Suomen tilanne on erilainen. Olemme EU:n itäraja ja pian NATO:n pisin itäraja. Meillä on jo nyt NATO-valmius ja myös valmius auttaa Baltiaa tai Ruotsia. Esimerkiksi Baltian maille ei tällaisia vastuita ole, koska puolustus on merkittävässä osin NATO:n harteilla.Kyllä Suomi valitettavasti on verrokkimaista aivan pahnanpohjimmaisia sekä aseellisessa että taloudellisessa avussa eikä kannata hirveästi valehdella itselleen sillä perusteella, että "toimitukset ovat salaisia".
Joten jos apua ei ole enempää toimitettu Ukrainaan, niin se johtuu siitä ettei enempää irtoa. Se on niin yksinkertaista. Suomellahan ei ole ihmeemmin mitään ylimääräistä kalustoa missään, vaan kaikki on mitoitettu sen mukaan että niillä se mahdollinen Venäjän hyökkäys torjutaan. Vaikka Venäjä on nyt kiinni Ukrainan sodassa, niin ei se uhka pitemmällä tähtäimellä ole meiltä häipynyt vielä, kun ei olla vielä Natossakaan.
Näin se vaan on. Apua on koordinoitu Ukrainan kanssa. Esimerkiksi puolustusvoimissa raskas kranaatinheitin 120 krh 92 on ainakin muutaman kappaleen verran saatu Ukrainaan ja käyttöön siellä.