Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 319 229
  • 66 035

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Mahtaako Ukrainalla olla kalustoa ja lihaksia suorittaa maihinnousu H'ersonin alueen eteläosiin ja sitä kautta venäläisten selustaan? Esim. tuonne Zaliznyi Portin maisemiin.
Eikö Ukrainan menestys pohjoisessa anna mahdollisuuden myös sille, että painetta saataisiin Hersoniin myös sieltä kautta? Eikös tämä auta sen suhteen, ettei Ukrainan joudu enää hyökkäämään vain Dnepren yli, vaan osa miehistöstä on jo ikään kuin oikealla puolella? Tietysti matkaa tuolta vielä on, mutta kaksi rintamaa Hersonin puolustajille on kuitenkin tehtävissä.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Ukrainalla kävi aikamoinen tuuri siinä suhteessa, että Venäjä päätti hyökätä maahan juuri Bidenin valtakauden aikana. On vaikea tai oikeastaan mahdoton uskoa, että jos Valkoisessa talossa olisi ollut Trump isäntänä, Ukrainan saama ase- ja materiaaliapu olisi ollut sen suuruista, mitä se on nyt ollut.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Nykyisellä menolla Putinin erikoisoperaatio vaikuttaisi tekevän Ukrainasta yhden Euroopan merkittävimmistä sotilasmahdeista. Ukraina on kehittynyt sotilaallisesti koko ajan ja aseistustakin taitaa olla jo kohtuullisesti. Aseita vaikuttaisi myös tulevan edelleen koko ajan lisää ja Venäjän joukoilta on myös saatu kaikenlaista aseistusta.
Näiden lisäksi Ukrainalla on tämän sodan jälkeen valtava reservi sotilaita, joilla on ensi käden rintamakokemusta. Puhutaan jopa koko maailman mittakaavassa laadullisesti ja kokemuksellisesti ykkösketjun miehistöstä. Tätä ei tule väheksyä. Tämäkin sota on näyttänyt, että miehistön motivaatio ja suorituskyky ovat edelleen nykyaikaisessa sodassa äärimmäisen tärkeitä tekijöitä.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Tanner on kokenut mielenkiintoisen nousun Haaviston aikana. Taustaa on al-Holista ja Kabulin evakuoinneista. Kun EU tarjoaa Suomelle syöttöä lapaan (EU:n mukaan venäläisille jo myönnettyjäkin viisumeita voi lakkauttaa), Tanner seisoo uljaasti sinisilmälippu liehuen ja kieltäytyy edes ottelemasta näillä säännöillä.

Suomi on nyt ainoa maaraja Venäjältä EU:n sisään, josta turistit pääsevät läpi.
Täytyy kyllä ihmetellä Tannerin linjauksia. Kyse on käytännössä vihamielisestä, sotatilassa Suomea vastaan olevasta valtiosta ja sen kansasta. Venäjä haluaa kukistaa Suomen ja tämän Venäjän meillä tunnustettu hallinto istuu Kremlissä. Ei ole olemassa mitään pakolaishallitusta, joiden kannattajia voisi viisumilla päästää yli rajan.

Erilaiset pakotteet kohdistuvat koko Venäjän kansaan, kollektiivisesti. Miten Tanner ne hyväksyy, kun ”kollektiivinen suhtautuminen” tuntuu olevan kirosana venäläisten rajanylityksissä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siinähän vetäisi liikekannallepanon. Millä he varustelisivat tämän porukan? Talikoilla ja lapioilla?
Kivillä ja keihäillä. Voivat mahtailla sen jälkeen, että heillä on neljännen maailmansodan aseet, mutta Yhdysvalloilla on vain kolmannen.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Ukrainalla kävi aikamoinen tuuri siinä suhteessa, että Venäjä päätti hyökätä maahan juuri Bidenin valtakauden aikana. On vaikea tai oikeastaan mahdoton uskoa, että jos Valkoisessa talossa olisi ollut Trump isäntänä, Ukrainan saama ase- ja materiaaliapu olisi ollut sen suuruista, mitä se on nyt ollut.

Itse olen tätä pohtinut, ja on sellainen perstuntuma että kyllä Putinilla oli tarkoitus iskeä jo Trumpin kaudella mutta muuan koronavirus sotki ja viivästytti erikoisoperaatiota. Ja hyvä niin.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Mahtaako Ukrainalla olla kalustoa ja lihaksia suorittaa maihinnousu H'ersonin alueen eteläosiin ja sitä kautta venäläisten selustaan? Esim. tuonne Zaliznyi Portin maisemiin.

Ei varmasti. Maihinnousuoperaatiot ovat sotilasoperaatioista kaikkein vaikeimpia ja sellainen vaatisi Ukrainalta täyttä ilmaherruutta (jota sillä ei ole), maihinnousuun sopivaa kalustoa (jota ei myöskään ole) ja logistiikkaa näiden joukkojen huoltamiseen.

Ukrainalla ei ole isosti kykyä päästä edes Dniepristä yli, niin heillä on vielä vähemmän kykyä suorittaa maihinnousuoperaatio. Enintään voivat saada jotain erikoisjoukkoja kumiveneillä linjojen taakse tiedustelemaan ja sabotoimaan.
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ukrainalla kävi aikamoinen tuuri siinä suhteessa, että Venäjä päätti hyökätä maahan juuri Bidenin valtakauden aikana. On vaikea tai oikeastaan mahdoton uskoa, että jos Valkoisessa talossa olisi ollut Trump isäntänä, Ukrainan saama ase- ja materiaaliapu olisi ollut sen suuruista, mitä se on nyt ollut.
Mielestäni ei voi puhua tuurista. Kyse on Putinin strategisesta virheestä.

Toki voi olla, että ovat arvioineet väärin Trumpin sekopäisyyttä ja pitäneet Bidenia vastaavasti heikkona presidenttinä.
 

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Aiemmin ydinasehyökkäys Venäjää vastaan olisi johtanut ydinvastaiskuun. Koska homma ei toiminut - tuli siis väärä ilmoitus USA:n ydinasehyökkäyksestä - sen jälkeen varmistavia asioita lisättiin. Venäjän toimeenpanema ensihyökkäys ydinaseilla on taas monen varmistuksen takana. Tähän laitoin myös yhden lähteen, joka Suomessa asian tuntee MPKK:sta.

Nyt on vähän niin, että sinä keksit juttua viesti toisensa jälkeen, kuinka Putin vaan laittaa ydinsodan pystyyn. Ei mene niin. Se, että kertoo sinulle faktat, ei ole ylimielistä, vaan vastaamista asiaperustein.

Venäjä haluaa, että Putinia pelätään nyt ja haluaa, että hän on arvaamaton ja haluaa, että lännessä koetaan ydinaseuhka. Kyse on Venäjän tavasta sotia. Ei siitä, että Venäjän ydinasehyökkäys olisi millään tavalla realistinen tai sen uhka merkittävä.
Kyllä Metukalla on ihan pointtinsa. Todennäköisesti tuossa uhkailussa on kyse vain Venäjän pelistä, kuten sanot, mutta toinenkin skenaario on syytä ottaa huomioon Venäjän tyrannihallinnon ajautuessa umpikujaan. Tänään IS:ssä oli juttua Jarmo Limnellin pohdinnosta asian tiimoilta.


”Hän painottaa, että nurkkaan ajettuna Venäjän nykyhallinto voi olla yhä arvaamaton.

– Venäjän tilanne on jopa katastrofaalinen. Heillä on kaikki pelissä ja pakko voittaa imperialistisen unelmansa eteen. Keinovalikoimassa on mahdollisuus esimerkiksi ydinaseille. Asiasta ei pitäisi luoda paniikin ilmapiiriä, mutta olisi naiivia ajatella, ettei epätoivon hetkellä [Venäjä] kykenisi karmeisiin päätöksiin, hän sanoo.”
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Toki voi olla, että ovat arvioineet väärin Trumpin sekopäisyyttä ja pitäneet Bidenia vastaavasti heikkona presidenttinä.
Uskon, että juuri näin on käynyt. Trumpin lokakampanja upposi täydellisesti Putiniin ja näin ollen hän oletti, että Biden on sen verran vässykkä, ettei uskalla tehdä mitään Ukrainan hyväksi. Putinhan on seurannut vierestä vuosikausien ajan länsimaiden politiikkaa ja tutkinut erittäin tarkasti kaikkien presidenttien ynnä pääministerien heikkouksia ja kun sitten vaaleissa olivat vastakkain hyvin hauraalta ja hieman höperöltäkin vaikuttava Biden sekä räksyttävä ja Putinin charmiin ihastunut Trump, oletti hän ilman muuta, että oranssi mies voittaisi vaalit, koska niin hän ja hänen kaverinsa arvelivat käyvän.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
@Kampitus Rintama ei oo missään vaiheessa menny kokonaan Dnepriä pitkin. Koko ajan on ollu Ukrainalla joukkoja Dneprin itäpuolella. Sitä on monesti jo arveltu olisiko siellä kohti Melitopolia tai Mariupolia seuraava hyökkäyssunta.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Voisin kuvitella että voi pienehköä hässäkkää alkaa ilmetä jos örkit pakottaa kansalaisia sotimaan. Ottaen vielä huomioon että venäläisten matkustelu ei ainakaan helpottunut niin...
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Voisin kuvitella että voi pienehköä hässäkkää alkaa ilmetä jos örkit pakottaa kansalaisia sotimaan. Ottaen vielä huomioon että venäläisten matkustelu ei ainakaan helpottunut niin...
Ennen tommoisia tullaan kokeilemaan mm. firmoista saada palkkasotureita. Reservien uudelleenkoulutus veis kuukausia ja kamoja ei ole, maajoukkoja edes eniten tarvittais vaan tiedustelu, ew yms väkeä



 

Morgoth

Jäsen
Mahtaako Ukrainalla olla kalustoa ja lihaksia suorittaa maihinnousu H'ersonin alueen eteläosiin ja sitä kautta venäläisten selustaan? Esim. tuonne Zaliznyi Portin maisemiin.
Ei ole. Ukrainan laivasto on todella pieni. Mahdolliset maihinnuosualukset olisivat luultavasti myös liian haavoittuvaisia Venäjän ohjuksille sekä sukellusveneille. Onhan tuo Ukrainalle kieltämättä haaste päästä tuon joen yli ja päästä marssimaan kohti Krimiä. Tiedä sitten onko jossakin vaiheessa tarkoitus saartaa venäläiset tuonne nurkkaan ja hyökätä idästä länteen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuossa ketjussa tuon Twitter-tilin ylläpitäjä väittää myös että H'ersonin joukot olisivat olleet 10 päivää ilman huoltoa. Jos näin on, niin taisteluvalmiudet saattavat olla heikohkot.

Ei mikään ihme. Ehkä jotain ovat saattaneet saada ilmateite toimitettua, mutta sekin on vaikeaa. Toki siviiliväestön ruokavarastoista saa vielä pitkään pahimpaan nälkään jotain syötävää. Mutta muuten tilanne taitaa olla varsin epätoivoinen.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomi on tukenut Ukrainaa toimittamalla aseita sadan miljoonan euron arvosta. Halla-ahon kommentissa on rivien välistä luettavissa mielenkiintoinen juttu tuosta rahamäärästä:
Suomeen liittyy myös se erikoispiirre, että meillä on edelleen varastoissa sellaista neuvostoaikaista ampumatarviketta, jolle on Ukrainassa käyttöä ja mitä ei saa muualta. Voi siis olla, että Suomen antaman avun laskennallinen arvo ei ole sama kuin muilla”.

Jotain tällaista olen ounastellutkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös