Se olis sit vissiin ”special underwater operation”
They claim there was an explosion from a munitions accident on board and it sank in a storm.
Ukraine says it managed to sink the ship in a missile strike.
Myös valtiollinen Ria Novosti raportoi, että Moskva otti ja upposi.
Sinänsä tämä oli arvattavissa, koska jos paatti olisi ollut iskun jälkeen pinnalla, olisi siitä takuuvarmasti saatu kuvamateriaalia.
Jännä nähdä pysyykö virallinen selitys ammusräjähdyksessä vai muuttuuko se lopulta Ukrainan raukkamaiseen iskuun rauhanlaivastoa kohtaan.
Se mikä minua hämää on, että miksi venäläisessä propagandassa oma kyvyttömyys ja perseily nähdään parempana vaihtoehtona kuin vastapuolen sotatoimet?
Eikö se ole vähän noloa, että omat merimiehet ovat niin saatanan tunareita, että räjäyttävät oman laivan merenpohjaan saakka?
Eli pelkkää näpertelyä on ollut sitten taas kerran pakotteet. Vaikka kaikki länsimaiden johtajat ovat koko ajan lähes kilvan puhuneet tuntuvista ja nopeasti purevista pakotteista. Viime aikoina ei tosin ole enää juuri kehdanneet. Maakaasun ja öljyn tuonnin osaltakin annettiin aluksi ymmärtää, että osto loppuu suurin piirtein välittömästi koskien kaikkia EU-maita, mutta mikä paljastui jälleen kerran pelkäksi teatteriksi muutaman maan osalta. Saksa, Unkari ja Itävalta ainakin ovat livenneet rivistä siltä osin. Samoin öljyn ja maakaasun toimituksiin liittyvät suurimmat venäläiset pankit jätettiin edelleen Swift-järjestelmän piiriin, eikä suljettu sen ulkopuolelle. Tällä tahdilla pakotteilla ei ikävä kyllä saavuteta toivotun nopeaa vaikutusta ja muutamat EU-maat rahoittavat edelleen omalla toimimattomuudellaan ja hitaudellaan tuntuvasti Venäjän sodankäyntiä. Muutama Euroopan maa on energian osalta edelleen kiinni Venäjän napanuorassa vielä jonkin aikaa, ennen koko EU-alueen irtaantumista kokonaan Venäjän tuontienergiasta.
Robotiksi ohjelmoituja ihmisiä he viimeksikin olivat.Ei tarvita enää näin robottiaikana.
Tekikse itsarin varmuuden vuoksi?Venäjän laivaston lippulaiva upposi sodassa Natoa vastaan Mustallamerellä pian sen jälkeen, kun Nato lähetti pari alustaan Itämerelle.
Tarttis joko sen kunnon embargon eli kauppasaarron. Tai ihan törkeä tuonnin verotus.Venäjän vientitulot 2022 kasvoivat tammi–maaliskuussa noin 50 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Venäjän tavara- ja palveluviennin arvo vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 157 miljardia dollaria (144 miljardia euroa).
Viennin arvo on paisunut öljyn, maakaasun ja muiden raaka-aineiden hintojen nousun ansiosta. Suomen Pankin mukaan Venäjää vastaan asetetut pakotteet kohdistuvat vain muutamaan prosenttiin maan viennistä.
![]()
Venäjän hyökkäys | Lännen Venäjä-pakotteiden teho laimea: Öljyn ja kaasun hintojen nousu kasvatti Venäjän vientituloja 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna
Suomen Pankin mukaan pakotteet kohdistuvat vain muutamaan prosenttiin Venäjän viennistä. Vaihtotaseen ylijäämä paisui kaikkien aikojen ennätykseen.www.hs.fi
Niin kauan kun Venäjän vientitulot ovat ennätysluokkaa, tuskin nähdään muutosta Ukrainan hyökkäyssodassa.
Sieltä tulee kokonainen GundamJos Japani antaa ohjuksia tai torpedoita, niin tuleeko niissä kuski mukana?
Tarttis joko sen kunnon embargon eli kauppasaarron. Tai ihan törkeä tuonnin verotus.
Sota saa aikaan kaikenlaisia ihmeellisiä tunteita. Tämä Moskvan uppoaminen herättää (myös) sääliä ja surua. Älkää kysykö syytä, en osaa sanoa miksi. Ehkä siksi, kun laivaston sotilaat puhuvat aluksistaan aina niin kauniisti. Ja onhan noissa sotalaivoissa omaa kauneuttaan.Myös valtiollinen Ria Novosti raportoi, että Moskva otti ja upposi.
Tuonnin merkittävä verotus on arvatakseni asia, jota Saksa pohtii ja saattaa joutua sen hyväksymään. Vaikka hallituksessa on demarit, vihreät ja liberaalit, oppositiossa CDU/CSU ei ole kovaa painetta tässä asiassa antanut. Toki nyt on ex-ministereitä jo avannut suunsa lopettamisen puolesta. Paine kasvaa vähitellen hallitusta kohtaan.Tarttis joko sen kunnon embargon eli kauppasaarron. Tai ihan törkeä tuonnin verotus.
Eipä Kiina paljoa eroa.Onhan toi kyllä valtiona aikalailla uniikki ja ei mitenkään positiivisessa merkityksessä.
Jep. Pelästyivät niin paljon, että upottivat Moskovan itse.Venäjän laivaston lippulaiva upposi sodassa Natoa vastaan Mustallamerellä pian sen jälkeen, kun Nato lähetti pari alustaan Itämerelle.
Sotiminen ja militarismi muutenkin piti olla juuri sitä heidän ydinosaamisaluetta, mutta Ukrainan sota on kyllä murentanut aika tehokkaasti tuon myytin. Asevarusteluun on käytetty valtavia ja valtavia summia valtion kassasta kansalaisten muun hyvinvoinnin ja vaurauden kustannuksella. Tuosta upotetusta rahamäärästä on täytynyt huomattava osa päätyä oligarkkien taskuihin, millään muulla ei voi oikein selittää nykyistä armeijan ja kaluston heikkoa suorituskykyä. Tietysti myöskin sodanjohto on toiminut perivenäläiseen tapaan tässäkin sodassa.Putinin alaisinana olevat tyypit ovat joutuneet mukautumaan hänen käytökseensä ja mielialan vaihteluihinsa, jotka ovat mitä ilmeisimmin tulleet sitä voimakkaammiksi, mitä pitempään Ukraina on pistänyt vastaan. Ja koska noista tyypeistä merkittävä osa kantaa vastuuta armeijasta ja sen suorituskyvystä, niin voisi olettaa, että he kyllä tietävät tilanteen kotirintamalla, mutta eivät uskalla sitä ilmaista Putinille. Tietääkö Putin, millaisessa kunnossa esimerkiksi jossain Siperiassa olevat tankkipataljoonat ovat vai ovatko hänen apurinsa oman nahkansa pelastaakseen valehdelleet päin näköä tälle?
Tämä on ihan hämmästyttävää. Siis se, että venäläinen ei yritä kusettaa, vaan edes yhden kerran puhuu totta.Myös valtiollinen Ria Novosti raportoi, että Moskva otti ja upposi.
Aina pitää vähemmän valehdella. Nyt se parempi taktinen totuus on itse ryssitty. On ne hassuja.Kai tuollaisen ison sotalaivan uppoaminen on jotain sellaista, että ei sitä edes heidän kannata yrittää selittää miksikään muuksi.
Tämä on ihan hämmästyttävää. Siis se, että venäläinen ei yritä kusettaa, vaan edes yhden kerran puhuu totta.