Sitten mennään. Joku sukulainen tämän saattaa lukea, kun osa mun nimimerkin tietää, mutta nyt en ihan oikeasti välitä.
Ulkoisesti näyttäisi, että minulla on kaikki hyvin. On rakastava vaimo, kaksi ihanaa lasta, kultainennoutaja, erillistalo Espoossa ja vielä sähköauto. Todellinen perheidylli siis. Olisikin.
Olen aikoinani, villissä myöhäisnuoruudessani, eli noin 25-vuotiaana, velkaantunut todella pahasti. Silloin tarina oli se ihan perinteinen eli piti näyttää porukassa siltä, että on paljon rahaa ja joka kerralla oli uutta seppälää päällä. No, sehän oli "kivaa" niin pitkään kun sitä kesti, kunnes velat oli ulosotossa ja oli tullut vuokrakämpästä häätö maksamattomien vuokrien vuoksi. Tuolloin oma äitini sai tietää veloistani kolmansien osapuolien kautta ja suoraan sanottuna pakotti minut muuttamaan takaisin kotiin ja istumaan hänen kanssaan excelin edessä monet illat, kun kävimme velkatilanteeni perusteellisesti läpi. Sovittiin, että asun kotona ja maksan vuokran siivoamalla tai muulla tavalla ja käyn töissä. Palkasta maksan sitten ulosottoa. Alkuun sovittiin vielä, että saan joka viikolle 100e käyttörahaa, jolla oli pärjättävä. Eli paluu menneisyyteen ja lapsuuteen siis, paitsi että silloin en saanut tietenkään joka viikko satasta käyttöön. Mutta tuo oli näin jälkikäteen pakko tehdä ja siitä olen ikuisesti äidilleni kiitollinen.
Pikakelaus vuoteen 2017 ja siihen, kun viimeinen maksuhäiriömerkintä oli poistunut. Tässä vaiheessa lukija varmasti ajattelee, että onneksi olkoon, selvisit. Noh, niin minäkin. Hyvin pian kävi ilmi, etten selvinnyt. Sain muutamia kuukausia tuon jälkeen kirjeen ulosotosta, josta kävi ilmi, että eräs vanhoista velkojista, joka ei koskaan hakenut velkaa ulosottoon tai sitten ei koskaan tuota kautta saanut rahojaan, on uudistanut velkani heille ulosoton kautta. Summa oli näin jälkikäteen ajateltuna ihan naurettavan pieni siihen nähden, mikä tilanne on nyt. Eli noin 3000€. Tuon olisi voinut hoitaa sillä, että olisin avautunut asiasta silloiselle tyttöystävälleni, nykyiselle vaimolleni, ja olisimme hoitaneet tuon vaikka hänen pussistaan ja olisin ollut hänelle velkaa. Mutta ei.
Ajauduin tuon kierteen jälkeen johonkin todella pimeään ja synkkään tilaan, jossa ajatuksina oli vain se, etten voi asiasta kertoa, sillä muuten menetän tuon minulle hyvin rakkaan ja tärkeän ihmisen. Nuo ajatukset olivat niin voimakkaita, etten yksinkertaisesti uskaltanut asiasta puhua, enkä puhunut muillekaan. Pidin kaiken vain omana tietonani ja tarkoitus oli, että selviän tästä kaikesta tällä kertaa täysin yksin. Naurettava ajatus, tiedän. Hyvin nopeasti eri vaihtoehdot punnittuani turvauduin siihen ainoaan tietämääni vaihtoehtoon eli jonkunnäköiseen pieneen kulutusluottoon ihan täysin murhakorolla. Tuntui helvetin hyvältä ratkaisulta silloin, kun sai asian pois päiväjärjestyksestä.
Hyvin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, etten silloisella palkallani pystynyt pysymään maksusuunnitelmassa ja sen sijaan, että olisin tuon velkojan kanssa koittanut sopia asiasta, päätinkin ottaa toisen lainan, hieman suuremmalla summalla, jolla hoidan vanhan velan pois ja päälle jää vielä vähän ylimääräistä. Ikään kuin puskuriksi. Jokainen varmasti näkee, mikä tässä oli jälleen syntymässä. Oikein, velkakierre. Ja sellainen siitä todellakin syntyi. Palasin takaisin sinne vuoteen 2009, kun hommat edellisen kerran lähtivät tähän pisteeseen ja sulkeuduin näistä asioista täysin ja kehitin jonkun näköisen suojakuoren ja kulissin sille, että kaikki on hyvin vaikka ei tosiaan ollut. Vaimokin oletti, että kaikki on ihan loistavasti ja elämä vain hymyilee.
Tuo kulissi pysyi pystyssä viime viikon torstaihin asti. Olin juuri palannut K-Espoo-Jokerit pelistä, aivan eufoorisessa tunnelmassa, kunnes minut valtasi jokin todella voimakas ahdistuksen tunne, jopa paniikkikohtaukseksi yltynyt tunne. Tiesin, miksi tunsin näin ja tiesin, mitä piti tehdä. Kerroin kaiken vaimolleni, kerroin, että olen kuusi vuotta salannut ja valehdellut tästä ja olen koittanut kaksin käsin pitää kulissia yllä. Kiitos hyväpalkkaisen työni, olen pystynyt maksamaan pakolliset menomme, kun vaimoni on ollut hoitovapaalla sekä nyt opintovapaalla, mutta tämä on tässä loppuvaiheessa tarkoittanut sitä, että olen jättänyt kaikki velkani maksamatta ajatellen, että annan niiden mennä ulosottoon ja maksan sitten sitä kautta. Mutta se mitä en ole osannut ajatella, että erona aiempaan ulosottokierteeseen, nyt minulla oli omistusasunnosta 50% osuus. Kiitos vaimoni, jonka rahoilla tämä käytännössä ostettiin, mutta halusi hyvää hyvyyttään meidät tasavertaisiksi omistajiksi yhteiseen kotiimme, josta oli tarkoitus tulla koti, jossa lapsemme saavat kasvaa aikuisiksi.
Kuten arvata saattaa, vaimoni on todella, TODELLA järkyttynyt, pettynyt, vihainen, surullinen ja ennen kaikkea hyvin ahdistunut, mitä tämä tarkoittaa kodillemme. Kodille, joka on hänen unelma-asuntonsa, jonka materiaalit hän on valinnut. Hän sanoi, ettei kuitenkaan näe vaihtoehdoksi sitä, että eroisimme, koska silloin hän menettäisi minut. Eikä hän sitä halua. Mutta sitä en tiedä, miten avioliittomme kestää sen, jos joudumme unelmiemme kodista muuttamaan pois.
Olen hyvin pettynyt itseeni ja olen myös hyvin vihainen itselleni. En aamuisin pysty kunnolla edes katsomaan itseäni peilistä eikä työnteosta ole tullut viimeiseen viikkoon yhtään mitään. Epätoivo vain kasvaa, kun vieläkään ei ole tietoa, saadaanko, tai saako vaimoni jostain lainaa noiden velkojen maksua varten, jotta päästäisiin tästä kurimuksesta eroon. Olen luvannut, että haen apua terapiasta ja olen myös luvannut tehdä kaikkeni, ettei tilanne ole muutaman vuoden päästä taas sama. Tällä hetkellä vain tuntuu, ettei noillakaan lupauksilla ole mitään väliä, jos minun vuokseni menetämme kotimme.
Noin. Nyt se on oksennettu myös tänne julkisuuteen.
Ja se velkasumma. Se on tällä hetkellä 85 000€.
