En tiedä - jotenkin sitä on koko ajan ollut vielä sellaisessa ymmärryksessä, että jonkinlaista inhimillisyyttä Venäjän toimissa olisi. Tuo siviiliväestön silmitön ja täysimittainen tuhoaminen on jotenkin tullut itselle kaikista varoituksista huolimatta shokkina.
Eilen tuli juteltua kaverin kanssa tästä sodasta, ja me kumpikin jouduimme suruiksemme myöntämään, että ensimmäistä kertaa elämässämme olemme havainneet jonkinlaisia rasistisia tuntemuksia itsessämme. Tähän on ollut syynä puhtaasti Venäjän viimeaikaiset toimet. Ja se, että maan rajojen sisäpuolella tuntuu olevan laajaa kannatusta näille. On vain jotenkin mahdotonta ajatella tuosta kansasta kovinkaan positiivisesti, ja valitettavasti nyt syyttömätkin saavat jotenkin alitajunnassani osansa meikäläisen asenteesta.
Kuitenkin jotenkin ristiriitaista on se, että samanlaisia automaattisia negatiivisia fiiliksiä en koe edelleenkään Suomessa pysyvästi asuviin venäläisiin. Ainoastaan se, että he ryhtyvät julkisesti tukemaan tätä imperialistista meininkiä, vie heidät mustalle listalleni.
Pakko kuitenkin myöntää, että jonkinlaista ennakkoasennetta minulla on tuota kanssa kohtaan ollut jo vuosia. Olen lukenut useita kirjoja Baltian miehityksestä ja käynyt Riian miehitysmuseossa ja Vilnan KGB-kidutuskammioissa. Kun on tuota kautta nähnyt sen sadismin, mihin Venäjä on laajamittaisesti pystynyt, niin ymmärtää, että se on vaatinut sitä, että siinä on ollut väkisinkin yllättävän suuri osa kansaa mukana koneistoa ja hirmuhallintoa tukemassa.
Jotenkin kuitenkin olen liian optimistisesti ajatellut, että tuo jäi kommunismin ja Stalinin aikojen mustaksi hetkeksi. Nyt kun huomaa, että samat keinot ovat yhä käytössä, niin ne vihan tunteet tulevat valitettavasti tyrmistyksenä pintaan.