Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 319 967
  • 66 037

BaronFIN

Jäsen

Vahvistamattomasti kerrotaan, että Viime yönä Donetskin alueella Ukraina tuhosi yhdessä yössä kymmenen Venäjän tankkia. Mielenkiintoista, jos pitää kutinsa, koska tarkoittaa myös sitä että dronet pystyvät nykyään tekemään paljon aiempaa kovempaa vauriota.

No jos rintamalle raahataan museokamaa 1960-luvulta, niin dronelle riitää varmasti tavallisempikin murkula vahingoittamistarkoituksiin. Jopa meiltä viedyt kevyet kertasingot alkaa olla pätevää tavaraa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Hemmetin kansantuhoajat kiihdyttäneet tataarien vainoa.
Krimillä asuu satojatuhansia turkinsukuisia tataareja, jotka ovat niemimaan alkuperäisväestöä. Heille Krimin liittäminen Venäjään vuonna 2014 on merkinnyt tuskien taivalta.

”Ensimmäisen vuoden ajan tataareja vain katosi. Sitten Venäjä sai poliisinsa, turvallisuuspalvelunsa ja oikeusistuimensa toimimaan. Alkoivat etsinnät kodeissa ja moskeijoissa, sakottamiset, pidätykset, syytteet, oikeudenkäynnit ja tuomiot”, kertoo Zudijeva, joka toimii Krimin solidaarisuus -nimisessä ihmisoikeusjärjestössä.

---
PIDÄTYKSET eivät ole Zudijevan mukaan pelottaneet tataareja pois toiminnasta, vaan päinvastoin lisänneet aktivistien määrää.

Monet aktivistit, Zudijeva itsekin, ovat turvallisuusviranomaisten tietokannassa silmälläpidettävistä ihmisistä.

Krimin tataarien sanotaan olevan etnisesti ja kielellisesti lähempänä turkkilaisia kuin Venäjän tataareja.
 
Hexa

Jäsen
Venäläisten uskottavuus on nolla mitä mihinkään keskusteluihin tai rauhanehtoihin tulee. Voihan ne aina ehdottaa ja luvata kaikenlaista, mutta tuskin noihin niiden miinoihin enää Ukraina tai mikään läntinen toimija astuu. Rybyt voivat lopettaa sodan välittömästi vetämällä kaikki joukkonsa Ukrainan alueelta ja alkaa maksamaan korvauksia kaikista aiheuttamistaan tuhoista sekä saattamalla syylliset kansainvälisen oikeuden eteen.
Jotenkin on aistittavissa, että venäjällä on alettu pikku hiljaa ymmärtää, että se alkaa olla aika heikoilla sodassa sen lopputuloksen kannalta ja siellä on alkanut jo pienoinen paniikki sekä pelko tulevaisuudesta levitä joidenkin osalta, niin kuin nuo propagandistien tuoreet lausunnot osoittavat. Yksi merkki siitä on myös tuo valmius rauhanneuvotteluihin ja keskusteluihin. Siellä on alettu pikku hiljaa herätä karuun todellisuuteen ja myös pakotteet ovat viimeistään nyt osoittaneet purevuutensa. Viimeisimpänä myös tuo kansainvälinen pidätysmääräys Putleria koskien, millä aivan varmasti on vaikutusta, vaikka Zaharova sitä Kremlin äänitorvena normaaliin tapaan yrittääkin vähätellä. Ukrainalla puolestaan ei tällä hetkellä ole sotilaallisesti mitään syytä suostua mihinkään heidän kannaltaan epäedullisiin rauhanehtoihin.
 
Hexa

Jäsen
Kaikenmoista höyrypäätä tuolta duumasta ja varsinkin heidän propagandakoneistostaan löytyy. Mutta on tuolla aivan vallan huipulla ja siinä välittömässä läheisyydessä oltava semmoisia ihmisiä, jotka tajuavat oikeasti sen, että mikä tilanne on. Venäjä ei voi kyetä nujertamaan Ukrainaa enää mitenkään. Lavrov on puhunut paskaa, niin paljon että suunpielet tulevat olemaan ruskeat lopunelämäänsä, mutta hän kuitenkin vaikuttaa sen verran tolkunihmiseltä, että ymmärtää tilanteen todellisen luonteen.
Satusetä on kyllä ehtinyt yhtä sun toista lausua sodan alettua ja jo ennen sitä. Vaikea sanoa, onko mikäkin lausunto samalla ollut myös yksityishenkilö Lavrovin allekirjoittama, vaiko ei, ja milloin olisi puhunut pelkästään Kremlin suulla. Samaan kategoriaan kuuluu kuitenkin koko Kremlin muun johdon kanssa ja on siten myös omalta osaltaan vastuussa sodan aloittamisesta.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Hemmetin kansantuhoajat kiihdyttäneet tataarien vainoa.

Aihetta sivuten olin tulossa kirjoittamaan.

Eilen Venäjällä vietettiin Krimin niemimaan laittoman ja rikollisen anneksoinnin vuosipäivää, Iltalehti oli "sopivasti" otsikoinut pikku-uutisensa "Putin saapui Krimille vuosipäivän juhlallisuuksiin", unohtaen Venäjän miehittämällä niemimaalla harjoittaman vainon ja sorron, joka kohdistuu erityisesti Krimin tataareihin mutta muihinkin miehitystä vastustaviin ryhmiin kuin myös Venäjällä kiellettyihin järjestöihin ja uskonnollisiin ryhmiin, kuten Jehovan todistajiin.

En edes jaksa laittaa linkkiä tähän IL:n uutiseen, löytyy päivittyvästä Venäjän hyökkäyssotaa seuraavasta kokonaisuudesta.

Onneksi HS julkaisi artikkelin miehityksen todellisista kasvoista.

Minun terveiseni Venäjän johdolle ja venäläisille: Россия, вон из Крыма!
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mitä se hevosnaama Lavrov puheli, että Venäjä ei aloita sotia, vaan haluaa lopettaa sodat?

Kuten historiakin sen osoittaa, niin kyseessä on +100 vuoden aikavälillä täysi terroristivaltio, joka ei ikinä muuksi muutu.

Tuossa on noita valloituksia ja muita, mutta sen verran pitää korjata että Neuvostoliitto ei ikinä hyökännyt Etiopiaan. Tai Angolaan. Etiopian tapauksessa antoivat aseita ja muuta materiaalia tukeakseen valtiota joka oli joutunut naapurinsa Somalian hyökkäyksen kohteeksi. Angolassa tukivat vasemmistolaista vapausliikettä sisällissodassa, mutta eivät sinne hyökänneet. Eikä Neuvostoliitto ainakaan vuosina 1946 ja 1950 hyökännyt Kiinaan.

Pohjois-Korean alueita taisivat ottaa haltuun tuossa 1945 kun maata vapautettiin Japanin käsistä, mutta en siinäkään puhuisi varsinaisesti invaasiosta siinä mielessä kuin yleensä asia mielletään. Eihän tuossa listassa mainita Saksaa, Bulgariaa, Romaniaa jne. jotka kyllä sodan päättyessä olivat Neuvostoliiton hallussa.

Harmillisesti tuohon listaan nyt on päätynyt vähän epämääräistä tietoa. Eikä tilikään varsinaisesti herätä luottamusta johon toki vaikuttaa se etten ymmärrä yhtään mitään sen muista viesteistä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Toivottavasti paljon ihan perinteisiä tykistö- ja rakettiammuksia. Aika pitkälti juuri niistä riippuu nyt sekä Ukrainan kyky puolustautua että hyökätä.

Lisäksi it-ohjuksia, jotta siviiliväestöä voidaan suojata.

Joo, niille on akuutti tarve jatkuvasti. EU:han lupasi miljoona murkulaa vuoden loppuun mennessä.

Jenkit voisi tarjoilla mukaan myös rypälepommeja (ei tule tapahtumaan), joilla olisi helpompi siivota örkit pois pelloilta.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Vahvistamattomasti kerrotaan, että Viime yönä Donetskin alueella Ukraina tuhosi yhdessä yössä kymmenen Venäjän tankkia. Mielenkiintoista, jos pitää kutinsa, koska tarkoittaa myös sitä että dronet pystyvät nykyään tekemään paljon aiempaa kovempaa vauriota.

Suoraan ylhäältä tippuva vanhankin RPG:n ontelokranaatti tuhoaa kyllä todella tehokkaasti varmaan minkä tahansa panssarivaunun. Ei NLAW tai Javelinkaan taida olla mitenkään älyttömän tuhovoimaisia, mutta paskovat joka iskulla terroristiraiskarin telavehkeen kun ne on ohjelmoitu hyökkäämään vaunun kattoon paljon vahmempien sivu-, saati keulapanssarien sijaan. Noista rpg-ammuksista roikkumassa droneista oli jotain kuvia jo syksyllä(?), ilmeisesti sovellus on nyt viimeistelty ja hyötykäytössä.

On kyllä suloisen mahorkankatkuista vinkunaa twiitin viestikenttä puolillaan. Hauskimpia nuo itkut miten "ei ole Ukraina vaan NATO!!!". Vähän epäilen ettei NATOon kuuluvilla asevoimilla olisi tarvetta purkkavirittää markettidrooneista ja neukkulan aikaisista pst-kranaateista panssarintorjuntakalustoa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

Tää Bakhmut on kyllä kiehtova juttu, jossa analysoitavaa riittää nyt ja tulevaisuudessa. Mutta nyt venäläiset ei ole muutamaan päivään päässeet yhtään eteenpäin, joka on iso juttu kun heillä oli pitkään tasaisen tappava eteneminen päällä - joka edelleen on pientä loppupeleissä, mutta kuitenkin.

Lisäksi tässä nyt yksi linkki lukuisista, jotka kertovat että suuntaan on roudattu vähintään toista sataa ajoneuvoa, joita on nimenomaan käytetty Hersonin ja Kharvikin blitz-hyökkäyksissä, eli ns hyökkäyskalustoa. Suunta vaikuttaa olevan Bakhmutin keskustan eteläpuoli.

Saas nähdä, että yrittävätkö jotain tuolla. Kuvaa myös Venäjän toimintaa, että he eivät pysty noita Ukrainan ”possujunia” posauttamaan.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Sinkkiarkussa, toivottavasti.
Mieluiten elävänä sinkkiarkun sisällä. Haluan nähdä Putinin naaman, kun istuu Haagin tuomioistuimessa syytettynä sotarikoksista.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mieluiten elävänä sinkkiarkun sisällä. Haluan nähdä Putinin naaman, kun istuu Haagin tuomioistuimessa syytettynä sotarikoksista.
Putler olisi senkin puolesta hyvä saada elävänä kiinni, että hänestä saataisiin kuulustelemalla revittyä tiedot irti niistä lukuisista muistakin asioista joita hänen hirmuhallintonsa on toteuttanut aina lähtien Tshetshenian sodasta Skripalin myrkytykseen ja MH17 alasampumiseen.

Niin paljon on tapahtunut, etten edes jaksa listata tähän kaikkea.

Sähkötuoliin sitten lopulta, kun on kaikki tieto kirjaimellisesti hakattu irti.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Master strategisti siis viivytteli koko Ukrainan maata kattavaa sotaa 8 vuotta, että Venäjän talous kestäisi ja että Venäjä olisi valmis sotaan.

Ei toki sitä selvinnyt, että oliko se valmis kattaamaan sen max. kolmipäiväisen sodan, koska nyt aivan jokainen asia jämäneukkulassa on enemmän taikka vähemmän päin vittua ja kuin kirsikkana kakun päälle, Suomi viimeistä silausta vaille valmis NATO-jäsen ja mies itse kansainvälisesti etsistäkuulutettu.

Sellainen erikoisoperaatio.

Alla oleva kuva liittyy aiheeseen.

Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Putler olisi senkin puolesta hyvä saada elävänä kiinni, että hänestä saataisiin kuulustelemalla revittyä tiedot irti niistä lukuisista muistakin asioista joita hänen hirmuhallintonsa on toteuttanut aina lähtien Tshetshenian sodasta Skripalin myrkytykseen ja MH17 alasampumiseen.

Niin paljon on tapahtunut, etten edes jaksa listata tähän kaikkea.

Sähkötuoliin sitten lopulta, kun on kaikki tieto kirjaimellisesti hakattu irti.

Itse jätän suosiolla oikeudenmukaisen tuomion tuomioistuimen määriteltäväksi.

Kuitenkin jonkinlainen silmä silmästä -tyylinen tuomio olisi 40 vuotta reipasta leirielämää siperialaisen kaivoksen kaltaisissa oloissa työskennellen. Siperiaan Putinia ei tietenkään voi lähettää, mutta ehkä Alaskaan saisi sopivan rangaistuslaitoksen tälle...

Tuo ei ole millään muotoa länsimaisen oikeuskäytännön mukainen rangaistus, mutta kun Putin on niin kovasti kaipaillut Neuvostoliiton aikaa takaisin, niin voisihan sen syvimmän olemuksen suoda hänelle vielä vanhuuden päivien ratoksi...
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Itse jätän suosiolla oikeudenmukaisen tuomion tuomioistuimen määriteltäväksi.

Kuitenkin jonkinlainen silmä silmästä -tyylinen tuomio olisi 40 vuotta reipasta leirielämää siperialaisen kaivoksen kaltaisissa oloissa työskennellen. Siperiaan Putinia ei tietenkään voi lähettää, mutta ehkä Alaskaan saisi sopivan rangaistuslaitoksen tälle...

Tuo ei ole millään muotoa länsimaisen oikeuskäytännön mukainen rangaistus, mutta kun Putin on niin kovasti kaipaillut Neuvostoliiton aikaa takaisin, niin voisihan sen syvimmän olemuksen suoda hänelle vielä vanhuuden päivien ratoksi...
No jos minä saisin päättää, niin Putin suljettaisiin pimeään huoneeseen ja hänelle kuulutettaisiin niiden kaikkien ukranalaisten ja muiden kansallisuuksien nimet, jotka hänen politiikkaansa vaikutuksesta ovat saaneet surmansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös