaan myös hahmotella lopputulemia, tarkastelemalla maailmansotien osapuolten lopullisia kohtaloita.

Kun siis puhun Venäjän romahtamisesta, tarkoitan mahdollista skenaariota sodan lopputuloksena. Olen pitkään sanonut, että tämä sota loppuu sitten, kun Venäjä sen lopettaa: yksinkertaisesti vain sota jatkuu tavalla tai toisella täsmälleen niin kauan kun Venäjä sitä jatkaa. Venäjä lopettaa sodan vain kahdessa tapauksessa: (1) se saa tahtonsa läpi, kaadettua Ukrainan hallinnon ja alistettua sen etupiirikseen, (2) se ei pysty enää jatkamaan sitä, ei edes matalalla intensiteetillä.

Minusta molemmat skenaariot ovat tällä hetkellä mahdollisia. Niiden todennäköisyyksistä voidaan keskustella eli en mene sanomaan, että toinen on todennäköisempi kuin toinen. Voidaan myös keskustella siitä, että mitkä tekijät johtavat mihinkin lopputulemaan ja mitä kautta. Esimerkiksi kakkosskenaariossa voi olla edessä sellainenkin jakso, jossa sota jatkuu matalalla intensiteetillä rintamalinjojen pysyessä paikallaan, tai sota saattaa jopa jäätyä rintamalinjoille niin, ettei laukauksiakaan juuri enää vaihdeta. Se on minusta kuitenkin vain sodan vaihe - ei sen lopputulema.

Maailmansotien perusteella voi sanoa, että ison sodan jäljiltä osapuolten talous on heikossa kunnossa. Voidaan myös sanoa se, että sota on loppunut kun sen jatkaminen on käynyt mahdottomaksi, vaikka edessä on olleet vielä kovemmat ja kurjemmat ajat. Tästä syystä tarkkailen mielenkiinnolla Venäjän taloustilannetta. Vaikka siihen ei tietenkään ole suoraa näkymää, niin koetan silti hahmotella sitä, miten sodan käyminen kokonaisuudessaan näkyy Venäjällä - se on rintamatilanteen lisäksi se toinen iso tekijä sotien lopputuloksessa.


Näinpä. Toivottavasti tuo ylempi katsaukseni valottaa sitä, kuinka itse katselen tapahtumia ja miten sovellan siihen historian perspektiiviä.


Näin on.


Näin on, mutta tämä pakottaminen voi tapahtua monella tavalla.


Ei kokonaan, ei minun mielestäni. Rintamatilanteella on taatusti merkitystä, ja sillä on iso merkitys! Onnistuneet operaatiot poikivat lisää onnistumisia, ja rintamatilanteen muutos suuntaan tai toiseen aiheuttaa toiselle osapuolelle isoa painetta, ja toiselle osapuolelle suurta ahdinkoa. Myös rintamatilanteen pysyminen paikallaan on tekijä, joka vaikuttaa sodan kulkuun.

Venäjää on vaikea saada pakotettua ulos sodasta. Se johtuu siitä, että ydinaseidensa takia sitä ei voi miehittää tai lyödä perinteisin menetelmin. Tästä syystä sotaa seurataan suurella mielenkiinnolla yhdessä jos toisessakin maassa, ja tästä syystä Venäjän mahdollinen voitto poikisi paljon isompia ja rajumpia maailmanpoliittisia tapahtumia, "isojen poikien" ottaessa oikeus omiin käsiinsä ja lähtiessä korjaamaan "historiallisia vääryyksiä".


Näin on!


Juuri näin.


Tuolla ylempänä tein lyhyen katsauksen siihen, mitä historian pohjalta voi olla odotettavissa. Ei, en minä usko, että Venäjä pystyy käymään tätä sotaa tällä intensiteetillä vielä vuosia. Valitettavasti sille ei toisaalta sovi sekään, että se koettaisi madaltaa sodan intensiteettiä: matalamman intensiteetin sotaa kun osapuolet pystyvät jatkamaan vuosikausia, ja se puolestaan ei missään muodossa sovi Venäjälle.

Kansa ehdottomasti ajattelee valtaosin kuten Putin. Ja se on minusta siinä oikeassa, koska se askel, josta ei ole enää paluuta entiseen, otettiin jo 2022 keväällä. Nyt ei auta kuin katsoa, mitä tuleman pitää, ja jos venäläinen haluaa itselleen ja kotimaalleen siedettävää lopputulosta, niin sota on vain voitettava, tavalla tai toisella.


Tuskin venäläiset sotilaat kieltäytyvät tai pystyvät kieltäytymään taistelemasta. Tuollainen skenaario tapahtuu silloin, jos keskusjohto syystä tai toisesta katoaa - tai ainakin minä puhuin tällaisesta. Silloin ollaan tilanteessa, jossa rintaman johdolle ei enää tule käskyjä ja määräyksiä, ja silloin sota väistämättä loppuu. Eli siis syy-seuraus -suhde on toisin päin: ensin katoaa keskusjohto, sitten katoaa sota.


Ehdottomasti näin! Paineen antaminen rintamalla näkyy suoraan siinä, kuinka pitkään tässä vielä joudutaan sotimaan. Mitä isompi paine, sen nopeammin sota on ohi.


Juuri näin.


Ehdottomasti juuri näin. Länsi itse on iso epävarmuustekijä tässä kuviossa, ja siksi sodan ratkaisua olisi hyvä koettaa saada ennemmin kuin myöhemmin.

Toivottavasti tämä selkiytti näkökulmaani asiaan!

Toinen Maailmansota tosin kesti vuoteen 1945 asti ihan selvästikin. Mikäli Euroopan puolella alkoikin homma vähitellen hiljentyä Suomen Lapin Sodasta sitten puhumattakaan kun nk. Operaatio Norjan Vapautusta ei koskaan tietysti ehtinyt tullakaan niin Aasian puolella sota jatkui vuonna 1945 selvästi pidemmälle vaikka toki loppuikin saman vuoden aikana.

Olihan/olisihan se voinut kestää pidempäänkin kun aivan loppumetreillä oli pelkoa niin Neuvostoliiton ja Japanin oman lyhyen sodan jatkuminen/muuttuminen pidemmäksi kuin mitä kesti ja tietysti myös Neuvostoliiton kuin myös Yhdysvaltain yhteenottokin oli ilmassa piilevänä vähän kaikesta puhuen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
I met that concripted guy, when he was on leave, he is totally different person now, it's difficult to describe... It feels like a teenager became a very old man in 1 year.

Suomen Armeijassa tehdään pojista miehiä. Venäjän armeija osoittaa olevansa vielä tehokkaampi. Siellä tehdään pojista vanhoja miehiä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Venäläisen palkkasotilasyhtiö Wagnerin miestappiot nousivat ukrainalaisen Bahmutin hallinnasta käydyn taistelun aikana erittäin korkeiksi. Taisteluja käytiin kymmenen kuukautta elokuusta 2022 toukokuuhun 2023.

Venäläisen oppositiomedian Mediazonan ja Britannian yleisradioyhtiön BBC:n venäjänkielisen palvelun yhdessä tekemän selvityksen perusteella taisteluissa kuoli 19 547 Wagner-sotilasta. Näistä peräti 17 175 oli Wagnerin riveihin palkattuja vankeja. Näin ollen vangit muodostivat 88 prosenttia kaikista kaatuneista.

Ei se vapaudu vankilasta-kortti kovin monen kohdalla sitten toiminut Wagnerin riveissä, vähemmän yllättäen.

Toki eiköhän monella henki olisi paennut jossain kohtaa ihan venäläisessä vankilassakin, mutta nyt tuo valtion irvikuva siivosi tällä tavalla myös valtavan määrän huollettavia rangaistusvankeja aiheuttaen samalla tuhoa syyttömälle naapurimaalleen.

Inhimillinen tragedia tavallaan näille piruparoille, mutta lopulta ihan vain kikkelis-kokkelis mitäs läksit.

Lopulta kokonaisuus kertoo taas vain enemmän ja enemmän sitä millainen paskamaa tuo itänaapuri on.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Yksi askel eteenpäin. Oikein hyvä. Seuraavaksi voisi pistää niitä varsinaisia jäädytettyjä varoja Ukrainan hyväksi noiden tuottojen lisäksi. Pyörä alkaa pyöriä oikeaan suuntaan Venäjän oman talouden kyykätessä enemmän ja enemmän.

 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tyypillinen ip-uutinen mutta laitan siksi, että Saksan toimet pakotteiden osalta kannattaa ottaa seurantaan. Onko niin, että äärioikeiston ja -vasemmiston lisäksi nyt saa pelätä demari Scholzin Saksaa? Eihän se täysyllätys olisi demarijohtajien ja Scholzin omakin historia huomioiden. Vielä ei ole minusta syytä julistella mitään Saksa = Unkari, mutta seurantaan Scholzin Saksa Lähde: Saksasta tuli ”uusi Unkari” – IL seuraa sotaa

Tausta IL:n juttuja karttaville: EU:n oli tarkoitus kertoa uusista Venäjä-pakotteista torstaina Italiassa alkaneen G7-kokouksen alla, mutta saksalaisuutistoimisto DPA:n lähteiden mukaan liittokansleri Olaf Scholzin hallitus ei hyväksynyt ehdotettuja sanktioita. Saksa haluaa pakotteisiin muutoksia, EU-lähteet sanoivat DPA:lle. Erään anonyyminä asiaa kommentoineen EU-virkamiehen mukaan näyttää siltä, että Saksasta on tullut uusi Unkari sanktioiden suhteen.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tyypillinen ip-uutinen mutta laitan siksi, että Saksan toimet pakotteiden osalta kannattaa ottaa seurantaan. Onko niin, että äärioikeiston ja -vasemmiston lisäksi nyt saa pelätä demari Scholzin Saksaa? Eihän se täysyllätys olisi demarijohtajien ja Scholzin omakin historia huomioiden. Vielä ei ole minusta syytä julistella mitään Saksa = Unkari, mutta seurantaan Scholzin Saksa Lähde: Saksasta tuli ”uusi Unkari” – IL seuraa sotaa

Tausta IL:n juttuja karttaville: EU:n oli tarkoitus kertoa uusista Venäjä-pakotteista torstaina Italiassa alkaneen G7-kokouksen alla, mutta saksalaisuutistoimisto DPA:n lähteiden mukaan liittokansleri Olaf Scholzin hallitus ei hyväksynyt ehdotettuja sanktioita. Saksa haluaa pakotteisiin muutoksia, EU-lähteet sanoivat DPA:lle. Erään anonyyminä asiaa kommentoineen EU-virkamiehen mukaan näyttää siltä, että Saksasta on tullut uusi Unkari sanktioiden suhteen.
Pelkääkö Scholz AfD:tä ja Linkeä? Että jos pakotteet osuisivat osittain myös saksalaisiin niin oma palli alkaisi heilumaan liikaa ja voisi tulla pahempia vaihtoehtoja valtaan? Toki kyse voi myös olla pitkäaikaisen Venäjälle ystävällisen poliittisen linjan taakasta josta ei vain pääse eroon.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pelkääkö Scholz AfD:tä ja Linkeä? Että jos pakotteet osuisivat osittain myös saksalaisiin niin oma palli alkaisi heilumaan liikaa ja voisi tulla pahempia vaihtoehtoja valtaan? Toki kyse voi myös olla pitkäaikaisen Venäjälle ystävällisen poliittisen linjan taakasta josta ei vain pääse eroon.

Eiköhän jopa molemmista ole kyse. Toki laitavasemmalla on vajaat triplasti Linkeä suurempi BSW (Bündnis Sahra Wagenknecht - Für Vernunft und Gerechtigkeit) kun Sahra Wagenknecht jätti Linken. Demarit ovat epäsuosittuja ja Scholz saattaa olla hyvin varovainen kaikessa mistä laitavasemmisto ja -oikeisto ääriversioineen saisivat polttoainetta. Jos näin - siis jos - se tarkoittaa myös sitä, että Venäjään kohdistettaisiin vähemmän painetta kuin moni muu EU-maa haluaisi.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Pelkääkö Scholz AfD:tä ja Linkeä? Että jos pakotteet osuisivat osittain myös saksalaisiin niin oma palli alkaisi heilumaan liikaa ja voisi tulla pahempia vaihtoehtoja valtaan? Toki kyse voi myös olla pitkäaikaisen Venäjälle ystävällisen poliittisen linjan taakasta josta ei vain pääse eroon.

AfD meni tosiaan jo demareiden ohi eurovaaleissa ja CDU/CSU menee myös menojaan. Saksassa taitaa olla ensi vuonna vaalit ja vaikeaa nähdä, että Demarit noista tulisi ulos voittajina.

Demareilta voidaan tosiaan nähdä yllättäviä liikkeitä ennen vaaleja, kun nykyinen linja ei toimi.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Jenkeiltä uusi turvallisuussopimus, kunhan senaatti hyväksyy sen. Japanilta myös kymmenen vuoden soppari. Onhan nämä sivistyneen maailman resurssit pitkällä aikavälillä aivan eri luokkaa ryysylään verrattuna ja ero kasvaa jatkuvasti Venäjän talouden kyykätessä.



Sinällään ei muuta kommentoitavaa, mutta tuo "US Civil Defense News" on ryynäpropagandan levittäjä. Kieltämättä osaa ajoittain hillitä itseään, mutta kun selaa postauksia niin sieltä se todellinen karva paljastuu; "kokaiinipäissä rahaa kerjäävä Zelensky."
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Vovchanskissa 3. Rynnäkköprikaati tehny onnistuneen vastaiskun ja venäläisiä jääny jonkin verran vangiksi


Ukrainian combat brigade 'captures dozens of Russian soldiers in Kharkiv'

A high-profile Ukrainian combat brigade has allegedly captured dozens of Russian soldiers amid fighting in the Kharkiv region.
Footage shared by Ukraine's 3rd Assault Brigade appeared to show the soldiers sitting in a school conference room.
The Ukrainian brigade said the troops were taken prisoner during combat operations around the northern Ukrainian town of Vovchansk.
Social media figures had previously reported substantial numbers of Russian troops surrendering in the area last week after counterattacks by Ukrainian infantry assault units.
The Khortitsiya Regional Command also claimed more than 60 Russian soldiers had been captured in the area in less than a week.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yksi sodan osaltaan jo unohdetuista äärimmäisen vastenmielisistä käänteistä. Pahan valtakunta pitää saattaa vastuuseen sieppaamistaan lapsista.
Lapsia siepataan miehitetyiltä alueilta eri tavoin. Venäläiset sotilaat ovat vieneet lapsia suoraan vanhemmilta, ottaneet heitä kouluista, orpokodeista ja laitoksista. Myös sodassa kuolleiden vanhempien lapsia on viety Venäjälle.

Venäjän mukaan yli 700 000 ukrainalaislasta on ”pelastettu” Venäjälle sotatoimialueelta.

–Nämä lapset on viety Ukrainalle kuuluvilta alueilta, jotka Venäjä on miehittänyt, kertoo ukrainalaislapsia auttavan hollantilaisen Orphans Feeding Foundation (OFF) -järjestön perustaja ja operaatiojohtaja Mariam Lambert.

Kansainvälisen oikeuden mukaan pakkosiirto miehitetyiltä alueelta on sotarikos.

Ukrainan mukaan Venäjän strategia on harkittu ja järjestelmällinen. Tavoitteena on muokata ukrainalaisista lapsista Venäjä-mielisiä ja kääntää heidät Ukrainaa vastaan.

Jos pakkosiirtojen tavoitteena on ihmisryhmän tuhoaminen, kyseessä on Geneven yleissopimuksen mukaan kansanmurha.

Ukrainassa Venäjän tekemiä lapsikaappauksia pidetään kansanmurhana, koska Venäjä pyrkii tuhoamaan lasten ukrainalaisen identiteetin. Samalla tuhotaan Ukrainan tulevaisuutta.
Kyse on kansanmurhasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös