Suomi tarvitsee M-270 järjestelmälle vientiluvan USA:sta ja Hollannista. Ammusten osalta Suomella taitaa nyt olla GMLRS, Guided Multiple Launch Rocket System käytössä. En osaa sanoa, mitä näistä on keskusteltu Hollannin, USA:n, Ukrainan ja Suomen välillä. Itse kannatan 2-4 M-270 järjestelmän viemistä Ukrainaan, jos vientiluvat, korvaavien hankintojen mahdollisuus sekä Ukrainan tarve kohtaavat.Kiitos teille asiallisista vastauksista. Minusta tuo on osittain hieman yksinkertaistettua ajattelua.
Ensinnäkään en näe, että jonkun selkeästi Ukrainan pyytämän raskaan aseistuksen (esimerkinä olen käyttänyt M270-järjestelmiä, joita Suomella on lähes yhtä paljon kuin Britannialla ja jopa enemmän kuin Saksalla) merkittävästi haittaisi Suomen puolustusta. Ei niitä järjestelmiä kenelläkään ylimääräisiä ole ja myös muilla mailla on paitsi oman maan puolustusvelvollisuus, myös muita velvoitteita. Saksalla esimerkiksi on Naton kautta erittäin suuri rooli ja vastuu Baltian puolustamisessa erityisesti niin pitkään, kun Suomi ja Ruotsi eivät ole Nato-jäseniä. Ei tässä mikään kaatuisi 1-2 M270:n toimittamisessa Ukrainaan etenkin, kun Venäjällä ei ole mitään valmiuksia Suomeen hyökätä ja rajaseutukin on käytännössä tyhjennetty joukoista.
Toisekseen, vaikka tässä kyseessä olisikin jonkinlainen puolustuksellinen kynnyskysymys, niin tapoja löytyisi silti:
1. Lähetetään 1-2 järjestelmää Ukrainaan ja tilataan itse samalla 1-2 uutta. Nuo uudet järjestelmät saapuisivat Suomeen ennen, kuin Venäjä ehtii sanoa "erikoisoperaatio".
2. Tilataan Ukrainalle suoraan valmistajalta 1-2 järjestelmää, jolloin Suomessa olevan kaluston määrä ei vähene edes toimitusajaksi.
Luotan tässä puolustusministeri Kaikkoseen. Hän sanoi Suomen lähettäneen viime erässä erittäin tappavia ja tuhoavia materiaaleja. Ehkä ammuksia M-270 tai jotain muuta. Venäjän osalta meillä on oltava 110 prosentin valmius sen jälkeen kun jalkaväkimiinat poistettiin. M-270 liittyy myös tähän.