Mainos

Vegaanit – löytyykö ymmärrystä kasvissyöjille?

  • 213 767
  • 2 069

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kuulostaa hyvin omituiselta ja jopa sairaalta ajatukselta, että systemaattinen eläinten tuhoaminen ja sortaminen olisivat jotenkin pakollisia ja täysin välttämättömiä asioita ihmiskunnalle.
Tää on just tätä vastakkainasettelua, mikä tuhoaa kaiken järkevän keskustelun aiheesta. On aivan päivänselvä juttu, että ihmisen ruokatuotanto osuu välillisesti tai välittömästi hyvin suureen joukkoon muita lajeja. Niitä muita lajeja kuolee sukupuuttoon about päivittäin, kun ihminen laajentaa reviiriään tai tuottaa ihan mitä hyvänsä raaka-aineista ravintoon. Kaikkeen tuohon tarvitaan pinta-alaa, jota on joskus kutsuttu luonnoksi. Tämä sota on jo hävitty.
 
Fordél

Ööö... En ymmärrä mikä tässä on vastakkainasettelua, kun eihän se nimenomaan ole mikään väistämätön suunta, että ihmisen tarvitsee jatkuvasti levittäytyä ja hävittää muita lajeja. Tähän löytyy ratkaisuja, jolla asiaan pystytään vaikuttamaan, ja yksi keskeinen tekijä on lihankulutuksen vähentäminen. Tätä ei puolla vain ympäristötekijät ja eläinten hyvinvointi vaan myös ravitsemus- ja terveyssuositukset.

Järkevän keskustelun tuhoaa itse asiassa se ehdottomuus, jossa nykyistä menoa pidetään itsestään selvyytenä ja asiana, johon ei muka voisi vaikuttaa.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, mitäs jos lähdettäisiin liikkeelle ihan siitä, että eläimillä olisi edes oikeudet elää lajityypillisesti? Tai edes, että eläimillä olisi jatkuvasti tarjolla juomavettä. Tämäkin eläimen perusoikeus torpattiin eläinsuojelulain edellisen uudistamisen yhteydessä. Miksi? Koska siitä olisi ollut ihmisille liikaa vaivaa ja kuluja. Kertoo millä tasolla ihan vain eläinten perusoikeuksien kanssa liikutaan.

Joo siis minähän olen noiden asioiden kannalla kyllä. Mikä oli pointtisi?

Kuulostaa hyvin omituiselta ja jopa sairaalta ajatukselta, että systemaattinen eläinten tuhoaminen ja sortaminen olisivat jotenkin pakollisia ja täysin välttämättömiä asioita ihmiskunnalle.

Niin, mutta tämän kauhistelun lisäksi osaatko perustella miten ne eivät olisi tällä hetkellä täysin välttämättömiä ja pakollisia asioita ihmiskunnalle? Siis ihan oikeasti. Ei ole tapaa rakentaa kaupunkia, kulkuyhteyksiä, mitään, niin ettei mentäisi "systemaattiseen tuhoamiseen ja sortamiseen". Ei myöskään tuottaa edes vegaanista ruokaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa on, mutta toistaiseksi näin ei ole, vaan viljely vaatii pinta-alaa joka otetaan muilta eläimiltä. Metsästäjäkeräilijöitä pallo ei elätä tällaista määrää ja sapiens on lajina niinäkin aikoina aiheuttanut valtavia häiriöitä sukupuuttoaaltoineen niihin ekosysteemeihin joita on päätynyt rikastamaan.

Tähän ei sitten kaivata olkiukkovertailua tehokanaloista tms. ja asuinrakentamisesta tai ohran viljelystä. Pointti on nimenomaan, että minkäänlainen modernia edes etäisesti muistuttava elintapa ei ole mahdollinen kymmenelle miljardille, miljardille, tai edes sadalle miljoonalle ihmiselle ilman systemaattista eläinten asettamista täysin ihmisen tarpeille alisteiseen asemaan. Suojelemma kyllä luonnon monimuotoisuutta ja jätämme toisinaan rakentamatta jos aiotulla paikalla elää uhanalaisia eläimiä. Ei siinä ole kuitenkaan kyse eläimen oikeudesta vaan luonnon monimuotoisuudesta, jota pidetään arvokkaana. Ei-uhanalaiset eläimet ajetaan surutta alta pois kun ihminen tarvitsee lisää lebensraumia.

Minusta vähän tuntuu, että vaikka eräillä on illuusio siitä, että juuri he ovat miettineet asioita pidemmälle ja syvemmin kuin kukaan muu ja siksi heidän johtopäätöksensä on ainoa objektiivisesti oikea, asia voi olla aikalailla toisin. Esimerkiksi nimimerkin @Kersakovi täällä julistama (monen hyvän ja järkevän pointin tai kommentin ohessa) ehdoton idealismi johtaa jonkin muotoiseen "linkolalaisuuteen" jos sen tien käy loogiseen loppuunsa asti.

On helppo sanoa, että joku "kuulostaa sairaalta" tai on väärin, mutta huomattavasti vaikeampaa esittää vaihtoehtoja joihin olisi itsekin valmis sitoutumaan.
 
Fordél

Jäsen
Joo siis minähän olen noiden asioiden kannalla kyllä. Mikä oli pointtisi?

Hienoa, valtaosa ei kuitenkaan näytä olevan tai ei tiedosta koko asiaa, joten ihan eläinten perusoikeuksissakin on valtavasti tekemistä.

Niin, mutta tämän kauhistelun lisäksi osaatko perustella miten ne eivät olisi tällä hetkellä täysin välttämättömiä ja pakollisia asioita ihmiskunnalle? Siis ihan oikeasti. Ei ole tapaa rakentaa kaupunkia, kulkuyhteyksiä, mitään, niin ettei mentäisi "systemaattiseen tuhoamiseen ja sortamiseen". Ei myöskään tuottaa edes vegaanista ruokaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa on, mutta toistaiseksi näin ei ole, vaan viljely vaatii pinta-alaa joka otetaan muilta eläimiltä. Metsästäjäkeräilijöitä pallo ei elätä tällaista määrää ja sapiens on lajina niinäkin aikoina aiheuttanut valtavia häiriöitä sukupuuttoaaltoineen niihin ekosysteemeihin joita on päätynyt rikastamaan.

Niin, ensinnäkin ehkä näemme nyt tässä eri tavalla "systemaattisen tuhoamisen ja sortamisen". Itse käsitän systemaattisuuden niin, että siinä on nimenomaan tarkoitus tuhota ja sortaa muita lajeja. Näinhän ei onneksi sentään ole vaan tämä tuhoaminen tapahtuu pääosin toimintamme sivutuotteena.

Mutta vastaus itse kysymykseen niin en näe asiaa näin mustavalkoisena. Meillä on kuitenkin mahdollisuus vähentää merkittävästi sitä painetta, jota länsimainen elämäntapamme aiheuttaa luonnolle ja muille eläimille. Ravinnontuotannon osalta keskeinen keino on vähentää lihansyöntiä ja siirtyä kasvispainotteiseen ruokavalioon. Lihatuotanto vaatii enemmän pinta-alaa ja kuluttaa ympäristöä enemmän kuin kasvituotanto. Tämä on täysin tehtävissä oleva konkreettinen asia. Lähtisin liikkeelle tällaisista asioista ja edes osittaisista muutoksista sen sen sijaan, että peräänkuuluttaisin totaalista muutosta. Se kun ei ole valitettavasti realistista.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoa, valtaosa ei kuitenkaan näytä olevan tai ei tiedosta koko asiaa, joten ihan eläinten perusoikeuksissakin on valtavasti tekemistä.

On toki. Minähän tuossa viestissäni kannatin nimimerkin @mjr näkemystä jossa tämä kanta oli vahvasti läsnä.

Niin, ensinnäkin ehkä näemme nyt tässä eri tavalla "systemaattisen tuhoamisen ja sortamisen". Itse käsitän systemaattisuuden niin, että siinä on nimenomaan tarkoitus tuhota ja sortaa muita lajeja. Näinhän ei onneksi sentään ole vaan tämä tuhoaminen tapahtuu pääosin toimintamme sivutuotteena.

Niin, eihän lihantuotannossakaan ole tarkoitus nimenomaan tuhota ja sortaa vaan tuottaa (tehokkaasti) lihaa syötäväksi. Ytimessä on nimenomaan välinpitämättömyys, eli halutaan asiaa X ja eläimet sitten mukautuu siihen. Tuskin sinäkään ajattelet että lihantuotanto pyörii nimenomaan tappamisen vuoksi, eli vaikka lihaa ei saataisikaan niin hommaa rullattaisiin ihan vain tappamisen ilosta. Myöskään en usko lihansyöjillä olevan motiivina tuhoaminen ja sortaminen, vaan nämä tapahtuvat aivan toimintamme (lihansyönnin) sivutuotteena.

Mutta vastaus itse kysymykseen niin en näe asiaa näin mustavalkoisena. Meillä on kuitenkin mahdollisuus vähentää merkittävästi sitä painetta, jota länsimainen elämäntapamme aiheuttaa luonnolle ja muille eläimille. Ravinnontuotannon osalta keskeinen keino on vähentää lihansyöntiä ja siirtyä kasvispainotteiseen ruokavalioon. Lihatuotanto vaatii enemmän pinta-alaa ja kuluttaa ympäristöä enemmän kuin kasvituotanto. Tämä on täysin tehtävissä oleva konkreettinen asia. Lähtisin liikkeelle tällaisista asioista ja edes osittaisista muutoksista sen sen sijaan, että peräänkuuluttaisin totaalista muutosta. Se kun ei ole valitettavasti realistista.

Eihän tästä mitään erimielisyyttä olekaan. Jos luet sen viestini johon tartuit, puhuin nimenomaan nimimerkin @Kersakovi absoluuttisesta ehdottomuudesta, jossa kananmunien syöminenkin on "kanan kuukautisten riistämistä ihmiskäyttöön". Ihan yhtälailla siis voidaan puhua rakentamisesta ja muusta eläinten kotien riistämisenä ihmiskäyttöön. Tuskin se eläintä paljon lämmittää mikä siellä on "motiivina".

Eli nimenomaan joudumme tiedostamaan, että emme pidä eläinten oikeuksia samalla tasolla kuin ihmisten, sillä sinun sanoillasi "toimintamme sivutuotteena" voimme asian suuremmin häiritsemättä esimerkiksi jyrätä valtavia eläinten kotialueita omaan käyttöömme. Tätä asiaa ei voi paeta. Mutta kun jaamme tämän näkemyksen, voimme yhtälailla todeta että eri eläimillä on vaihtelevissa määrin älyä ja tietoisuutta ja ihminen voi aiheuttaa niille täysin tarpeetonta ja ansaitsematonta kärsimystä omalla toiminnallaan, ja tämän määrää voidaan usein vähentää huomattavasti varsin kohtuullisin toimin.
 
Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Vai mitä mieltä nimimerkki @Kersakovi on sellaisesta kansanmurhasta, jossa yksi eläinlaji tuhoaa toisten kodin ja raivaa sen itselleen (kasvis)ruoantuotantoalueeksi, ajaen ison osan alle jääneistä eläimistä joko suoraan tai epäsuoraan kuolemaan ravinnon/reviirin kadotessa? Puhumattakaan asuin- ja muusta rakentamisesta.
No menneelle emme mahda enää mitään, mutta siirtymällä kasviperäiseen ruokajärjestelmään voisimme antaa vähintään 75 % nykyisin käytössä olevasta viljelysmaapinta-alasta takaisin luonnolle ja eläimille samalla kuitenkin ruokkien koko maapallon väestön. Eikös tämä nyt olisi jo ihan hyvä alku eläin- ja luontosuhteemme korjaamisessa? Meille kun on ruokavalintojemme suhteen annettu tällainen helppo ja käytännöllinen tapa vähentää tuottamaamme kärsimystä, niin minkä ihmeen takia sitä emme tekisi? Siinä samassa tekisimme aivan hitonmoisen palveluksen myös ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, kun voisimme valjastaa yli jäävän maa-alan hiilinielujen kasvattamiseen, jonka lisäksi vesistöjen rehevöitymisen vähentyminen johtaisi metaanipäästöjen dramaattiseen pienenemiseen.

Sen sijaan tämä pätkä on todella kaukana mistään objektiivisuudesta ja lähinnä äärimmäisen yksinkertaistava ideologinen näkemys jossa ikään kuin liitetään ihmisiin liittyviä käsitteitä ja niihin liittyviä kulttuurisia merkityksiä kaikenlaisiin eläimiin. Vedotaan ikään kuin ajatukseen, että kana kokisi munien "ryöstämisen" jotenkin samaan tapaan kuin tyttölapsi kuukautisten ryöstämisen.
No sehän tässä vikana onkin, kun kaikesta pitää tehdä niin helvetin monimutkaista. Eihän kanan tarvitse kokea sitä kuukautistensa ryöstämistä samalla tavalla kuin ihmisen, mutta siitä huolimatta minä voin todeta kuinka häiriintynyttä puuhaa se on. Mitäs mieltä maidontuotannosta, kai siinä nyt sinunkin mielestäsi on todella paljon kyseenalaisia piirteitä? Ihmiset teollisen eläimiin sekaantumisen myötä pakottavat eläinparat kantamaan lasta, joka synnyttyään useimmiten lähes välittömästi erotetaan äidistään samalla ja samalla kielletään hoivavietin toteuttaminen kerta toisensa jälkeen, kunnes maito-orjan keho on kulutettu loppuun ja palkintona rääkistä on matka teurastamolle. Ja kaikki tämä sen takia, että ihminen saa käyttöönsä rintamaidon, jonka avulla vasikan on tarkoitus kasvaa useamman sadan kilon painoiseksi yksilöksi ensimmäisen elinvuotensa aikana. Täysin järjetöntä, sydämentöntä ja vittumaista puuhaa kaiken kaikkiaan ja vieläpä sellaisten tuotteiden vuoksi, jotka olisivat ravitsemuksellisesti helposti korvattavissa kasvikunnan tuotteita yhdistelemällä.

Onko vähintäänkin objektiivisesti häiriintynyttä puuhaa, että ihmiset rakentavat asumuksiaan ryöstäen toisten eläinten luonnonmukaisen kodin omaan käyttöönsä ja muokkaavat sen näille täysin kelvottomaksi?
Yllä olevaan viitaten, jos tämä sinun mielestäsi on ongelma, mihin haluaisit henkilökohtaisella tasolla puuttua, niin suosittelen että ryhtyisit noudattamaan vegaanista ruokavaliota! Maankäytön kannaltahan se on aivan ylivoimainen ratkaisu, joten jos omatuntosi kolkuttaa eläinten luonnonmukaisen kodin ryöstämisestä omaan käyttöösi, niin voit antaa takaisin valtavan paljon poistamalla eläinperäiset tuotteet ruokavaliostasi :)
 
Viimeksi muokattu:

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Tätä asiaa ei voi paeta. Mutta kun jaamme tämän näkemyksen, voimme yhtälailla todeta että eri eläimillä on vaihtelevissa määrin älyä ja tietoisuutta ja ihminen voi aiheuttaa niille täysin tarpeetonta ja ansaitsematonta kärsimystä omalla toiminnallaan, ja tämän määrää voidaan usein vähentää huomattavasti varsin kohtuullisin toimin.
Juuri näin, ja suurimman mahdollisen vaikutuksen muunlajisten eläinten kärsimyksen vähentämisessä JA ympäristön sekä luonnon monimuotoisuuden suojelemisessa saa yksilötasolla käytännöllisesti aikaan ryhtymällä noudattamaan vegaanista ruokavaliota! Kaiken lisäksi tämä on nykypäivänä tehty meille länsimaalaisessa yltäkylläisyydessä eläville etuoikeutetuille valtaisan helpoksi, joten miksi emme oikeudenmukaisuutta ja myötätuntoa ymmärtävinä yksilöinä tähän ryhtyisi? Varsin kohtuullista, jos minulta kysytään...
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Saanko tiedustella, mitä tuossa kahden vuoden aikana tapahtui, että kanojen (oletettavasti broilerien) kasvatus alkoikin näyttämään sellaiselta toiminnalta, jota voisi uudelleen ryhtyä tukemaan taloudellisesti? Broilerin elämähän on aivan järkyttävää kärsimystä myös täällä kotimaan kamaralla, joten mihinkään lähellä tuotetun autuuteen vetoaminen ei varmaankaan syynä ollut? Lihaskasvultaan sairaalloiseksi jalostetut eläinparat kasvatetaan viiden viikon teloitusikään täälläkin päin kuitenkin kymmenien tuhansien lintujen virikkeettömissä keskitysleirihalleissa, ja tietyn prosentin väistämättömänä kohtalona on kokea hidas ja tuskallinen nääntymiskuolema oman ja lajitoverien kusen ja paskan seassa, kun luusto tai sisäelimet pettävät valtaisan kuormituksen alaisena. Yksinkertaisesi tiivistettynä broilerintuotanto on glorifioitua vauvojen tappamista, niin kuin muuten on moni muukin rikkinäisen ruokajärjestelmämme normalisoitu väkivalta tuotantoeläimeksi alennettuja syyttömiä yksilöitä kohtaan…
Kyllä saa kysyä. Tarkalleen tuota en muista mitä tapahtui, mutta lähituotetun autuudesta ei kyllä ollut kyse, joten varmaan teki vaan mieli vaihteeksi grillata kanaa ja sehän olikin taas ihan suun makuista. Näillä perusteilla olen valmis sen itselleni sallimaan jatkossakin, kun tiedän senkin että valtaosa lihoistani muuten tulee itse hankittuna tai ammuttuna metsästä ja muutama hassu kanapaketti vuosittain ei siten vaikuta mihinkään. Jos nuo tuotantolaitokset häviäisivät niin eipä siitä paljon itse kärsisi.

Asiasta kukkaruukkuun. On tavallaan muuten hämmentävää kun eläinten kohdalla puhutaan lapsista ja vauvoista. Itse tottunut enemmän käyttämään termejä poikanen, vasa, pentu jne.. Lieneekö nuokin termit muuttumassa kun tunteisiin pyritään vahvasti vaikuttamaan.
 
Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Asiasta kukkaruukkuun. On tavallaan muuten hämmentävää kun eläinten kohdalla puhutaan lapsista ja vauvoista. Itse tottunut enemmän käyttämään termejä poikanen, vasa, pentu jne.. Lieneekö nuokin termit muuttumassa kun tunteisiin pyritään vahvasti vaikuttamaan.
Toki mainitsemasi erilaistamiseen käytetyt termit ovat vielä vakiintuneessa käytössä, mutta itse pyrin järjestelmällisesti välttämään kyseisten termien sekä yleisesti eläinten hyväksikäyttöön ja tappamiseen liittyvien eufemismien käyttöä. Kieli on myös syrjinnän työkalu, minkä voi huomata muun muassa siitä, kuinka puhumme toisista ihmisistä negatiivisesti käyttämällä esimerkiksi termejä lehmä, sika, kana, lahna jne. Toivon mukaan se herättää ihmisissä niitä kadoksissa olleita empatian tunteita, kun muunlajisten eläintenkin jälkeläisistä puhutaan vauvoina ja lapsina, jollaisia he täysin kiistatta kuitenkin ovat.
 
Fordél

Jäsen
Niin, eihän lihantuotannossakaan ole tarkoitus nimenomaan tuhota ja sortaa vaan tuottaa (tehokkaasti) lihaa syötäväksi. Ytimessä on nimenomaan välinpitämättömyys, eli halutaan asiaa X ja eläimet sitten mukautuu siihen. Tuskin sinäkään ajattelet että lihantuotanto pyörii nimenomaan tappamisen vuoksi, eli vaikka lihaa ei saataisikaan niin hommaa rullattaisiin ihan vain tappamisen ilosta. Myöskään en usko lihansyöjillä olevan motiivina tuhoaminen ja sortaminen, vaan nämä tapahtuvat aivan toimintamme (lihansyönnin) sivutuotteena.

Mielestäni lihantuotanto on kyllä vähintäänkin harmaalla alueella tältä osin, koska siihen liittyy niin paljon epäeettisyyttä lähtien esim. broilerien jalostuksesta tuottaa mahdollisimman tehokkaasti lihaa ja päätyen eläimen tappamiseen, joka on kaikilla edessä. Lisäksi olemme saaneet todistaa lukuisia tapauksia, joissa eläimiä on kaltoinkohteltu tai jopa rääkätty. Eli vaikka lopullinen tavoite on aina lihan tuottaminen, kokonaisuutena homma on hyvin epäeettistä ja vastenmielistä.

Eli nimenomaan joudumme tiedostamaan, että emme pidä eläinten oikeuksia samalla tasolla kuin ihmisten, sillä sinun sanoillasi "toimintamme sivutuotteena" voimme asian suuremmin häiritsemättä esimerkiksi jyrätä valtavia eläinten kotialueita omaan käyttöömme. Tätä asiaa ei voi paeta. Mutta kun jaamme tämän näkemyksen, voimme yhtälailla todeta että eri eläimillä on vaihtelevissa määrin älyä ja tietoisuutta ja ihminen voi aiheuttaa niille täysin tarpeetonta ja ansaitsematonta kärsimystä omalla toiminnallaan, ja tämän määrää voidaan usein vähentää huomattavasti varsin kohtuullisin toimin.

Niin, pointti vaan on se, että jos emme tunnusta eläinten perusoikeuksia, emme tee edes niitä kohtuullisia toimia, saati oikeasti hyvin merkittäviä ja radikaaleja toimia. Hyvänä esimerkkinä käy mainitsemani juomaveden takaaminen eläimille koko ajan. Kun tähänkään ei oltu valmiita menemään niin kyllähän se turhauttaa. Kyllä me ihmiset osataan olla todellisia kusipäitä.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No sehän tässä vikana onkin, kun kaikesta pitää tehdä niin helvetin monimutkaista. Eihän kanan tarvitse kokea sitä kuukautistensa ryöstämistä samalla tavalla kuin ihmisen, mutta siitä huolimatta minä voin todeta kuinka häiriintynyttä puuhaa se on. ?

Sinä sanoit sen olevan objektiivisesti vähintään häiriintynyttä ja yksiselitteinen tosiasia. Nyt se onkin sinun subjektiivinen kokemus. Henkilökohtaisesti näkisin, että kun kanan oikeuksista puhutaan, väliä on kuitenkin sillä mitä kana kokee, ei mitä sinä koet tai toteat.

Yllä olevaan viitaten, jos tämä sinun mielestäsi on ongelma, mihin haluaisit henkilökohtaisella tasolla puuttua, niin suosittelen että ryhtyisit noudattamaan vegaanista ruokavaliota! Maankäytön kannaltahan se on aivan ylivoimainen ratkaisu, joten jos omatuntosi kolkuttaa eläinten luonnonmukaisen kodin ryöstämisestä omaan käyttöösi, niin voit antaa takaisin valtavan paljon poistamalla eläinperäiset tuotteet ruokavaliostasi :)

Arvon @Kersakovi , yhä sinulla viuhuu nyt pointti hieman yli. Et voi ensin esittää jonkun olevan "yksiselitteinen tosiasia" ja "objektiivisesti katsottuna vähintäänkin häiriintynyttä puuhaa" ja sitten hypätä subjektiivisuuteen nojaavaan "jos se sinua häiritsee, niin..." -argumentointiin. Jos nämä on objektiivisesti niin järkyttäviä asioita, sen pitää häiritä sinuakin. Tai sitten voit palata subjektiivisuuteen ja myöntää, että objektiivista "oikeaa" rajaa ei ole, vaan se menee ihmisillä eri paikoissa. Sinä näytät olevan valmis hyväksymään eläinten systemaattisen "kansanmurhan", hyväksikäytön ja sortamisen tiettyjen asioiden takia kunhan sitä nyt ei vaan ihan liikaa tehdä. Toiselle se ihan liikaa -raja sijaitsee eri paikassa kuin sinulla. Joku taas ei mieti näitä asioita yhtään, toinen ei tunne mitään empatiaa eläimiä kohtaan, kolmas tuntee muttei halua ajatella asiaa voidakseen jatkaa valitsemallaan tiellä. Kaikki sekasyöjät eivät kuulu tähän kolmanteen ryhmään kuten tunnut kuvittelevan.

Lihansyönnin vähentäminen, josta olen itse puhunut sitä kannattavasti, on myös tuon maankäytön kohdalla hyvä asia. Mutta tässä joudut nyt itsekin toteamaan, että siltä osin täytyy vegaaninkin hyväksyä 25% ihmisen sortovallasta (unohtamatta kaikkea muuta rakentamista ja teollista toimintaa). Eli lopulta sinäkin näet eläimet ihmisen rinnalla täysin toissijaisina otuksina.

Mitäs mieltä maidontuotannosta, kai siinä nyt sinunkin mielestäsi on todella paljon kyseenalaisia piirteitä

Toki.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni lihantuotanto on kyllä vähintäänkin harmaalla alueella tältä osin, koska siihen liittyy niin paljon epäeettisyyttä lähtien esim. broilerien jalostuksesta tuottaa mahdollisimman tehokkaasti lihaa ja päätyen eläimen tappamiseen, joka on kaikilla edessä. Lisäksi olemme saaneet todistaa lukuisia tapauksia, joissa eläimiä on kaltoinkohteltu tai jopa rääkätty. Eli vaikka lopullinen tavoite on aina lihan tuottaminen, kokonaisuutena homma on hyvin epäeettistä ja vastenmielistä.

Ei sillä epäeettisyyden määrällä nähdäkseni ole tuossa jaottelussa mitään tekemistä. Kuten sanoin, asian pihvi on välinpitämättömyys. Eli halutaan se asia X (asunto, pihvi, maito, lentokenttä, pelto...) ja se sitten hankitaan eläinten ollessa ottavana osapuolena. Välinpitämättömyys määritelmällisesti tarkoittaa ettei mm. mainitsemistasi ongelmista piitata, joten on vaikea nähdä miten se vaikuttaisi asiaan.

Eli kärsimys syntyy nimenomaan sivutuotteena, eikä ihminen välinpitämättömyyttään ole niin tarkka tuleeko sitä paljon vai vähän.

Niin, pointti vaan on se, että jos emme tunnusta eläinten perusoikeuksia, emme tee edes niitä kohtuullisia toimia, saati oikeasti hyvin merkittäviä ja radikaaleja toimia. Hyvänä esimerkkinä käy mainitsemani juomaveden takaaminen eläimille koko ajan. Kun tähänkään ei oltu valmiita menemään niin kyllähän se turhauttaa. Kyllä me ihmiset osataan olla todellisia kusipäitä.

Tästä ei eriävää lausuttavaa.
 
Aika moni sekasyöjä kirjoittelee vegeruokaketjuun. Kuinkahan monella vannoutuneella "lihansyöjällä" jäisi lihat hankkimatta, jos ihan itse pitäisi laittaa elukka kylmäksi ja veistellä siitä syömäkelpoiset osat? Kätevähän se on ostaa valmiiksi pakattu lihasurvos kaupasta.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Aika moni sekasyöjä kirjoittelee vegeruokaketjuun. Kuinkahan monella vannoutuneella "lihansyöjällä" jäisi lihat hankkimatta, jos ihan itse pitäisi laittaa elukka kylmäksi ja veistellä siitä syömäkelpoiset osat? Kätevähän se on ostaa valmiiksi pakattu lihasurvos kaupasta.
No mistäs keskimääräinen vege soijansa tai muun proteiininsa hankkii? En usko, että omasta kukkapenkistä.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
Tämähän on kyllä kanssa ketju konsanaan. Varmaan poliittisella puolella meno sama, mutta väliin jäänyt.
Itse en vegaania henk.koht. tunne, ja vissiin hyvä niin. Kasvisvaliolla eläviä kylläkin lähipiirissä jo useamman vuosikymmenen takaa. Ei ole heidän kanssaan ollut koskaan minkäänlaista ongelmaa tahi haastoa syömistemme suhteen. Valintojen maailma toki, ja aina kohdatessamme on vatsat täyttyneet. Itsekkin saanut lihaa lautaselle, vaikkakin olen selväksi tehnyt että pelkkä kasvis ihan hyvin kelpaa, ja muuten paitsi jouluna olen itsekkin tarjonnut usein pelkkää kasvista.
No meni ohi aiheen, mutta aiheeseen sen verta ettei oikeestaan jaksa löytyä ymmärrystä vegaanille ainakaan tätä ketjua lukeneena.

Kohta grilliin porsaankyljyksiä ja b-luokan makkaraa ristiviilloilla. Seurakseen sitten monenmoista kasvispitoista.
Maistuu takuulla. Ja eetikkoja vituttaa moinen, tiedän, ja varsinkin kun on joskus maistanut eikä enään SAA.
 
Ihan pitkältihän se näin on että eri ruokavalioita noudattavien ihmisten kanssa on vaan tultava toimeen. Ei siinä mun mielestä pidä ryhtyä haastamaan riitaa asiasta. Niihin kun liittyy niin paljon muutakin kuin pelkkää aatteellista veganismia, kuten vaikkapa muslimien ja juutalaisten sikojen syöntikielto perustui paljolti trikiinimyrkytyksen välttämiselle.

Kaikista mieluten lukisin vegeketjusta reseptejä ja muuta mukavaa, kaikenmaailman haastamisen ja lesottamisen sijaan.
 
Fordél

Jäsen
Kohta grilliin porsaankyljyksiä ja b-luokan makkaraa ristiviilloilla. Seurakseen sitten monenmoista kasvispitoista.
Maistuu takuulla. Ja eetikkoja vituttaa moinen, tiedän, ja varsinkin kun on joskus maistanut eikä enään SAA.

Ikävä tuottaa pettymys, mutta ei vituta yhtään. Viestäsi huomaa, että et ymmärrä kuinka perimmäisestä arvokysymyksestä tässä on monella kyse. Jos kyse olisi vain lihan kieltämisestä itseltä, montaa varmasti vituttaisikin. Kun kyse on kuitenkin ihan muusta kuin itsestä ja pelkästään vain jonkun asian kieltämisestä, ei tee edes tiukkaa.

No mistäs keskimääräinen vege soijansa tai muun proteiininsa hankkii? En usko, että omasta kukkapenkistä.

Niin, tässä ei tainnut olla kyse siitä, mistä tuotteen hankkii vaan siitä, että mitä on valmis tekemään sen saadakseen. Soijan kasvattamisella ja eläimen teurastamisella on ainakin mun maailmassa merkittävä ero. Soijaa voisin kasvattaa, mutta eläimen teurastamiseen en pystyisi. Sulla toki voi asia olla toisin.
 
Glove

Jäsen
Aika moni sekasyöjä kirjoittelee vegeruokaketjuun. Kuinkahan monella vannoutuneella "lihansyöjällä" jäisi lihat hankkimatta, jos ihan itse pitäisi laittaa elukka kylmäksi ja veistellä siitä syömäkelpoiset osat? Kätevähän se on ostaa valmiiksi pakattu lihasurvos kaupasta.
Saa kai tänne sekasyöjäkin kirjoittaa? Elukan kylmäksi laittaminen onnistuu. Isä vei minua pienestä pitäen kanssaan metsästämään ja on tullut jonkin verran riistaa ammuttua. Käsittely voisi olla hieman hakusessa kun ei ole tullut vuosiin sitä tehtyä, koska kätevämpää ostaa kaupasta.

Voisihan sitä kasvissyöntiä kokeilla, mutta en minä eläinten takia tekisi, enkä ilmastonmuutoksen takia. Jälkimmäinen voidaan pysäyttää muuttaamalla maapallon energiatuotanto ydinvoimaksi. Ihan oman terveyden takia olen asiaa ajatellut ja ottanut siitä selvää. Joitakin haasteita tuossa olisi ja taitaisi mukaan jäädä jotain nykyisestäkinruokavaliosta
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Niin, tässä ei tainnut olla kyse siitä, mistä tuotteen hankkii vaan siitä, että mitä on valmis tekemään sen saadakseen.
Olen vahvasti sitä mieltä, että niin kauan kun ei ole itse täysin omavarainen ravintonsa hankkimisen suhteen, ei kannata aukoa päätään jossain foorumilla muille samasta asiasta.
 
Saa kai tänne sekasyöjäkin kirjoittaa? Elukan kylmäksi laittaminen onnistuu. Isä vei minua pienestä pitäen kanssaan metsästämään ja on tullut jonkin verran riistaa ammuttua. Käsittely voisi olla hieman hakusessa kun ei ole tullut vuosiin sitä tehtyä, koska kätevämpää ostaa kaupasta.

Voisihan sitä kasvissyöntiä kokeilla, mutta en minä eläinten takia tekisi, enkä ilmastonmuutoksen takia. Jälkimmäinen voidaan pysäyttää muuttaamalla maapallon energiatuotanto ydinvoimaksi. Ihan oman terveyden takia olen asiaa ajatellut ja ottanut siitä selvää. Joitakin haasteita tuossa olisi ja taitaisi mukaan jäädä jotain nykyisestäkinruokavaliosta

Ilman muuta, ilman keljulua ja jos on mielenkiintoa aiheeseen. Suosittelen kokeilemaan ihan omista motiiveista. Ei muakaan mikään muu ajanut näihin hommiin kuin kokeilunhalu, semmoisena haasteena, josta vaan sitten tuli elämäntapa.
 
Fordél

Jäsen
Olen vahvasti sitä mieltä, että niin kauan kun ei ole itse täysin omavarainen ravintonsa hankkimisen suhteen, ei kannata aukoa päätään jossain foorumilla muille samasta asiasta.

Jos tätä samaa logiikkaa soveltaisi kaikkeen, ei voisi aukoa päätään oikein mistään tai kritisoida oikein mitään, kuten terveydenhuoltoa, vaatteita, lentomatkustamista tai vaikka tämän keskustelupalstan toimivuutta. Vaikka sinänsä olisi hyvä, että päätä ei auottaisi, logiikka on typerä, etenkin kun koko nyky-yhteiskunta perustuu muuhun kuin omavaraisuuden periaatteeseen.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos tätä samaa logiikkaa soveltaisi kaikkeen, ei voisi aukoa päätään oikein mistään tai kritisoida oikein mitään, kuten terveydenhuoltoa, vaatteita, lentomatkustamista tai vaikka tämän keskustelupalstan toimivuutta. Vaikka sinänsä olisi hyvä, että päätä ei auottaisi, logiikka on typerä.
Älä unohda sitä, että se kaalinkasvattaja saattaa olla paatunut lihansyöjä. Koko ketju otettava huomioon. Siksi onkin parempi, että jättäisi tässäkin ketjussa sen päänaukomisen väliin.
 
Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Lihansyönnin vähentäminen, josta olen itse puhunut sitä kannattavasti, on myös tuon maankäytön kohdalla hyvä asia. Mutta tässä joudut nyt itsekin toteamaan, että siltä osin täytyy vegaaninkin hyväksyä 25% ihmisen sortovallasta (unohtamatta kaikkea muuta rakentamista ja teollista toimintaa). Eli lopulta sinäkin näet eläimet ihmisen rinnalla täysin toissijaisina otuksina.
En kyllä ymmärrä ollenkaan, minkä takia kuvittelet minun näkevän muunlajiset eläimet ihmisen rinnalla täysin toissijaisina otuksina, kun olen omassa elämässäni tehnyt käytännössä kaiken mahdollisen, minkä voin muunlajisten eläinten eteen henkilökohtaisten valintojeni kautta tehdä? Todella vittumaisesti sanottu sinulta, mutta en nyt jaksa sen kummemmin asiasta häiriintyä, kun minusta ei tässä asiassa ole alkuunkaan kysymys vaan mielivaltaisen sorron ja tappamisen kohteeksi joutuvista eläinparoista. Omien valintojeni lisäksi olen esitellyt mm. tällä palstalla useille oletettavasti fiksuille tyypeille helpon ja käytännöllisen keinon, jolla lähes joka ikinen pystyy oman osansa eläinten ja elämän puolesta tekemään, jos vain halua sellaiseen todellisuudessa on. Minusta vain valitettavasti alkaa vaikuttaa siltä, että sinä yrität paeta henkilökohtaista vastuutasi näiden omituisten selittelyjesi taakse, ettet vain missään tapauksessa joutuisi muuttamaan tiukkaan pinttyneitä toimintatapojasi. Toivon toki olevani väärässä tässä asiassa.

En vegaanina tietenkään ryhdy kiistämään sitä, että jo silkka olemassaolomme tuottaa tietyn määrän kärsimystä. Nähdäkseni meidän pitää kuitenkin moraalisina toimijoina pyrkiä mahdollisuuksien mukaan minimoimaan muille elämänmuodoille tuottamaamme kärsimystä ja tähän veganismi onkin eräs tehokkaimmista työkaluista, ellei peräti tehokkain. Jos sinulla on joku ehdotus, kuinka vegaanisen elämäntavan noudattamisen ja aktivismini lisäksi voin vähentää tuottamaani kärsimystä vielä vaikuttavammin, niin kerro ihmeessä, katson mitä voisin asialle tehdä :) Toki toivoisin sinultakin vastavuoroisuutta sen verran, että tekisit pelkästään sen vähimmäismäärän ja lopettaisit eläinten tarpeettoman riiston ja murhaamisen kannattamisen kulutusvalintojesi kautta. Miltäs kuulostaisi tällainen "diili"?
 
axe

Jäsen
Emmää kyllä uskaltaisi hirveästi elvistellä arvomaailmallani ja syyllistää lihansyöjiäkään, kun siellä on ihan kulman takana odottamassa jo seuraava, vielä ekstriiimimmin tiedostava sukupolvi, jolle kasvitkin ovat ihan yhtä eläviä, tuntevia ja omaan elämäänsä oikeutettuja eliöitä siinä kuin eläimetkin. Ja ovathan ne, mikseivät olisi? Se on sitten vain aste-ero, että kieltäytyykö syömästä vain söpöjä eläimiä vai ihan kaikkia eläimiä vaiko sitten ylipäätään mitään elävää. Laboratorion petrimaljoissa on meidän tulevaisuus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös