Yhtäältä moni voi periaatteessa kuvitella Suomen olleen historiallisesti hyvinkin "venäjämielinen", huomioiden itänaapurin vahvan preesenssin Helsingin keskustassa. Vaikka ajanjakso 1809-1917 ei koskaan poistukaan historiastamme, en toivo sitä glorifioitavankaan, ainakaan mitä tulee ajan Venäjän sanelemaan politiikkaan. Suomalaiset itse pärjäsivät venäläistämistoimista huolimatta kohtuullisesti.
En ole sinänsä eri mieltä, mutta huomioiden maamme hauraan statuksen länsimaana ja synkän suomettuneisuuden ajan, väärinymmärryksen riski on aina todellinen, mikäli historiaamme ihan virallisena osana Venäjää aletaan korostamaan.
Olen hyvin tietoinen, että moderni nationalismi, etenkin laajempien kansankerrosten keskuudessa on vasta varsin uusi ilmiö. Vaikka Suomen asema osana Ruotsia (Ehkä muutama merkittävin kaupunki poislukien) olikin valtakunnan takamaa, mistä lähinnä ammentaa veroja ja sotilaita, on Venäjä entiteettinä tarkoittanut viimeisen ~tuhannen vuoden ajan ennen kaikkea kärsimystä ja sortoa suomalaisille.
Huomioiden lisäksi suomettuneisuuden päättyneen varsinaisesti vasta tänä vuonna (jälkipyykki ja itsetutkiskelu vasta aluillaan) näen selvän pesäeron ottamisen tarpeellisena. Patsaiden poistamiselle pitää olla erittäin hyvät perusteet, eikä Aleksanteri II:n patsas varsinaisesti ole häirinnyt, mutta en nykyään monumentista osana hienoa Senaatintorin maisemaa osaa olla ylpeäkään. Kenties patsaan voisi koristaa Ukrainan värein, korostaen kansallista muutostamme ja lopullisen askeleen ottamista osaksi länttä?