Hieno logiikka. "Mieti jos Venäjä laajenisi USA rajoille".
Venäjä on maa. Nato ei.
Onhan tuossa perää kuitenkin. Käytännössä Ukrainassa sotivat vastakkain demokratia ja totalitarismi, jotka ovat kumpikin toistensa pahimmat viholliset. Varmasti olisi jenkeilläkin alkanut pukkaamaan hikeä otsalle, jos kaikki muut maailman maat olisivat liittyneet Varsovan liittoon ja sitten vielä Kanadakin olisi anellut päästä mukaan. Ja kyllähän jenkit vaihtoivatkin esimerkiksi Chileen demokraattisesti valitun sosialistihallinnon tilalle Putinin hallintoa muistuttavan Pinochetin oikeistodiktatuurin juuri tästä syystä, vaikka Chile on maantieteellisesti vielä aika kaukana USA:sta. Eikä tässä USA:n järjestämässä Chilen hallinnonvaihdossa ainakaan yhtään sen helläkätisempiä oltu siviiliväestöä kohtaan kuin mitä rybyt ovat olleet Ukrainassa.
Se mitä ihmettelen on, että miten nämä Haloskat ja muut kommarit ovatkaan aina fanittaneet tuota Putinin hallintoa niin kovasti, vaikka eivät kuitenkaan sitten taas Pinochetin meiningistä niin perustaneet.
Hiukan oudoksuttaa myös se, miksi Putin niin silmittömästi halveksiikaan länsimaita ja demokratiaa, koska käsittääkseni hänen idolinsa ovat Stalin ja Pietari Suuri, ja Pietari Suuri nimenomaan pyrki länsimaistamaan Venäjää ja perusti siksi uuden pääkaupunginkin lännemmäksi. Mutta kaipa kaikenlaisen demokratiakehityksen Putin näkisi Venäjän lopullisena tappiona ja alistumisena lännelle, koska demokratia mielletään nimenomaan länsimaiseksi keksinnöksi. Tietysti nujertamalla demokratian Putin pyrkii myös sementoimaan oman valtansa.
Pääsääntöisesti demokratian ja totalitarismin leviämistavat eroavat siinä, että totalitarismi leviää vain väkivallan avulla, koska vapaasta tahdostaan ihmiset tapaavat valita mieluummin demokratian. Siksi on luonnollista, että totalitarismi taistelee demokratiaa vastaan demokraattisesta viitekehyksestä katsoen järjenvastaisin keinoin, koska "järkevästi" toimiminen johtaisi totalitarismin tuhoon ja korvautumiseen demokratialla.