Samaa muistan kyllä että yläasteelta ja etenkin lukiosta tuli karattua ahkerasti ostelemaan kaikkea epäterveellistä lähikaupasta. En muista liittyikö miten tarjolla olleeseen ruokaan, todennäköisesti jättilihis tai voista kiiltävät riisipiirakat olivat joka tapauksessa maistuvampaa jos nyt ei varsinaisesti monipuolisempaa tai ravitsevampaa (muutoin kuin energian suhteen) verrattuna tarjolla olleeseen kouluruokaan. Myös kebabille saattoi eksyä ja lukion viimeisenä vuonna jopa päiväkaljoille jos halusi ihan huligaania tai muuta hunsvottia esittää.
Seuraava liittyy kasvissyöntiin vain osittain, mutta menköön tänne ajankuvauksena menneestä maailmasta.
Minä aloitin koulutieni vuonna 1977. Pienen maalaiskunnan koulujen ruoka oli noihin aikoihin valtavan hyvää, ainakin keskimäärin, ja ruokaa sai ottaa varmasti niin paljon, ettei kenenkään tarvinnut jäädä nälkäiseksi. Alakoulu sijaitsi syrjäkylillä, eikä siellä ollut mahdollista livahtaa kauppaan hakemaan muuta ruokaa, eikä peruskoululaisilla ollut tietysti muutenkaan asiaa poistua koulun tontilta kesken päivän. Mutta eipä ollut ainakaan ruoan puolesta tarvettakaan. Yläasteen ja lukion kohdalla kauppa oli koulun vieressä, mutta harva sieltä ruoan korvikkeita noihin aikoihin haki.
Väistämättä tulee mieleen, että eri sukupolvet ovat saaneet toisiinsa nähden etu- ja takamatkoja eri asioissa. Minun sukupolveni etu oli - ainakin tuolla pikkupaikkakunnalla - saada hyvää kouluruokaa, laadusta ja määrästä pahemmin tinkimättä. Gourmetia se ei tuolloinkaan ollut, mutta hyvistä raaka-aineista valmistettua, ja einesten osuus oli verraten vähäinen. Lämmitettävää keskuskeittiökamaa oli tietty noihinkin aikoihin. Kouluvuosien alkupäässä sitä oli vähemmän, loppupäässä enemmän. Alakoulussa keittiötä pyöritti yksi keittäjä, joka teki paljon ruokaa ihan raaka-aineista alkaen. Noiden aikojen kustannustaso mahdollisti sen, että rajallisella budjetilla pystyi tekemään hyvää ja runsaasti. Koski kaikenlaisia ruokia, siis lihaa, kalaa ja kasvista.
Eipä 70- ja 80-luvuilla juuri mekastettu siitä, että koululaisille tarjotaan vääränlaista ruokaa. Joku koululainen tietysti aina nirsoili jostakin asiasta, mutta todella harva kieltäytyi yleensä syömästä. Minun aikoinani oli vain muutamia poikkeuksia. Kuiva uunissa levyllä paistettu veripalttu oli aika väsynyttä settiä, ja aika monta vuotta siitä piti valittaa vanhempainiltoja myöten, että se hävisi ruokalistalta. Läskinöpäreillä koristeltu "italiankeitto" oli toinen yleisön inhokki, sekin poistui ennen pitkää valikoimasta.
Mutta kesäkeiton saatana jäi. Tein 10-vuotiaana kirjallisen aloitteen koulun johtajaopettajalle ja keittäjälle osoitettuna, että lihaa sisältämätön ja maitoluiruun keitetty kesäkeitto on heikosti energiaa sisältävä ja mauton muinaisjäänne, joka sietäisi korvata muilla vaihtoehdoilla. Esitin ukaasissani marjavispipuurolle samaa kohtaloa. En yhtään muista, mitä tarjosin tilalle, mutta jotakin periaatteessa järkevää kai. Lopputulos oli se, että alakoulun keittäjä näytti minulle monta viikkoa hapanta naamaa, eikä se opettajakaan tykännyt. Kesäkeiton saatana oli täysin koskematon tapaus, ja sen kyseenalaistaminen miellettiin sopimattomaksi.
Onko täällä jengiä, jonka mielestä kesäkeitto on jotenkin jees? En edelleenkään älyä, mikä tuossa ankeassa kasvisreliikissä puhuttelee ihmisiä. Jos sekaan heittäisi vähän kalaa, niin kyseessä olisi kalakeitto, mutta sillä saisi ruoasta helposti ja nopeasti maukasta.
Kouluaikaisista kasvisruokakokemuksistani erilaiset puurot olivat varmaakin parhaasta päästä. Jopa tattaripuuroa saatiin joskus, ja sehän on hyvin haudutettuna vallan herkkua. Mikä tahansa peruspuuro oli maistuvaa, kunhan siihen lusikoi jonkin verran voita sekaan, ja lorautti sopivasti maitoa. Söisin tuollaisia nykyäänkin joskus, jos tietäisin vaikka duunin lähellä jonkin lounasmestan, josta saisi kunnollista puuroa.
www.hs.fi