Täällä kun sodan vuosipäivän johdosta on muisteltu omia tuntemuksia, niin varmaan voisi itsekin hieman raapustella tekstiä.
Aivan ensiksi voisin todeta, että oli varmaan ylivoimaisesti elämäni raskain hetki henkisesti, kun sota ihan oikeasti alkoi, vaikka sitä koko ajan pelkäsi odottaa, että se tapahtuu. Ihan rehellisesti ensimmäiset kaksi viikkoa olin aivan lataamo valmista kamaa mentaalisesti, kun ajatukset eivät pysyneen kasassa puolta minuuttia kauempaa ja suurin huoli oli jatkuvasti omassa pienessä päässä, että mihin vien perheen, jos ne saatana kuitenkin tulevat rajan yli. Ei helpottanut oikeastaan lainkaan, että perheeseen oli juuri syntynyt pieni ja maailman tärkein vauva, eikö varsinkaan se että olin ollut juuri leikkauksessa ja aikaa oli aivan liian paljon lukea 24/7 sodasta, vaikka pienessä päässä tulikin toistettu kokoajan, että älä nyt saatana lue mitään, kun se ei hyvää tee. Jossain niissä ensimmäisessä ydinaseuhitteluissa vietin ihan oikeasti yöttömiä öitä miettien, että mitä vittua tässä nyt tapahtuu. Minulle tapahtui juuri se mitä jämäneukut tässä tilanteessa halusikin, halvaannuin (länsimaalaisena sodan ulkopuolisena) henkilönä täysin.
Varmaan henkisesti suurin muutos tapahtui vasta sen jälkeen, kun alkoi lukea tapahtumia aina Oranssista vallankumouksesta Maidanin nousuun ja sitä kautta Krimin kaappauksesta alkaneeseen Itä-Ukrainan sotaan, että mitä ihan oikeasti on yhdeksän vuoden aikana tapahtunut sekä samalla sisäistää, että ei se vanja ihan oikeasti tänne samalla ovenavauksella ole tulossa.
Paljon on vuoden aikana tapahtunut, mutta varmaan ne kuvat mitkä jää loppuelämäksi päähän on aivan sodan alusta, kun Mariupolissa sodan ensimmäisenä tuntina jossain asuinalueella sähköt katkeaa jokaisesta asunnosta ja sitten alkaa pauke, kuten myöskin Hostomelista otetut videot, kun taivas on työnnä vihollisen helikoptereita. Nämä ovat ne asiat, mitkä aivan ensimmäisenä lyö verkkokalvoille, kun puhutaan sodan alusta.
Ukrainan menestyksekkäästä puolustuksesta on puhuttu jo enemmän kuin tarpeeksi, joten sodan kaikkia eri käännekohtia ja tapahtumia sekä niiden aikaisia mielentiloja en todellakaan ala erikseen erittelemään. Sen voin sanoa, että omassa mielessäni olen ikuisesti kiitollinen jokaiselle ukrainalaiselle sodan keskellä, joiden ansiosta asiat ovat täälläkin tällä hetkellä miten ne ovat. Sanat eivät riitä kertomaan sitä arvostuksen määrää, tota mahtavaa kansaa ja sen todellista sankarijohtajaa Zelenskyia kohtaa.
Noista Maidanin tapahtumista ja Krimin valtauksesta tulikin mieleen, että viikonloppuna tein jälleen kerran aikamatkan taaksepäin tällä foorumilla ja rupesin jälleen kerran lukemaan niitä asioita uusiksi mitä täälläkin on kirjoiteltu siihen kuuluvassa ketjussa. Sieltäkin jäi mieleen, että
@Sistis @Wiljami ja
@Tadu etunenässä yhdessä
@ms.qvist kanssa olivat hyvinkin perillä mitä on tapahtumassa ja näin yhdeksän vuoden jälkeen jopa hämmästyttää, kuinka oikeassa olivat silloisissa kirjoituksissa. Nelikolle virtuaalinen tuopinnosto ja arvostus täältä. Valitettavan paljon kuitenkin kirjoittajia oli, jotka Putlerin propagandan nieli ja oli yhtä sokea kuin Länsi aikanaan. Aluksi olin jopa lainannut sieltä viestejä, mutta sitten tulin lopputulokseen, että mitä se tässä kohtaa ketään hyödyttää.
Jos absoluuttisesti tärkeimmät asiat unohdetaan, eli oma perhe, niin ainoat kolme asiaa mitä koko tässä maailmassa eniten toivon paraikaa on Ukrainan voitto, Ukrainan nopea voitto ja Ukrainan täydellinen voitto vähän helvetin nopeasti. Päivittäin tulee tiivisti seurailtua vieläkin sotaa, mutta kirjoittaminen tänne on jäänyt, siitäkin syystä, että ei halua enää palata siihen samaan sekavaan olotilaan, kun liian paljon käyttää asiaan aikaa, koska muuten se on minuutin välein uutisten hakemista Twitteristä.
Jatkoajan keskustelupalsta on jälleen osoittanut tasonsa, sillä tämä ketju on ollut erittäin tärkeä paikka henkisesti sodan keskellä ja ennenkaikkea aivan helvetin laadukas tiedon keräämisen kannalla. Siitä suurkiitokset aivan jokaiselle.
Nyt on kaikki odotukset kevään mahdollisesti/todennäköisesti tulevassa suurhyökkäyksessä, joka tulee määrittämään kaiken uudelleen mitä sodassa tulee tapahtumaan. Jumalaan jos uskoisin, niin joka ilta rukoilisin että Ukraina onnistuu tuossa yli odotusten, mutta kun en Jumalaan usko, niin tyydyn sanomaan, että paina Ukrainan perkele päälle niin että paukkuu.
Slava Ukraini! 
