Näin on. Ja hyvä kun täälläkin nyt keskustellaan Marinin kohdalla tärkeistä asioista.Aika turha varmaan tässä ketjussa asiaa puida.
Näin on. Ja hyvä kun täälläkin nyt keskustellaan Marinin kohdalla tärkeistä asioista.Aika turha varmaan tässä ketjussa asiaa puida.
Pitäisikö siis sinusta olla edes yrittämättä länsimaalaistua? Tai no sinä taidat vihata länsimaisia ihanteita muutenkin niin keskustelu lienee turhaa.On mahdotonta, että umpikorruptoituneessa järjestelmässä, jossa presidenttikin ajaa häikäilemättä omia etujaan asemansa suomin mahdollisuuksin, poliitikot ja kansa yhtäkkiä ryhdistyisivät ja lopettaisivat oman edun tavoittelun kansakunnan eduksi. Ihmisen mieli ei toimi sillä tavalla, että opitusta järjestelmästä tietoisella päätöksellä siirrytään toiseen, vaan kulttuurinen muutos on hidas. Se ei tapahdu yhden sukupolven aikana.
Jokainen ukrainalainen tietää, että jos minä en hyödynnä mahdollisuuttani kähmintään, niin se ei tarkoita, että muut eivät niin tekisi. Korruptoituneissa kulttuureissa vallitsee laaja ja syvä luottamuspula virallisiin normeihin, koska kaikki tietävät, ettei itse luopumalla saavuta yhteistä hyvää vaan ainoastaan menettää oman hyvän.
En tiedä Ukrainan tilanteesta tarpeeksi, mutta oletan sinun pysyvän totuudessa, kun kerrot maan olevan umpikorruptoitunut.On mahdotonta, että umpikorruptoituneessa järjestelmässä, jossa presidenttikin ajaa häikäilemättä omia etujaan asemansa suomin mahdollisuuksin, poliitikot ja kansa yhtäkkiä ryhdistyisivät ja lopettaisivat oman edun tavoittelun kansakunnan eduksi. Ihmisen mieli ei toimi sillä tavalla, että opitusta järjestelmästä tietoisella päätöksellä siirrytään toiseen, vaan kulttuurinen muutos on hidas. Se ei tapahdu yhden sukupolven aikana.
Saan kai esittää kysymyksen, miksi sinä tulit tähän ketjuun, joka on jatkislaisille erittäin tärkeä, haastamaan riitaa vanhoilla jutuilla? Kai siihen on syynsä?Kysymys koski lähinnä sitä, miksi joku kirjoittelija katsoo asiakseen lähettää kommenttitulvan jostain aamiaisasiasta. Kai siihen on syynsä.
Ihmisen mieli ei toimi sillä tavalla, että opitusta järjestelmästä tietoisella päätöksellä siirrytään toiseen, vaan kulttuurinen muutos on hidas. Se ei tapahdu yhden sukupolven aikana.
Ranskalta meni kaasut kans, tosin mahtaisko he saada omaa tuotantoa jostain omista siirtokunnista tai pohjois-afrikasta
Kazakstanin presidentti on tämän mukaan julkisesti kieltäytynyt tunnustamasta Donetskin alueen tasavaltoja itsenäisiksi - ja tehnyt sen vieläpä Pietarin talousfoorumissa Putinin ollessa yleisössä. Tuleekohan sanomista?
Jatkaa samaa linjaa mitä on vetänyt koko ajan. Putinia ei varmasti miellyttänyt kommentti. CSTO:n jäsenenä Kazakshtania pyydettiin apuun mut ei kiinnostanut.
Ihan ymmärrettävää. Jos tuossa olisi Kazakstanin ja entisen Neuvostoliiton tasavallan presidentti tunnustanut noiden leikkitasavaltojen itsenäisyyden, niin sehän olisi ollut rähmälleen heittäytymistä Putinin edessä ja merkki siitä, että myös tämän maan voi alistaa isännän saappaan alle.Jep. Muistissa on. Veikkaan, että sen pystyi Putinkin tulkitsemaan niin, että "olkoot, ei niistä hyötyäkään olisi", mutta tämä avoin linjaus on jo melkoinen julkinen nöyryytys Putinille.
Ukrainalaisia on koulutettu raskaiden ja kehittyneempien asejärjestelmien (esimerkiksi UK:n toimittamien Starstreak -ilmatorjuntajärjestelmien) käyttöön ulkomailla jo tähän asti, mutta tämä perustaistelijoidenkin koulutus ja varustaminen länsimaassa länsikalustolla olisi todella hieno ja merkittävä liike taistelussa absoluuttista pahuutta vastaan. Toki tämänkin vaikutukset tulisivat viiveellä, mutta tarkoittaisi että raiskaajalaumat olisi syksyllä helisemässä pahemman kerran. Luotan nimittäin että nämä koulutettavat muodostaisivat itsenäisiä armeijaryhmiä ja varustukseen kuuluisi myös niitä edistyneitä raskaita järjestelmiä, joiden kanssa oppisivat yhteistoimintaa.Nyt on kovan luokan tarjous, ja enemmän käänteentekevältä tällainen tuntuisi kuin lähetetäänkö 2, 8 vai 16 MLRS-järjestelmää.
Kun siis Ukrainan armeijalla on tietysti rajalliset mahdollisuudet itse ja maan sisällä kouluttaa merkittävän kokoisia uusia joukkoyksiköitä - kun armeijan parhaimmisto samaan aikaan on kädet savessa Donbasissa.
Samalla uusi väki tulisi suoraan koulutetuksi Nato-kalustolle. Oletan että tämä "kansainvälisille partnereille tarjotaan isännöintiä" tarkoittaa sitä, että Puolan odotettaisiin raivaavan pellot ja pikapystyttävän kasarmit.
Ihan ymmärrettävää. Jos tuossa olisi Kazakstanin ja entisen Neuvostoliiton tasavallan presidentti tunnustanut noiden leikkitasavaltojen itsenäisyyden, niin sehän olisi ollut rähmälleen heittäytymistä Putinin edessä ja merkki siitä, että myös tämän maan voi alistaa isännän saappaan alle.
"Tarvittaisiin etulinjaan tykinruokaa, kun dagestanilaiset ja burjaatit alkaa olla loppu. Nehän on sieltä teiltä päin. Laitatko pari pataljoonaa tulemaan?"Jatkaa samaa linjaa mitä on vetänyt koko ajan. Putinia ei varmasti miellyttänyt kommentti. CSTO:n jäsenenä Kazakshtania pyydettiin apuun mut ei kiinnostanut.
Ukrainassa korruptio on vähentynyt kahden viimeisen presidentin aikana, samoin maa on parantanut sijoituksissa muissa indeksissä.Ukraina on kulttuuriselta perustaltaan aivan samanlainen paskamaa kuin Venäjä. Se ei ole osoittanut merkkejä halustaan puhdistaa järjestelmäänsä, eikä kaikkea voi selittää Venäjällä. Venäjä on halpa selitys.
Nimimerkki taitaa olla jopa venäjänkielinen, jotain ”tapahtuu” tai sinnepäin translitteroituna. Ei sitä vasten yllätä yhtään tuollainen mielenmaisema ja käytös.Ukrainassa korruptio on vähentynyt kahden viimeisen presidentin aikana, samoin maa on parantanut sijoituksissa muissa indeksissä.
Ennen Poroshenkoa, ja vielä hiukan hänen aikanaankin, ukrainalaiset oligarkit olivat samaa sakkia kuin venäläiset. Noistahan valtaosa tukee Putinia nytkin.
Yutchenko oli ensimmäinen "länsimielinen" tai ainakin taloudellisesti markkinaliberaalimpi presidentti, joka selvisi juuri ja juuri FSB:n myrkytys yrityksestä. Sen jälkeen Venäjä kyllä osti ja korruptoi ukrainalaisia poliitikkoja huolella, ja muokkasi maasta omaa kuvaansa.
Kun Maidenin kansannousu katkaisi tuon kehityksen, olemme nykyisen kaltaisessa tilanteessa.
Ukrainan korruptio, ja Ukraina "paska maa" ovat erityisesti Kremlin retoriikkaa, kuten on sekin, että "älkää syyttäjä Venäjää".
Nimimerkki @Byvajet in askelmerkit osuvat yksiin ammattimaisten Kremlin trollien kanssa eri somekanavissa. Joko on sellainen, tai "niellyt koukun ja johonkin".
Ja mitä puhuit venäläisistä niin suurin vikahan niissä on, että niitä on vaan 100 miljoonaa liikaa. Ilman tuota vikaa mitään ongelmaa ei olisi koskaan ollut mihinkään suuntaan. Olisivat oppineet käyttäytymään, muistaneet pitää omistaan kiinni, sen sijaan, että olisivat muilta ryöstäneet.
Nimimerkki taitaa olla jopa venäjänkielinen, jotain ”tapahtuu” tai sinnepäin translitteroituna. Ei sitä vasten yllätä yhtään tuollainen mielenmaisema ja käytös.
Tässä on syytä ottaa huomioon, että vuodesta 2014 jatkunut tietynlainen sotatila ja laajentuvan sodan uhka väistämättä rajoittavat demokraattisia prosesseja, eli siis Venäjä käytännössä vetää alas Ukrainan demokratiapisteytystä.Niin, mikä on paskavaltio ja mikä ei?
Omasta mielestäni ylivoimaisesti paras yksittäinen indeksi mittaamaan valtioiden edistyksellisyyttä tai onnistuneisuutta on The Economist Groupin tutkijoiden ylläpitämä demokratiaindeksi (Democracy Index). Indeksi koostuu 60 yksittäisestä tekijästä, jotka koostetaan yhteen.
Pohjoismaat ovat 2021 listalla indeksin huipulla yli 9,00 vertailuluvuilla, ja läntisen Euroopan maiden lukujen keskiarvo on 8,23. EU-maista huonoiten sijoittuu Romania, jonka sijoitus on 61 ja vertailuluku 6,43.
Ukraina sijoittuu indeksissä sijalle 86 ja sen vertailuluku on selvästi alle 6, minkä johdosta maa luokitellaan kastiin "Hybrid regime". Toki sitten Turkki ja Venäjä löytyvät vielä reilusti alempaa sijoilta 103 ja 124.
Mutta jos katsoo suuntauksia, niin ei tuolta löydy kyllä sellaista merkkiä, että Ukrainassa oltaisiin otettu edistysaskeleita viime vuosina länsimielisempien presidenttien aikana, melkeinpä päinvastoin. Ennemminkin tilanne on huonontunut, ainakin jos lähtöpisteeksi otetaan ensimmäisen indeksin koontivuosi eli 2006. Tässä mielessä Ukrainalla on kyllä aivan hurjasti tekemistä, jotta pääsisivät Euroopan unioniin muuten kuin "ikuiseksi jäsenkandidaatiksi" Serbian ja Turkin seuraan. Toki nykyinen sotatilanne voi asioita muuttaa radikaalistikin, kunhan sota nyt ensiksi saataisiin jossain kohtaa päättymään.
The Economist Democracy Index - Wikipedia
en.wikipedia.org
Olen foorumin harvoja, jotka ovat toivoneet ukrainalaisten kärsimyksen lopettamista joko niin, että länsi ryhtyy sotimaan Venäjää vastaan, tai niin, että sovitaan rauha.Jälkikäteen ajateltuna onpa suuri yllätys, että venäläinen nimimerkki paljastuu nimenomaan Kremlin trolliksi. Kukapa olisi uskonut! No saahan täällä toisaalta trollata loputtomasti erästä brasilialaista jalkapalloilijaa muistuttavalla nimimerkilläkin...
Tykkimiehistöt voisivat vallan mainiosti tulla operoimaan länsikalustoa puolestani myös Rovajärvelle, NATO-harjoituksia Suomessa järjestetään tänä vuonna joka tapauksessa enemmän kuin koskaan aiemmin ja varmaan myös Euroopan suurinta tykistöharjoittelualuetta hyödynnetään sitten. Pistää pojille siksi aikaa vaikka Puolan armeijan manttelit päälle niin ei pääse itäpaska itkemään miten Suomessa pyöritetään terroristikoulutusleirejä.
Ottaisit kuitenkin riskin siitä että sekaannutaan ja vastustaja käyttäisi mahdollisesti vielä tuhoisampia aseita maan kurittamiseen jolloin vielä suurempi osa ukrainalaisista maksaisi hengellään? Uskoisin että kaikkia vaihtoehtoja punnitaan ja toistaiseksi tämä tapa on valittu tehokkaimmaksi samalla riskejä halliten. Eikä ainoastaan lännen näkökulmasta. Päätös rauhasta taas on ja pitää olla mielestäni Ukrainan oma.Nyt asetoimituksilla pitkitetään sotaa ja kasvatetaan inhimillistä kärsimystä, mutta silti Venäjää tuskin saadaan maasta ulos. Eikä vieläkään olisi liian myöhäistä lähteä lännen voimin sotimaan. Länsi ei kuitenkaan siihen riskien vuoksi lähde. Se maksattaa omaa turvallisuuttaan ukrainalaisten hengellä.