Tämän päivän Helsingin sanomissa on huikea kolmen aukeaman juttu nimeltään Taistelu Kiovasta. Jutussa käydään läpi neljän ihmisen kautta sodan ensimmäiset päivät Kiovassa. Kansanedustaja Kira, baarimikko Dmytro, kriisinhallintajohtaja Antti ja majuri Jouni. Koskettava juttu kertakaikkiaan. Se auttoi myös ymmärtämään sen, kuinka hiuskarvan varassa kaikki oli Kiovan menettämisen suhteen. Se auttoi myös ymmärtämään yksittäisten tavallisten ukrainalaisten merkityksen sodan alussa. Kiitollisuuteni Ukrainan kansaa kohtaan kasvoi.
Tiivistän lyhyesti kansanedustaja Kiran sodan aamunkoiton: Kansanedustaja Kira Rudik soitettiin viideltä aamuyöstä parlamenttitalolle. Seitsemältä äänestivät sotatilan, lauloivat Ukrainan kansallislaulun käsikädessä ja siitä suoraan poliistalolle hakemaan rynkky. Pienet aseistetut venäläiset soluttautajaryhmät olivat jo Kiovan kaduilla.
Vähän meinasin myös alkaa haukkomaan henkeäni tuota artikkelia lukiessa.
Se oli tosiaan hiuskarvan varassa, ettäkö Venäjän joukot olisivat nyt manner-Euroopassa - Puolan, Unkarin, Romanian ja Moldovan rajoilla.
Jos Venäjä olisi onnistunut, länsi ei olisi tajunnut Venäjän sotilaallista heikkoutta. Päinvastoin, Venäjä olisi voitollaan luultavasti selvästi vahvistanut vaikutusvaltaansa länteen, koska sitä olisi pidetty voimannäyttönä. Suomen osalta tämä olisi tarkoittanut ihan helvetin suuria asioita: todennäköisesti Nato-prosessi olisi jäätynyt ennen kuin ehti alkaakaan Nato-maiden pelätessä eskalaatiota ja hyvin mahdollisesti se olisi siten tarkoittanut uuden suomettumisen aaltoa ja Venäjän kasvavaa otetta Suomen politiikasta. Ja pahemmassa tapauksessa valmistautuisimme nyt vaaleihin jonkinlaisessa sotilaallisessa valmiustilassa.
Tavalliset maataan ja kaupunkiaan puolustavat kiovalaiset pelastivat maansa ja kaupunkinsa lisäksi myös meidät Hostomelissa, koska eivät alistuneet pelolle. Toki sotilaatkin, mutta myös baarimikko Dmytro ja lukuisat hänen kaltaisensa, joilla ei ollut sotilaskoulutusta ja jotka eivät ikinä olleet kuvitelleetkaan joutuvansa ampumaan kohti toista ihmistä.
Tuurikin oli mukana, kun venäläissotilaat olivat vaihtaneet dieselin viinaan Valko-Venäjällä ja näin nk. possujuna pysähtyi Kiovan liepeille pelkästään siksi, että polttoaine loppui. Possujuna on kuitenkin aivan väärän sana: se oli ehkä vakavin uhka Euroopalle vuosikymmeniin ja oikeammin kolonna helvetistä, kuten sitä Hesarin jutussa kutsuttiin.
Jos ette pääse artikkeliin käsiksi, menkää kirjastoon ja lukekaa se.
