Viimeinen sana -ohjelmassa Iltalehden päätoimittaja Perttu Kauppinen esitti pari viikkoa sitten mielenkiintoisia ajatuksia. Hän kertoi edustamansa median pyrkivän objektiiviseen tiedonvälitykseen Ukrainan sodasta, mutta ilmaisi huolensa sodan kokonaiskuvan perille menosta yleisölle uutisten painottuessa yksittäisiin tapahtumiin. Kauppinen oli omien sanojensa mukaan lukenut sosiaalisesta mediasta nähtävästi tosissaan kirjoitettuja ajatuksia siitä, kuinka Ukraina on valloittamassa Moskovan ja se sai hänet miettimään eri medioiden onnistumista kokonaisuuden viestittämisessä.
Kauppinen toi mielestäni ansiokkaasti esille tiedotusvälineiden suuren haasteen objektiivisen tiedon välittämisessä Ukrainan sodasta.
YLE ei ole mielestäni onnistunut objektiivisen tiedon välittämisessä kehuttavasti. Parasta antia ovat sotilasasiantuntijoiden rauhalliset ja tasapainoiset lausunnot, mutta muuten ovat analyysit ja uutisointi jääneet liian tunnevaltaisiksi. Esimerkkinä tästä Ukrainan kirjeenvaihtaja Antti Kuronen, jonka itkuista ääntä on noloa kuunnella. Hän väitti itse em. ohjelmassa onnistuneensa hyvin objektiivisessa tiedonvälityksessä, mutta olen siitä kyllä eri mieltä. Liiallinen tunne ja värisevä itkuinen ääni syö toimittajan uskottavuutta.
Myös ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan viimeaikaiset esiintymiset TV:ssä ovat herättäneet minussa ihmettelyä. Hänellä tuntuu jääneen levy päälle eikä hän tunnu seuraavan sodan tapahtumia dynaamisesti. Hänen uskottavuutensa ASIANTUNTIJANA koki silmissäni aikamoisen kolauksen kaksi viikkoa sitten keskustelussa, jossa häneltä kysyttiin mm. Venäjää ja Kiinaa yhdistävistä asioista Ukrainan sodassa. Toimittajana oli työtään opiskeleva aamu-TV:stä siirtynyt asiantuntemukseltaan lähellä nollaa oleva noviisi, joka ei osannut haastaa Aaltolaa. Oli mielestäni melkoinen rimanalitus, kun Aaltola juuttui lopussa jankkaamaan toimittajan vanavedessä Venäjää ja Kiinaa yhdistävän sen, että ”itsevaltaisilla johtajilla on mukavaa keskenään”. Varmaan osa Venäjän ja Kiinan yhteydestä Ukrainan sodassa liittyy em:uun, mutta valitettavasti Aaltola unohti kokonaan mielestäni kenties oleellisimman Venäjää ja Kiinaa Ukrainan sodassa yhdistävän asian eli huolen NATOn laajentumisesta Euroopassa. Se on Venäjälle uhka ja myös Kiina on tuonut esille NATOn itälaajentumisen muuttavan tasapainoa Euroopassa ja maailmassa.
Tunteet ja niiden ilmaiseminen ovat sinänsä hieno asia, mutta asiantuntijan roolissa eikä yksityishenkilönä TV:ssä esiintyessä olisi suotavaa välttää itkuista puheenpartta tai muuten tunteen vallassa esitettyjä ajatuksia. Tunteet rajoittavat ajattelua ja niiden takia saattaa näkemyksistä tulla liian kapeita kuten Aaltolalla kaksi viikkoa sitten. Kannattaa katsoa ohjelma Areenasta.
Seuraan Ukrainan sodan etenemistä ajallisesti rajoitetusti, mutta mahdollisimman monipuolisesti. Yksi mielestäni parhaista tiedonvälittäjistä on France 24 English. Se seuraa analyyttisesti tapahtumien etenemistä eikä ole jumittunut toistamaan päivästä toiseen samaa sanomaa. Tuoreena esimerkkinä Yleen verrattuna dynaamisemmasta ja syvällisemmästä uutisoinnista France 24:n keskusteluohjelma, jossa eri tahojen edustajat esittivät mm. näkemyksiä Venäjän sotavoimien keskittämisestä yhden miehen alaisuuteen. Ranskalaisen kenraalin Trinquandin analyysi kuulosti mielenkiintoiselta. Hän oli selvästi perehtynyt kenraali Dvornikovin CV:hen ja siihen, mikä muuttuu, kun sotaa johtaa yksi kenraali verrattuna siihen, että siitä vastaa Puolustusministeriö ja neljä eri henkilöä.
Toivottavasti YLE skarppaa jatkossa ja toivottavasti eri medioissa esitetään jatkossa vielä nykyistäkin enemmän sotilastaustan omaavien ihmisten näkemyksiä Ukrainan sodasta. He ovat kyenneet tähän asti asiallisimpiin ja uskottavimpiin analyyseihin ja seuraavat selvästi yksittäisten tapahtumien lisäksi myös kokonaisuutta.
www.verkkouutiset.fi