Vegaanit – löytyykö ymmärrystä kasvissyöjille?

  • 201 736
  • 2 049
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Kasvisruoissa ei itsessään ole mitään vikaa enkä epäile esim. eineksissä käytetyn jätelihan korvaamisen mahdollisuutta ilman makuelämyksen kärsimistä, mutta mikäli sattuu suuresti nauttimaan hyvästä lihasta tai juustosta, mitään vegaanisia korvikkeita jotka pääsisivät edes lähelle ei vielä ole olemassa. Sinä et varsinaisesti näin tehnyt, mutta on kohtalaisen turhauttavaa välillä kuunnella jotain valaistunutta vegaania siitä kuinka korvaavat tuotteet maistuu "ihan yhtä hyvältä/samalta". Sitten vertailukohta on oltermanni-tasoa tms.
Juu, en ottanut kantaa siihen, että onko nuo korvikkeet yhtä hyviä vai ei. Kerroin vain sen, miksi korvikkeet tehdään näyttämään samalta kuin lihatuotteet, ja mikä siinä on idea.

En ainakaan muista koskaan noita korviketuotteita maistaneeni, joten en voi ottaa kantaa niiden makuun. Pitää joskus kokeilla. Mielikuva noista on kuitenkin sellainen, että on vähän kun alkoholiton olut. Ei se samalta maistu kun "oikea" olut, vaikka siinäkin ollaan jo päästy aika lähelle.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Kasvisruuat ja lihojen korvikkeet ovat useasti todella pitkälti prosessoituja ruokia.
Sitä olen ihmetellyt miksi nämä lihan korvikkeet pitää saada näyttämään lihalta kun ne kerran ovat kasviksia tai jotain korvikkeita?
Onko jotain ettei nyt vaan erotuta joukosta sydroomaa?
Ensimmäinen askel on varmaan se, että vaan syö vähemmän eli tuon suosituksen mukaisesti lihaa. Vähentynyttä lihaa ei tarvitse korvata härkiksellä, vaan ottamalla lautaselle enemmän puhdasta ja tuoretta kasvista. Lisäksi aika moni lihaa sisältävä ruoka on myös tosi pitkälle prosessoitu. En tarkoita nyt sisäfilepihviä, vaan markettien eineshyllystä löytyvät tuotteet. Niitä kansa kuitenkin suurelta osin vetelee.
Osa korvikkeista muistuttaa vastaavia lihatuotteita ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisillä on tottumuksia ruuan suhteen. Maku, rakenne, ulkonäkö jne ovat tärkeitä asioita. On huomattavasti helpompi muuttaa ruokavaliota terveellisempään suuntaan jos ei tarvitse opetella tekemään kokonaan uusia ruokia, vaan voi edelleen vedellä spagettia tomaattikastikkeessa ja vain korvata eineslihapullat muu-pyöryköillä.
 
Löytyy ymmärrystä.
On valitettavaa, että tämä asia on politisoitunut liiaksi ja siihen on tuotu muita vaikutteita mukaan. On luotu jakolinja, että kasvissyöjät pelastavat ilmaston ja maailman ja lihansyöjät tuhoavat sen. Tästähän ei todellisuudessa ole kysymys, jos ei huomioida yksilön muitakin ympäristövaikutuksia.
Anyway
Hyviä proteiinipitoisia kotimaisia lihankorvikkeita on kuitenkin kelvollisesti markkinoilla ja niistä on tehtävissä kelpo pöperöä.

Nämä asiat muodostavat sen olennaisen kokonaisuuden: yksilökohtainen ravinnontarve, makumieltymykset, vaikutukset talouteen (esim. kotimaisuus), ruoan hinta.

Olen välillä pitänyt kuukauden parin taukoja lihansyönnistä tai ylipäätään eläinkunnan tuotteista. Hyvän aminohappokoostumuksen pystyy kyllä rakentamaan kasvispohjaisestakin ruoasta, kunhan syö viljaproteiineja ja palkokasveja.
Esim. lihaton kasvishernekeitto ja pannarijälkkäri (tai vaikka vaan pari siivua näkkäri kylkeen) tarjoaa tarvitun aminohappokoostumuksen.

Täysin vegaanissa valiossa ongelma on B12-vitamiini, mikä pitää ottaa purkista.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Ensimmäinen askel on varmaan se, että vaan syö vähemmän eli tuon suosituksen mukaisesti lihaa. Vähentynyttä lihaa ei tarvitse korvata härkiksellä, vaan ottamalla lautaselle enemmän puhdasta ja tuoretta kasvista. Lisäksi aika moni lihaa sisältävä ruoka on myös tosi pitkälle prosessoitu. En tarkoita nyt sisäfilepihviä, vaan markettien eineshyllystä löytyvät tuotteet. Niitä kansa kuitenkin suurelta osin vetelee.
Osa korvikkeista muistuttaa vastaavia lihatuotteita ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisillä on tottumuksia ruuan suhteen. Maku, rakenne, ulkonäkö jne ovat tärkeitä asioita. On huomattavasti helpompi muuttaa ruokavaliota terveellisempään suuntaan jos ei tarvitse opetella tekemään kokonaan uusia ruokia, vaan voi edelleen vedellä spagettia tomaattikastikkeessa ja vain korvata eineslihapullat muu-pyöryköillä.
Lihan määrää en ole kyllä vähentämässä ja kasviksiakin syön varmasti enemmän kuin suurin osa kasvissyöjistä.
Eikä ole tarvetta ostella eineksiä vaan ruoka kyllä tehdään ihan itse ja pääsiassa Suomessa valmistetusta/teurastetusta lihasta.
Korvikkeet ne vasta tätä itsensä pettämistä ovatkin niiden todellista arvoa likaisempia jopa lihaan verrattuna kun tarkemmin asiaa penkoo, mutta vain liha tuntuu olevan sitä pahaa samoin kuin maitotuotteet.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Edellä olevaan keskusteluun siitä, miksi lihankorvikkeet tehdään muistuttamaan lihajalosteita - lihapulla on melko hyvä formaatti, joten miksi samaa ei voi tehdä kasvispohjaisesti? Eräs hyvä ystäväni suhtautuu näihin kasvisperäisiin lihankorvikkeisiin melko kiihkeästi ja totesi mulle esim. niin, että hän syö mielellään sen porkkanan ja salaatin erikseen, mutta on naurettavaa tehdä niistä lihapullan näköisiä ja popsia sitten. No miksi on? Edelleen, jos pullero on hyvä formula kasvisperäisellekin massalle, niin vitunkos väliä sillä muodolla sitten on, kun ei se lihakaan lihapullakastikkeessa suoraan eläimestä veistetyssä formussaan ole.

Mutta juu, ymmärrän kasvissyöjiä ja vegaanejakin. Oma ruokailuni on alkanut painottua kasvisvoittoiseksi puhtaasti oman hyvinvointini vuoksi, mutta eettisyydellä on iso roolinsa myös valinnoissani. Ilmastojutut on sitten vain plussaa. En varmasti koskaan kykene jättämään lihaa ja kalaa kokonaan pois, mutta uskon liukuvani yhä enemmän kasviksiin ja kasvisperäisiin valmisteisiin päin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Edellä olevaan keskusteluun siitä, miksi lihankorvikkeet tehdään muistuttamaan lihajalosteita - lihapulla on melko hyvä formaatti, joten miksi samaa ei voi tehdä kasvispohjaisesti? Eräs hyvä ystäväni suhtautuu näihin kasvisperäisiin lihankorvikkeisiin melko kiihkeästi ja totesi mulle esim. niin, että hän syö mielellään sen porkkanan ja salaatin erikseen, mutta on naurettavaa tehdä niistä lihapullan näköisiä ja popsia sitten. No miksi on? Edelleen, jos pullero on hyvä formula kasvisperäisellekin massalle, niin vitunkos väliä sillä muodolla sitten on, kun ei se lihakaan lihapullakastikkeessa suoraan eläimestä veistetyssä formussaan ole.
Olen itsekin tätä joskus kommentoinut ja ihmetellyt. Lähinnä semanttisesta näkökulmasta. Nirsouteni on kielellistä; esimerkiksi pyörykkä on melko neutraali nimitys, mureke jotain siltä väliltä, mutta pihvi ja nakki saati sitten kinkku kasvisruokien niminä ovat huonoja.
 
Kai kasvispihvejäkin on ollut iät ja ajat. Jo paljon ennen kuin puhuttiin suuremmin kasvissyönnistä tai vegaaneista.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sitä olen ihmetellyt miksi nämä lihan korvikkeet pitää saada näyttämään lihalta kun ne kerran ovat kasviksia tai jotain korvikkeita?
Onko jotain ettei nyt vaan erotuta joukosta sydroomaa?

Saitkin jo vastauksia, mutta kerron tähän oman mielipiteeni. Kyseessä on ihan tietoinen ja jopa järkevä ratkaisu. Kun nämä ns. lihankorvikkeet muistuttavat edes vähän lihatuotteita, on esimerkiksi kaltaiseni sekasyöjän todella helppo ottaa ne osaksi ruokavaliotaan, kun ei tarvitse opetella usein jopa työläiden kasvisruokien reseptejä. Nuo on todella helppo vaihtaa normaalissa arkiruoassa lihan tilalle. Ja jo vuosia sitten opittu resepti kelpaa sellaisenaan.

Olen itse ottanut nämä tyytyväisenä vastaan. Tekee terveydelle hyvää vähentää lihansyöntiä, ja kun itse allergikkona en voi kalaa syödä, nämä ovat siihen todella loistava vaihtoehto.

Mainitsit sen, että nämä ovat todella pitkälle prosessoituja tuotteita. Se pitää paikkaansa. Mutta prosessointi ei ole millään muotoa synonyymi epäterveelliselle. Epäterveellisyys riippuu täysin siitä, minkälaisesta prosessoinnista on kyse.

Toki näissäkin on joissain ymmärtääkseni melko paljon suolaa. Silti minulla on se vahva käsitys, että lihan vaihtaminen näihin edes silloin tällöin on terveydelle hyväksi. Toki eriäviä mielipiteitä saa myös esittää, etenkin tieteellisten perustelujen kanssa.
 
Saitkin jo vastauksia, mutta kerron tähän oman mielipiteeni. Kyseessä on ihan tietoinen ja jopa järkevä ratkaisu. Kun nämä ns. lihankorvikkeet muistuttavat edes vähän lihatuotteita, on esimerkiksi kaltaiseni sekasyöjän todella helppo ottaa ne osaksi ruokavaliotaan...
Siirtyminen kebabista vöneriin verrattain helppoa ja tämä lihaton versio tarjoaa enemmän proteiinia ja vähemmän rasvaa. Harmittavaa on se, että suomalaisen innovaation valmistus myytiin Saksaan, koska Suomessa loppui kapasiteetti, eikä kehittäjällä ollut 250 000euroa investointiin.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Löytyy ymmärrystä tai no jos joku on vegaani niin ei siinä mitään. On vain tullut huomattua, että yleensä nämä vegaanit ovat kaikista ärtyisimpiä tyyppejä, joiden pillin mukaan pitäisi kaiken mennä.

Kerran oli tulossa muutaman hengen porukka kyläilemään ja tarkoitus oli jotain ruokaakin oluen lisäksi tarjoilla. Kuulemma yksi heistä oli vegaani, joka piti huomioida. No ei huomioitu vaan lätkäisin pöytään sellaiset äijäsetit että jumaleissön morjens. Parit Texas monsterit kotipizzasta, kananugetteja, Mozzarella tikkuja ja Cheddar kabanossia. Yllättäen ei kelvannut vegaanille.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Kerran oli tulossa muutaman hengen porukka kyläilemään ja tarkoitus oli jotain ruokaakin oluen lisäksi tarjoilla. Kuulemma yksi heistä oli vegaani, joka piti huomioida. No ei huomioitu vaan lätkäisin pöytään sellaiset äijäsetit että jumaleissön morjens. Parit Texas monsterit kotipizzasta, kananugetteja ja Cheddar kabanossia. Yllättäen ei kelvannut vegaanille.

Eli sinä olit paska isäntä ja vielä hehkutat sitä?

No, tapansa kullakin.

Edit.
No sinänsä lihaton vaihtoehto listassa hiukan pelastaa, mutta kyse on näissä yleensä ihan käytöstavoista ja siitä, että kunnioitetaan vieraita.

Minulla on muutama kaveri, jotka eivät syystä tai toisesta syö kalaa (ei mitään allergioita tai terveydellisiä syitä), mutta ei tulisi mieleenkään pyytää jompaa kumpaa näistä kylään osana porukkaa, lyödä tarjolle pelkästään "Tuamaksen kalapöytä" katkaravuilla höystettynä ja sitten ihmetellä että miksei tää homma nyt mennyt ihan putkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Eli sinä olit paska isäntä ja vielä hehkutat sitä?

No, tapansa kullakin.
Niin siis unohtui laittaa tuohon nuo Mozzarella tikut, joten lisäsin ne viestiini. Oletus kuitenkin oli, että riittäisi lihaton vaihtoehto, mutta eihän juusto sitten käynytkään.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin siis unohtui laittaa tuohon nuo Mozzarella tikut, joten lisäsin ne viestiini. Oletus kuitenkin oli, että riittäisi lihaton vaihtoehto, mutta eihän juusto sitten käynytkään.
Toki oletuksen sijaan voisi kysyä. Tai jos siinä on liikaa duunia, niin googlesta tuo selviäisi puolen minuutin vaivannäöllä.
 
teppana

Jäsen
Lihan syönnin vähentäminen on ihan järkevää, mutta täysin vegaanista ruokavaliota en ymmärrä.

Jos söisi liharuokia esim. kahtena päivänä viikossa, kalaruokia kolmena päivänä ja sitten kasvisruokaa kahtena päivänä, niin en usko tuollaisesta ruokavaliosta olevan mitään haittaa. Kohtuudella voi syödä lähes kaikkea.

Täysin vegaaninen ruokavalio on ihan ok sekin. Ihmisille soveltuu erilaiset elämäntavat ja vegaaninen ruoka on terveellinen ja täysin realistinen ruokavalio.
 
teppana

Jäsen
Löytyy ymmärrystä tai no jos joku on vegaani niin ei siinä mitään. On vain tullut huomattua, että yleensä nämä vegaanit ovat kaikista ärtyisimpiä tyyppejä, joiden pillin mukaan pitäisi kaiken mennä.

Kerran oli tulossa muutaman hengen porukka kyläilemään ja tarkoitus oli jotain ruokaakin oluen lisäksi tarjoilla. Kuulemma yksi heistä oli vegaani, joka piti huomioida. No ei huomioitu vaan lätkäisin pöytään sellaiset äijäsetit että jumaleissön morjens. Parit Texas monsterit kotipizzasta, kananugetteja, Mozzarella tikkuja ja Cheddar kabanossia. Yllättäen ei kelvannut vegaanille.

Eli tarjosit vieraalle ruokaa jonka tiesit olevan hänen ruokavaliolle epäsopivaa? Ja vielä röyhistelet rintaasi sen jälkeen? Itse en kyllä kehtaisi kehuskella sillä, kuinka huono isäntä ja juntti olen. Mutta kukin tyylillään.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaupunki tarjoaa myös vanhuspalveluissa välillä mm. quornkastiketta , joka ei ole löytänyt kovin hyvin vanhusten makuhermoja. Pitkälle muistisairaat syövät nyt mitä tahansa, mutta hyvin moni ollut ihmeissään tuosta sieniproteiinista.

Omaan suuhun vähän mautonta pureskeltavaa palaa kastikkeen joukossa, mutta joidenkin mielestä maistuu oksennukselta. Soijamakaroonilaatikko uppoaa ihan ok kaikille.

Itse tosin maistan soijan suurin piirtein mistä vain, koska sitä tuli syötyä 10 vuotta sitten vähän liikaa.
 
Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Eli tarjosit vieraalle ruokaa jonka tiesit olevan hänen ruokavaliolle epäsopivaa? Ja vielä röyhistelet rintaasi sen jälkeen? Itse en kyllä kehtaisi kehuskella sillä, kuinka huono isäntä ja juntti olen. Mutta kukin tyylillään.
Vähän niin kuin tarjoaisi absolutistille viinaa ja valittaisi siitä, että ei kelvannut. Erittäin fiksua toimintaa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Löytyy ymmärrystä tai no jos joku on vegaani niin ei siinä mitään. On vain tullut huomattua, että yleensä nämä vegaanit ovat kaikista ärtyisimpiä tyyppejä, joiden pillin mukaan pitäisi kaiken mennä.
Mä olen huomannut, että useimmiten vegaanille tai kasvissyöjälle riittää kusipään leimaan se, että vastaa kysymykseen ruokavalioista, tai jumalauta, julkeaa oma-aloitteisesti ilmoittaa ruokavaliostaan. Jotenkin itse miellän sen ihan kohteliaana tapana, ja isäntänä pyrin huomioimaan. Sitten on niitäkin, jotka sanovat suoraan, että vegaaniuuden ja allergioiden kombinaatio on sen verran rajaava, että heille riittää esim. kahvi ja ottavat omat sapuskat mukaan. Kummassakaan tapauksessa en osaa närkästyä, että miksi vitussa se ei syö mitä tarjotaan.

Mutta tosiaan, jos kavereiden nöyryyttäminen tuntuu kivalta, niin mikäs minä olen siihen puuttumaan.
 
Tuo alku on aika totta. Välillä hauskaa, kun juttelee pitkään jonkun kanssa ja sitten huomaa, miten yhtäkkiä muuttuu joku sävy, kun kuulee, etten syökään lihaa. Onneksi en yleensä ole sellaisten kanssa tekemisissä.

Ja tosiaan haluan isäntänä tietää allergioista ja tarjota sen mukaista ruokaa, niin sama koskee kyllä kasvissyömistä. Tai vähähiilihydraattista.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Eli tarjosit vieraalle ruokaa jonka tiesit olevan hänen ruokavaliolle epäsopivaa? Ja vielä röyhistelet rintaasi sen jälkeen? Itse en kyllä kehtaisi kehuskella sillä, kuinka huono isäntä ja juntti olen. Mutta kukin tyylillään.
Mitäs perkelettä. Ei tuo nyt niin iso asia ole kuin voisi kuulostaa. Eri asia jos kyse olisi jostain tilaisuudesta, kuten häistä.
Tilannehan oli kokonaisuudessaan tämä. Päivä oli lauantai ja illalla oli tiedossa NHL prime timea. Itsellä näkyi Viasat ja muutama tuttava olivat tulossa peliä katsomaan. Aamulla herätessäni pistin kahvit tippumaan ja nautiskelin aamukahvia parin oreo keksin kera, kunnes keksin kysyä että mitä jos lätkäisen illalla vähän laatumättöä pöytään. Tämä kelpasi kaikille, mutta tämä yksi tyyppi muistutti, että ei lihaa syö.
No ajattelin että laatu edellä mennään, mutta katson jos löytyisi jotain pientä hänellekkin.

Illalla tulivat kaikki kolme samalla taksilla ja ruoka oli aikalailla heti tarjolla. Ajattelin vielä paistaa pari jääkaappiin jäänyttä Kabanossi makkaraa päälle. Sitten mainitsin Mozzarella tikuista joita ostin tätä vegaania varten. Sanoi ettei hänen ruokavalioonsa kuulu maitotuotteet. Harmitteli ettei hänelle ollut siinä mitään ja sanoi että olisi itsekkin voinut tarkentaa tätä omaa vegaaniuttaan, mutta hymy tuli kasvoille kun heitin herralle kaapista Heineken oluen. Loppujen lopuksi häntäkin harmitti itseni lailla eniten, että ennakkotiedoista poiketen illan pelin selosti Mäkisen sijaan Zeska Kainulainen.

Nämä lihansyöjät sen sijaan kehuivat tarjoilut ja erityisesti pitivät Pizzan mukana tulleesta chipotle dipistä.
Pelin jälkeen lähdettiin kaupungille, jossa tämä vegaani osti itselleen jonkinlaisen kasvisburgerin, josta sitten siirryttiin baariin ja kuittasin sisäänpääsy maksut omalta Visalta.
Illan päätteeksi heitettiin vielä Tamimaiset high fivet ja kaikki lähtivät tyytyväisinä kotiin.
Voisi jopa todeta isännän olleen illan kuningas.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Niin, riippuu tosiaan paljon siitä, miten asian kuvailee. Ekasta viestistä sai kieltämättä aikalailla juntin vaikutelman, tämä jatkosi @Bunder selvensi asiaa ja tosiaan ihan kohtelista vieraankin on ilmoittaa, millainen ruokavalio on.

Että niin.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tyttäreni on vegaani ja ei tuo itseäni haittaa mitenkään. Nykyään asuu omillaan, mutta silloin kun kävi mun luona viikonloppuja, niin teki itse omat ruokansa ja minä tein sitten muulle porukalle safkat.

Lähinnähän tuossa vegaanisafkassa on ongelma, että siinä on tarpeeksi proteiinia ja rasvaa. Maustamisessakin saa käyttää mielikuvitusta. Mulla kun on jonkun verran kokemusta noista thaikkusafkoista, niin vinkkasin tytölle, että kannattaa käydä noissa etnisissä kaupoissa hakemassa ideoita maustamiseen. Toki currytahnoissakin usein kalaa ja äyriäisiä, mutta kyllä sieltä löytyi ihan vegaanikamojakin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Lähinnähän tuossa vegaanisafkassa on ongelma, että siinä on tarpeeksi proteiinia ja rasvaa. Maustamisessakin saa käyttää mielikuvitusta. Mulla kun on jonkun verran kokemusta noista thaikkusafkoista, niin vinkkasin tytölle, että kannattaa käydä noissa etnisissä kaupoissa hakemassa ideoita maustamiseen. Toki currytahnoissakin usein kalaa ja äyriäisiä, mutta kyllä sieltä löytyi ihan vegaanikamojakin.
Uskoisin, että rasvat saa aika helposti kasaan öljyillä, avokadolla, pähkinöillä yms. mutta proteiinin kanssa on tosiaan vähän niin ja näin. Tai saa nekin, mutta aika hyvin saa perehtyä ravintoarvoihin, jos yhtään kehonkoostumustaan tarkkailee. Onhan noita vegaanibodareitakin, joten onnistuu se, mutta perusjampalle vähän haastavaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös