Kehittyneiden valtioiden armeijoiden doktriineihin harvoin kuuluu siviilikohteiden tuhoaminen ja ryöstäminen sen enempää etenemisessä kuin perääntymisessä, mutta Venäjän armeijan sotilaille(*) tämä on ollut yksi sen piirteistä todella pitkään. Länsimaissa on ehkä vähän vaikea ymmärtää, että miksi? Siis että jos hyökkäys pysähtyy, niin tehdään tuliasemat tykistölle ja raketinheittimille, ja aloitetaan siviilikohteiden tuhoaminen, ja perääntyessä jätetään jäljelle mahdollisimman paljon tuhoa. Kumpikaan noista ei länsimaisen sotilasdoktriinin perusteella millään muotoa edistä sotilaallisia tavoitteita.
Mä vähän itsekseni pohdin tätä asiaa tällaisessa monologissa.
Jo pitkään, oikeastaan Tsetsenian sodasta saakka on puhuttu siitä, että Venäjä on jäänyt jonnekin 1800-luvulle niin poliittisesti, sotilaallisesti kuin taloudelliselta ajattelultaan.
Poliittisesti siinä mielessä, että Venäjälle tuntuu olevan tärkeää hallita maa-alueita. Vielä tosiaan sanotaan 1700-luvulle saakka maa-alueiden hallinta oli tärkeää, koska vauraus syntyi maan omistamisesta niin yksilöiden kuin valtioiden kannalta. Mutta esimerkiksi Euroopan maat eivät ole enää taloudellisessa mielessä pitkään aikaan olleet kiinnostuneet maasta: jos Euroopan maita kiinnostaa Venäjän öljy, niin sitä saadaan kyllä kaupankäynnillä, ei siihen sotia ja maan uudelleenjakoa tarvita.
Niin Persianlahden kuin Irakin sodan syistä jotkut ovat väittäneet, että syyt ovat olleet Yhdysvaltojen halussa kontrolloida Lähi-Idän öljykenttiä. Ei se oikeasti pidä paikkaansa: Yhdysvallat on niitä harvoja teollistuneita ja demokraattisia valtioita, jotka ovat öljyn suhteen lähes omavaraisia, ainakin jos lisäävät tuotantoa. Missään tapauksessa öljy ei ole ollut minkäänlainen syy Yhdysvalloille sen enempää Vietnamissa kuin Afganistanissakaan.
Ukrainan sodan syiksi joskus annetaan Mustanmeren öljy ja kaasu, mutta sekin ontuu pahasti. Ukrainalla ei ole juuri mitään sellaista luonnon resurssia, jota Venäjällä itsellään ei olisi yli omien tarpeiden.
Poliittisessa mielessä toinen maailmansota oli Euroopassa sellainen jakaja, jonka jälkeen Euroopan maita ei ole kauheasti enää kiinnostanut rajalinjojen uudelleen vetäminen, ei ainakaan väkipakolla(*). Sen sijaan niin Neuvostoliitolle kuin Venäjälle nämä rajat tuntuvat edelleen olevan hirveän tärkeitä.
(*) Kyllä minä lämpesin Norjasta tulleelle ehdotukselle luovuttaa Suomelle Haltin huippu, koska nyt Suomen korkein kohta on rinteellä:
Norja ei lahjoitakaan Haltin huippua Suomelle
Tullaan viimeiseen kohtaan eli Neuvostoliiton/Venäjän sotilaalliseen ajattelutapaan. Tuossa omassa pohdinnassa puhuin tuosta poltetun maan taktiikasta. Siinä, missä länsimaissa on modernilla ajalla lähdetty ajattelemaan sotimista sotilaallisten tavoitteiden saavuttamisen kautta, Venäjällä tuntuu edelleen olevan ajatuksena tällainen "brutaali voimankäyttö", eli he näkevät sotimisen ennen kaikkea poliittisen vastarinnan murtamisena. Se siis tahtoo sanoa sitä, että toisin kuin länsimaissa, Venäjän sotilaallisilla operaatioilla ei ole samaan tapaan selkeää sotilaallista tavoitetta, vaan tavoite on ensisijaisesti vastapuolen poliittisen tahdon nujertaminen.
Mutta jotain tällaista. Joka tapauksessa minusta tuntuu, että Venäjä on maa, joka ajattelultaan on edelleen jossain 1800-luvulla, mutta varustettu 2020-luvun keinoin.