Niin, jos Krimin siltakin katkaistaan niin Krim menee käytännössä asumiskelvottomaksi ja jos Krimin maasiltakin katkaistaan niin Krim menee myös huoltokelvottomaksi joukkojen osalta. Tuossa ei paljon "vesipulloja lautalla" -projekti auta.Kertsinsalmen sillan kauttahan sitä vesihuoltoakin hyvin pitkälti hoidettiin, mutta silti vedestä oli jatkuvaa pulaa ja sitä jouduttiin säännöstelemään. Myös maataloutta jouduttu sopeuttamaan tuon vesipulan takia ja siirtymään sellaisten kasvien viljelyyn, jotka eivät tarvitse niin paljon vettä. Venäläiset yrittivät kai jotain kaivojakin kaivaa ja etsiä lähteitä, mutta Krim pystyy silti tuottamaan itse vain n. 15 % sen veden tarpeesta. Sateet alueella on vähentyneet koko ajan ja vuosi 2020 taisi olla Krimin historian kuivin. Silloin vedestä alkoi olla todellinen pula, ja säännöstelyä jouduttiin lisäämään rajusti. Tuostahan on ollut jonkin verran spekulaatiota, että tuon 2020 vuoden jälkeen tämä vesihuollon turvaaminen olisi yksi tekijä siinä, miksi rypsykät halusivat tuon Kahovkan alueen ja eteläkannaksen haltuunsa.
Jälleen ääretöntä tyhmyyttä katkaista vedet "omalta" tärkeältä alueelta. Veikkaan, että padon räjäyttänyt taho ei yksinkertaisesti tajunnut, että Krimiltä katkeaa vedensaanti, koska ovat niin saatanan tyhmiä. Toinen vaihtoehto on se, että tyypilliseen tapaan ryssivät homman ja tekivät jotain mitä ei pitänyt.
edit: Todennäköisin skenaario on silti se, että padon räjäytys on tehty täysin tahallaan maksimaalisen tuhon aiheuttamiseksi Krimiä myöden ja tunkiolandia tajuaa, että todennäköisesti mikään ei ole jäämässä itselle. Pyrkivät nyt paskomaan Ukrainan infran ja talouden niin huonoon jamaan kuin mahdollista.
Viimeksi muokattu: