Kyllä päättäjät mun nähdäkseni olivat yleisesti ottaen olleet jo pitkään paljon Nato-myönteisempiä kuin mitä olivat antaneet julkisesti ymmärtää. Tästä kertoo jo se, että käytännössähän Suomi oli viety pikku hiljaa hivuttamalla jo niin lähelle Natoa kuin suinkin vain oli mahdollista ilman virallista jäsenstatusta ja turvatakuita. Lisäksi se, miten rivakasti Nato-prosessi nitkahti päättäjien toimesta liikkeelle heti, kun gallupit olivat suosiollisia, kertoo minusta myös siitä, että päättäjien keskuudessa jäsenyydelle kyllä oli kannatusta.
Myönteinen Nato-kanta vain oli aiemmin jonkinlainen punainen vaate, jota ei voinut sanoa ääneen. Ehkä osittain kyse oli viestimisestä Venäjän suuntaan, eli haluttiin esittää, etteihän me Natoon haluta, vaikka tiskin alla olikin viety Suomi niin lähelle Natoa kuin vain oli ilman jäsenyyttä ollut mahdollista. Sisäpoliittisena syynä sitten vaikutti se, ettei jäsenyydellä ollut kansan keskuudessa suurta kannatusta, koska ihmiset tykkäsivät status quosta. Poliittisen kentän vasemmassa laidassa oli tietysti aitoakin Naton vastustusta, jonka takia positiivisen Nato-kannan esittämisestä olisi saanut heti sieltä räksytyksen niskaansa, ja galluppien ollessa Naton vastustajien puolella ei kukaan oikein halunnut lähteä siihen leikkiin. Varsinkaan vasemmistopuolueiden poliitikoille Nato-jäsenyyden kannattajaksi tunnustautuminen julkisuudessa ei oikein ollut mahdollista. Myöskin oikeistopuolueissa jäsenyyden kannattajat pitivät matalaa profiilia, koska asiaa ei nähty juuri sillä hetkellä kriittiseksi tai sellaiseksi, jolla olisi juuri siinä hetkessä ollut etenemismahdollisuuksia.
Miksi sitten kansa oli niin nihkeänä Natolle, niin monikaan tuskin oli suuremmin ajatellut asiaa, joten siksi olivat sitä mieltä, että vallitseva tilanne oli hyvä, ja moni varmaan ei uskonut sellaisen sodan olevan enää nykymaailmassa mahdollinen, jossa Natosta voisi olla Suomelle hyötyä. Lisäksi Suomen asema puolueettomana idän ja lännen välissä oli iskostunut syvälle suomalaisten kansalliseen identiteettiin, vaikka ei se puolueettomuus alun perin ollutkaan ollut mikään päämäärä itsessään, vaan päämäränä oli ollut hakeutua vain kauimmaiseen mahdolliseen positioon Venäjän ikeen alta. Mutta puolueettomana olo oli tuntunut niin pitkään jo niin hyvältä, ettei kansan enemmistö nähnyt vaivan arvoiseksi pyrkiä hakeutumaan Venäjästä vieläkin kauempana olevaan positioon mahdollisuuden siihen avauduttua.
Marinista en osaa sanoa, onko ollut mitä mieltä Natosta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. En yllättyisi, jos olisi ollut varovaisen myönteinenkin Nato-jäsenyyden suhteen, melkein jopa veikkaan niin. Se, että Marin sanoi ennen hyökkäystä sen olevan "epätodennäköistä", että hänen hallituksensa hakisi Naton jäsenyyttä ei ota kantaa siihen, olisiko jäsenyyttä hänen mielestä pitänyt hakea, vaan tässähän Marin nimenomaan jätti ottamatta kantaa siihen, miten hänen mielestä olisi pitänyt toimia. Jos suosikkijoukkueeni on jääkiekossa ekan erän jälkeen tappiolla 3-0, sanoisin minäkin, että on epätodennäköistä, että voittavat, joka ei silti tarkoita sitä, että olisinkin alkanut fanittamaan vastustajajoukkuetta. Varsinkaan pääministeri ei muutenkaan voi alkaa sooloilemaan julkisissa lausoinnoissaan omilla mielipiteillään ohi hallitusohjelman.
Kyllä, Vihreät on ainoa puolue, joka näki ennalta näihin Venäjän hankkeisiin liittyvät turvallisuuspoliittiset päämäärät.