Pointti. Saksan pää on syvällä jatkossakin jonkun muun tuottamaan energiaan, ja Saksan intressit tulevat lähtemään aina siitä kenen perseessä se pää on.
Saksan ei ainakaan nykyisillä korteilla luopuessaan ydivoimasta ole olla kovin vahva itsenäinen valtio energian osalta. Saksa on toki vahva teollisuusmaa, mutta Saksalla on isoja ongelmia tulevaisuudessa edessään tämän asian kanssa. Itse en haluaisi lähteä tälläisen maan kelkkaan puolustuksellisissa asioissa, joka on maalannut itsensä nurkkaan ja nyt lähinnä vikisee ja tulee vikisemään jatkossakin.
Ei Saksa ole sen enempää riippuvainen venäläisestä energiasta, kuin suurin osa muistakaan Euroopan maista - Suomi mukaanlukien. Absoluuttisessa määrin Saksa on tietenkin suurin Venäläisen energian tuoja, koska sen energiantarve on suurinta, mutta riippuvuus ei ole sen suurempaa kuin muillakaan. Osalla kaasunkin tuonnin osuus Venäjältä on huomattavasti korkeampi kuin Saksalla, öljystä puhumattakaan. Lisäksi - toisin kuin usein väitetään - ydinvoimasta luopumisella ei ole ollut kovinkaan paljoa tekemistä Saksan kaasun tuonnin kanssa. Tämä siksi, että kaasua Saksa käyttää lämmitykseen ja teollisuuden tarpeisiin, ei erityisen merkittävässä määrin sähkön tuotannossa. Tämä ei poista sitä, että Saksan päätös luopua ydivoimasta oli ympäristörikos, mutta venäläisen kaasun tuonnin kanssa sillä ei ole juurikaan tekemistä.
Tarkennatko vielä, mitä tarkoitat vikisemisellä? Tilannehan on se, että aikaisempaa naiiviutta Venäjän tuonnin osalta Saksa on korjaamassa ihan siinä, kuin ne lukuisat muutkin samaan syyllistyneet eurooppalaiset maat (ml. Suomi).
EU on kokonaisuudessaan tietysti ollut liian kiinni venäläisten raaka-aineiden ja energian tuonnista. Se on aivan selvä asia ja oli tiedossa jo aiemmin. Sen itkeminen nyt on kuitenkin jälkiviisautta ja turhaakin, koska asiaa ollaan nyt pakon edessä ripeästi korjaamassa.
Mikä se ongelma Naton kanssa on, mistä puhuit?
EDIT: Pahoittelut siitä, että alkaa menemään offtopicin puolelle. Vastaukset kuulisin kuitenkin mielelläni ja sen jälkeen lienee syytä jatkaa keskustelua jossakin asianmukaisemmassa ketjussa, jos sille tarvetta on.