Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 316 071
  • 66 031

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Miten tuo osittainen LKP eroaa käytännössä täysimittaisesta? Jos tuossa on listattuna kolmessa aallossa reservin miehistö ja aliupseerit 50-vuotiaiksi saakka, niin mitä jää jäljelle? Tarkoitetaanko, ettei viedä rintamalle porukkaa, joka ei ole koskaan pukenut sotilaan vaatteita tai käsitellyt sotilasaseistusta? Vai meinataanko tuolla osittaisella vain sitä ettei viedä vanhimpia reserviläisiä ensimmäisenä rintamalle?
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kun ihan kaikki on jo mennyt pieleen, aletaan kansalaisille syöttää toukkia. Vanha kunnon Holkeri sentään kehotti syömään silakoita.

Kätevä tapa lisätä ravintomassan määrää, on antaa lihan pilaantua siten, että siihen tulee toukkia.
 

Tuamas

Jäsen
Mikäli venäläiset todellakin kaivautuvat poteroihinsa ja meinaavat ainoastaan puolustaa valloittettuja alueilta on Ukraina hankalan tilanteen edessä. Ei tuolta kovinkaan helposti päästä läpi mikäli venäläiset edes auttavasti saavat homman toimimaan.

Vaikka puolustaminen on paljon helpompaa ja vähemmän resursseja syövää kuin hyökkääminen, on syytä muistaa, että sillä venäläisellä perusmosurilla ei ole pelon lisäksi mitään muuta motivaattoria puolustaa sitä valloitettua tonttia.

Jos/kun Ukraina kykenee jälleen luomaan tilanteita epäsuoralla tulella, ensin kuluttaen ja lopulta isommin kohdistetuin iskuin, joissa tuntuu että ”kaikki on tulessa” ja ”vihollinen osuu kaikkeen”, on melko todennäköistä että näemme muillakin rintamalohkoilla samanlaisia romahduksia kuin Harkovan suunnalla nähtiin.

Motivaatio on kuitenkin hyvien asemien lisäksi se olennainen muuttuja puolustamisessa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Miten tuo osittainen LKP eroaa käytännössä täysimittaisesta? Jos tuossa on listattuna kolmessa aallossa reservin miehistö ja aliupseerit 50-vuotiaiksi saakka, niin mitä jää jäljelle? Tarkoitetaanko, ettei viedä rintamalle porukkaa, joka ei ole koskaan pukenut sotilaan vaatteita tai käsitellyt sotilasaseistusta? Vai meinataanko tuolla osittaisella vain sitä ettei viedä vanhimpia reserviläisiä ensimmäisenä rintamalle?

Joo eikö tuo juuri sitä meinaa. Nyt alkuun miehistö vain 35 ikävuoteen asti, sitä kun nostelee 5-10v kerrallaan tuosta niin lohkeaa valtaisia lisäpaloja jne
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Miten tuo osittainen LKP eroaa käytännössä täysimittaisesta? Jos tuossa on listattuna kolmessa aallossa reservin miehistö ja aliupseerit 50-vuotiaiksi saakka, niin mitä jää jäljelle? Tarkoitetaanko, ettei viedä rintamalle porukkaa, joka ei ole koskaan pukenut sotilaan vaatteita tai käsitellyt sotilasaseistusta? Vai meinataanko tuolla osittaisella vain sitä ettei viedä vanhimpia reserviläisiä ensimmäisenä rintamalle?
Ei se varmaan käytännössä kamalasti eroa siitä. Jos kaikki sotilaskokemusta omaavat voidaan laittaa rintamalle, niin sehän on sitten kaikki Venäjän armeijan käyneet ukkelit. Mutta kuulostaa kivemmalta kuin täysi liikkellekannallepano.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Sanon lännelle: Meillä on paljon aseita, joilla vastata – ja tämä ei ole bluffia.

Tuon voi kai kääntää suoraan: aseita ei oikein ole, niillä joita on, ei voi oikein tehhä mitään ja yritän vielä viimisen bluffin.
Tuohon voisi vastata vaikka klassisen: Foto ois kiva.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Ei se varmaan käytännössä kamalasti eroa siitä. Jos kaikki sotilaskokemusta omaavat voidaan laittaa rintamalle, niin sehän on sitten kaikki Venäjän armeijan käyneet ukkelit. Mutta kuulostaa kivemmalta kuin täysi liikkellekannallepano.
Varmaan voidaan vain kikkailla sanamuodoilla, että erikoisoperaatio on vaan käynnissä kun tehdää OSITTAINEN liikekannallepano.
 
Ei se varmaan käytännössä kamalasti eroa siitä. Jos kaikki sotilaskokemusta omaavat voidaan laittaa rintamalle, niin sehän on sitten kaikki Venäjän armeijan käyneet ukkelit. Mutta kuulostaa kivemmalta kuin täysi liikkellekannallepano.

Niin ja kun on oletettavaa, ettei Moskovan ja Pietarin alueilta tuonne kuitenkaan porukkaa heitetä (rahalla tai muuten vapautettu), niin helpompi puhua osittaisesta.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Intia hermostu

Arvelinkin, että saattaa loppua Intialta tai Kiinalta (tai molemmilta) pinna tuohon Venäjän touhuun.
Tätä kyllä on odotettu. Tuo Venäjän demonstraatio aseidensa kyvystä ei ole ollut kovin vakuuttava. Sen sijaan länsimaiden aseteollisuus varmaan voisi myöntää Putinille "Vuoden paras myyjä" -palkinnon, uskon tilauskirjojen olevan täynnä pitkälle tulevaisuuteen ja kiinnostuneiden määrän olevan huikea myös roistovaltioiden osalta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Intia ei ilmeisesti pidä Venäjän touhuista:


Edit: Hidas taas....

Loogista, että maailmalla ei kauheasti pidetä siitä, että yksi imperialismia ihaileva henkilö tekee kaikkensa sotkeakseen lähialueidensa rauhan ja paljon laajemmalti maailmantalouden.
 
Viimeksi muokattu:

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Intia hermostu

Arvelinkin, että saattaa loppua Intialta tai Kiinalta (tai molemmilta) pinna tuohon Venäjän touhuun.
Koskahan Kiina toteaa, että Venäjä ei ole heidän talouskilpailukyvyn kannalta enää hyödyllisin kumppani? Sen jälkeen voi Puteltakin mennä murot väärään kurkkuun ja selitykset loppua.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Venäjällä myyty yhdensuunnan lentoliput pois maasta loppuun kun paljastui tämä osittainen liikekannallepano. Varmaan rajakaupunkeihin alkaa olemaan myös kiirettä junilla ja lentokoneilla.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Suomihan on juurikin varautunut ja harjoitellut tuota uhkaa vastaan säännöllisesti ja olemme siten valmiina mahdolliseen Venäjän hyökkäykseen alkaen päivästä nro. yksi, toisin kuin Ukraina oli tämän sodan alkaessa. Meillä on kaikki valmiina ja harjoiteltuna, joten mielestäni kenenkään on aivan turha alkaa lietsomaan sen kummempaa paniikkia.
Meillä (Suomella, "Lännellä" ja Natolla) on lisäksi merkittävä tiedusteluvoima. Tiedämme lähes kaiken tyyppisistä hyökkäysvalmisteluista (joukkojen ja materiaalien siirrot) hyvissä ajoin etukäteen. Yllätyksiä voivat olla vain tuhansien kilometrien päästä ammutut ohjukset.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Intia hermostu

Arvelinkin, että saattaa loppua Intialta tai Kiinalta (tai molemmilta) pinna tuohon Venäjän touhuun.
Huppistarallaan. Kiina se etenkin tykkää kun bunkkerirotan takia BRICS on kohta pelkkä BRCS ja siitäkin lähtenee B edestä jos seuraavat presidentinvaalit vaan menisivät ennusteiden mukaan eikä sikäläisen nationalistipopulistisekopään somehyökkäys demokratiaa vastaan onnistuisi toistamiseen. Jämäneukut kun romauttanut vielä itsensä ripuliluokkaan kv merkityksessä niin jäljelle jää CS. Mikä on imperiumin vastaisku?

Tuohon jämäneukkulan "osittaiseen liikekannallepanoon", niin en olisi vielä hirveän huolissani. Tässä on aamun jälkeen ollut viestejä että kyllä siellä piisaa nationalistisia propagandan syöneitä riittämiin, mutta jos näin olisi, niin eiköhän nuo olisi lähteneet jo tuhansien eurojen kuukausipalkka porkkanana. Varmaan sieltä pakolla saadaan värvättyä vähän paremmin kuin esim. koko Pietarin vapaaehtoismäärä 100 ukkoa, mutta silti.

Ja tosiaan ne vaatisi vielä jonkun koulutuksen ja kaluston että niistä olisi mitään iloa. No koulutuksesta tiedetään että jämäneukkulassa riittää viikko ja voi heittää suureen isänmaalliseen hyökkäykseen, mutta vähän huonoa kuvittelisi noidenkin mielestä olevan mennä sinne sekoilemaan tai siis sotimaan sikäläisessä malli Cajanderissa että kokardin ja vyönauhan saa paitsi että nekin on pöllitty. Hyökkäyksen tukitoimet sitten se toinen yhtä surkeassa asemassa oleva kaveri vieressä.

Kellehän nuo Shoigun tappioluvut on tarkoitettu kun jopa jämäneukkulan propagandaohjelmissa on rääkymisen narratiivissa siirrytty sen verran että Ukrainan (tai siellä tykätään toki väittää että "lännen", "NATOn" tai "USAn") vastahyökkäys on itse asiassa todellinen tapahtuma ja jopa sellainen mitä itäpaskan terrorivoimat eivät tarkoittaneet tapahtuvaksi. Tuommoinen 5k vainaata voisi olla melko uskottava luku Harkovan vastahyökkäyksessä tippuneista terroristeista, päälle toki sitten se vähintään 10x muissa sotatoimissa 7 kuukauden aikana (4 vuorokauden sodasta) tippuneita.

Myös kolmannesmiljoonan reservin mobilisointi on aika hassua jos perustellaan 5000 ukon vainajoitumisella. Mutta niinhän nuo bizarromaiden narratiivit ylipäätään, vastustaja on niin heikko ettei se aiheuta meille mitään huolta, mutta niin voimakas että kaikki voimat on valjastettava sitä vastaan.

Itäpaskan kannalta täysin epistä on, kun Ukrainan joukkueeseen halutaan tulla pelaamaan ja liikekannallepanokaan tuskin realisoitui siinä että suurin osa haetuista pakenee datsalle. Voi myös olla että koulutus on hieman enemmän kuin viikko simputusta kasarmilla ja sotimislaitteistoakin rekrytyille riittää. Teoriassa jämäneukuilla voisi olla etu mobilisoitavien henkilöiden asepalvelustaustasta, mutta naapurimme asepalveluksen laatu on tunnetusti melko erilainen verrattuna vaikka suomalaiseen (en muista juurikaan kuulleeni raportteja siitä miten Suomessa asevelvolliset orjuuttaisivat ja raiskailisivat toisiaan eikä itsemurhatkaan ole epidemia) ja lisäksi hyvä muistaa että Ukrainassa on melko moni kaveri ehtinyt piipahtaa itärintamalla viimeisten 8 vuoden aikana, eli ei siellä läheskään jokainen kevään jälkeen sotilaskoulutuksen aloittanut pystymetsästä ole.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Meneeköhän tämä nyt niin, että venäjä linkoaa uutta jengiä sisään vanhalla taktiikalla ja Ukrainan on sitten "helppo" pistää örkkiä kumoon?

Jotenkin vaikea uskoa örkkien keksineen mitään uutta ja yllättävää taktiikkaa.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Varmasti pitää paikkaansa, unohti vain kertoa, että nämä olivat viime viikon miehistötappiot.

Voi tuo pitää koko sodankin osalta paikkansa, Russitsit kun tuskin tilastoivat Burjaattiem sun muiden isorussitsien silmissä "vähäisempien" kansallisuuksien tappioita lihamyllyssä.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Meneeköhän tämä nyt niin, että venäjä linkoaa uutta jengiä sisään vanhalla taktiikalla ja Ukrainan on sitten "helppo" pistää örkkiä kumoon?

Jotenkin vaikea uskoa örkkien keksineen mitään uutta ja yllättävää taktiikkaa.

Venäjän motto kautta aikojen on ollut "määrä korvaa laadun".

Uuden ja yllättävän taktiikan kokeilu väkisin kodeistaan haettujen reserviläisten kanssa, joita tuskin juuri kertausharjoitetaan ennen rintamalle vientiä ei välttämättä ole erityisen hyvä idea. Ellei sitten entisen rivissä kävelyn sijasta kokeilla jonossa kävelyä kohti puolustuslinjaa.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miten tuo osittainen LKP eroaa käytännössä täysimittaisesta? Jos tuossa on listattuna kolmessa aallossa reservin miehistö ja aliupseerit 50-vuotiaiksi saakka, niin mitä jää jäljelle? Tarkoitetaanko, ettei viedä rintamalle porukkaa, joka ei ole koskaan pukenut sotilaan vaatteita tai käsitellyt sotilasaseistusta? Vai meinataanko tuolla osittaisella vain sitä ettei viedä vanhimpia reserviläisiä ensimmäisenä rintamalle?

Olisiko niin että rahalla vapaudut asepalveluksesta kortin käyttäneet eivät esim. kuulu tähän reserviin josta nyt porukkaa kootaan. Ja ehkä niitä muitakin syitä on ollut jolla on voinut passata armeijan käynnin. Mutta ihan mielenkiintoinen olisi tietä joutuuko se yksi NHL.n lähdössä ollut kassari esim. nyt rintamalle? (Tätä mietin jo aiemmin tänään)
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Koskahan Kiina toteaa, että Venäjä ei ole heidän talouskilpailukyvyn kannalta enää hyödyllisin kumppani? Sen jälkeen voi Puteltakin mennä murot väärään kurkkuun ja selitykset loppua.
Uskon, että Intialla on tässä enemmän kylmää hikeä niskassa kuin Kiinalla. Intiahan on kuitenkin luottanut sotakalustonsa suhteen venäläiseen rautaan, siinä, missä Kiina on polkenut pystyyn omaa aseteollisuuttaan. Molemmat maat ihan varmasti katselevat, että kuinka tässä sodassa käy ja koettavat olla ottamatta selkeästi puolta, mutta omasta mielestäni Kiinan hermot pitävät tässä pelissä paremmin kuin Intian.

Intialla on kuitenkin sen verran epävakaat rajanaapurit, että sen täytyy miettiä, että jos sillä neuvostoaikaisella raudalla lähdetään sotimaan, niin miten siinä käy.

Muista BRICS-maista olettaisin, että Brasilialla ja Etelä-Afrikalla ei ole niin kiirettä kantojen ottamiseen ihan maantieteellisen sijaintinsa takia.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi tuo pitää koko sodankin osalta paikkansa, Russitsit kun tuskin tilastoivat Burjaattiem sun muiden isorussitsien silmissä "vähäisempien" kansallisuuksien tappioita lihamyllyssä.
No mutta kuoleminen slobojen puolesta on burjaattien ja muiden persestanien asukkaiden syntymäoikeus.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos tuossa on listattuna kolmessa aallossa reservin miehistö ja aliupseerit 50-vuotiaiksi saakka, niin mitä jää jäljelle?

Jos otetaan huomioon, että miespuolisen venäläisen elinajanodote taitaa olla karvan yli 66 vuotta, niin lopput erät voi olla lukumäärältään aika paljon pienempiä.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Ei ole täyttä varmuutta, mutta suositun tulkinnan mukaan Aleksandr Solzhenitsyn, neuvostoajan yksi tunnetuimmista kommunismia vastustaneista toisinajattelijoista totesi Neuvostoliiton poliittisesta eliitistä seuraavasti:

“We know they are lying, they know they are lying, they know we know they are lying, we know they know we know they are lying, but they are still lying.”

Puolivuosisataa myöhemmin tuo ei ole vanhentunut päivääkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös