Lännessä suhtaudutaan Ukrainan sotaan voitettuna, mutta tilanne voi olla paljon synkempi. Tarvitaan päätöksiä siitä, miten pitkälle Ukrainaa voidaan auttaa, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Ville Similä.
www.hs.fi
Tässä on aika hyvä kirjoitus siitä, mitä tuleman pitää.
On mielestäni hölmöä tuudittautua siihen, että Venäjä on jo täysin hävinnyt sodan ja, että Venäjä tuosta kohtapuolin vetäytyy takaisin vanhojen rajojen taakse. Kun edelleenkin siellä on täysin itsevaltainen diktaattori hallitsemassa, eikä tuo Venäjän kansa ihan pienestä hätkähdä. Ei Putinilla ole pienintäkään aikomusta vetäytyä yhtään minnekään, ja meidän täytyy se täällä ymmärtää. Ei Venäjän armeija kuitenkaan ole lähelläkään vielä minkäänlaista romahdusta, ja vielä kauempana on kaikenlaiset sisäpoliittiset kriisit, jotka voisivat syöstä Putinin vallasta.
Putin haluaa nimenomaan sitä, että talvesta tulisi täällä Euroopassa mahdollisimman ongelmien täyteinen, ja että Ukrainan tukirintama alkaisi rakoilemaan. Tällä tavoin hän on vetänyt meidätkin jo sotaan mukaan, ja nyt täällä on tehtävä valinta, että laitammeko oikeasti kovan kovaa vastaan, joka tarkoittaa meillekin merkittäviä ongelmia. Vai alammeko pehmoilemaan, ja suostumaan myönnytyksiin Venäjän suuntaan? Ja juuri se on sitä, mitä Putin haluaa.
Kenties suurin toivo piilee nopeampaan ratkaisuun tällä hetkellä siinä, että Venäjän armeijassa, tavallisten sotilaiden keskuudessa alkaa esiintyä tarpeeksi laajalle levinnyttä tyytymättömyyttä sodankäyntiin. Venäjän armeija ei koskaan ole ollut tunnettu siitä, että he hirveästi arvostaisivat omia sotilaitaan. Kun siellä tarpeeksi moni rupeaisi kyseenalaistamaan kunnolla sitä, että mitä ihmeen varten meitä täällä Ukrainan aroilla tapatetaan näin paljon, niin tuo voisi laukaista jonkinlaisen dominoefektin, joka romuttaa Putinin suunnitelmat.
www.verkkouutiset.fi
www.google.com