Kyllä mekin menetimme sodissamme alueita. Nyt on myös Ukrainan kansa näyttänyt venäjälle että ei sieltä paraatimarssilla läpi tulla. Ukraina on näyttänyt sellaista voimaa mitä Putin ei voinut pahimmissa painajaisissaankaan kuvitellla.
Ukrainaa pitää tukea aivan loppuun asti ja Ukraina itse määrittää mikä on se piste kun rauhasta neuvotellaan. Valitettavasti se tilanne, että Ukraina saisi menettämänsä alueet takaisin ei näytä minusta lainkaan todennäköiseltä. Putin myös tarvitsee rauhaan suostuakseen jotain mitä esitellä voittona
Kirjoituksesi oli kokonaisuudessaan varsin hyvä. Lainasin tätä lyhyttä pätkää, koska itselläni herää niiden pohjalta parikin ajatusta.
Ensimmäinen on nuo alueluovutukset, joihin itse jouduimme. Ne olivat todella ikäviä, ja niistä tuli meille useamman sukupolven trauma, joka on kuitenkin ajan saatossa lieventynyt. Syynä on mielestäni se, että Suomi kuitenkin kykeni lopulta olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin (ei missään nimessä ongelmitta) asuttamaan evakot, ja karjalainen (viittaan Suomen luovutettuun Karjalaan) kulttuuri sulautui osaksi muun Suomen maakuntien elämää. Harvaan asutussa maassa oli tilaa siirtoväelle, joten sekin helpotti tuota urakkaa.
Isompi seuraus oli mielestäni lopulta se, että jouduimme sodan jälkeen Neuvostoliiton etupiiriin, vaikka säästyimmekin onneksi osin ehkä jopa taidolla ja tuurilla kansandemokratiaksi muuttumiselta. Mutta jouduimme vuosikymmenet huomioimaan Neuvostoliiton ja Venäjän näkökulmat, nöyristelemään sen edessä ja esittämään myös sen ystävää. Tämä on vaikuttanut näihin päiviin asti sisä- ja ulkopolitiikassamme, mistä konkreettisena osoituksena se, että liityimme NATO:on vasta nyt, vähän kuin pakon sanelemana. Suomettumisen haamuista emme edelleenkään tunnu päässeen täysin eroon.
Ukrainan kohdalla nuo samat kysymykset tulisivat esiin. Alueluovutukset olisivat varmasti sellaisia, että Ukraina kykenisi lopulta jatkamaan elämäänsä niiden jälkeenkin. Mutta jos niihin lopulta päädyttäisiin, niin se olisi varmasti sen merkki, että Venäjä olisi rauhanneuvotteluissa niin vahvoilla, että se kykenisi sanelemaan Ukrainalle muitakin ehtoja, ja niiden kautta se saisi varmasti mahdollisuuden puuttua maan sisäisiin asioihin. Noista alkaisi melkoisella varmuudella kehitys, jossa Ukrainan länsisuuntaus lopulta loppuu ja maa luisuu askel askeleelta syvemmälle Moskovan taskuun.
Toinen on tuo, että Putin tarvitsee jonkun voiton suositukseen rauhaan. Tämä on varmasti ainakin tällä hetkellä täysin totta. Pakotteita pitää siksi tiukentaa. Venäjän sotkeminen syvemmälle sotatalouteen aiheuttaa hitaasti sen yhteiskunnan romahduksen, mistä tuntuu kaiken aikaa tulevan lupaavampia merkkejä. Yhteiskunta tuolla kestää paljon, mutta kaikella on rajansa. Afganistanin sota oli lopulta yksi myötävaikuttava tekijä Neuvostoliiton romahduksessa, ja ruumiiden ja kalustotappioiden perusteella se oli vain "pieni kahakka" tähän konfliktiin verrattuna.
Itse näkisin siis edelleen yhtenä skenaariona sen, että rauha solmitaan lopulta jonkun muun kuin Putinin kanssa. Tämä tuntuu kaukaiselta, mutta kehitys tulee lopulta yllättämään vauhdillaan kaikki, kuten vuonna 1991. Lupaavia merkkejä tuli jo hiljattain, kun uutisoitiin sodan kannatuksen laskusta riippumattoman venäläistutkimuksen mukaan. Pieni merkki, mutta oikea suunta.
/img-s3.ilcdn.fi/025e3ffa30c4219ecb181aa911f8d6586f3bcee5a796a6baf33e354e3002f3c5.jpg)
