Eikös sivistyneiden maiden armeijoilla puhuta että yhtä kaatunutta kohden on kaksi haavoittunutta? Mitä itäpaskan toimintaa on seurannut mediasta, niin en ihmettelisi että luvut olisivat toisinpäin (aika surutta jätetään loukkaantuneita taakse ja pahimmassa tapauksessa taidetaan jopa teloittaa, tai no en tiedä onko tuo pahin tapaus noiden terveydenhuollon kanssa).
Eli 400 000 kaatunutta tarkoittaisi 200 000 loukkaantunutta tuohon päälle. Tai n. 270k ja 135k, jos 400 000 on kokonaismäärä. Haluan puhtaasti toivoa että 600 000 on se oikea lukema. Mutta veikkaan että asettuu tuonne väliin.
Jos pari isointa kaupunkia jättää pois, niin pyöristyksen helppouden vuoksi 100 miljoonaa asukasta muualla ryysyissä. Huoltosuhde oli muistaakseni 60 paikkeilla, eli alaspäin pyöristettynä 60 miljoonaa olisi noista työikäisiä. Jos puolet työikäisistä olisi naisia, olisi tykinruokaa 30miljonaa. Eli 450k "eliminoidulla" olisi vasta 1.5% lovi tullu tykinruokaan.
Hyvin karkeaa matikkaa, jolla ei ole todellisuuden kanssa kauheasti tekemistä, mutta jotain suuntaa tosta voi arvata. Toki kaikkea tykinruuaksi kelpaavaa ei voi rintamalle lyödä, vaan teollisuuteen tarvitaan osa. Jos heittäisin 50/50 suhteen, niin 3% lovi vasta tullut.
Iso osa noista tykinruuasta on ilmeisesti sellaisella koulutuksella että kelpaavat eläviksi Ukrainanpaljastamiksi tai sitomaan Ukrainan ammuksia itseensä.