Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 10 289 192
  • 62 343

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kannattaa muistaa että jämäneukkula joutui sulkemaan ainoan panssarivaunutehtaansa tuotantolinjat jo maaliskuussa, johtuen siitä että paskamaalla ei ole kotoperäisiä komponentteja joilla tankkejansa varustaa.
Oliko tähän joku lähde vai ihan samaa huttua että sieltä loppuu puikot ennen syksyä?
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Edesmennyt isoisäni oli myös Kannakselta. Hän ei juuri koskaan kertonut noista ajoista, mutta muita reittejä pitkin sain selville, että hän joutui kahdesti evakkoon ja toisella kerralla hän joutui polttamaan oman lapsuudenkotinsa. Saman kohtalon jakoivat useammat hänen perheenjäsenistään ja naapureistaan. Ukki puhui harvoin venäläisistä ja niinä kertoina ei mitään hyvää.

Taidan olla pienessä oppositiossa, sillä minussa elää vieläkin usko siihen, että on olemassa hyviäkin venäläisiä, jopa nyky-Venäjällä. Nämä hyvät venäläiset ovat joko oppositioon kuuluvia tai sitten muuten vain sivistyneitä ihmisiä, jotka eivät uskalla tuoda omia ajatuksiaan ilmi valtion harrastaman terrorin vuoksi. Vaikka minua ottaakin helvetisti päähän nämä terroriteot, joita paariavaltio toteuttaa, en vaan kykene suitsimaan itseäni sellaiseen massiiviseen venäläisvihaan, jota ilmeisen moni ihminen tuntee.

Hallinto, se osa kansasta, joka äänesti Putinin valtaan sekä sotavoimat, jotka tietoisesti raiskaavat, polttavat, pommittavat, tappavat ja kiduttavat ukrainalaisia sekä muitakin kansoja ennen tätä sotaa: he ovat ne syylliset tähän tilaan. Heitä kohtaan en tunne mitään muuta kuin syvää halveksuntaa ja myös vihaa. En kuitenkaan osoita sitä julkisesti kadulla liikkuessani ja kuullessani venäjänkielistä puhetta. Kenties tärkein syy tähän on se, etten ymmärrä sanaakaan venäjää, joten jos sattumalta ne kyseiset ihmiset, jotka näen ulkona, ovatkin humanitäärisistä tai poliittisista syistä muuttaneet Suomeen, on heille räyhääminen täysin turhaa ja ajattelematonta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Oliko tähän joku lähde vai ihan samaa huttua että sieltä loppuu puikot ennen syksyä?
Kevättalvella uutisoitiin muistaakseni Uralvagonzavodin koko toiminnan seisauksista, heinäkuussa näköjään tuotanto keskittynyt paskottujen vaunujen korjaamiseen:

En jaksanut googlata kovin kauaa että varmasti tuoreempaakin raporttia toiminnasta löytyy.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Noissa Venäjän sotarikoksissa siviiliväestöä kohtaan on kyllä se vähän huomiolle jäänyt yksityiskohta, että eniten on sikailtu siellä missä Venäjää kohtaan on asenteet olleet positiiviset. Länsi-Ukraina, jossa ollaan Venäjää vastaan eniten, on päässyt hyvin vähällä verrattuna Itä-Ukrainaan. Maan Venäjä-mielisin kaupunki Mariupol on nyt joukkohauta.

Tuon ukrainalaisen sotilaan venäläismieliset naapurit ovat saattaneet kokea melko karun herätyksen mitä Русский мир todellisuudessa on. Eivät he välttämättä ole Ivanin keittiövälineitä vieneet ja naapurit voivat jopa olla noissa joukkohaudoissa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Mutta kun pitää ymmärtää näitä sotaa pakoon lähteneitä...

Näitä ei tarvitse päästää enää ensimmäistäkään tähän maahan ja tuollaiset tänne jo pesiytyneet pitäisi toimittaa saman tien itärajan toiselle puolelle. Ei sivistynyt ihminen käyttäydy noin.
Voivat olla kyllä ihan suomalaisia äärioikeistolaisia, jotka tukee Venäjää, ainakin osa tuosta porukasta.
 

Tuamas

Jäsen
Voi olla, että ensi yönä on luvassa samanlaista terroripommitusta kuin tänä aamuna.




Eiköhän pari-kolme päivää tule, koska Putin on saanut tappioista ja pehmoilusta kotimaan haukoilta niin paljon kritiikkiä.

Jos olet diktaattori kleptokratiassa, ainoa mahdollisuutesi säilyttää henkesi sekä paikkasi kleptokratian johdossa on osoittaa kovuutta ja vahvuutta.

Heti kun Putin alkaa vaikuttaa kotimaassaan heikolta vässykältä, hänet syödään elävältä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
(1)
  • Tykkää
Reactions: LuKi

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eiköhän pari-kolme päivää tule, koska Putin on saanut tappioista ja pehmoilusta kotimaan haukoilta niin paljon kritiikkiä.

Näin voi käydä, että ohjuksia sataa. Sen sijaan Putin ei ole saanut kotimaassaan kritiikkiä pehmoilustaan ja tappioista. Kritiikkiä on kyllä satanut, mutta Putin on sen yläpuolella. Puolustusministeri Sergei Šoigu on kritiikin yksi pääkohde muutaman muun kanssa. Putinia kritiikki ei koske, ja kuten tiedät arvatakseni, iskut ottaa hänen lähipiirinsä. Jos jotain Venäjän kannalta positiivista tapahtuu, sen jälkeen valitut henkilöt mediassa kertovat salaisuuden olevan, että ajatus oli Putinin.

Putinia suojellaan kritiikiltä tässä sodassa niin hyvin kuin mahdollista. Venäjän tv:ssä vedetään koviakin syytöksiä, mutta ne ovat lavastettuja tilanteita, joissa Putinia ei arvostella lainkaan.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Näin voi käydä, että ohjuksia sataa. Sen sijaan Putin ei ole saanut kotimaassaan kritiikkiä pehmoilustaan ja tappioista. Kritiikkiä on kyllä satanut, mutta Putin on sen yläpuolella. Puolustusministeri Sergei Šoigu on kritiikin yksi pääkohde muutaman muun kanssa. Putinia kritiikki ei koske, ja kuten tiedät arvatakseni, iskut ottaa hänen lähipiirinsä. Jos jotain Venäjän kannalta positiivista tapahtuu, sen jälkeen valitut henkilöt mediassa kertovat salaisuuden olevan, että ajatus oli Putinin.
Jussi Lassila sanoi juuri tästä Putinin lähipiiristä A-studiossa, Soigu ym., ettei heidän osaamisellaan ole niin väliä, vaan luotettavuus on tärkein ominaisuus. Näin ollen kritiikki kohdistuu juuri heihin ja Putin kykenee paremmin säilyttämään uskottavuutensa johtajana kansan silmissä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jussi Lassila sanoi juuri tästä Putinin lähipiiristä A-studiossa, Soigu ym., ettei heidän osaamisellaan ole niin väliä, vaan luotettavuus on tärkein ominaisuus. Näin ollen kritiikki kohdistuu juuri heihin ja Putin kykenee paremmin säilyttämään uskottavuutensa johtajana kansan silmissä.
Kuviohan on pysyvä Venäjällä. Joskus keväällä Martti J. Kari sanoi luennossaan, että johtaja on erehtymätön, joten jos tapahtuu virheitä, ne ovat ympärillä olevien pajarien tekemiä. Pajareita voi myös aina vaihtaa. Ennen he menettivät päänsä, mutta nykyään voi menettää virka-aseman.

Karin mukaan pajareiden keskinäinen kilpailuttaminen varmistaa, ettei hallitsijaa uhkaa palatsivallankumous. Samalla näytetään kansalle, että ainoastaan hyvä hallitsija pystyy pitämään pahat pajarit kurissa ja tarvittaessa rankaisee heitä kansaa vastaan tehdyistä rikoksista. Juuri tätä Putin tekee, kuten teki Stalinkin. Parempi on, jos "pajarit" vielä vihaavat toisiaan, kuten muistaakseni Stalinilla oli lähimpien kenraalien osalta.

Nyt Venäjän tv:ssä on menossa arvostelua sodan johtamista kohtaan ja tilannetta verrataan II ms:n tilanteeseen, jossa valehdeltiin kun oltiin tappiolla. Lopetetaan valehtelu nyt, oli vaatimus. Tämä on keino kanavoida kritiikkiä "pajareihin" ja pitää Putin pystyssä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tuoreimpia vahvistamattomia Twitteri-tietoja,

- Venäjän reservejä Valko-Venäjällä. Epäilys, että yrittävät pohjoiseen sitoa Ukrainan joukkoja kiinni
- Useita räjähdyksiä Melitopolissa, eli ilmeisesti Ukraina päässyt iskemään sinne asti tavalla tai toisella
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Aina täältäkin oppii jotain uutta, koska en tiennyt Turussa olevan jotain Venäjän konsulaattia, vaan ainoastaan sen yhden tönön Ahvenanmaalla. Molemmat voisi sulkea saman tien. Tehtaankadulla voisi muurata ne portit ulkoa päin kiinni ja sen jälkeen voisivat pysyä omalla tontillaan ilman ulospääsymahdollisuutta, sieltä voisi myös katkaista sähköt ja vedet.
Juu siellähän se on Luostarinmäen vieressä lähellä käsityöläismueota.
Kun menee Vartiovuoren kesäteatteriin tai tähtitorninmäelle, niin täytyy kävellä ihan tuon konsulaatin aitaa hipoen.
Aikoinaan se oli Neuvostoliiton konsulaatti, mutta kun NL lakkasi olemasta tuli siitä Venäjän konsulaatti.
Enkä pistäisi yhtään vastaan, vaikka se rakennus purettaisiin kivijalkaa myöten pois. En ole koskaan tykännyt itäisestä naapuristamme enkä siellä asuvista ihmisistä ja nyt vielä vähemmän.
Ehkä yhtenä syynä asiaan on se että nykyään 83 vuotias isäni on aikoinaan vajaan 2 kk ikäisenä joutunut lähtemään evakkoon isoäitini kanssa Laatokan rannalta Metsäpirtti nimisestä pitäjästä, samaan aikaan kun Isoisäni joutui puolustamaan maatamme Taipaleenjoella.
Silloinkin naapuri pommitti evakkojunia joissa oli vain ja ainoastaan siviilejä, joten tuon naapurikansan tavat eivät ole muuttuneet mihinkään niistä ajoista.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kuviohan on pysyvä Venäjällä. Joskus keväällä Martti J. Kari sanoi luennossaan, että johtaja on erehtymätön, joten jos tapahtuu virheitä, ne ovat ympärillä olevien pajarien tekemiä. Pajareita voi myös aina vaihtaa. Ennen he menettivät päänsä, mutta nykyään voi menettää virka-aseman.
Entisistä johtajista KGB:n päällikkyydestä koko maan johtoon noussut Andropov oli(si ollut) todella kova johtaja. Syöpä kuitenkin kukisti hänet.
Vaati aika rautaista otetta kieltää pajareilta ja virkamiehiltä viinan juominen yli vuodeksi kuten juopotteluun kyllästynyt Andropov teki.
Venäläistä shampanjaakin myytiin jonkin aikaa läpinäkyvissä pulloissa perinteisten vihreiden ohella.
Kansa alkoikin kutsua juomaa "Andropovin kuseksi". Huhut munuaisvaivoista olivat nimittäin vuotaneet.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна




Tuossa noista venäläisistä Valko-Venäjällä. Ei mitään tietoa huhun luotettavuudesta, mutta samaa viestiä tuli muualtakin.

Keskusteluissa on esiintynyt kahta teoriaa. Joko yritetään hyökkäystä Valko-Venäjän alueelta ukrainalaisten selustaan tai sitten otetaan Valko-Venäjä tiukemmin Venäjän talutushihnaan.

Itse veikkaan tuota ensimmäistä. Veikkaan, että lopputulos on aika ruma - Venäjän kannalta.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Entisistä johtajista KGB:n päällikkyydestä koko maan johtoon noussut Andropov oli(si ollut) todella kova johtaja. Syöpä kuitenkin kukisti hänet.
Vaati aika rautaista otetta kieltää pajareilta ja virkamiehiltä viinan juominen yli vuodeksi kuten juopotteluun kyllästynyt Andropov teki.
Venäläistä shampanjaakin myytiin jonkin aikaa läpinäkyvissä pulloissa perinteisten vihreiden ohella.
Kansa alkoikin kutsua juomaa "Andropovin kuseksi". Huhut munuaisvaivoista olivat nimittäin vuotaneet.
Eikös Putin ja Trump ole käsittääkseni molemmat absolutisteja eli ei se viinan juominenkaan aina välttämättä pahaa tekisi. Tai sitten menisivät entistä enemmän sekaisin, jos se nyt yleensä on mahdollista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös