Se, että Jatkoajalla ollaan jo tehty oikeat päätökset aseavussa on ymmärrettävää. Sympatiat ovat Ukrainan puolella. Mutta on myös muistutettava siitä aivan keskeisestä periaatteesta, että jokainen valtio huolehtii vain omista eduistaan ja sitä kautta kansalaistensa eduista. Taivas varjelkoon meitä palmelaisesta maailmanparannushallituksesta (joka kuitenkin muisti aseteollisuudensa etujakin). Hallituksien täytyy olla kyynisiä ja katsottava tapahtumia viileästi analysoiden.
Saksa on nyt kaiken vihan keskiössä. (Tässä yhteydessä on todettava, etten fanita Scholzia.) Mutta Saksassa ei vallitse edes sellaista laajaa yhteisymmärrystä Ukrainan auttamisesta, jota vaadittaisiin Scholzin taivuttamiseksi. On myös täysin putinfanejakin. Ja muistetaan sekin, että Scholz tekee laajaa yhteistyötä Kiinan kanssa, jopa niin, että Hampurissakin kiinalaiset omistavat neljänneksen eräästä konttiterminaalista.
Saksalaiset perustavat toimintansa kansalliseen itsekkyyteen ja talous on vahvasti etusijalla. Hallitukset tuppaavat haluta vallassa pysymistä ja siinä yhteydessä se pyrkii takaamaan riittävän suuren työllisyyden, jotta kansa ei käy napisemaan ja vaihtamaan hallitusta. Scholz tarkastelee maailmaa tämän doktriinin kautta; hänen maailmassaan etiikalla ei ole mitään sijaa. Erikseen on mainittava Saksan energiapolitiikka, joka on epäonnistunut täydellisesti. Eikä halua epäonnistumisten korjaamiseen ole: ydinvoimalat ovat non sequitur.
Scholz katsoo koko ajan kaihoten Kremliin päin. Hän ymmärtää, ettei juuri nyt ole oikea aika lisätä energiayhteistyötä. Varmaan Venäjällä kuitenkin on paljon saksalaisyrityksiä, ollaan kuitenkin niistä hys hys. Scholz yrittää säilyttää välejä putinistiseen järjestelmään, hän haluaa, ettei ole aseapurintamassa etusijalla. Saksa hiipii tilanteeseen sitten jälkikäteen, kuin tonttu varpahillaan. Tästä on varmaan etua, jos sota saadaan pian päättymään.
Saksa on turvassa, Puola ja Suomi eivät, eivätkä Baltian maat. Siinä yksinkertainen vastaus aseavun nihkeyteen. Saksa voi luottaa siihen, että Venäjä ei kohdista siihen aggressioitaan, koska Saksa on osoittautunut ystävällismieliseksi valtioksi. Valitettavasti Saksa on myös EU:n ja Naton jäsen. Nämä yhteisöt repivät Saksaa eri suuntiin. Saksa joutuu vastentahtoisesti avustamaan Ukrainaa, koska yhteisön paine. Saksan ja Venäjän yhteistyöstä olisi varmaan kiintoisaa lukea paljastusjournalismia, mutta tällaisen journalismin tekijä leikkii hengellään. Saksa on suomettunut pohjiaan myöten.
Saksan historia antaa oivan tekosyyn aseavun vähäisyydelle. Voidaan vedota natsien kamaluuksiin, Saksa ei yritä valloittaa Eurooppaa. Ja varmaan on poliitikkoja, joiden toiminnassa tämäkin on merkittävä asia, uskovat myös joulupukkiin. Scholz saattaa itsekin olla näin lapsellinen. Mutta arvelisin kuitenkin, että kyseessä on veruke. Onko Saksa mukana sodassa, jos sen panssarit ovat? Hyvin omituinen näkemys, silloinhan Suomikin on sotinut kaiken aikaa Pasien kanssa maailmalla.
Saksan välinpitämättömyys armeijaa kohtaan on ollut käsite. Armeija on ollut retuperällä, kenties panssaritkaan eivät toimi ja sekin aiheuttaa tilanteen, jossa olisi vähän noloa luovuttaa Ukrainalle krääsää. Nyt Saksa panostaa armeijaan 100 miljardilla, ollaan heräämässä, mutta armeijaa ei hetkessä maasta potkaista kuin jotain kuukunanmunaa.
Saksaa ei liikuta Ukrainan alueellinen koskemattomuus. Se olisi valmis olemaan rauhankyyhky, jos sota jumahtaa paikoilleen. Se ei välttämättä edes halua Ukrainan voittoa. Tietäähän Ukrainan sota jatkuvaa rahanmenoa ja energiaongelmia. Joskus tulee se kylmäkin talvi. Palo kaupankäyntiin on suuri, johan saksalaiset autotehtaatkin kärsivät, kun yksi markkina puuttuu. Ukrainassa on taas sitä valmistuspuolta, pitäisi nekin saada toimimaan.
En usko humanismiin geopolitiikassa pätkääkään. Saksassa ei Venäjää nähdä samanlaisena uhkana ja Saksalla on Naton suoja. Toisaalta, ydinsodan uhka lienee kuitenkin Scholzin mielessä. Venäjän nöyryyttäminen ei hänelle maistu. Eikä ymmärrä Venäjää natsivaltioksi, joka pitää tuomita rikoksistaan. Voi olla, että osti Krimin valtauksen perusteet täydellisesti. Tällaiset pikkuasiat eivät saa häiritä kaupankäyntiä.
Itsestään selvää on se, että demokratian vienti ei kiinnosta Scholzia. Hän on jäätävä realisti, ei vähääkään idealisti. Saksassa ollaan totuttu realistisiin demareihin johdossa. Olipa se Aatukin eräänlainen demari. Joka tapauksessa, Saksan ideana on taloudellisen vaikutusvallan laajentaminen, mutta ei poliittisen vaikutusvallan. Saksan tavoitteet eivät ole edes Kiinan tapaisia. Saksa ei halua lisää maa-alueita eikä sillä ole ideologiaa, jota viedä.
Saksa luottaa Natoon niin täysin, että se ei pidä tappiona sitä, että Venäjä voittaa joitakin maa-alueita idässä. Se voisi periaatteessa hyväksyä etupiirijaon. USA on tässä kantona kaskessa ja Nato. Nato haluaa laajentua, Saksa pysyy tässäkin hiljaisena yhtiömiehenä.
Venäjän häviö tai voitto ei ole Saksalle tärkeää. Se ei jaa Jatkoajan yleistä totuutta siitä, että Venäjä pysäytettävä nyt. Venäjä ei saa voittaa sotaa, koska siitä tulisi rajanaapureille aika iso ongelma. Saksa taas näkee Venäjän eri tavalla, omista lähtökohdistaan käsin. Näin siis ajattelevat ulkopoliittiset realistit, kaikki poliitikot eivät näin ajattele. He ovat idealistisempia tai ehkä realistisempia.
Olisikohan Saksalla mielessä hiljainen Itä-Euroopan jako? Saksan ja Venäjän salainen lisäpöytäkirja. Venäjä saa riehua omassa etupiirissään, Saksa käy sen kanssa kauppaa eikä tavoittele Venäjän etupiirin alueita. Nämä ovat kylmääviä asioita, mutta juuri näin Scholzkin maailman näkee. Eri asia on se, olisiko Venäjän voitto myös Saksan etu. Epäilen sitäkin. Mutta mitä väliä jollakin Puolallakaan Saksalle on. Sehän on tavallaan Saksan alusmaa, lukuisat ovat nekin saksalaiset yritykset, jotka toimivat Puolassa.