Eli onko Venäjä käyttänyt historiassa vetäytyessään poltetun maan taktiikkaa? Omien hatarien muistikuvien mukaan ei.
En osaa antaa tähän ihan definitiivistä vastausta, mutta käytännössä Suomikin on varautunut poltetun maan taktiikkaan. Sen toteutustapa vain on muuttunut vuosisatojen varrella. Ennen rautateitä ja polttomoottoreita armeijoiden huolto perustui pitkälle ympäröivän alueen varastojen haltuunottoon ("foraging"). Vähänkään suurempien armeijoiden oli käytännössä pakko liikkua koko ajan asuttujen alueiden läpi teitä pitkin, jotteivät olisi kuolleet nälkään. Vastustaja koetti tehdä tämän vaikeaksi tuhoamalla varastoja armeijan edestä sekä häiritsemällä ryösteleviä joukkoja. Iso osa sotatoimista keskiajalla oli nk. "rähinöitä" (skirmishes) eli yhteen ottivat armeijoiden ryöstelevät joukot.
Armeijoiden koon kasvaessa tällainen "huolto" paikallista väestöä ryöstämällä on muodostunut vaikeammaksi ja nykyaikaiset armeijat koettavat huoltaa joukkojaan omalla kalustollaan. Kyllähän ryöstelyä edelleen käytetään, mutta isommalle armeijalle sen varaan ei voi laskea. Nykyaikaisella armeijalla poltetun maan taktiikka on enemmän esimerkiksi teiden ja siltojen tuhoamista perääntyessä, jolla siis koetetaan vaikeuttaa vastustajan etenemistä ja vaikeuttaa tämän huoltoa eri tavoin.
Kehittyneiden valtioiden armeijoiden doktriineihin harvoin kuuluu siviilikohteiden tuhoaminen ja ryöstäminen sen enempää etenemisessä kuin perääntymisessä, mutta Venäjän armeijan sotilaille(*) tämä on ollut yksi sen piirteistä todella pitkään. Länsimaissa on ehkä vähän vaikea ymmärtää, että miksi? Siis että jos hyökkäys pysähtyy, niin tehdään tuliasemat tykistölle ja raketinheittimille, ja aloitetaan siviilikohteiden tuhoaminen, ja perääntyessä jätetään jäljelle mahdollisimman paljon tuhoa. Kumpikaan noista ei länsimaisen sotilasdoktriinin perusteella millään muotoa edistä sotilaallisia tavoitteita.
(*) Ei toki ole Venäjän armeijan yksinoikeus, tätä samaa näkee esimerkiksi Lähi-Idässä ja Afrikassa tapahtuvissa konflikteissa.