Luulisin, että omaksi iloksesi suurelta osin niitä kirjoittelet, koska ilmoittautuneet lukijat tässä ketjussa ovat aika vähissä.
Näin kauden loppusaldoksi tuli 43 voittoa, 32 tappiota ja seitsemän jatkoaika/rankkaritappiota joista sai lohdutuspisteen = 93 pistettä. Aika keskinkertainen saldo, ainakin verrattuna viime kauden 109 pisteseen (51 v 24 h 7 t). Kausi oli kaiken kaikkiaan aikamoista vuoristorataa. Heikosti alkoi, sitten marraskuun lopussa pieni voittosuma, samoin vuodenvaihteen tienoilla, sitten tammikuun lopusta helmikuun puolenvälin yli paljon tappioita, sitten helmikuun lopusta maaliskuun loppupuolelle kauden ehkä parasta kiekkoa ja paljon voittoja, ja sitten taas viimeiset kahdeksan ottelua mollivoittoisesti.
Pelaajista iloisia yllätyksiä kauden mittaan olivat Eakin, Reaves ja Merrill. Alaspäin vajosi Miller ja ehkä Schmidt. Karlsson ei tietenkään pystynyt lähellekään 40 maalin kauteen tällä toisella Vegasin sarjakaudella. Tuch melkein polki paikallaan. Uudet miehet Pacioretty, Stastny ja Stone olivat OK. Fleury teki sen minkä pystyi, häntä ei voi tasapaksusta runkosarjasta syyttää.
Omaksi iloksi kirjoitan joo ja myös siksi, että kirjoittamalla pakotan itseni keskittymään paremmin ja havainnoimaan enemmän, jolloin otteluista jää parempi muistijälki tulevaisuuteen, mikä puolestaan sitten helpottaa joukkueesta keskustelemista.
Kauden alku ilman Schmidtin panosta oli vaikea, sillä 20 ensimmäisestä ottelusta joukkue voitti vain kahdeksan, hävisi 11 kertaa varsinaisella peliajalla ja kerran varsinaisen peliajan jälkeen. Tuon ajanjakson kruununa olivat Haulan voittomaali Minnesotassa kauden toisessa ottelussa Paciorettyn tasoitettua ensin viimeisellä minuutilla sekä kolmen ottelun voittoputki Flyersista, Sabresista ja Ducksista.
Schmidt palasi kehiin Edmontonissa 19.11. ja Vegas voitti sen ottelun 3-6. Schmidtin 13 ensimmäistä ottelua tuottivat kaikkiaan kymmenen voittoa ja kolme tappiota. Sharks kaatui muun muassa kotona 6-0 ja Chicago vieraissa 3-8 ottelussa, jossa Karlsson ja Marchessault kirjasivat silti teholukeman -3. Kaikki tappiot tulivat vieraissa tuona ajanjaksona (Flames 7-2, Kings 5-1, Oilers 2-1). Jos katsantokantaa vielä hieman laajennetaan, Schmidtin palattua Vegas hävisi 26 seuraavasta ottelustaan vain neljä kertaa varsinaisella peliajalla ja kolmesti varsinaisen peliajan jälkeen eli saldo oli 19-4-3, jonka ansiosta Golden Knights nousi koko sarjan jumbotaistelusta divisioonansa kolmanneksi, mutta tuossa vaiheessa Flames ja Sharks olivat kuitenkin jo hyvän matkaa edellä muistaakseni.
Tuo 26 ottelun hyvä jakso ja samalla seitsemän ottelun voittoputki tavallaan päättyi 2-3 tappioon Sharksille tammikuun alussa eli Vegas oli noin puolitoista kuukautta sarjan TOP3-joukkue, mikä oli ensiarvoisen tärkeää kauden pelastumisen kannalta surkean alun jälkeen. Sharks-tappiota seurasi vielä vierasvoitto Chicagosta, mutta sen jälkeen Golden Knights voitti vain yhden pelin seuraavasta kuudesta tammikuun lopussa. Tappioputki päättyi komeasti Tampa Bayn vieraana 2-3 voitolla ja heti perään Detroit kaatui 3-4 ykkösketjun ansiosta.
Kahden voiton jälkeen seurasi taas synkkä vaihe, kun seitsemästä seuraavasta pelistä tuloksena oli yksi voitto Predsista kotona 5-1, mutta viisi muuta kotipeliään Vegas hävisi Columbukselle, Arizonalle, Torontolle, Bostonille ja Winnipegille sekä vielä vieraissa välissä Coloradolle.
Kelkka kääntyi 27. helmikuuta, kun Mark Stone debytoi Dallasia vastaan kotona, josta tuloksena oli 4-1 voitto. Siitä alkoi kuuden ottelun voittoputki, joka päättyi Calgaryssa 6-3 tappioon, mutta uusi voittoputki kesti heti perään neljä peliä eli Vegas voitti Stonen saavuttua 11 ottelusta kymmenen. Muun muassa Sharks otti kuokkaan 3-7 ja Winnipeg 5-0 jälkimmäisen voittoputken lopuksi. Molemmat voitot torjui Malcolm Subban, kun Fleury oli loukkaantunut 1-2 vierasvoitossa Dallasissa, jossa toki hän pelasi koko ottelun, mutta tuon jälkeen hän palasi kehiin vasta runkosarjan kahteen viimeiseen otteluun.
Subban tosiaan pelasi yhdeksän ottelua putkeen kauden lopussa. Kolme ensimmäistä tuottivat tosiaan voitot Oilersista, Sharksista ja Jetsista, mutta sitten hän hävisi viisi perättäistä ottelua, kunnes päätti runkosarjansa 3-1 voittoon Oilersista. Tuo oli samalla Vegasin kauden viimeinen voitto runkosarjassa kolmanneksi viimeisessä pelissä. Kaksi viimeistä peliä joukkue hävisi Arizonalle ja Los Angelesille Fleuryn palattua maalin suulle hakemaan tuntumaa pudotuspelejä varten alaraajavamman jälkeen.
Vuoristoratamainen kausi siis, jonka kaksi parasta kohtaa olivat Schmidtin paluun jälkeiset ensimmäiset 26 ottelua ja kivikauden alun aikaiset 11 ottelua. Pisin voittoputki oli seitsemän ottelua joulu-tammikuun vaihteessa ja siihen lähes yllettiin myös kivikauden aluksi. Pisin tappioputki puolestaan oli viisi ottelua ja se tuli tosiaan aivan kauden viime metreillä Subbanin pelatessa jatkuvasti, mutta joukkueellakaan ei ollut enää pahemmin panosta, kun divisioonan kolmas sija oli varma.
Tarkemmat pelaaja-arviot kirjoittelen tietysti vasta playoffien jälkeen, mutta jos näin nopeasti listaa pelaajat pelipaikoittain kolmeen kategoriaan ilman suurempia perusteluita, oma ranking näyttäisi tältä:
Maalivahdit
Onnistujat: Fleury
Neutraalit: Subban
Epäonnistujat: -
Puolustajat
Onnistujat: Schmidt, Theodore, Merrill
Neutraalit: McNabb, Engelland, Hunt, Schuldt
Epäonnistujat: Miller, Holden
Hyökkääjät
Onnistujat: Tuch, Stastny, Eakin, Reaves, Lindberg, Stone,
Neutraalit: Karlsson, Marchessault, Smith, Pirri, Carpenter, Bellemare, Carr
Epäonnistujat: Pacioretty, Nosek, Carrier, Haula, Hyka, Zykov
Maalivahdeissa ei ole mitään ihmeellistä. Fleury pelasi hienon kauden ja loisti monena iltana. Puolustajista Theodore otti suuria harppauksia puolustuspelaamisessa tehden lisäksi uuden organisaation puolustajien maaliennätyksen. Schmidt oli ykköspuolustaja kuten viime kaudella ja hänen paluunsa nosti joukkueen täysin uudelle tasolle. Minun mielestäni ehkä jopa Fleurya tärkeämpi pelaaja Vegasille. Vähintään tärkein kenttäpelaaja. Merrill oli kolmas selkeä onnistuja pakistosta ja nosti huimasti tasoaan viime kaudesta. Tehotilasto +16 oli toiseksi paras puolustajista Schmidtin jälkeen. Theodore oli lukemallaan -4 muuten huonoin pelaaja tehotilastossa puolustajista, mutta tuo on sellainen lukema, minkä kanssa pystyy elämään, kun huomioidaan tyhjät maalit. McNabb ja Engelland olivat tärkeitä miehiä alivoimalla ja osasyy siihen, miksi Vegasin alivoima oli hyvin pitkään jopa sarjan viiden parhaan joukossa. Loppukaudella prosentit vähän huononivat, mutta sen laitan osin panoksettomuuden piikkiin. Miller ja Holden ovat epäonnistujia siksi, että Miller teki vain kolme osumaa ja putosi ensi kertaa Vegas-urallaan jopa katsomoon parin pelin ajaksi. Lisäksi alkukaudella hän ei kyllä millään pystynyt täyttämään Schmidtin saappaita ykkösparissa, vaan on vain kolmosparin ylivoimaspesialisti, jonka lyöntilaukaukset ovat toivottavasti playoffeissa tarkempia. Holden puolestaan teki 61 otteluun tehot 3+12, joka on ihan OK peruspuolustajalle, mutta menetti paikkansa loppukaudesta Merrillille, jonka takia hän kuuluu lieviin pettymyksiin.
Hyökkääjistä sitten Eakinia ja Reavesia ei tarvitse perustella pahemmin. Olisin suonut Reavesille uran ensimmäisen kymmenen maalin kauden, sillä nyt se jäi maalin päähän. Tuch teki uuden piste-ennätyksensä ja oli joukkueen paras pistemies Stonen saapuessa, vaikka oli pelannut kahdeksan peliä vähemmän kuin Karlsson ja Marchessault. Stastny pelasi 50 ottelua 0,84 pisteen keskiarvolla, joka oli joukkueen paras, joten siksi hän ansaitsee plusmerkinnän, vaikka oli pari kuukautta sivussa heti kauden alussa. Lindberg oli viime kaudella vuotava rotaatiopelaaja, mutta tällä kaudella todella luotettava alaketjujen paikkaaja. Stone puolestaan nosti Paciorettyn ja koko kakkosketjun uudelle tasolle tultuaan joukkueeseen. Harmi vain, että tuo ketju ei ihan hirveästi ehtinyt lopulta pelaamaan yhdessä loukkaantumisten takia, mutta odotan sen tekevän kovaa jälkeä Sharksia vastaan.
Neutraalissa kategoriassa on koko ykkösketju siksi, että tehojen hiipuminen oli odotettavaa. Alkukausi oli hivenen hankala, mutta viimeiseen 18 otteluun ketju teki yhteensä 51 tehopistettä eli Stonen tulo paransi heidänkin tekemistään. Pirrin alku oli kuuma, mutta sittemmin hän on tehnyt 20 viimeisessä ottelussaan tammikuun puolivälistä alkaen vain 4+1 tehot. Bellemare ja Carpenter suorittavat alaketjuissa perustasollaan. Samoin Carr alkukaudella.
Epäonnistujia olivat Pacioretty ja Carrier ennen kaikkea siksi, että kumpikaan ei pysynyt millään kasassa. Carrier teki toki uuden maaliennätyksen eli kahdeksan maalia, mutta jos et pysy terveenä millään, kautta ei voi pitää hyvänä. Stastnyn kohdalla tosin tein poikkeuksen siksi, että hän pelasi palattuaan niin hyvin. Pacioretty pelasi lopulta 66 ottelua tehden 22 osumaa ja 18 syöttöä, joka on liian vähän tuolle tilipussille. Tehotilasto oli myös joukkueen huonoin -13. Nosek on tässä kategoriassa siksi, että kauden alla odotukset olivat suuremmat ja häntä povattiin jopa vakituiseksi kolmosketjun laituriksi, mutta otteet olivat varsinkin syksyllä ailahtelevia. Loppukaudesta Nosek on sitten ollut hyvä ja lunastanut sen roolinsa luultavasti kolmosketjussa poffien alkaessa. AV-pelaaminen Bellemaren kanssa oli hyvää läpi kauden, josta annan plussan, mutta silti se ei riitä nostamaan häntä neutraaliin kategoriaan. Haula loukkaantui ja siksi kausi meni pipariksi. Hyka puolestaan teki vain neljä pinnaa 17 pelissä, vaikka paikkoja oli paljon, joten siksi hän ei enää saanut uutta yritystä ylhäällä pudottuaan farmiin. Zykov on saanut aikaan kaksi osumaa kymmenessä ottelussa ja ollut melko lapanen kaksinkamppailuissa. Hän ei ole minusta ollenkaan Gallantin pelitapaan sopiva yksilö.
Ylivoima oli melko heikkoa läpi runkosarjan tehokkuudella mitattuna ja lopulta siinä tilastossa Vegas oli vasta 25:s. Alivoimalla lopullinen sijoitus oli 14:s, vaikka tosiaan melko kauan alivoima oli TOP5-tasolla sarjassa. Maaleja omiin meni kymmenenneksi vähiten, joka oli hieno asia. Toiseen päähän Vegas mätti 13. eniten osumia, joten nuo lukemat olivat katseenkestäviä. Maaliero 246-228 jäi 18 osuman verran plussalle. Laukauksia ottelua kohti Vegas ampui 34,3 ollen tilaston toiseksi paras Carolinan jälkeen, jonka lukema oli desimaalin verran parempi. Laukauksia kohti Vegasin maalia puolestaan ammuttiin viidenneksi vähiten koko sarjassa, josta voi olla myös ylpeä. Tasaviisikoin pelatessa vain Carolina ja San Jose olivat Vegasin edellä yhteenlasketussa laukaustilastossa, sillä Vegasin erotus oli 671 laukausta plussalla, San Josen 734 ja Carolinan 750.
Jos vertaa sitten viime kauteen, ei tämä kausi lukujen valossa ollut tosiaankaan niin kehno, vaikka pisteitä kertyi paljon vähemmän. The Athleticissa oli ihan hyvin vertailtu tiettyjä tilastoja ja voisin niistä joitain mainita. Tasaviisikoin pelatessa Vegas tuotti 62,4 laukausyritystä 60 minuuttia kohti, kun viime kaudella luku oli 58,4 eli tuossa tapahtui edistystä neljän laukauksen verran. Vaarallisia paikkoja oli puolestaan tällä kaudella 12,4/60min, kun viime kaudella luku oli 9,7. Kauden suurin ongelma oli tehottomuus, sillä laukausprosentti oli vain 7,76, kun viime kaudella se oli 8,4 tasaviisikoin. Ylivoimallakin laukausprosentti oli vain 10,4, kun viime kaudella se oli reilut 13. Ylivoimalla Vegas loi vaarallisia paikkoja enemmän tällä kaudella, mutta laukauksia tuli 105,8/60min, kun viime kaudella luku oli 109,6/60min.
Takaa-ajoasemassa pelatessa Vegasin tilastot olivat järjestäen parempia kuin viime kaudella, sillä vaarallisia paikkoja tuotettiin 12,91 per 60 minuuttia, kun viime kaudella luku oli 9,3. Laukauksiakin tuli 66,8 vs. 62,2. Laukausprosentti oli vain desimaalin verran heikompi tällä kaudella. Puolustustilastoja katsoessa tasaviisikoin Vegas otti vastaan 52,5 laukausta/60min vs. viime kauden 56,4 eli tuossa oli eteenpäinmenoa havaittavissa. Vaarallisia maalipaikkoja annettiin tällä kaudella 9,82/60min, kun viime kaudella luku oli hieman päälle kymmenen. Torjuntaprosentti tasaviisikoin putosi puolestaan viime kauden 92,1:stä 91,6:een.
Alivoima toimi myös hieman viime kautta paremmin, sillä tällä kaudella Vegas antoi 90,5 laukausta/60min, 47,2 maalipaikkaa/60min ja 18,4 vaarallista paikkaa/60min. Viime kaudella vertailuluvut olivat 96,9, 49,2 ja 20,8. Johtoasemassa pelaaminen oli tilastojen valossa vähän heikompaa kuin viime kaudella, mutta torjuntaprosentti oli silti parempi. Yhteenvetona näistä tilastoista voisi tehdä sen, että
laukausprosentin huonouden takia sekä ylivoima yski viime kautta enemmän, vaikka maalipaikkoja syntyi enemmän että tasaviisikoin pelatessa Vegas teki 2,59 maalia/60min, kun viime kaudella luku oli marginaalisesti parempi 2,62/60min, vaikka paikkoja oli vähemmän. Jos pudotuspeleissä Golden Knightsin maalinteon tehokkuus paranee, mahdollisuudet pitkään kevääseen ovat olemassa, koska puolustustilastot ja alivoima ovat hieman parempia kuin viime kaudella suurimmassa osaa kategorioita.
Näin lopuksi mainittakoon, että harjoituksissa ketjut olivat olleet:
Marchessault - Karlsson - Smith
Pacioretty - Stastny - Stone
Nosek/Pirri - Eakin - Tuch
Carrier - Bellemare - Reaves + Zykov
Schmidt - Engelland
McNabb - Theodore
Holden - Miller
Ylivoimaviisikot olivat: Theodore-Pacioretty-Stone-Stastny-Tuch ja Miller-Karlsson-Marchessault-Eakin/Pirri-Smith
Pirri ja Eakin olivat vuorotelleet ylivoimassa, joten Pirri saattaa aloittaa kolmosketjun laidassa Nosekin sijasta. En pidä siitä ajatuksesta, koska Nosek olisi luotettavampi puolustussuuntaan ja tärkeä pelaaja ykkösalivoimaparissa Sharksin vaarallista ylivoimaa vastaan.
Nikita Gusevin kausi päättyi minuutti sitten. Hän saalisti syöttöpisteen 2-1 kavennukseen. Lopputulos oli 3-1 CSKA:n iskettyä viimeisen maalin tyhjiin. Gusev keräsi lopulta pudotuspeleissä tehopisteet 9+10 ollen vielä toistaiseksi pudotuspelien pistepörssin toisena, mutta eiköhän sieltä takaa vielä ohi tule muutama pelaaja, kun Gusev ei finaaleihin asti päässyt SKA:n kanssa.