Itse näen, että kannattaa erottaa puolustuskyky ja hyökkäyskyky. Suomi on varmaan melko kärjessä oman alueen puolustamisessa, mutta eihän meillä ole kapasiteettia hyökätä tai käyttää voimaa kaukana rajojemme ulkopuolella.
Nimenomaan. Nato on vuoden aikana Venäjän hyökkäyksen jälkeen kymmenkertaistanut joukkojensa määrän esim. Baltiassa. Virossa operatiivisessa päävastuussa on Britannia, Latviassa Kanada ja Liettuassa Saksa. Virossa suurta vastuuta kantaa myös Tanska ja Liettuassa Norja.
Saksa esimerkiksi on käyttänyt viime vuoden aikana valtavasti resursseja Liettuaan, jossa on siis päävastuussa. Se on Bundeswehrin lailla säädetty pääprioriteetti ja juridiselta kannalta yhtä tärkeä, kuin omien rajojen puolustus.
Suomen kyky tällä hetkellä vastaavaan vastuunottoon omien rajojen ulkopuolella on täysin olematon, koska siihen ei ole panostettu. Esim. yllä mainitut maat ovat siihen panostaneet paljon.
On huomioitava, että Saksassa ja Ranskassa puolustusbudjetti on per naama samaa luokkaa kuin Suomessa. Tanskassa ja Hollannissa selvästi Suomea suurempi ja Norjassa selvästi yli kaksinkertainen. Kun Suomessa panostus on luonnollisesti ollut pelkästään omien rajojen puolustuksessa, verrokkimaat ovat panostaneet merkittävän osan budjetistaan liittouman puolustamiseen ja kansainvälisiin Nato-operaatioihin. On aika ylimielistä ajatella, että Suomessa oltaisiin niin valovoimaisen ylivoimaisesti tehokkaampia resurssien käytössä. Resurssit vaan on suunnattu eri tavalla.
Nato ei voi odottaa eikä odota Suomelta lähellekään vaikka Tanskan, Norjan tai Hollannin veroista kontribuutiota (suurista maista puhumattakaan) liittouman kokonaispuolustuksessa. Ei Suomella ole semmoiseen kykyä. Mutta Naton kannalta Suomen vahvuus on se, ettei Suomeen tarvitse sijoittaa myöskään suurta määrää muiden Nato-maiden joukkoja, koska oma puolustus on erinomaisella tolalla. Riittää, kun on operatiivinen valmius tarvittaessa avustaa Suomea.
/img-s3.ilcdn.fi/1795c4473f928f2f286813c681d183996f98171694f5be5506a4a4bdb742235a.jpg)
