Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 9 913 373
  • 61 024

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Miehitetyillä alueilla ei oikein suhtauduta hyvin venäläisiin
Paikallisväestön kerrotaan suhtautuvan kielteisesti venäläisiin ja ilmoittavan miehittäjän komentopisteiden ja varastojen sijainneista Ukrainan asevoimille. Ukraina onnistui vapauttamaan viime syksyn vastahyökkäyksillään laajoja alueita Harkovan ja Hersonin ympäristössä.

Kuluvan viikon aikana miehitettyjen alueiden tilannetta on luonnehdittu kaoottiseksi. Venäläisiltä sotakirjeenvaihtajilta on muun muassa varastettu useita ajoneuvoja.
--
– Käytännössä tilanne on kuin Venäjällä 1990-luvulla, mutta äärimmilleen vietynä. Pikkuvarkauksista laajamittaiseen ryöstelyyn. Monia tuoreita viranomaisia on siirtynyt alueelle ”kalastamaan vaikeissa vesissä”. Alueille ohjatuista budjettivaroista ei ole mitään sanottavaa, Romanov kirjoittaa.
---
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikään maa ei halua tuota ryssälandiaa omien rajojen sisäpuolelle enää. Pysykööt tuolla ihan itsekseen.
Ei tietenkään, eikä Puola tule ikinä Venäjälle hyökkäämään.

Vaan jos Venäjä sen virheen tekee, että lähtee Puolaan ristiretkelle, niin taitaa olla viimeinen jämäneukkujen retki se.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikään maa ei halua tuota ryssälandiaa omien rajojen sisäpuolelle enää.

En ole ihan varma. Kiinan aikeista pidemmällä tähtäimellä ei oikein pysty sanomaan...
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Ei tietenkään, eikä Puola tule ikinä Venäjälle hyökkäämään.

Vaan jos Venäjä sen virheen tekee, että lähtee Puolaan ristiretkelle, niin taitaa olla viimeinen jämäneukkujen retki se.
Tästä olisikin hauska nähdä sotapelisimulaatioita, kuinka ns äijän käy :--D

Oikeassa elämässä ei missään nimessä toivo tuollaista tapahtuvaksi, tuskin on tapahtumassakaan. Toisaalta, eikös venäjä lanseerannut termin, että se ei pääty minnekkään = tyhmyydellä ei ole rajoja (Kremlin mukaan).
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Kaikkien yleistäminen ihmisjätteeksi on sääntöjen vastaista. Rikepiste annettu.
En ole ihan varma. Kiinan aikeista pidemmällä tähtäimellä ei oikein pysty sanomaan...
Toki näin. Mutta silloin puhutaan ainostaan alueista mistä löytyy luonnonvaroja, eikä pelkkää ihmisjätettä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toki näin. Mutta silloin puhutaan ainostaan alueista mistä löytyy luonnonvaroja, eikä pelkkää ihmisjätettä.

Siperiahan saattaisi olla hyvinkin joissain kiinalaisissa unelmissa osa heidän aluettaan. Tätä skenaariota on viljelty mielestäni jo ainakin 1970-luvulta alkaen, ellei kauemminkin.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Putinin kannaltahan koko sota on ollut oikea jättimenestys.

- Ukrainan piti kaatua kolmessa päivässä. Todellisuudessa sota on kestänyt yli vuoden, eikä venäjä ole saavuttanut mitään merkittävää

- Maailman toiseksi mahtavin armeija. On juu, museosta kaivetaan tankkeja rintamalle, ilmaherruutta ei ole, eikä taktiikka ole kehittynyt mihinkään sitten toisen maailmansodan. Toki, inhimillistä kärsimystä Venäjä osaa edelleen aiheuttaa. Se ei ole kylläkään meriitti.

- Venäjä halusi, ettei Nato laajene itään. No, tänään tuli vahvistus, että noin kuuden viikon sisään Suomi on Naton täysjäsen, 5. Artiklan suojassa oleva rajanaapuri. Eikä Putin voi asialle yhtään mitään.

- Puola on aseistautunut hampaista kantapäähän, innokkaimpia saa sitoa puuhun kiinni, etteivät lähde painamaan Moskovaan asti.

- Kiina tekee Venäjästä totaalisen puudelin, joka haukkuu kun isäntä käskee.

- Ainoat kaverit ovat luokkaa pohjois-korea. Lavroville nauretaan päin naamaa, kun suoltaa paskaansa muualla.

Ihan kohtalaisen vituralleen on mennyt.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Peskov uhosi Venäjän tuhoavan Ukrainaan lähetetyt hävittäjät ja sanoi, ettei niillä ole vaikutusta sodan kulkuun. Suomennettunahan tuo tarkoittaa, että taitaa olla jännäkakka housuissa Kremlissä.

Jännästi Moskovassa on ollut viime aikoina ilmatorjuntajärjestelmien rakennustalkoot...
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvinhän tämä operaatio näyttää sujuvan. Saammekohan nähdä vielä alkukesästä 40-luvulla valmistettuja panssariajoneuvoja tositoimissa?
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Hyvinhän tämä operaatio näyttää sujuvan. Saammekohan nähdä vielä alkukesästä 40-luvulla valmistettuja panssariajoneuvoja tositoimissa?
Todennäköisesti. Tullaankohan kesään mennessä myös näkemään vähän vanhempaa sukupolvea täydennysjoukoissa eli miehiä 1950-luvulta alkaen, kun nuoremmat sukupolvet alkavat käydä vähiin?
 
Viimeksi muokattu:

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Hyvinhän tämä operaatio näyttää sujuvan. Saammekohan nähdä vielä alkukesästä 40-luvulla valmistettuja panssariajoneuvoja tositoimissa?
Mitä virolaiset tekivät T-34 -tankille, joka oli patsaana Narvassa? Ei kai sitä sulatettu? Joku härski romukauppias tekisi sillä omaisuuden.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siinä ihan mielenkiintoista tarinaa, kun kaikki ei todellakaan mennyt Putinin suunnitelmien mukaan. Arvostus ukrainalaisia kohtaan vaan kasvaa näitä lukiessa.


Hieno artikkeli. Kyllä tuo sodan alku on varmasti elokuvan aiheena tulevaisuudessa. Toki muualtakin - kuten Azovstalin terästehtaalta, Käärmesaarelta ja Bahmutista - saisi elokuvan aikaiseksi.

Tuon artikkelin viimeiset sanat ovat erittäin suorat, mutta täyttä asiaa. Huomaa hyvin, että myös Suomen mediassa on sodan pitkittyessä luovuttu sodan alkupuolella vielä valtavirtaa olleesta käsityksestä, että "tämä on Putinin sota, ja tavalliset venäläiset ovat syyttömiä tähän". Julmuudet ovat osoittaneet käytännössä sen, että liian moni tuosta kansasta on samanlainen barbaari kuin johtajansa.

Ja on sanottava suoraan, ettei se ole Putin, joka henkilökohtaisesti surmaa ukrainalaisia sotilaita; ei se ole Putin, joka henkilökohtaisesti raiskaa ukrainalaisia naisia ja lapsia; ei se ole Putin, joka henkilökohtaisesti ryöstelee ukrainalaisia kyliä ja kaupunkeja. Sen kaiken tekevät niin sanotut ”tavalliset venäläiset”. Se tulisi aina muistaa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Siinä ihan mielenkiintoista tarinaa, kun kaikki ei todellakaan mennyt Putinin suunnitelmien mukaan. Arvostus ukrainalaisia kohtaan vaan kasvaa näitä lukiessa.


Tämäkin artikkeli kuvaa samalla sen, miten Venäjän sodanjohto (todellisuudessa Putin lähipiirinsä kanssa) oli suunnitellut operaation "yhden kortin" varaan. Riittävän suuri lentokenttä piti saada Kiovan alueelta haltuun, siten, että maahanlaskujoukkojen huolto voidaan varmistaa kentän kautta operaation ensimmäisten päivien ajan.

Hostomelia Venäjä ei saanut ympäristöineen siten haltuun, että sinne olisi voitu laskeutua kuljetuskoneilla, ja kun tämä ei onnistunut joukkojen huolto oli etenkin alkuun muutamien kapeiden teiden varassa, jotka ruuhkautuivat hyvin pian (se kuuluisa "possujuna"), samalla kun kevät eteni peltoja ei voinut käyttää sumakohtien kiertoon jne. Mikä tärkeintä, Ukrainan asevoimat yhdessä aluepuolustusjoukkojen kanssa käyttivät maastotuntemustaan hyödyksi iskiessään venäläisiin alueella.

Kun katsoo karttaa, niin huomaa, että venäläisten yhtymien pääosien ei onnistunut edetä montaakaan kilometriä Hostomelista Kiovan suuntaan. Saarrokset etelään ja lounaaseenkaan eivät onnistuneet, vaan niidenkin voi loppui ennen aikojaan (huollon epäonnistumisen tähden). Moštšun on vain 7 km Hostomelista itään, eikä sekään mikään otollinen etenemissuunta ollut jos tavoitteena on Kiovan ydin. Kylästä on pois (Kiovan suuntaan) vain yksittäisiä kapeita, metsiköiden keskellä risteileviä, teitä. Herää jopa ajatus, että olikohan venäläisillä täälläkin käytössään ikivanhat kartat, joten kuvittelivat alueen olevan toiselaisen? Tšernobylin vyöhykkeelle etenevillä venäläisillähän oli käytössä kartat, jotka olivat ajalta ennen Tšernobylin ydinonnettomuutta.

Luonnollisesti Ukrainan kannalta oli tärkeää, että venäläisten eteneminen hyydytettiin Kiovan länsi- ja luoteispuolella, etteivät he saaneet alueella läpimurtoa. Joidenkin yksittäisten erikoisjoukoista sekä PMC Wagnerin taistelijoista koottujen osastojen onnistui päästä Kiovan kaupunkialueelle, jossa ne likvidoitiin yksi toisensa jälkeen.

Ukrainan ja Kiovan taistelun kannalta olennaisen tärkeää oli myös se, ettei Venäjä saavuttanut kunnollista läpimurtoa Tšernihivin alueella Dneprin itärannalla, lähellä Valko-Venäjän rajaa tai Sumyn alueella koillisessa. Venäjä sai haltuunsa yksittäisiä teitä ja kyliä, mutta kaikki huotolinjat ja sivustat jäivät haavoittuviksi. Venäläinen panssariosasto pääsi Kalynivkaan, Kiovan koillispuolella, mutta sinne se pysäytettiin, ja merkittäviltä osin tuhottiin. Minulle ei ole koskaan auennut se, miksi venäläiset uhrasivat kyseisen osaston. Heidän pääosat olivat tuolloin kymmeniä kilometrejä koilliseen, jossain Kozoletsin ja Kiptin välillä. Ja nämäkin joukot olivat E101 (eli M02) tieltä E95 tielle edennyt "kapea" kärki.

Kiovassa asuvien ystäviemme vanhemmat asuvat pienessä kylässä lähellä E95 tietä, mutta he eivät nähneet kertaakaan venäläisiä (kuulivat vain taisteluiden äänet), vaikka venäläiset etenivät kapeana kärkenä E95 tietä kohti Kiovaa. Tämä esimerkkinä kuvaamaan sitä, kuinka kapein kärjin venäläiset etenivät, ettei heillä ollut miehistöä ottamaan haltuun ympäröiviä alueita riittävän hyvin, mikä sitten omalta osaltaan johti rintaman romahtamiseen alueella.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ukrainan armeija lupaa toimittaa Putinin Haagiin. En tiedä kyllä vielä miten toimittaisivat.

Toivottavasti elävänä.

Ai että, kun nauttisin siitä, kuinka Putin istuu syytettynä oikeudessa. Jos antaisi mielikuvitukselle luvan, istuttaisin siihen vielä Uuno Turhapuron puolustusasianajajaksi kuiskaamaan Putinille, että "Pst pst... Mulla on sellainen tunne, että me hävitään tää juttu" (vai miten se repliikki Armeijassa-elokuvan lopussa menikään...). Ja sitten kun saisi vielä Porttilan kysymään, että 'What do you think next happen now?", olisi kokonaisuus kruunattu.

Ollaan realisteja. Ei toteudu. Mutta riittää minulle kansannousu Venäjällä ja se, että oppositio ottaa Putinin kiinni ja toimittaa Haagiin. Se ei kai olisi liikaa vaadittu...
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kattelin tuossa männäiltana televisiosta Talvisota elokuvaa ja siinä tehtiin niitä päättömiä hyökkäyksiä puolin jos toisin, ryssät vaan isompana laumana niin sitä katsoessa mietin että onko heidän sodankäynnissään juuri mikään muuttunut. Ei ainakaan ideologia massaenemmistän ylivoimalla etenemisestä.
 
Viimeksi muokattu:

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
mietin että onko heidän sodankäynnissään juuri mikään muuttunut.
Eihän tuosta nyt mitään niin älyttömän kauan ole aikaa, kun oli ihan artikkeli tehty jämäneukkujen strategiasta Ukrainassa. En jaksa nyt etsiä.

Ensin jalkaväki (lihamylly pt. 1) sisään houkuttelemaan vihollinen paljastamaan asemat. Kun tämä vähäpätöisin vähemmistöjoukko on uhrattu, niin sitten murkulaa sisään perusteellisesti asemiin ja uusi yritys isommilla joukoilla ja tankkien kanssa. Näidenkin tarkoitus ensisijaisesti vielä mennä syöttinä, jos jostain vielä löytyisi asemia mihin heittää murkulaa.

Strategisesti jos jämäneukkujen armeija olisi länsimaiden tasolla ja operoisi myös sen mukaisesti taistelukentällä, niin olisivatkin varmasti vallanneet jo koko Ukrainan, mutta kun ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi (huom. modet, käytän tätä nimitystä vain sotarikoksia tekevästä ja murhaajien täyttämästä joukosta Ukrainassa) niin siellä painellaan ensimmäisen ja toisen maailmansodan taktiikalla välittämättä kaatuneiden määrästä. Ihmishengen arvo on jämäneukkujen armeijalle nolla, oli sitten kyseessä omien taikka vieraiden.

Massalla sisään ja lopputuloksena todennäköisesti lähes koko massa kaatuu, mutta njet problem, koska aina voi mobilisoida lisää sotilaita lihamyllyyn.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kattelin tuossa männäiltana televisiosta Talvisota elokuvaa ja siinä tehtiin niitä päättömiä hyäkkäyksiä puolin jos toisin, ryssät vaan isompana laumana niin sitä katsoessa mietin että onko heidän sodankäynnissään juuri mikään muuttunut. Ei ainakaan ideologia massaenemmistän ylivoimalla etenemisestä.

"Niillä on sellainen ohjesääntö. Ei ne saa sitä niin nopeasti muutettua".

Suunnilleen noin se Esko Salmisen esittämä eversti Laurila tuossa elokuvassa totesi. Ja oikeassa oli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös