Vegas Golden Knights 2018–2019

  • 112 422
  • 398
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Subbanista myös samaa mieltä, mutta onko sieltä ketään parempaa molaria tulossa takaa?

Niin, ei taida olla organisaatiossa tällä hetkellä parempaakaan tarjolla. Lagacesta en oikein usko, että taso koskaan riittää pysyväksi NHL-veskariksi, vaikka varsin hyvän AHL-kauden onkin tilastojen valossa pelannut. Danskille voisi ehkä ensi kaudella antaa vielä jonkinlaisen näyttöpaikan. Ainakin hänellä on ollut potentiaalia ja viime kaudella pelasi hyvin ne pelit, jotka pelasi.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Subban on edelleen pikkuisen riskikakkonen mielestäni. Hän on pelannut ihan ok eli harvoin hän on helppoja päästänyt, mutta toisaalta ei ota MAF:n kaltaisia haamutorjuntoja kovin tasaisesti, eikä ole osoittanut olevansa säännöllisesti ns. voittava maalivahti, vaan pikemminkin päinvastoin. Ehkäpä olen kallistumassa sille kannalle, että ensi kaudella voisi kokeilla, ainakin osa-aikaisesti, jotain toista kakkosmolaria.
Tämä on totta. Toki varsinkin joukkueen heikon avauksen jälkeen pelien välissä on ollut pitkiäkin välejä, mikä ei pelaamista auta varsinkaan jos on aavistuksen epävarmaa tekemistä. Tuo pelituntumaa puute veskareilla korostuu entisestään.
Hankalaa rakoon on sinänsä joutunut...
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Niin, ei taida olla organisaatiossa tällä hetkellä parempaakaan tarjolla. Lagacesta en oikein usko, että taso koskaan riittää pysyväksi NHL-veskariksi, vaikka varsin hyvän AHL-kauden onkin tilastojen valossa pelannut. Danskille voisi ehkä ensi kaudella antaa vielä jonkinlaisen näyttöpaikan. Ainakin hänellä on ollut potentiaalia ja viime kaudella pelasi hyvin ne pelit, jotka pelasi.
Jos miettii organisaation maalivahtikarttaa, se on tällä hetkellä seuraavanlainen:

Fleury NHL
Subban NHL
------------------
Lagace AHL
Dansk AHL
------------------
Fucale ECHL
------------------
Zhukov USHL
Patera WHL
Ferguson WHL
Kooy OHL

Omia varauksia ovat Zhukov (2017, #96), Patera (2017, #161) ja Kooy (2018, #208). Zhukov (191/85) on pelannut tällä kaudella OHL:ää 19 ottelua torjuntaprosentilla 90,0% ja 14 ottelua USHL:ssa torjuntaprosentilla 88,9%. Kaksi vuotta sitten hän oli Venäjän maalilla U18-kisoissa torjuen viidessä ottelussa 92,6%:lla ja sai varmasti siksi varauksen. Viime kausi ja tämä kausi ovat menneet enimmäkseen USHL:ssa ja siellä torjuntaprosentti on ollut tuossa 90 prosentin tuntumassa. Patera oli mukana jouluna U20-kisoissa, mutta sai peliaikaa vain kaksi erää eikä sinä aikana vakuuttanut, koska hänet vaihdettiin maalilta. WHL:ssa 47 ottelussa kiekot ovat tarttuneet 90,7% tarkkuudella. Viime kaudella hän pelasi Zhukovin kanssa samassa sarjassa USHL:ssa ja torjuntaprosentti oli 90,1% eli melko sama kuin Zhukovilla. Omiin on mennyt viime kaudella 3,24 kiekkoa peliä kohden ja tällä sesongilla 3,27 eli ainakin tasaisuus on säilynyt.

Kooy (189/87) pelaa London Knightsissa tällä hetkellä. 25 ottelun jälkeen GAA on 2,91 ja torjuntaprosentti 90,6%. Torjuntaprosenttilukema oikeuttaa yhdeksänteen sijaan tilastossa, jota johtaa Ukko-Pekka Luukkonen hieman päälle 92%:n lukemalla. GAA-tilastossa Kooy on kahdeksas. Hän on kuitenkin omista varauksista se nimi, johon katseet kannattaa ehkä jatkossa kiinnittää. Ikää on vasta 18 vuotta (-00 ikäluokkaa), mutta atleettisuus saattaa aikanaan kantaa hänet NHL-maalivahdiksi asti. Hän muistuttaa hieman Subbania hujoppimaisella olemuksella ja pitkillä raajoilla. Lisäksi on ihan mahdollista, että hän on mukana Kanadan U20-miehistössä ensi jouluna, jolloin kyseessä ovat hänen ikäluokkansa pääkisat. Lukemieni lähteiden perusteella Kooy on se nimi, jonka potentiaaliin uskotaan eniten pitkällä tähtäimellä. Torjuntatyöskentelyä voi katsoa vaikka tästä klipistä Londonin maalilla: HIGHLIGHTS | Niagara IceDogs (2) @ London Knights (3) OT - December 13th, 2018

Ferguson on 47 ottelussa pysäyttänyt kiekkoja 90,8% varmuudella ja GAA on 3,01. Torjuntatilastoissa hän on vasta 17:s ja 23:s edellämainituissa kategorioissa sarjassaan. 20-vuotiaalta voisi odottaa hieman enemmän. Fucale on jo vuoden 2013 NHL-varauksia toiselta kierrokselta ja siirtyi Vegasiin kesällä vapaana agenttina. Hän on tuurannut AHL:ssä silloin, kun Lagace on kutsuttu ylös ja torjunut neljässä pelissä hyvin yli 92% varmuudella, mutta ECHL:ssä on sujunut heikommin, sillä 29 ottelun jälkeen torjuntaprosentti on alle 89% ja GAA 3,32. Noilla tilastoilla hän on viidenkymmenen heikommalla puolen kummassakin kategoriassa! AHL-näytöt ovat kuitenkin rohkaisevia, joten ehkä ei pidä vielä heittää kirvestä kaivoon hänen osaltaan.

Lagace-Dansk kaksikosta en usko kummankaan olevan pitempiaikainen ratkaisu Vegasille. Varsinkaan ensin mainitun. Dansk oli hyvä lyhyellä visiitillään tosiaan viime kaudella ja hänelle voisi antaa mahdollisuuden Lagacen sijaan välillä, jos loppukaudella tarvitaan tuuraajaa. Yhteenvetona voisi todeta, että kädet ristiin Kooyn puolesta, jotta hän on Fleuryn lopettaessa valmis astumaan uudeksi ykköseksi.

EDIT: Brännström kutsuttu ylös tekemään NHL-debyytti. Nyt sattuu ja kivistää rintaan.
 
Viimeksi muokattu:

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Erik Brännström #26 0+0=0, +1, PIM 0, yksi taklaus, nolla blokkia, yksi menetys, nolla riistoa, jääaika 17:30 (YV: 1:46, AV 0:34)

Katsoin Erik Brännströmin NHL-debyytin nauhalta. Seuraavaksi ajatuksia siitä:

- Avauserässä hänestä jäi mieleen se, kuinka ylivoimalla hän oli yksinäinen viivamies takakolmiossa ja liikutti kiekkoa kuin aikamies. Syötöt olivat napakoita ja lähtivät ajoissa. Hänelle pedattiin yksi laukaisupaikka, mutta silloin Erik aikaili, otti syötön haltuun, liikkui ja samalla kiekko karkasi vastustajalle eli pientä jännitystä oli avauserässä havaittavissa. Muutoinkin tuntui siltä, että Brännströmiä vähän suojeltiin avauserässä ja hän pelasi suojattuja minuutteja. Siitä kertovat myös tilastot, sillä Brännström pelasi vain kuusi vaihtoa. Jääaikaa kertyi yhteensä 4:28, josta tasaviisikoin oli vain 2:42 ja ylivoimalla 1:46 eli Brännström pelasi kaikki YV-minuuttinsa jo avauserässä, koska kahdessa viimeisessä erässä Blues ei enää jäähyillyt.

- Toisessa erässä Brännström sai pelata jo kahdeksan vaihtoa ollen paljon rentoutuneempi ja itsevarmempi. Erän avauspuoliskolla muutama Brännströmin pidempi avaus karkasi pitkäksi kiekoksi tai meni ohi oman pelaajan lavan keskialueella. Yrittäminen kuitenkin palkittiin hieman ennen erän puoliväliä, kun Brännström otti haltuun omalla alueella vasemmassa laidassa pakki-pakki syötön, ohitti jalalla ja pienellä vartaloharhautuksella Bluesin kärkikarvaajan ja lähetti sitten pitkän ristipiston siniviivan päälle oikealle kaistalle toiselle tulokkaalle Veronneaulle, joka pääsi puolittain läpi, mutta laukaus oikeasta laidasta kilpistyi kilpikäteen. Kolme minuuttia myöhemmin Brännström avasi vähän vastaavasti taas omalta alueelta pitkän syötön puolustajien väliin siniviivalle Veronneaulle, mutta sillä kertaa hän ei päässyt murtautumaan puolustajien välistä laukaisupaikkaan. Loistavaa visiointia kuitenkin taas Brännströmiltä.

- Omalla alueella jäi mieleen pari tilannetta. Toisessa tilanteessa Blues pääsi puolittain 2v1-hyökkäykseen. Brännström ryntäsi kulmaan tai laitaan kohti kiekollista pelaajaa, joka sai syötön kuitenkin perille takaviistoon ja koska Ceci oli myöhässä keskeltä, josta Brännström liikkui pois, Bluesin pelaaja pääsi laukomaan vapaasti slotista ranteella kohti Nilssonia, mutta tämä pelasti Erikin ryntäilyn. Toisessa tilanteessa maalin takana Brännström seurasi miestään ja sitten nälkäisellä mailalla tökkäsi kiekon irti lavasta. Tuo oli hyvä suoritus. Erän alussa Brännström sai myös pienen hetken AV-aikaa ja selvisi kunnialla.
- Kaikkiaan toisessa erässä näkyivät Brännströmin vahvuudet sekä heikkoudet melko hyvin eli oman alueen sijoittumisessa on vielä tekemistä, mutta liike oli erinomaista ja jo nyt Erik pystyy ohittamaan karvaajia pelkällä luistelulla tullen pois paineen alta sekä avaamaan napakan avauksen hyökkääjän lapaan hyvällä pelisilmällä.

- Päätöserästä vielä pari tilannetta. Siinä hän pelasi muuten jo kymmenen vaihtoa. Jos toisessa erässä jääaikaa tuli 5:38 ja avauserässä 4:28, trendi oli nouseva ja päätöserässä Brännström pelasi 7:14, josta tasaviisikoin oli 6:57 ja 17 sekuntia alivoimalla kuten toisessakin erässä. Päätöserän alussa Brännströmille annettiin pomppiva kaverisyöttö alaspäin. Karvaaja iski kiinni Erikin selkään ja tämä yritti avata rystyltä laitaa pitkin ylöspäin, mutta ahdistettuna syöttö laidan kautta oli epätarkka päätyen vastustajan lapaan, mutta Nilsson koppasi vedon vasemmalta b-pisteeltä. Enemmän laittaisin tuon tilanteen Ottawan pelaajan piikkiin, joka laittoi Brännströmin vähän pahaan rakoon heikolla tiputuksellaan alas. Kahdeksan minuutin kohdalla Brännström taisi laukoa ainoan kerran, kun laukaus vastakiekkoon siniviivasta meni yli ja ohi maalin. Samassa vaihdossa rystypurku oman maalin edestä meni onnistuneesti keskialueelle sen jälkeen, kun Erik oli ensin jo kertaalleen menettänyt mailansa puolustaessaan isokokoista kiekkoa suojaavaa hyökkääjää kulmassa.
- 12. minuutilla Brännström säntäsi oman maalin edestä kulmaan irtokiekkoon. Hänet liimattiin kiinni laitaan, mutta silti Erik pystyi tökkäämään kiekon eteenpäin omille pelaajille. Lopussa vielä Brännström pääsi jäälle puolustamaan maalin johtoa Bluesin otettua maalivahdin pois. Siniviivan puolustaminen oli melko lepsua, sillä Brännström yliarvioi omat voimatasonsa ja kykynsä pysäyttävää vastustaja, sillä hänet ohitettiin melko helposti laidasta ja ajettiin vielä kaupan päälle maalin eteen Brännströmin jäätyä jälkeen. Tuossa tilanteessa näkyi jälleen suurin heikkous eli Brännström puolustaa ajoittain vähän turhan aggressiivisesti vielä suhteessa fysiikkaansa eli hänen pitäisi enemmän hyödyntää liikkuvuuttaan, kun nyt hän pyrkii vähän liikaa pysäyttämään vastustajia paikoiltaan, mihin fysiikka ei riitä. Tierneyn katkottua ja lauottua kiekon tyhjiin, Brännström sai tehotilastoon plusmerkinnän.

- Yhteenvetona voisi siis todeta, että kohokohta debyytissä oli se toisen erän karvaajan harhauttaminen ja vapauttavan pistosyötön antaminen Veronneaulle, joka tuhlasi puolittaisen läpiajon epätarkalla laukauksella ja ruotsalaisen avauspiste jäi syntymättä. Liike oli hyvää läpi pelin ja syötöt napakoita, joskin tarkkuus vaatii vielä hiomista pienissä siirroissa. Laukaisupaikkoja ei juuri siunaantunut tasaviisikoin, sillä ihan hirveästi Brännström ei lähtenyt tukemaan hyökkäyksiä ja senkin kerran kun hän tasavajaalla lähti mukaan hyökkäykseen, hän vain ohjasi Ryanin syötön päätyyn eikä itse lähtenyt nousemaan laitaa pitkin. Puolustuspelin kehityskohteen mainitsinkin jo edellisen ranskalaisen viivan kohdalla eli sijoittumisessa ja liikkuvuuden hyödyntämisessä on petrattavaa, mutta mailapuolustaminen on jo nyt ihan kohtalaista ja sillä Brännström sai kertaa kiekon irti vastustajalta hetkellisesti. Peliaikaa tuli nousujohteisesti itsevarmuuden kasvaessa erä erältä. Hyvä debyytti hieman varman päälle pelaten, mutta syöttötaidot ja dynaaminen luistelupotku jäivät silti heti mieleen.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
71/82 Dallas vs. Vegas

Fleury palasi maaliin. Nosek korvasi Pirrin kolmosketjussa. Holden ja Zykov jatkoivat viltissä.

Ensimmäisellä kahdeksalla minuutilla vedot olivat 5-3 ja maalit 1-1. Vegas meni johtoon 18 sekunnin pelin jälkeen, kun kakkosketjun suora hyökkäys toi johto-osuman. Stone syötti keskialueella poikittain Stastnylle, joka pudotti sinisen ylitettyään vasemmasta laidasta kiekon keskelle Paciorettylle ja tämä latasi keskeltä one-timerin sisään ohi Khudobinin. Maali oli organisaation historian nopein vieraskentällä. Starsin tasoitus syntyi puolestaan Engellandin virheestä, kun hän menetti kiekon alimpana pelaajana Hintzille, joka ohitti Fleuryn rystyltä. Avauskympillä Golden Knightsin helmasynti tältä kaudella oli jälleen läsnä eli keskialueen ylittäminen vierasammeessa oli kovin hankalaa ja yhtään pidempää kulmarallia vierasjoukkue ei luonut avauskymmenminuuttisella. Erän puolenvälin molemmin puolin kumpikin joukkue hukkasi yhdet ylivoimat. Starsin YV oli vaarallisempi, mutta Klingbergin laukaus sivuttaisluistelusta kilpistyi Fleuryyn ja Schmidt otti puolestaan yhden kivuliaan blokin.

Ajassa 13:30 Engelland latasi ranteella ylärimaan viivasta aloituksen jälkeen. Päätösvitonen pelattiin enimmäkseen isäntien alueella, mutta kaksi minuuttia ennen taukoa Vegasin ykköspari puolusti taas vähän huolimattomasti antaen vastustajalle 2v1-hyökkäyksen. Seguinin kääntö ohitti Engellandin, mutta syöttö oli niin pomppiva, että Hintz ei osunut kiekkoon takatolpalla. Heti perään Hintz otti jäähyn korkeasta mailasta, mutta Vegasin ylivoiman paras paikka oli vain Paciorettyn maskiton one-timer oikeasta siivestä Schmidtin levityksestä. Laukaukset avauserässä olivat lopulta 11-15 eli lopussa Vegas kiri johtoon tuossa tilastossa. Ykkösparilta nähtiin vähän heikompi erä, mutta Stastnyn ketju oli hyvä.

Toisen erän avausvaihdossa Miller otti jäähyn kampista kulmauksessa. Alivoiman puolivälissä Radulov kompuroi kulmassa ja Vegas sai ilmaisen purun. Karlsson pääsi jopa läpiajoon ja häntä rikottiin. Seuranneen rangaistuslaukauksen ruotsalainen ampui kuitenkin suoraan paikallaan seisoneen Khudobinin patjaan. Heikko yritys. Neljännellä minuutilla Theodore nousi viivasta vasenta laitaa pitkin ja laukoi ulkotolppaan pienestä kulmasta. Seuraavaksi Vegas joutui taas alivoimalle, mutta tutuilla AV-pareilla Bellemare-Nosek ja Eakin-Carpenter homma sujui vaivatta. Jäähyn jälkeen Merrill kikkaili viivasta itsensä slottiin ja jakoi viereen Marchessaultille, joka laukoi kuitenkin logoon. Avauskympillä vedot olivat 8-5 pelin ollen suhteellisen tasaista tasaviisikoin.

Toinen puolikas oli tiivistä puolustamista ja tilanteet olivat vähissä. Kumpikin puolusti omaa siniviivaansa hyvin. Stars haki muutamasta nopeammasta hyökkäyksestä heti syöttöä vasemmasta laidasta takatolpalle, mutta syötöt eivät napsuneet lapaan. Viisi minuuttia ennen taukoa Heiskanen lahjoitti kiekon omalla alueella Marchessaultille, mutta tämä ei ehtinyt päästä kunnon laukaisupaikkaan oikealla kaarella ennen kuin Heiskanen paikkasi erheensä mailapuolustamisella. Kaksi minuuttia ennen taukoa puolestaan Schmidt käveli viivasta kohti maalia, mutta Khudobin näki ruuhkasta huolimatta lyöntilaukauksen kopaten sen hanskaansa. Laukaukset olivat toisella puolikkaalla 6-6 ja tauolle mentiin 1-1 lukemissa. Kakkosketjun ollessa jäällä vetopaikat kahden erän jälkeen olivat muuten 10-0 Vegasille.

Päätöserän alussa kakkosketju jatkoi siitä mihin jäi pelaten 40 sekunnin kulmapelin ja lopulta laukaus viivasta meni yli maalin. Vajaan kolmen minuutin kohdalla syntyi voittomaali. Bellemare kaapi Seguinilta hyökkäyspään aloitusvoiton ja Miller toimitti kiekon rumpuun. Carpenter syötti päädystä maalin kulmalle Bellemarelle, joka latasi patjaan, mutta Reaves niittasi irtokiekon maaliin päättäen 25 ottelun maalittoman putkensa. Maali oli hänelle kauden yhdeksäs eli enää yhtä uupuu, jotta Reaves rikkoisi ensi kerran 10 maalin rajan. Carpenter jatkoi hyvää sopeutumistaan nelosketjuun maukkaalla esityöllä maalin takana. Maalinjälkeisessä vaihdossa Theodore harhautti viivassa karvaajan, mutta laukaus slotista osui patjaan. Hetken päästä Miller nosti jalalla ja pujotteli itse keskialueen läpi syöttäen lopuksi laitaan Smithille, joka pommitti one-timerin Khudobinin varpaaseen. Tällaisten nousujen takia Miller olisi arvokas palanen ensi kaudellakin. Viiden minuutin pelin jälkeen Nosek riisti keskialueella ja sinisen jälkeen syötti vasemmasta laidasta keskelle Tuchille, joka päätti nopean 3v2-hyökkäyksen ohilaukaukseen. Heti perään Hintz kuljetti kiekon alueelle ja jätti sen Fedunille, joka laukoi päin Fleurya ja irtokiekon nosti takakulmalta Seguin ohi maalin. Käytännössä peli oli ollut kuitenkin yhtä päätä mainoksille mentäessä.

Laukaukset olivat noin 3-8 avauskympillä. Juuri ennen puoliväliä yhteen laitetut Benn, Radulov ja Seguin loivat yhden tilanteen, kun Radulov syötti suojauksesta maalin kulmalle Bennille, jonka rystynosto meni ohi maalin Schmidtin pihdeistä. 11. minuutilla Lindell laukoi slotista ohi kiekon tultua hänelle päädystä ruuhkan läpi. Minuutin päästä Vegasin ykkönen loi pari paikkaa. Kaikki alkoi Smithin jalkamiinahaastosta ja ajosta maalille 1v1-tilanteessa. Sama mies laukoi vastakiekkoon vasemmalta kaarelta kilpeen Karlssonin päätypassista. 13. minuutilla kolmosketju pyöri kauan omissa Seguinin tähtikenttää vastaan. Radulovin poikkisyöttö löysi vasemmalta kaarelta Fedunin, joka kilautti ylärimaan.

Reilut viisi minuuttia ennen loppua Vegas joutui alivoimalle, kun Schmidt antoi poikkarin maalin edessä sutineelle Raduloville. Karlsson-Smith pari kulutti kelloa loistavasti alussa. Starsin ylivoiman lopussa Merrill-Miller pari joutui yhdessä jäälle alivoimallakin Schmidtin oltua jäähyllä. Klingberg hyödynsi sen kävelemällä viivasta keskelle ja lataamalla avopaikasta Fleuryn räpylään. 2:38 ennen loppua Vegas joutui uudestaan alivoimalle. Marchessault syötti kulmasta maalille Karlssonille, joka laukoi ohi, mutta samalla nosti mailansa Fedunin naamaan. Ensimmäisen alivoimaminuutin vieraat selvittivät kunnialla. Toisella minuutilla Stars otti maalivahdin pois pelaten kuudella neljää vastaan. Seguin laukoi vasemmasta laidasta tuloksetta etukulmaa kohti ja viimeisillä sekunneilla hän missasi samoilta jalansijoilta tyhjän maalin Heiskasen levityksestä, joten Vegas nappasi täydet pisteet 1-2 vierasvoitolla.

Fleurylle ja alivoimapelaamiselle kehut voitosta. Kakkos- ja nelosketju olivat myös erinomaisia. Carpenter on ottanut hyvin Carrierin paikan toisessa laidassa nelosketjussa. Puolustajista kolmospari jäi plussalle maalin verran Schmidtin kanssa. Theodore jäi ainoana miinukselle, mutta se ei ollut hänen syytään, vaan Engellandin. Jokainen puolustaja sai vähintään yhden laukauksen kohti maalia. Theodore ja Schmidt laukoivat neljästi ja McNabb kolmesti, Hyökkääjistä kukaan ei laukonut kolmea kertaa enempää. Ykkösketju jäi muuten ainoana miinukselle, mutta sekin oli tietysti Engellandin vika. Hyökkäyspelaaminen jätti toivomisen varaa verrattuna Stastnyn ketjuun. Kolmosketju oli vähän vaisumpi ja pelasikin vain 12 minuuttia,
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
72/82 Vegas vs. Edmonton

Lyhyt raportti tällä kertaa. Fleury on loukkaantuneena alaraajavamman takia päivästä päivään, joten Lagace kutsuttiin ylös. Subban pelasi maalissa ja pelaa myös San Josea vastaan ensi yönä. Nosek jatkoi kolmosketjussa Pirrin ollessa viltissä kera Holdenin ja Zykovin. Carrier lähestyy pelikuntoa, mutta paluu on vielä auki.

Ensimmäisen kolmen minuutin aikana jokainen ketju loi vähintään yhden laadukkaan maalipaikan Oilersin päädyssä, mikä antoi ensitahdit ottelulle. Avausmaali syntyi ajassa 5:40, kun Karlssonin lätty päädystä ylitti puolustajan mailan ja laskeutui maalin edessä Stonen lapaan, joka naulasi suoraan syötöstä vasempaan takakulmaan. Maali oli kivikauden ensimmäinen T-Mobile Areenalla. Avauskympillä laukaukset olivat luokkaa 11-4 ja noista neljä lähti Stonen lavasta. Oilersin paras paikka oli Kassian laukaus puolustajan jaloista ylärimaan vastaiskusta. Toisella puolikkaalla Öljy hyödynsi ylivoimansa, kun Klefbom levitti viivasta vasempaan siipeen McDavidille, joka löysi neliön keskeltä Nugent-Hopkinsin ja tämän laukaus suoraan syötöstä meni rakettina oikeaan yläkulmaan. Eakin ei valitettavasti saanut katki ratkaisevaa passia ja Carpenter ei ehtinyt kaventaa painottomalta puolelle keskelle. Laukaus oli toki torjuttavissa, vaikka tarkka olikin. Tasoituksen jälkeen Vegas sai kaksi perättäistä ylivoimaa, mutta tuhlasi molemmat. Lopulta minuutti ennen taukoa hetki toisen ylivoiman loppumisen jälkeen Nosekin poikittaissyöttö napsahti Eakinin lapaan ja tämä spurttasi vasenta laitaa pitkin puolittaiseen läpiajoon. Koskinen potki vastaan, mutta Eakinin rannari meni juuri olkapään yli oikeaan yläkulmaan. Avauserän kudit olivat lopulta 14-7. Kotijoukkue johti ansaitusti tauolla 2-1.

Toinen erä oli vähän tasaisempi ja vedot olivat 11-6. Oilers tasoitti erän alussa 22 sekunnin kohdalla aloituksen jälkeen, kun McDavid suti irtokiekon aloitusympyrästä maalin eteen Engellandin läpi ja Draisailt sai rauhassa viimeistellä läheltä ohi Subbanin. Pari minuuttia myöhemmin Smith ja Karlsson käynnistyvät omalta alueelta riiston jälkeen vastaiskun. Marchessault kuljetti oikeaa laitaa pitkin ja etsi syöttöväylää takatolpalle puolittaisessa 2v1-tilanteessa, mutta koska puolustaja peitti syöttöä, Marchessault laukoi itse ranteella oikeaan etukulmaan. Kiekko upposi Koskisen hanskan kautta maaliin. Muita osumia erässä ei nähty. Subban otti yhden hyvän patjavenytyksen Chiassonin laukaukseen.

Päätöserässä sitten kolisi kunnolla. 40 sekunnin pelin jälkeen Smith katkoi keskialueella Oilersin avauksen, syötti eteenpäin Marchessaultille ja tämä laukoi puolustajan jaloista siniviivan ylitettyään kiekon hanskakäden alakulmaan. Tuo oli jo kolmas maali, joka upposi Koskisen hanskakädelle eli sen heikkous oli selvästi scoutattu. Öljy tuli maalin päähän kuuden minuutin kohdalla erän ensimmäisellä laukauksellaan, kun kiekko pelattiin syvyydestä viivaan Russellille, jonka lyöntilaukaus ohitti yhtä aikaa blokkaamaan menneet Karlssonin ja Smithin, joten kun kiekko tuli heidän lävitseen, Subban ei nähnyt mitään ennen kuin oli liian myöhäistä. Vielä ennen erän puoliväliä Vegas iski illan viidennen maalinsa, kun nelosketjun kulmapeli päättyi Theodoren viivalevitykseen ja McNabbin rannelaukaukseen maalille. Koskinen päästi kiekon lipumaan kainalostaan maaliviivan yli samalla kun Bellemare ajoi maalille. Oilers haastoi osuman turhaan maalivahdin häirintänä, vaikka kontakti oli selvä, mutta tällä kertaa maali hyväksyttiin. Päätöskympillä Vegas tuhlasi yhden ylivoiman, kunnes vielä neljä minuuttia ennen loppua Tuch riisti Draisaitlilta kiekon hyökkäyssiniviivalla, spurttasi läpi ja viimeisteli suoraan luistelusta ohi Koskisen napakalla laukauksella.

Kahdeksas voitto viimeiseen yhdeksään otteluun kivikaudella. Voittajasta ei oikeastaan ollut mitään epäselvyyttä, sillä melko hyvin Golden Knights oli pelin päällä varsinkin ensimmäisessä ja viimeisessä erässä, joissa myös karvauspelaaminen toimi mainiosti ja kotijoukkue loi paikkoja liukuhihnalta. Koskinen piti avauserässä vierasjoukkueen pelissä mukana päästäen vain kaksi, mutta kolme seuraavaa maalia olivat estettävissä. Subbanilta kohtalainen peli Vegasin maalissa. Vetoja tuli vain 19, joista 16 hän torjui. Voitto on kuitenkin voitto. Hyökkääjistä kehut melkeinpä joka ketjulle. Ykkösketjusta jokainen vietti kahden pisteen iltaa. Kakkosketjusta vain Stone pääsi tehoille, mutta kahden erän jälkeen ketjun maalipaikat taisivat taas olla 11-0 eli tilanteita riitti, mutta viimeistely ontui. Stastny laukoi viidesti, Stone viidesti ja Pacioretty kolmesti kohti maalia. Kolmosketjusta Tuch teki maalin ja Nosek-Eakin akseli puolestaan värkkäsi toisen osuman. Ehjä peli kaikilta ja tuossa muodossa tuo kolmosketju on alkanut antamaan hyvää "secondary scoringia" eli taustatulivoimaa kärkiketjuille, mikä on arvokas asia pudotuspeleihin mentäessä. Eakinille maali oli kauden 18. ja hän on enää yhden päässä ennätyksestään. Nelosketjullekin kehut yhdestä osumasta, jonka ansiosta tehotilasto jäi plussalle. Puolustajista kärkiparit kirjasivat teholukemat +2. Merrill-Miller pari jäi nollille ja oli melko pimennossa. Tosin Merrill teki kaiketi toisessa erässä yhden nousun maalille, mutta laukoi räpylään avopaikasta. Ykkösparista Schmidt hölmöili hieman avauserässä ylivoimalla antaen heikkoja syöttöjä, joista Öljy oli päästä iskemään vastaan. Rinnalla Engelland suoritti kolme riistoa ja blokkia pelaten hyvän matsin. Lisäksi hän laukoi puolustajista eniten kohti maalia kolmesti. Kakkospari McNabb-Theodore oli tasapainoisen hyvä. McNabbille maali oli kauden neljäs. Hän myös taklasi ja blokkasi kolmesti.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Pitkästä aikaa matsi näkyi kansallisella TV-kanavalla, eli NBC Sports Networkillä.

Ylläolevan raportin kanssa olen pitkälti samaa mieltä. Positiivista oli erityisesti Marchessaultin maalihanojen aukeaminen tutulla laukauksella (toivottavasti tämä jatkuisi) ja Tuchin pääseminen maalin makuun pitkästä aikaa (toivotaan tämänkin jatkumista). Sekä se, että maalit tulivat nyt aina kun tarvittiin, vähän niin kuin viime kauden tapaan.

Negatiivista oli sitten ehkä Subbanin epävarmuus (ei nyt maaleista voi suoraan häntä syyttää, mutta ei minulla ainakaan ole sellaista luottavaista oloa kuin Flowerin ollessa maalilla). Ylivoimapeli on aika tuottamatonta kuraa myös. Jotenkin pisti silmiin myös se, että hyökkäysten käynnistys puolustuksen osalta näytti usein olevan sellaisen pitkän avauksen lääppimistä hyökkääjien suuntaan, riippumatta siitä, olivatko nämä jälkimmäiset vapaita vai eivät. Siitä sitten kiekko usein menetettiin heti tai pikimmiten, eikä mitään kunnon hyökkäystä tullut. Mielestäni pitäisi puolustajien pitää sitä kiekkoa sen yksi tai kaksi sekuntia lisää ja joko kuljettaa kiekkoa itse ylöspäin jos syöttöpaikkaa ei ole, tai antaa varma lyhyt pikkusyöttö vapaana olevalle joukkuekaverille viereen. Nämä pitkät avaukset harvoin tuottavat tulosta, vaikka onnistuessaan voivatkin luoda välittömän maalipaikan.

Katsotaan, miten joukkue toipuu tästä Edmonton-pelistä, sillä tänään tosiaan ollaan jo tulessa San Josea vastaan. Toivotaan, että Fleury toipuu pian takaisin maalille. EDIT: Valittaminen kannatti taas, kura tuotti Särkiä vastaan kolme maalia!
 
Viimeksi muokattu:

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
73/82 San Jose vs. Vegas

Subban jatkoi maalissa. Holden pääsi pitkästä aikaa kehiin Merrillin paikalle kolmospariin.

Avausmaali syntyi 30 sekunnin kohdalla, kun Sharksin ykkönen vyöryi heti vieraiden alueelle ja Karlssonin ketju ei päässyt omista ulos. Lopulta Nyquistin poikkisyöttö kulmasta maalille kimposi laidasta lähelle siniviivaa Dillonille, joka toimitti kiekon maalille, Couture ohjasi Subbanin patjaan ja siivosi oman reboundinsa verkkoon ennen kuin Schmidt ja Engelland ehtivät väliin. Vegas tasoitti kolmen minuutin päästä, kun Smith nosti omista norsukiekon keskialueelle, Karlsson ja Marchessault pelasivat seinän vapauttaen ensiksi mainitun läpiajoon ja ruotsalainen viimeisteli rystyltä kiekon oikeaan alakulmaan, vaikka menetti jo hetkeksi kiekon hallinnan, mutta takakarvannut Couture tökkäsi epäonnekseen kiekon suoraan takaisin Karlssonin lapaan, joten Jones oli ohitettu ensimmäisen kerran.

Vajaan kuuden minuutin kohdalla vieraat menivät jo johtoon, kun ylivoimalla Karlssonin viisikon alueelletulo johti suorahyökkäysmaaliin. Karlsson jakoi keskeltä vasempaan laitaan Smithille, jonka ensimmäinen syöttöyritys poikittain kilpistyi Vlasicin luistimeen, mutta Smith sai kiekon takaisin itselleen heti ja toinen poikittaissyöttöyritys löysi painottomalta puolelta Stonen lavan ja tällä oli helppo työ siirtää kiekko tyhjään maaliin. Juuri ennen erän puoliväliä tasavajaalla Tuch pääsi hyökkäysalueen syöttöketjun lopuksi nokikkain Jonesin kanssa vauhdilla, mutta viimeistely kämmeneltä kilpistyi Jonesin varusteisiin. Sharks puolestaan tasoitti erän puolivälissä, kun Subban imi Thorntonin rannelaukauksen Engellandin jaloista räpyläkäden kulmaan. Tuo oli liian heppoinen laukaus päästettäväksi omiin.

Vuoristoratamainen sirkusviihde jatkui 12 minuutin pelin jälkeen, kun ykkösketju iski kolmannen maalin vieraille. Karlsson katkoi keskialueella Dillonin laidan kautta lähettämän avauksen, ylitti sinisen, jakoi vasempaan laitaan Marchessaultille ja tämä viimeisteli todella tarkasti jäitä pitkin tolpan kautta oikeaan alakulmaan Jonesin oltua ihmeellisessä torjunta-asennossa. Sen takia Dell vaihdettiin maalille. Vajaat viisi minuuttia ennen taukoa nähtiin kiintoisa tilanne, kun nelosketjun kulmapelin lopuksi Reaves taklasi Karlssonin aitioiden edessä laitaan ja poistui vaihtoon. Haley tuli repimään Reavesin aitiosta lähes jäälle ja sai siitä hyvästä rangaistuksen. Ylivoiman alussa Karlssonin viisikko pelasi kiekon nopealla syöttelyllä lopulta Karlssonin kautta vasemmalta maalille Smithille, mutta tämän viimeistely läheltä ei uponnut ohi Dellin. Sen jälkeen vieraat saivat jauhaa 15 sekuntia kahden miehen ylivoimalla, kun Burns hyppäsi liian aikaisin jäälle viidentenä miehenä. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta kuten ei myöskään vajaan kahden minuutin yhden miehen ylivoima. Marchessault kokeili kerran oikealta pienestä kulmasta, mutta laukoi suoraan hanskaan ja lopulta YV kuihtui Tuchin koukkausrangaistukseen keskialueella. Sharks ei omalla jämäylivoimallaan erän lopussa enää saanut aikaan uhkaa, joten tauolle mentiin 2-3 lukemissa. Laukaukset olivat vieraille 9-16. Tapahtumia oli niin paljon, että kumpikaan ei oikein päässyt pelin päälle, vaan ottelu aaltoili päästä päähän katkonaisena. Kummankaan maalivahtipelaaminen ei hirveästi vakuuttanut ja siksi erässä tehtiin viisi osumaa. Hienosti Golden Knights kuitenkin toipui shokkialusta ja iski kolme kaappia.

Toisen erän alkuun Golden Knights selvitti pari alivoimaa. Paras paikka taisi olla Heedin viivapommi maskitta syliin. Sen jälkeen Kanen tikku nousi Holdenin naamaan ja Vegas vuorostaan sai ylivoiman. Marchessault laukoi kertaalleen terävästi suorasta luistelusta kohti alakulmaa, mutta Dell otti hyvän patjatorjunnan. Seuraavaksi oli taas isäntien vuoro pelata ylivoimaa, kun seitsemän minuutin tienoilla Holden sai jäähyn korkeasta mailasta Karlssoniin maalin edessä. Vegas kuitenkin selvitti tämänkin alivoiman. Paras paikka tuli alivoimalla Smithille, joka karkasi puolittain läpi oikealta, mutta laukoi kilpeen samoilta jalansijoilta, joilta Karlsson teki jatkoajalla voittomaalin yläriman alle viime keväänä pudotuspeleissä. Avauskymppi keskimmäisestä erästä oli todella rikkonainen jäähyjen takia ja viisi vastaan viisi pelaamista ei juuri nähty.

Erän puolivälissä Stonen vitja menetti kiekon hyökkäysalueella ja Sharks sai 3v2-hyökkäyksen. Komea sahauskuvio päättyi siihen, että Labanc oli maalilla nokikkain Subbanin kanssa, mutta ei pystynyt upottamaan kiekkoa längeistä, kun Subban levitti lonkeronsa. Hetkeä myöhemmin Thornton sai jäähyn taklattuaan Theodorea ylävartaloon estämisenä. Vegas hyödynsi ylivoiman, kun ajassa 32:21 Miller levitti viivasta laitaan, Pacioretty laukoi oikeasta laidasta maalille ja Stastny siivosi maalin kulmalta Braunin blokkaaman kiekon rystyltä etukulmasta sisään. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta, kun Vegas teki kaksi YV-maalia yhdessä ottelussa sitten joulukuun alun, joten hyvin @Amerikanihme jinxasi viime kirjoituksessaan ylivoimatehot. Maalinjälkeisessä vaihdossa Sharks sai puolittaisen 2v1-tilanteen, mutta Subban koppasi olkapäällä Kanen rannelaukauksen oikealta puolelta. Viisi minuuttia ennen loppua yhtäkkiä 3v2-hyökkäyksessä Theodore oli täysin yksin slotissa, mutta latasi one-timerin yli maalin. Erän lopussa Schmidt-Engelland pari joutui pelaamaan todella pitkän vaihdon omissa, mutta Sharks ei hallinnasta huolimatta saanut luotua kulmista laadukasta maalipaikkaa. Toisen erän kudit olivat lopulta 13-14. Toisella puolikkaalla tasaviisikoin pelatessa joukkueiden kesken muodostui kunnollinen hurmos ja kiima jäälle, jota oli hieno katsoa.

Päätöserän alussa 43 sekunnin kohdalla peli oli 2-5. Dillon avasi omista eteenpäin, mutta Braun menetti kiekon siniviivan alla. Smith käytti kiekon Karlssonilla ja sai sen takaisin selän takaa annetulla rystypassilla oikeaan siipeen, josta Smith tykitti kiekon one-timerilla pussiin. Upea riisto Smithilta ja vapauttava seinäsyöttö Karlssonilta. Samalla Smithille piste oli illan neljäs ja ensi kertaa urallaan hän pelasi neljän pisteen ottelun. Kahden minuutin jälkeen Miller otti jäähyn kiinnipitämisestä, mutta Sharks ei saanut oikein mitään aikaan ylivoimallaan eikä edes kuviota kunnolla kuosiin. Seitsemän ja puolen minuutin kohdalla Smith pudotti keskialueella puolustajan pitkän avauksen viereen Karlssonille täyteen vauhtiin. Tämä pääsi laukomaan vapaasti luistelusta vasemmalta kaarelta, mutta Dell potki vastaan ottamaan hanskakopin.

Miller otti uuden rangaistuksen erän puolenvälin jälkeen päätöskympin aluksi korkeasta mailasta. Sitä ylivoimaa Sharks ei enää tuhrinut, vaan Couture teki illan toisen maalinsa. Hän laukoi Burnsin levityksestä vasemmalta kaarelta kiekon lyöntilaukauksella oikeaan yläkulmaan. Subban ei nähnyt laukausta Hertlin tehtyä maskia. Reilut seitsemän minuuttia ennen loppua Subban otti illan parhaan torjuntansa venymällä upeaan patjatorjuntaan Couturen lätytettyä kiekon vasemmalle takatolpalle Engellandin lavan yli Nyquistille 2v1-hyökkäyksessä. Pari minuuttia myöhemmin Marchessault karkasi läpiajoon klassisella laidan kautta eteenpäin -harhautuksella, mutta jäätyi harhautusyrityksessään ja Dell poimi hanskalla kämmennoston. Laukaukset erässä olivat 16-8 viisi minuuttia ennen loppua. Neljä minuuttia ennen loppua Stastny nosti takatolpalta sivuverkkoon nopean 2v1-hyökkäyksen päätteeksi Paciorettyn syötön tultua ohi Vlasicin. Marchessault sai maalinsa lopulta reilut kaksi minuuttia ennen loppua, kun Dell oli otettu pois maaliltaan. Sharks lähti vaihtamaan pelaajia ja juuri silloin Schmidt löysi avauksellaan Marchessaultin sinisen päältä eikä tämä erehtynyt. Lopussa ylivoimalla Vegas kaunisteli vielä lukemat 3-7:ään, kun Theodoren laukaus oikeasta siivestä pomppi ruuhkasta painottomalle puolelle Eakinille ja tämä upotti kiekon varmasti puolityhjään maaliin. Maali oli kauden 19:s ja sivuaa nyt Eakinin ennätystä. Lopputulos Sharks 3 - Golden Knights 7.

Harvinaista, että tässä pelissä YV toimi paremmin kuin AV, mutta välillä näinkin päin. Saldo kivikaudella on nyt yhdeksän voittoa ja yksi tappio. Stone itse on kuuden ottelun pisteputkessa, joten sopeutuminen on ollut ilahduttavan nopeaa. Illan tärkeimmät yksilöt löytyivät kuitenkin ykkösketjusta. Smith teki tehot 1+3, Marchessault 2+2 ja Karlsson 1+1. Hyökkääjistä pisteittä jäivät nelosketju, Nosek ja Tuch. Ehkä kolmosketju oli vaisuin tässä pelissä, koska nelosketjussa Reaves ja Carpenter hämmensivät tehokkaasti laitakahinoissa. Puolustajista kakkospari keräsi lukeman +2. Kolmospari jäi maalin verran plussalle, mutta Holdenin pelaaminen oli kyllä melko jäykkää pitkän tauon jälkeen. Liike ja mailapuolustaminen eivät vakuuttaneet pahemmin. Ykkösparista Schmidt keräsi pari passia kahteen viimeiseen maaliin, mutta jäi silti pakkaselle Engellandin kanssa, mutta eivät he huonosti pelanneet kuin Sharksin avausmaalissa, jossa kumpikaan ei saanut kuriin Couturea maalilla. Holdenia lukuun ottamatta pakisto liikutti kiekkoa mielestäni melko hyvin pois paineen alta ränniin laitureiden huoleksi.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Koitin kovasti etsia infoa onko Haula jo pian pelikunnossa, mutta sopivaa informaatiota asiasta ei tullut vastaan. Viimeisin uutinen NHL:kin sivuilla kertoo vain loukkaantumisesta. Luistelemaan poika jo kuulemma pystyy mutta muuta tietoa ei ole ollut.

Onko jollain parempaa tietoa? Olis tarkoitus menna 30.3 katsomaan Sharks-VGK matsia ja olisi kiva jos joku porilainen olisi kaukalossakin tuossa matsissa...
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Onko jollain parempaa tietoa? Olis tarkoitus menna 30.3 katsomaan Sharks-VGK matsia ja olisi kiva jos joku porilainen olisi kaukalossakin tuossa matsissa...
Pari kertaa viikossa Haula luistelee yksinään. Sikäli polvi lienee jo melko hyvässä kunnossa, koska ei häntä muuten olisi jäälle päästetty. Paluuaikataulu on kuitenkin yhä auki. Minä elättelen toiveita siitä, että hän olisi mahdollisesti valmis pelaamaan runkosarjan kolmessa viimeisessä pelissä huhtikuun alussa, sillä peleistä kaksi on kotona ja silloin Vegas lienee jo varmistanut kolmossijansa divisioonassa lopullisesti, jolloin voisi kokeilla Haulan pelikuntoa ihan rauhassa. Tuo San Jose -peli taitaa olla neljänneksi viimeinen ottelu ja oletettavasti kovatempoinen sekä kiihkeä ottelu, johon en välttämättä uskaltaisi Haulaa heittää kylmiltään kehiin. Joka tapauksessa koska Haula jo luistelee, uskon hänen olevan vielä pelikunnossa tällä kaudella ainakin varamiehenä pudotuspeleissä.
 

LEFTI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Golden Knights
Koitin kovasti etsia infoa onko Haula jo pian pelikunnossa, mutta sopivaa informaatiota asiasta ei tullut vastaan. Viimeisin uutinen NHL:kin sivuilla kertoo vain loukkaantumisesta. Luistelemaan poika jo kuulemma pystyy mutta muuta tietoa ei ole ollut.

Onko jollain parempaa tietoa? Olis tarkoitus menna 30.3 katsomaan Sharks-VGK matsia ja olisi kiva jos joku porilainen olisi kaukalossakin tuossa matsissa...

Tuolta löytyy lähes välittömästi uusimmat uutiset, kun jotain tapahtuu... https://www.rotoworld.com/hockey/nhl/player/25727/erik-haula
 

mental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks
Sen verran huutelen vieraasta pöydästä, kun täällä toivottiin pikaista Fleuryn paranemista, niin Flower oli just saanut vauvan, joten sen takia sivussa. Eli ei pitäisi mitään ihmeellisimpiä vaivoja olla.
 

LEFTI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Golden Knights
Sen verran huutelen vieraasta pöydästä, kun täällä toivottiin pikaista Fleuryn paranemista, niin Flower oli just saanut vauvan, joten sen takia sivussa. Eli ei pitäisi mitään ihmeellisimpiä vaivoja olla.

Marc-Andre Fleury is dealing with a lower-body injury.
Fleury is day-to-day as a result. Maxime Lagace has been summoned on an emergency basis. Fleury has been red hot lately with six straight wins and just five goals allowed over that streak.

SOURCE: GoldenKnights.nhl.com on Twitter
17. maalisk. 2019 klo 20.58
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Sen verran huutelen vieraasta pöydästä, kun täällä toivottiin pikaista Fleuryn paranemista, niin Flower oli just saanut vauvan, joten sen takia sivussa. Eli ei pitäisi mitään ihmeellisimpiä vaivoja olla.
Gallant kyllä totesi haastattelussa, että kyse on nimenomaan vammasta eikä vaimon raskaus liity poissaoloon millään tavalla kuten @LEFTI jo linkitti.
 

mental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks
Allright. Kattelin vaan tuossa striimiä missä kaveri ketä omistaa palasen Golden Knightseistä, niin sanoi että tuo alavartalovamma on pelkkää "bullshittia", ja Flower chillailee vaan kotona, mutta mene ja tiedä.
 
Allright. Kattelin vaan tuossa striimiä missä kaveri ketä omistaa palasen Golden Knightseistä, niin sanoi että tuo alavartalovamma on pelkkää "bullshittia", ja Flower chillailee vaan kotona, mutta mene ja tiedä.

Ihan järkevää antaa Fleurylle välillä pari huilipäivää. Hänellä on Dubnykin jälkeen eniten startteja koko liigasta.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Allright. Kattelin vaan tuossa striimiä missä kaveri ketä omistaa palasen Golden Knightseistä, niin sanoi että tuo alavartalovamma on pelkkää "bullshittia", ja Flower chillailee vaan kotona, mutta mene ja tiedä.

Kuulostaa mahtavalta omistajalta, että kertoo joukkueen virallisen version olevan täyttä paskaa. Enkä kyllä keksi miksi joukkueen pitäisi vääristellä totuutta tuossakaan aiheessa.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Nyt myös Bellemare on listattu päivittäin tarkkailtavaksi potilaaksi. Fleury oli käynyt jäällä joukkuekuvassa, mutta ei harjoitellut ja on edelleen Gallantin mukaan loukkaantunut, mutta joukkue ei ole huolissaan siitä. Jos Fleury tuntee olonsa hyväksi, hän saattaa pelata Winnipegiä vastaan, mutta sitä ei vaadita häneltä.
 
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Nyt on ollut kiva katsoa pelejä, kun nättejä maaleja mätetään oikeaan päähän. Tehokkuus on löytynyt, vastustajat pidetään poissa hyviltä maalipaikoilta ja kiekkokin pomppii suotuisasti. Ykkösketju ja varsinkin Smith on tällä hetkellä kuuma kuin hellankoukku. Tätä on odotettu. Subbankin on parantanut peli peliltä, kun pelituntumaa on tullut. Hyvä, että Fleury ottaa sapattia ja saa hoidella paikkoja ja pienokaista. Toivottavasti Fleuryn tavoin myös Bellemare on ilman vakavia vammoja ottamassa vain pientä tietoista huilia ennen tosipelejä. On kuitenkin yksi parhaista nelossenttereistä NHL:ssä, ellei paras. Myös T-Mobile Arena (/Vegasin fanit) sai tunnustusta, kun valittiin NHL-pelaajien äänestyksessä tunnelmaltaan parhaaksi paikaksi pelata.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Myös T-Mobile Arena (/Vegasin fanit) sai tunnustusta, kun valittiin NHL-pelaajien äänestyksessä tunnelmaltaan parhaaksi paikaksi pelata.
Joo, ja Wild Billillä oli kolmanneksi komeimmat hiukset tai jotain sellaista. Mutta totta turiset, se viime vuoden vire on vihdoin löytynyt nyt loppukaudesta. Toivottavasti se jatkuu pleijareiden loppuun asti, niin nostellaan kannua...

Nyt Mad Max sitten telakalle. Mutta eipä ole kaveri paljon tehoillut viime aikoina ja muutenkin kai koko kauden tuhlaillut paikkoja, joten "addition by subtraction"? Mutta kuka tilalle korvaamaan? Ehkä Carrier palaa tositoimiin pian ja saadaan Tukki nostettua kakkoseen ja joku neloskentän mies siten kolmoseen Eakinin ja Pirrin/Nosekin seuraksi?

Tosiaan hieno katsoa tuota ykkösketjun tehoilua, mutta miksi sitä piti odottaa lähes koko runkosarja?
 
Viimeksi muokattu:

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Joo, ja Wild Billillä oli kolmanneksi komeimmat hiukset tai jotain sellaista. Mutta totta turiset, se viime vuoden vire on vihdoin löytynyt nyt loppukaudesta. Toivottavasti se jatkuu pleijareiden loppuun asti, niin nostellaan kannua...

Nyt Mad Max sitten telakalle. Mutta eipä ole kaveri paljon tehoillut viime aikoina ja muutenkin kai koko kauden tuhlaillut paikkoja, joten "addition by subtraction"? Mutta kuka tilalle korvaamaan? Ehkä Carrier palaa tositoimiin pian ja saadaan Tukki nostettua kakkoseen ja joku neloskentän mies siten kolmoseen Eakinin ja Pirrin/Nosekin seuraksi?

Mutta tosiaan hieno katsoa tuota ykkösketjun tehoilua, mutta miksi sitä piti odottaa lähes koko runkosarja?
Vegas taitaa olla niitä harvoja joukkueita, jolla peli on lähtenyt selkeästi uuteen lentoon Trade Deadlinen hankintojen jälkeen. Sekä Blue Jackets, Jets, Predators ja Sharks eivät ole merkittävästi osoittaneet "vahvistumista" viimeisen kuukauden aikana, vaikka olivat myös niitä joukkueita, jotka saivat ns. isompia kaloja. Capitals taitaa mennä sinne samalle puolelle Vegasin kanssa.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Vegas taitaa olla niitä harvoja joukkueita, jolla peli on lähtenyt selkeästi uuteen lentoon Trade Deadlinen hankintojen jälkeen. Sekä Blue Jackets, Jets, Predators ja Sharks eivät ole merkittävästi osoittaneet "vahvistumista" viimeisen kuukauden aikana, vaikka olivat myös niitä joukkueita, jotka saivat ns. isompia kaloja. Capitals taitaa mennä sinne samalle puolelle Vegasin kanssa.
Kyllähän Stone Age on osoittaunut erinomaiseksi hankinnaksi, kuten kaikki sanoivat sen olevan heti treidin jälkeen. Mutta parasta tosiaan on se, että tämä perinteinen ykkösketju viime vuodelta Karlssoneineen, Marchessaulteineen ja Smitheineen on lopultakin syttynyt mättämään maaleja.

Kukas se Capitalsin "iso kala" oli? Hagelin? Aika pikkusintti ainakin kooltaan minun kirjoissani, vaikka onkin kai nyt hyvin pelaillut pääkaupungissa.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kyllähän Stone Age on osoittaunut erinomaiseksi hankinnaksi, kuten kaikki sanoivat sen olevan heti treidin jälkeen. Mutta parasta tosiaan on se, että tämä perinteinen ykkösketju viime vuodelta Karlssoneineen, Marchessaulteineen ja Smitheineen on lopultakin syttynyt mättämään maaleja.

Kukas se Capitalsin "iso kala" oli? Hagelin? Aika pikkusintti ainakin kooltaan minun kirjoissani, vaikka onkin kai nyt hyvin pelaillut pääkaupungissa.
No joo, ehkä tuo Capitals oli vähän irrallinen, tuli mieleen kun mietin vielä jotain joukkuetta, jolla peli kulkenut nyt hyvin. Joukkue ei siis tosiaan kyllä hankkinut mitään kovin isoa nimeä, vaikka Hagelin saattaa sellaiseksi vielä palyoffseissa äityäkin, jos vaikka Ellerin kanssa alkaa homma natsaamaan paremminkin. Toisaalta Bruinsin ja Hurricanesin voisi samoin nostaa myös noihin "onnistujiin" siirtomarkkinoilla. Ainakin vireen perusteella.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
74/82 Vegas vs. Winnipeg

Fleury jatkoi sairastuvalla ja Bellemare liittyi hänen seurakseen. Pirri pelasi kolmosketjussa ja Nosek nelosessa sentterinä laidoillaan Carpenter ja Reaves. Puolustuksessa Miller sai väistyä Merrillin tieltä sivuun eli kolmospari oli Merrill-Holden.

Avauskymmenminuuttinen oli suurhuikea kotijoukkueelta, sillä Jetsin edellisillan ottelun rasituksesta otettiin kaikki hyöty irti luistelemalla niin perkaleesti ja takakarvaamalla intensiivisesti. Avausvaihdossa Stone kolasi Wheelerin voimalla laitaan ja seurauksena oli nyrkkihippa, joka päättyi Stonen tasapainon pettämiseen ja kaatumiseen jäähän. Subban joutui ottamaan yhden hyvän torjunnan Roslovicin rannelaukaukseen vasemmalta kaarelta, mutta muutoin Jets viljeli rutkalti pitkiä kiekkoja eikä päässyt keskialueen yli oikein millään. Ottelun avausmaali syntyi ajassa 1:24, kun Marchessault kaapi aloituksen viivaan, Merrill levitti Holdenille, tämä toimitti maalille ja Karlsson poimi irtokiekon kulmasta. Sieltä Wiljami heitti kiekon vain rystyltä maalille ja Brossoit imaisi vedon. Toinen osuma syntyi kahdeksan minuutin jälkeen. Stastny katkoi hyökkäysalueella Morrowin avauksen, siirsi viereen Smithille, tämä jäädytti valelaukauksella Morrowin jäihin, kiersi hänet ja laukoi sitten tarkasti kiekon oikeaan etuyläkulmaan riman alle postimerkin kokoiseen kohtaan. Lisäksi Vegasilla oli avauskympin lopuksi yksi läpiajo, kun keskialue ylitettiin kiihtyvästi, mutta Tuch päätti suoran hyökkäyksen laukaukseen päin Brossoitia.

Toisella puolikkaalla loistava takakarvauskuri jatkui. Neljä minuuttia ennen loppua Stone lätytti päädystä kiekon maalin eteen, mutta Stastny laukoi avopaikasta kilpeen. Erän lopussa Vegas sai ylivoiman ja laukoi viidesti tuloksetta. Parhaat paikat lähtivät Stonen lavasta oikeasta siivestä. Laukaukset erässä olivat lopulta 16-10, mutta tuo lukema mairittelee vieraita, sillä maalipaikat olivat 10-2. Erä oli yksi Vegasin kauden parhaista huippujoukkueita vastaan. Negatiivisena asiana oli Paciorettyn loukkaantuminen taklaustilanteessa. Toivottavasti polvi ei mennyt rikki. Joka tapauksessa peliin Pacioretty ei enää palannut myöhemmissä erissä, vaan Tuch paikkasi häntä kakkosketjussa. Paciorettyn vammasta saadaan huomenna lisätietoa.

Toisen erän alun Jets aloitti ylivoimalla Carpenterin mailan noustua Laineen naamaan edellisen erän lopussa. Wheeler laukoi laidasta yli ja Trouba viivasta ohi, mutta mitään kovin vaarallista Jets ei luonut. Neljän minuutin kohdalla Vegas joutui uudestaan alivoimalle, kun Reaves kohteli Lainetta kaltoin keskialueella. Ylivoiman aluksi Wheeler sai poikkisyötön menemään neliön läpi, kun Karlsson hieman ryntäsi oudosti pois paikaltaan. Laine pääsi naulaamaan omalta paikaltaan one-timerin kohti puolityhjää maalia, mutta Subban otti uransa maukkaimman torjunnan liukumalla sivuttain ja työntämällä kilpensä laukauksen eteen. Kovin moni maalivahti ei ehdi liikkumaan niin nopeasti sivuttain kuin Subban ja se mahdollisti tuon unelmatorjunnan. Alivoiman lopussa Holden siirsi kiekon ränniin, Stastny avasi ristipiston pystyyn ja Nosek laukoi vasemmalta kaarelta kiekon etukulmaan maskitta puolittaisesta läpiajosta. Samalla Winnipeg vaihtoi maalivahtiaan, sillä Brossoitin iltapuhde ei ollut onnistunut. Avauskympin lopussa Hayes pääsi puolittain läpi, mutta Subban otti kilpitorjunnan vasemmalta tulleeseen vetoon. Hetkeä myöhemmin Perreault menetti kiekon punaviivalla ja Eakin päätti vastahyökkäyksen laukomalla logoon oikealta puolelta.

Toisen puoliskon alkuun Pirri kilautti ylärimaan slotista ranteella. Pari minuuttia myöhemmin Hayes spurttasi karkuun Theodoren ja McNabbin välistä, mutta ujutus längeistä ei yllättänyt Subbania. Neljä minuuttia ennen taukoa Stone ja Stastny ylittivät sinisen ja pelasivat seinäsyötöllä tekopaikan slottiin Stonelle, jonka one-timer osui Hellebuyckin kilpeen. Sen jälkeen nelosketju pelasi hyvän kulmarallin, jonka aikana Nosek ja Reaves tavoittelivat toisiaan maalinedustalta pari kertaa tuloksetta. Kaksi minuuttia ennen taukoa Vegas meni 4-0 johtoon, kun Marchessault taisteli keskialueella laidassa kiekon eteenpäin Karlssonille, joka siirsi sen sinisen päältä keskelle ja Smith laukoi puolustajan jaloista jäätävän rannelaukauksen oikeaan yläkulmaan tehden kuudennen tehopisteensä viimeiseen kahteen otteluun. Ykkösketju jäi jäälle maalinsa jälkeen ja iski heti uudestaan, kun Karlsson katkoi siniviivan alla Trouban laidan kautta lähettämän rystyavauksen kohti Lainetta, leikkasi oikeasta laidasta keskelle ohi Laineen alibipuolustamisen ja viimeisteli kiekon läheltä maalin kattoon. Toisessa erässä vedot olivat 11-6 ja kahdessa erässä Jets sai 17 laukausta kohti maalia Vegasin 27 laukausta vastaan.

Päätöserä oli oikeastaan pelkkää hattutemppu- ja nollapelivahtausta, sillä Subban tavoitteli uransa ensimmäistä nollapeliä, kun puolestaan Karlsson ja Smith hakivat hattutemppuja tehtyään kaksi maalia mieheen kahteen erään. Erän alusta asti Vegas otti kiekkokontrollin ja Jets juoksi perässä, mutta pelin intensiteetti oli löysempi ja taklauksia ei enää viety loppuun asti, vaan miehet vain kiilattiin laitoihin. Sanattomalla sopimuksella pelaaminen muuttui melkoiseksi surffailuksi ja kellon kuluttamiseksi. Vegas pelasi muutamia pitkiä hyökkäyksiä, mutta ei päässyt ytimeen laatupaikoille. Seitsemän minuuttia meni, kunnes Jets sai luotua edes yhden laukauksen pienestä kulmasta, mutta Connorin one-timer meni takaa leveäksi. Ensimmäisen kympin vedot olivat 7-2. Selostajien mukaan muuten Vegas riisti kiekon 21 kertaa 50 ensimmäisen minuutin aikana.

Päätöskymppi oli vielä pahempaa surffailua kuin erän alku. Viisi minuuttia ennen loppua Marchessault kokeili slotista räväkkää rannetta aloituksen jälkeen tuloksetta logoon. Kaksi minuuttia ennen loppua puolestaan Nosek jätti kiekon maalin takana Reavesille, joka harhautti takarautakikalla puolustajan ja kokeili sitten vanhanaikaista ilman maalia. Minuutti ennen loppua Jetsillä oli liikaa pelaajia jäällä ja Vegas sai ylivoiman. Karlsson ja Smith lyötiin ammeeseen, mutta yhtään paikkaa heille ei enää luotu, vaan lopputulos oli 5-0. Hieno voitto yhdellä kauden parhaista esityksistä. Tamimainen 60 minuutin paine mailahäirinnällä tuotti tulosta ja Jets ei missään vaiheessa saanut hyökkäyspeliään rullaamaan. Kivikauden saldo on nyt 10 voittoa ja yksi tappio. Eroa Sharksiin on enää viisi pistettä, joten tällä vireellä kotietu ykköskierrokselle on vielä mahdollisuuksien rajoissa.

Subbanille uran ensimmäinen nollapeli 20 torjunnalla. Hän ottikin kiekon talteen päätössummerin soitua. Laineen ryöstäminen oli illan kohokohta. Hyökkääjistä kehut tietysti tulikuumalle ykkösketjulle, joka teki neljä osumaa viidestä. Kakkosketjusta Stastny oli hyvä ja syötti pari maalia. Stonen kuuden ottelun pisteputki katkesi, mutta ihan hyvin se olisi voinut jatkuakin. Nelosketju pelasi hyvän matsin ja Nosek tietysti kruunasi vahvan pelinsä alivoimamaalilla, mutta tasaviisikoin tuo vitja toimi ilman Bellemareakin, mikä oli positiivinen asia ja sai painetta aikaan Jetsin päädyssä. Tuch laukoi hyökkääjistä eniten neljästi, mutta hieman se viime kauden tuhlaajapoikamaisuus on taas nostanut päätään. Puolustajista Holden kirjasi kaksi syöttöä ja Merrill yhden, joten tuo pari saa kiitettävän arvosanan, kun tehotilastokin oli vielä peräti +4! McNabb otti kolme kiekonriistoa ja Schmidt kaksi. Hyökkääjistä Stone otti muuten peräti seitsemän kiekonriistoa, sairasta. Stastnyn lukema oli neljä ja Tuchin kolme, joten Tuchin peruspelaaminen on toki ihanaa katsottavaa, vaikka tehot ovat kadonneet viimeisen kuukauden aikana. Puolustajien peliajat jakaantuivat melko tasaisesti, sillä Schmidt pelasi vähiten 18:21 ja McNabb eniten 20:36.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös