Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 324 209
  • 66 057

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Harkovaan urheilukeskukseen Venäjä iski. Lapset oli juuri treenaamassa siellä. Onneksi ei kuolleita.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sehän se tapaa olla ongelmana, kun verrataan jotain Pohjois-Korean ja Venäjän kaltaisia diktatuureja sivistysvaltioihin, että sivistysvaltiot käyttävät mieluummin rahaa oman valtion kehittämiseen ja hyvinvointiin kuin pelkkään ammustuotantoon ja aseisiin, kun taas nämä diktaattorit voivat kusta kansan päälle ja panostaa kaiken omien sotafantasioiden tyydyttämiseen. Esimerkiksi Pohjois-Koreassa kansa näkee nälkää, maan infra ja elämänlaatu eliitin ulkopuolella on kymmeniä vuosia länsimaita perässä, ja jopa huonommalla tolalla kuin Venäjän kaltaisessa perslävessä, mutta juuri siksi siellä pystytäänkin tuottamaan ammuksia enemmän kuin vaikkapa meillä.
Hassua on kyllä se, että välillä raja tuon ahneuden suhteen on kovin häilyvä, mutta toki perusteet erilaisia sen suhteen onko diktatuuri vai demokratia. Kaikkihan tietää, että se valistunut diktaattori olisi paras vaihtoehto, mutta koska sellainen on liki satuolento, niin se demokratia lienee kuitenkin edes vähän sitä diktatuuria parempi.
Mutta siellä diktatuurissakin näkyy yhtä lailla se sama peli, jossa osa pääsee sinne "voittajien" joukkoon, ja sitten muista ihmisistä tahi muistakaan elollisista onkin sen jälkeen jotakuinkin paskan vertaa väliä. Demokratiassa -toki Suomessa jo kohta häilyvästi- yritetään ainakin leikkiä sellaista leikkiä, että kaikki otettaisiin lukuun, ja toimien tähtäävän oletetusti laajaan hyvinvointiin. Kuitenkaan ei siellä Venäjälläkään ole enää abosuluuttisesti köyhiä myöskään, vaikka omaa markkinataloudellista ajatteluaan noudattaakin, joten mene ja tiedä sitten. asiaa ei myöskään auta dmokraattisten hallitusten puupäät, kuten vaikkapa Grhan-Laasonen kuuluisine lauseineen siitä, että ei valtion tehtävä ole huolehtia kansalaisistaan. Haloo puupää, sitlä koko valtioita ei ole i lman niitä kansalaisia, joten mietipä uudelleen.

Mitä sitten tulee niihin aseisiin, niin Euroopan tasolla ongelmaksi -ja vähän kyllä varmaankin koko Demokratiankin alueelle- muodostuu sellainen asia, että täällä ei köyhillä ole varaa, ja rikkaat eivät halua, rahoittaa sodankäynnin kuluja, ja ei varsinkaan niin kauan, kun ei se oma omaisuus ole sen suoran tulen alla. Itku kyllä alkaa heti sillä sekunnilla, kun bisnes vaarantuu, tai omaisuus on menossa. silloin alkaa sosialismi kiinnostelemaan, kun se sosialisoidaan itselle. Ihana lutuinen logiikka siis tuossakin, että voitot kyllä pidetään, mutta tappiot sosialisioidaan. Sama ei tietenkään käy, kun ihmistä kohtaa jokin kova isku, niin muut vaan sitten kehottavat elelemään paremmin, ja kertoilevat kaiken olevan omaa syytään.

Olen jo aiemmin todennut sen Demokratiankin olevan jonkinlaisessa kriisissä, sillä Euroopan Unioninkin peruskirjan mukainen sosiaalinen markkinatalous saa yhä enemmän potkuja perseelle, ja maat eivät keskenäänkään kunnioita toisiaan, vaan ottavat senkan nenästä kaikin tavoin mitä voivat, ja tulkitsevat lakeja sun muita ihan omasta perspektiivistään. Se sosiaalisuus siis jo kohta on katoava luonnonvara, ja jokainen kaiketi jo historiasta pitäisi tietää, millaiseen auvoon ja nirvanaan se sitten aikanaan johtaa.

Kun siten jokaisessa demokraattisessa maassa on kuitenkin sitä porukkaa, joka joutuu alati vain ahtaammalle, niin etäisyyden sotaan ollessa vielä ns "riittävän kaukana", ei siihen haluta edes löytää ratkaisua, jossa se oma maa joutuisi jotakin makselemaan. Tehdään siis vasta kun on pakko, ja silloin ollaankin jo usein myöhässä.

Osan ihmisistä usko tulevaisuuteen alkaa siis demokratioissakin olemaan vähän siinä ja siinä, joka tarjoaa juurikin kaiken maailman äärilaitapuolten tolloille sijaa päästä johtotehtäviin, ja siitä lopultsa vin omahyväiseksi äitynyt niin Euroopan, kuin maiden omakin johto saa ottaa kyllä syyt kontolleen.

Missään vaiheessa ei olisi pitänyt hetkeäkään olla yhdellekään Euroopan maalle mitään muuta vaihtoehtoa tunkion hyökkäyksen suhteen, kuin pistää peli poikki totaalisella nöyryytyksellä heti alkuunsa, mutta edes tähän ei kyetä, koska Euroopassa ei siis vaan haluta maksaa, tai on sitä porukkaa, joka niinikään sijoituksineen hyötyy sodan mahdollisimman pitkään jatkumisesta, jonka myötä aina se unikin tulee paremmin, kun tietää, että aamulla on taas tilillä enemmän fyffeä.
Lisäksi kun vielä saadaan hyötyä kaupankäynnistäkin tunkion kanssa, kunhan vaan etsitään sopivat kiertoreitit sille, niin ei ole hetkeen näkyvissä kyllä muuta, kuin niitä puheita vailla tekoja.

Ja ei, en tarkoita etteikö tueta, mutta tuetaan vaiin sen verran, että homma kestää mahdollisimman kauan, ja täysin ilman tavoitetta. Ajatellaan, että no jos ei muuta tästä saada, niin jos edes se venäjä heikkenisi. No ei näytä heikkenevän, ja harmittaa kovin se, että putte possu oli täysin oikeassa Euroopan heikkoudesta puolustaa yhtään ketään. Edes itseään. Kaiken maailman liittoja tehdään, mutta ne ovat vain paperia, kunnee muuta on syytä olettaa.

Euroopan johto, dmokratioiden johto ja yritysten johto ei halua vaarantaa mitään, vaan tekee juuri niin vähän kuin mahdollista, että edelleen raha liikkuisi silleen mukavasti, joten tehdään näitä näennäisiä pakotteita, jotka itse asiassa lyövät eniten pientuloista Eurooppalista persiille ja poskille, ja ilman edes mitään odotettavaa lopputulosta tälle touhulle. Tässä saadaan taas revittyä vähän tuloeroja lisää, joten todella hyvää politiikkaa.

Vituttaa oikeasti katsella tätä touhua ihan huolella.
 
Viimeksi muokattu:

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo

Minä väitän, että Eurooppa on osittain irti todellisuudesta. Sodan riehuessa Euroopassa jos kierretään hattu kourassa etsien rahoitusta tykistöammuksille ja näiden toimittamiseen kuluu aikaa n. neljä kuukautta niin ei oikeasti ymmärretä, että missä tilanteessa sitä tässä ollaan. Onneksi tunkionaapurillammekaan ei ole kaikki muumit kanootissa, koska muutenhan tässä kävisi kylmät hyvinkin nopeasti. Omasta mielestäni on täysin käsittämätöntä, että yli kahden vuoden jälkeen reagointikykyä ei edelleenkään Euroopalta löydy.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

”Suora ja vaarallinen eskalaatio” – Venäjä syyttää Britanniaa​

Ison-Britannian lausunto, jonka mukaan Ukraina voisi käyttää brittiläisiä aseita Venäjällä sijaitsevia kohteita vastaan, on ”suora ja vaarallinen eskalaatio”, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo uutistoimisto Reutersin mukaan.

Eskalaatio mainittu. Eli lisää pitkän kantaman ohjuksia Ukrainalle!
 
Vaakuna

Silloin, kun esimerkiksi HIMARSien lähettämisestä edes alettiin puhua, niin itätunkio ehti jo varoitella, kuinka Pariisi ja Lontoo nuketetaan heti kärkeen.

Nyt, kun Cameron teki selväksi, että Ukrainalla on lupa käyttää UK:n toimittamaa materiaalia itätunkion maaperällä, niin lopputulos on melko kryptinen "suora ja vaarallinen eskalaatio".

Alkaako siellä idässä oikeasti olemaan veto poissa tekijäportaalta, vai mistä tämä johtuu?
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

”Suora ja vaarallinen eskalaatio” – Venäjä syyttää Britanniaa​

Ison-Britannian lausunto, jonka mukaan Ukraina voisi käyttää brittiläisiä aseita Venäjällä sijaitsevia kohteita vastaan, on ”suora ja vaarallinen eskalaatio”, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo uutistoimisto Reutersin mukaan.

Eskalaatio mainittu. Eli lisää pitkän kantaman ohjuksia Ukrainalle!
Paariavaltio räyhää, koska ovat kusseet alleen. Hyvä juttu. Lisää tällaisia kovia kannanottoja toivotaan muiltakin suurilta tekijöiltä. Toivottavasti Saksassa seurataan hyvin tarkkaan, mitä ympärillä tapahtuu ja tehdään vihdoin ne oikeat ratkaisut.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Alkaako siellä idässä oikeasti olemaan veto poissa tekijäportaalta, vai mistä tämä johtuu?
Kai venäjälläkin sen verran ymmärretään, että on järkevämpää vaan sanallisesti uhkailla kuin että oikeasti alkaisivat pommittamaan Eurooppaa Ukrainan tukemisen takia. Menisi heilläkin Ukrainan valtaaminen hankalaksi, kun pitäisi pelätä suomalaisten natsien hyökkäyksiä.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kai venäjälläkin sen verran ymmärretään, että on järkevämpää vaan sanallisesti uhkailla kuin että oikeasti alkaisivat pommittamaan Eurooppaa Ukrainan tukemisen takia. Menisi heilläkin Ukrainan valtaaminen hankalaksi, kun pitäisi pelätä suomalaisten natsien hyökkäyksiä.

Ymmärrän tämän oikein hyvin. Mielestäni tuo oli vaan jotenkin surkuhupaisan ristiriitaista ja epäloogista noiden kahden esimerkin välillä.

Toki, jos on ensimmäisen toimitetun aseen kohdalla vetänyt jo lausunnot all-in, niin vaikea siitä on jatkaa.

@Mojon tavoin itsekin kyllä odottelen Metukan panosta tähän caseen. Pitäis voittaa Paskovin kommentit 100-0, vaikka Medillä vähän huonompi päivä olisikin.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Parhaat palat tulevat siinä vaiheessa, kun Medvedev saa promillet kohdilleen. Sitten uhataan jälleen kerran pistää Berliini, Lontoo ja Pariisi maan tasalle.
Eihän sitä tiedä, voihan olla että Medvedeville tulee sellainen depiskänni päälle ja Leonard Cohen päätyy levylautaselle. Sitten seuraava pressi onkin että "First we take Manhattan. Then we take Berlin."
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

”Suora ja vaarallinen eskalaatio” – Venäjä syyttää Britanniaa​

Ison-Britannian lausunto, jonka mukaan Ukraina voisi käyttää brittiläisiä aseita Venäjällä sijaitsevia kohteita vastaan, on ”suora ja vaarallinen eskalaatio”, Kremlin tiedottaja

Näihin voi vastata suoralta kädeltä: "Niin mitä sitten?"
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

”Suora ja vaarallinen eskalaatio” – Venäjä syyttää Britanniaa​

Ison-Britannian lausunto, jonka mukaan Ukraina voisi käyttää brittiläisiä aseita Venäjällä sijaitsevia kohteita vastaan, on ”suora ja vaarallinen eskalaatio”, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo uutistoimisto Reutersin mukaan.

Eskalaatio mainittu. Eli lisää pitkän kantaman ohjuksia Ukrainalle!

Cameron voisi muistuttaa Russitseja onnistuneesta(Litvinenko) ja epäonnistuneesta(Skripalit) salamurhaoperaatiosta Brittien maaperällä.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

”Suora ja vaarallinen eskalaatio” – Venäjä syyttää Britanniaa​

Ison-Britannian lausunto, jonka mukaan Ukraina voisi käyttää brittiläisiä aseita Venäjällä sijaitsevia kohteita vastaan, on ”suora ja vaarallinen eskalaatio”, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo uutistoimisto Reutersin mukaan.

Eskalaatio mainittu. Eli lisää pitkän kantaman ohjuksia Ukrainalle!
Ai että laittomasti maahan hyökännyt paskapäiden armeija saa itkeä apuja kaikkialta, kun on niin paha mieli kun ei homma futaa, mutta puolustava joukkue ei saisi käyttää mitään, missään ja mihinkään koska eskalaatio. Ainakin dimitri (housuun) Paskovan, juoppo medvedin ja putte possun omaisuudet voisi kosauttaa taivaan tuuliin, enkä usko että itku kellekään tulisi jos mainitut epäihmiset samoin tein pääsisivät esi-isiään (ja vaikka äitejäänkin) moikkaamaan sinne helvettiin missä todennäköisesti täytyy kaikkien näiden persläpien siittämiseen osallistuneiden henkilöiden sijaita.
 
Viimeksi muokattu:

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins,Kärpät ja CBJ
Ihan kuin olisin nähnyt tämän tilanteen jossain dokumentissa eräästä toisesta sodasta. Silloiset liittoutuneet kykkivät paska housussa ja kertoivat että ei se äijä mihinkään hyökkää enää tän jälkeen. Ottaa vain omia alueitaan. Vittu mitä paskaa tää Euroopan apu Ukrainalle jos miettii että nuo muutamat mätävaltiot pystyvät tuottamaan tuollaisen määrän ammusta venakoille. Ei hyvää päivää saatana....
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ei noihin Venäjän propagandan tuotoksiin kannata mielestäni reagoida oikein mitenkään. Venäjän propagandalta häviää vaikutus täällä meillä silloin, kun me emme välitä siitä. Valukoon kuin vesi hanhen selästä.

Valitettavasti tuo propaganda on nimittäin toiminut, kun katsoo että miten hidasta ja kankeaa tuo aseavun lähettäminen Ukrainaan on ollut. Nämä kaikki, että "jos lähetätte tämän ja tämän aseen tänne", niin punainen raja menee tässä. Nämä uhittelut ovat valitettavan hyvin toimineet.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Motivaatiovideota kuolemaan lähetettäville venäläissotilaille. Nämä fraasit eivät kyllä muutu koskaan. Lähes tulkoon samoilla saatesanoilla on nuoria miehiä lähetty kuolemaan varmaan lähes niistä ajoista lähtien, kun ihminen on perustanut kansakuntia, ja keksinyt ruveta surmaamaan toista kansakuntaa edustavia lajitovereitaan.

"Te tulette kuolemaan" "Mutta tietäkää tämä, että maamme ei ikinä unohda teitä" "Teille tehdään lauluja vuosisatoja tämän jälkeen, ja kukkia tuodaan haudoillenne".

Voisin veikata, että suunnilleen sanatarkasti on jossain Rooman valtakunnan aikoihin jo joku sen aikainen sotaherra piiskannut orjansa miekat kädessä kokemaan väkivaltaisen loppunsa.

Sota on aivan yhtä järjetöntä ja mielenvikaista vuosisadoista toiseen. Aseet vaan ovat vaihtuneet erilaisiksi, mutta ydinajatus on edelleen aivan yhtä päätön.

Sepä se, kun siinä sodassa ei jotakuinkin koskaan ole vähääkään järkeä, ja onkin aina itselle ollut arvoitus se, että miten joku ihminen edes valitsee sen vaihtoehdon, että juu, kyllä mä ilolla lähden syyttömiä tappamaan.

Jotenkin ymmärrän sen, että jos ihmisellä on puolustettavaa, esim. perhe tai arvomaailma, niin sitä voi taistellen pyrkiä turvaamaan juurikin tällaisilta tunkion idiooteilta.
Mutta se, että joku mielummin lähtee hyökkäyssotaan syyttömiä ihmisiä vastaan, alkaa kiduttamaan, raiskaamaan, ryöstelemään ja surutta tappamaan, niin kyllä on vikaa ja pahasti kuupassa.

Itse taitaisin valita sen omien toimesta tappamisen jo heti siinä paikassa, kuin yhtäkään syytöntä ihmistä suostuisin lähtemään tappamaan "suuren (kääpiö) johtajan toiveesta.

Mutta suureksi onneksi näille paskiaisjohtajille, näitä hyödyllisiä idiootteja riittää näemmä loppumattomasti.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sepä se, kun siinä sodassa ei jotakuinkin koskaan ole vähääkään järkeä, ja onkin aina itselle ollut arvoitus se, että miten joku ihminen edes valitsee sen vaihtoehdin, että juu, kyllä mä ilolla lähden syyttömiä tappamaan. JOtenkin ymmärrän sen, että jos ihmisellä on puolustettavaa, esim. perhe tai arvomaailma, niin sitä voi taistellen pyrkiä turvaamaan juurikin tällaisilta tunkion idiooteilta. Mutta se, että joku mielummin lähtee hyökkäyssotaan syyttömiä ihmisiä vastaan, alkaa kiduttamaan, raiskaamaan, ryöstelemään ja surutta tappamaan, niin kyllä on vikaa ja pahsti kuupassa. Itse taitaisin valita sen omien toimesta tappamisen jo heti siinä paikassa, kun yhtäkään syytöntä ihmisitä suostuisin lähtemään tappamaan.

Mutta suureksi onneksi näille paskiaisjohtajille, näitä hyödyllisiä idiootteja riittää näemmä loppumattomasti.
Eipä tästä tarvitse mennä, kuin viime vuosisadalle ja täältä Euroopastakin löytyi kahdessa suuressa sodassa miljoonia nuoria miehiä, jotka töpinää täynnä lähtivät kohti sankarikuolemaa.

Nuori mieli on vielä helppoa aivopestä siihen, että siinä on muka jotain ylevää kuolla räjähtämällä tuhansiksi palasiksi johonkin tykistökranaatin täysosumaan.
 
Kuten todettua, niin ihminen (liki kaikki näemmä), joka ei muista historiaansa on pakotettu tekemään samat virheet uudelleen ja uudelleen. Ja eihän se tosiaankaan opi. Ei koskaan. Se jaksaa sellaisen vajaan yhden sukupolven ajan kierroksen, enneen kuin se on takaisin samassa ahneutensa pisteessä, jossa mikään ja/tai kukaan ympärillä olevista ei merkitse sen oman taloudellisen tahi muun uskontonsa ikeessä yhtään mitään.

Itse olisin valmis jo vähän tinkimään kehityksen nopeudesta (siitä kasvusta), jos vaan saataisiin edes vallitseva olotila pysymään -siis ilman niitä sotia sun muita paskoja.

Ne pelimerkit sitten mitä vielä on, voisi käyttää sen terveyden kehittämiseen, sillä olen saanut käsityksen hyvin korkealta tasolta tuolta tutkimuspuolelta, että jos edes osa sotaan ja aseisiin käytettävistä varoista olisi ohjattu tuonne tutkimukseen, ja samalla rajoitettu lääkeyritysten valta-asemaa, niin suuri osa olemassa olevista vakavistakin sairauksista pysyttäisiin jo nyt parantamaan.

Mutta tämähän ei sovi, koska niin sodalla kuin lääkeyrityksilläkin taotaan sen verran mukavasti perintöä jälkeläisille, joten mielummin keskitetään kaikki voimavarat sen eriarvoisuuden rakentamiseen sekä ylläpitämiseen. Ja tämähän sopii niille hyödyllisille idiooteille ennemmän kuin hyvin, koska ovat tehneet taloudesta itselleen uskonnon, ja kun siellä joku "guru" sanoo että näin on paras, niin sitten niin on paras, vaikka itse perkele kuolisi nälkäänsä.

Täytyy oikein ihmetellä myös tuota itätunkion asujaimistoa, että missä kohtaa heille on se lobotomia tehty, joka estää täydellisesti kaikenlaisen itsenäisen ja älyllisen ajattelun. Koska jos sellaiseen kykenisivät, niin tajuaisivat hyvinkin pian, miten härskisti heitä on koko elämänsä ajan vain hyväksikäytetty, tai kunka heidät on vain hylätty, kun heidän johtonsa on keskittynyt haalimaan maan omaisuuden omiin ja kavereidensa taskuihin.

Ja siis näihin ei tarvitse olla edes mikään saatanallinen salaliittoteoreetikko, että ymmärtää tuon globaalin velalla luodun rahan ohjautuvuuden perusteet. Niin kauan kun tämä Ukrainan sotakin hyödyttää enemmän jatkuessaan kuin loppuessaan, niin sitä myös ylläpidetään antamalla vain se apu jolla se jatkuu. Siinä ei ihmishenget paina vaakakupissa paskan vertaa. Ja jos painaisi, niin sillehän etsittäisiin se loppu nopeasti.
Mielestäni maailma ei ansaitse jatkoa jos se ei parempaan pysty vuonna 2024.

Sillä liikaa on nimenomaan näitä hyödyllisiä idiootteja maailma väärällään, joten tuskin tulee mikään jatkossakaan muuttumaan. Eikä ainakaan kun taistelu resursseista alkaa.
Yököttää koko touhu.
 
Viimeksi muokattu:

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Kuten todettua, niin ihminen (liki kaikki näemmä), joka ei muista historiaansa on pakotettu tekemään samat virheet uudelleen ja uudelleen. Ja eihän se tosiaankaan opi. Ei koskaan. Se jaksaa sellaisen vajaan yhden sukupolven ajan kierroksen, enneen kuin se on takaisin samassa ahneutensa pisteessä, jossa mikään ja/tai kukaan ympärillä olevista ei merkitse sen oman taloudellisen tahi muun uskontonsa ikeessä yhtään mitään.

Itse olisi valmis jo vähän tinkimään kehityksen nopeudesta (siitä kasvusta), jos vaan saataisiin edes vallitseva olotila pysymään -siis ilman niitä sotia sun muita paskoja.

Ne pelimerkit sitten mitä vielä on, voisi käyttää sen terveyden kehittämiseen, sillä olen saanut käsityksen hyvin korkealta tasolta tuolta tutkimuspuolelta, että jos edes osa sotaan ja aseisiin käytettävistä varoista olisi ohjattu tuonne tutkimukseen, ja samalla rajoitettu lääkeyritysten valta-asemaa, niin suuri osa olemassa olevista vakavistakin sairauksista pysyttäisiin jo nyt parantamaan.

Mutta tämähän ei sovi, koska niin sodalla kuin lääkeyrityksilläkin taotaan sen verran mukavasti perintöä jälkeläisille, joten mielummin keskitetään kaikki voimavarat sen eriarvoisuuden rakentamiseen sekä ylläpitämiseen. Ja tämähän sopii niille hyödyllisille idiooteille ennemmän kuin hyvin.

Täytyy oikein ihmetellä myös tuota itätunkion asujaimistoa, että missä kohtaa heille on se lobotomia tehty, joka estää täydellisesti kaikenlaisen itsenäisen ja älyllisen ajattelun, koska jos siihen kykenisivät, niin tajuaisivta hyvinkin pian, miten härskisti heitä on koko elämänsä ajan vain hyväksikäytetty, tai kunka heidät on vain hylätty, kun heidän johtonsa on keskittynyt haalimaan maan omaisuudeen omiin ja kavereidensa taskuihin.

Ja siis näihin ei tarvitse olla edes mikään saatanallinen salaliittoteoreetikko, että ymmärtää tuon globaalin velalla luodun rahan ohjautuvuuden perusteet. Niin kauan kun tämä Ukrainan sotakin hyödyttää enemmän jatkuessaan kuin loppuessaan, niin sitä myös ylläpidetään antamalla vain se apu jolla se jatkuu. Siinä ei ihmishenget paina vaakakupissa paskan vertaa. Ja jos painaisi, niin sillehän etsittäisiin se loppu nopeasti.
Sanoisin, että terroritunkio on jopa natsi-Saksaakin vaarallisempi. Saksa pystyi sentään käsittelemään historiansa, mutta Venäjällä tällaiseen ei ole mitään haluja. Käsittelevät historiaansa lähinnä sillä tavalla, että miettivät minne seuraavaksi ryöstelemään, raiskaamaan ja murhaamaan. Näkevät tämän oikeudekseen ilmeisesti, koska eivät edes pyri käsittelemään asiaa. Niin sairas maa, että ei edes sanat enää riitä.

Meillä sitten neppaillaan joidenkin lakipykälien kanssa mitä tulee esim. itärajaan. Kyseessä on kuitenkin epävaltio joka pitäisi eristää täysin. Länsi on vieläpä maksanut ennätysmäärän veroja valtion sotakassaan joka yrittää valloittaa sinut. Aivan hullua touhua.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihan kuin olisin nähnyt tämän tilanteen jossain dokumentissa eräästä toisesta sodasta. Silloiset liittoutuneet kykkivät paska housussa ja kertoivat että ei se äijä mihinkään hyökkää enää tän jälkeen. Ottaa vain omia alueitaan. Vittu mitä paskaa tää Euroopan apu Ukrainalle jos miettii että nuo muutamat mätävaltiot pystyvät tuottamaan tuollaisen määrän ammusta venakoille. Ei hyvää päivää saatana....
Samaan aikaan Kiina katsoo touhua, ja arvioinee uudestaan, kuinka suuri uhka lännen apu Taiwanille tulisi Kiinalle olemaan...Ja jos Ukrainan tilanne on mahdollisen Taiwan- konfliktin aikana vielä päällä, niin miten tuo näkyisi Ukrainassa. Isoja ongelmia olisi maailmalla ratkaistavana, mutta muutaman persläpi-valtion takia ollaan aika kaukana, että noita ongelmia pystyttäisiin oikeasti ratkaisemaan vallitsevassa tilanteessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös