Äitini otti joitain vuosia sitten mökille kanoja. Vastustin ajatusta, mutta onhan mummo täysivaltainen ihminen ja tekee mitä lystää. Nyt olen sitten pari kesää seurannut kanan kohtuuluonnollista elämänmenoa. Kuudella kanalla on luonteensa jokaisella. Yksi on erakko, kolme aina yhdessä, neljäs todella utelias ja yksi haluaa olla mummon kainalossa. Kanat elelevät vapaana puutarhassa ja söivät liljat. Munimassa käyvät pesissään ja ei kyllä sanat kuvaa millainen makuero on kaikkiin kaupan muniin. Kukkokin rouvilla oli, mutta isänsä tappoi sen, kun äijät pääsivät karkaamaan yhteen. Kukolla oli selvät suosikkivaimot, joille se toi mehevimmät koppakuoriaiset. Aurinkoisia päivinä kanat kylpevät nautinnollisen näköisinä hiekassa, sateella menevät marjapensaisiin piiloon. On niillä mökkikin, johon menevät yöksi. Pienessä mökissä on sen verran neliöitä, että lattiakanalassa saa samassa mitassa olla n. 40 kanaa.
Kanojen seuraamisen jälkeen ei maistu tehokanalan broileri, eikä munat. Ei sellainen ole kanan elämää, eikä siten tuotettu ruoka ihmisen ruokaa. Oman kanan voisin syödä, mutta ei noin pienestä laumasta tietysti syödä voi. Onnellisten kanojen kanssa eläminen on todentanut minulle myös muun tehotuotannon eettiset ongelmat. Aiemmin asia oli niin teoreettinen, että sen saattoi arkikiireessä unohtaa.
Ruokavalioni on ollut kulttuurisesta taustasta johtuen osin aika kasvispainotteinen. Nykyäänhän kasvisruokavalio on suorastaan helppo, verrattuna aikaan esim. 20-25 vuotta sitten. Jos liharuoat maistuu, niin korvikkeet löytyvät joka kaupasta. Quorn-makaronilaatikko ei eroa jauhelihalla tehdystä. Nuorena tuppasin laihtumaan kasvisruoalla, nykyään ei sitä vaaraa ole.
Pyrin tänäpäivänä ennen kaikkea eettiseen syömiseen. Joulukinkku oli nimeltään Petteri ja muutenkin liha on pääasiassa mökkinaapurien ulkona elelevistä kyytöistä. Lammas tulee kummieni perhetilalta. Kanojen kanssa on hankalampaa, joten se on lähes poistunut ruokavaliosta. Jos en saa hankittua itselleni sopivaa lihaa, teen kasvisruokaa.