Venäjä ja veto. Joku keksi että venäjällä on oikeus omiin päätöksiinkin eikä muka jääviOnko YK tosiaan noin munaton, ettei saa esim. avustuslaivaa Mariupoliin.
Venäjä ja veto. Joku keksi että venäjällä on oikeus omiin päätöksiinkin eikä muka jääviOnko YK tosiaan noin munaton, ettei saa esim. avustuslaivaa Mariupoliin.
Tässä yksi esimerkki muutamasta tavallisesta venäläisestä. Ovat toki rauhanturvaajia, mutta ajatelkaa mitä harmittomia mussukoita. Ihan tulee omat naapurit mieleen.
Oligarkeille viestiä, että toimittakaa Putin, Lavrov ja Lukasenka Haagiin niin lapsenne pääsevät takaisin länteen kouluihin ja saatte kaupan päälle jahtinne takaisinOlisi erittäin mielenkiintoista tietää mitä mukavia satuja Putler on kertonut näille 36:lle oligarkille.
Oligarkki tapasi Putinin vain hetki ennen sodan syttymistä – F1-kuski pakotelistalle
Nikita ja Dimitri Mazepin laitettiin pakotelistalle.www.iltalehti.fi
Twitterissä, Redditissä ja Tiktokissa on tilannekuvaa siitä. Raakaa dataa eikä uutisointia.Täällä on yleisesti pöyristytty tuosta lastensairaalan pommituksesta, mutta aiemmassa viestissäni noin kymmenen sivua sitten, kyseenalaistin uutisen totuusarvon.
Täällä ja muualla länsimaissa jengi haluaa uskoa kaiken Ukrainan viestinnän.
Edelleen esim. CNN, Reuters ja Al Jazeera uutisoivat jotakuinkin näin: "Ukrainalaisten lähteiden mukaan, venäläiset ovat pommittaneet lastensairaalan paskaksi".
Eli onko tuosta pommituksesta olemassa puolueettomia raportteja?
Onko myös luotettavissa lähteissä?Twitterissä, Redditissä ja Tiktokissa on tilannekuvaa siitä. Raakaa dataa eikä uutisointia.
Kaikkihan voi olla CGI:tä tai mitä lie muuta. Ei kannata luottaa mihinkään. Käy ite kattomassa.Onko myös luotettavissa lähteissä?
Kerro mikä lähde kelpaa sulleOnko myös luotettavissa lähteissä?
Onko myös luotettavissa lähteissä?
Tekeydytkö tyhmäksi vai etkö ymmärrä eroa vaikkapa CNN:n ja randomin Reddit-käyttäjän välillä?Kerro mikä lähde kelpaa sulle
Sieltä on videokuvaa netti pullollaan. Jos et sinä siihen usko, niin sitten en näe miksi uskoisit mihinkään.Tekeydytkö tyhmäksi vai etkö ymmärrä eroa vaikkapa CNN:n ja randomin Reddit-käyttäjän välillä?
Ei BBC mitää olis?Onko myös luotettavissa lähteissä?
Ovatko satunnaiset Twitter-käyttäjät luotettavampia kuin CNN, Reuters tai Al Jazeera?Taitaa mennä aika kauan, että sun luotettavat lähteet (RT, Pravda, mitä muita propagandakanavia Venäjällä onkaan) tästä raportoivat.
Edelleen!Ei BBC mitää olis?
Sinänsä Venäjä on pommittanut sotilaskohteita jo yli viikon ajan, joten vähän ihmettelen tätä miksi tämä olisi jotenkin epäuskottavaa.
Onko myös luotettavissa lähteissä?
Hiukan outo kysymys kun en mistään vaikeudesta ole puhunut. Ei tietenkään ole vaikeaa. Niinkuin jo totesin niin en haluaisi joutua edes miettimään mitään puolustus liittoja mutta on pakko kun tuo naapuri. Ja sorry väärä ketju.Ihan vilpittömästi nyt kysyn, että onko tämä edes vaikea valinta?
Eiköhän täällä suhtauduta Ukrainamielisen tiedon levittämiseen varauksella, mutta ihmiset eivät vaan koe pahana asiana jos nyt sattuu ukrainalaista propagandaa vahingossa jakamaan. Ollaan kuitenkin siinä hyvien puolella.Ovatko satunnaiset Twitter-käyttäjät luotettavampia kuin CNN, Reuters tai Al Jazeera?
Vähän lähdekritiikkiä, please.
Minä en todellakaan ole venäläismielinen, vaan päinvastoin. Silti kaikkeen tietoon tuolta alueelta pitää suhtautua varauksella. Sitä tässä yritin viestiä.
Epäonnistuin pahasti heikoimman aineksen kohdalla.
Ja taas lähteenä ukrainalaiset.CNN tietää myös kertoa tuosta lastensairaalasta.
CNN International - Breaking News, US News, World News and Video
Find the latest breaking news and information on the top stories, weather, business, entertainment, politics, and more. For in-depth coverage, CNN provides special reports, video, audio, photo galleries, and interactive guides.edition.cnn.com
Meinaatko nyt oikeasti Venäläiset kertoo, että ammuttiin lastensairaala paskaksi?Edelleen!
Lähteenä vain ukrainalaiset!!!!!!!!!!!!!!!!!!!