Mainos

Vasemmistoliitto

  • 806 392
  • 6 249

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä Minja-ilmiöhän on enemmän toiveajattelua kuin reaali-ilmiö. Li-ilmiö oli ihan todellisuutta ja hinasi vasureiden kannatusta ylöspäin, ja kun Andersson vetäytyi Brysseliin, vasureissa yritettiin luoda tyhjästä "Minja-ilmiötä", että saataisiin tuolle nosteelle jatkoa. Mutta jos ilmiö on pelkkä tyhjästä nostettu kupla, niin se harvoin kantaa kovin pitkälle. Minja-ilmiö taisi tussahtaa jo ennen kuin se oikeastaan edes alkoi. Nyt se noste pitäisi saada rakennettua ihan raa'an työn kautta.
Itse kyllä näin juuri tälle "Minja-ilmiölle" (Allekirjoittaneen lanseeraama termi.) ihan todelliset mahdollisuudet jo vuosi sitten. En ole itse vasemmistolainen, mutta olen pitänyt Minjaa poikkeuksellisen potentiaalisena nousevana poliitikkona nousta juuri Li Anderssonin kaltaiseksi kansansuosikiksi, jos näin saa sanoa. Minja ei ole broileripoliitikko, vaan on noussut ulkokehältä ensin kaupunginvaltuutetuksi ja sitten kansanedustajaksi poikkeuksellisen nopeasti ja myös sosiaalisen median tähdeksi.

Nähtäväksi jää, onnistuuko Vasemmistoliitto Minjan johdolla kapitalisoimaan Li Anderssonin jättämän suosion ja oppositio-aseman mukanaan tuomaa momentumia kannatuksessaan. Punavihreiden keskinäisessä, Vasemmistoliitolla on tällä hetkellä tiukka niskalenkki Vihreistä, mutta kannatuksen vakiinnuttaminen yli 10% tasolle olisi jo kova juttu.
 
Alejandro

Jäsen
Tämä Minja-ilmiöhän on enemmän toiveajattelua kuin reaali-ilmiö. Li-ilmiö oli ihan todellisuutta ja hinasi vasureiden kannatusta ylöspäin, ja kun Andersson vetäytyi Brysseliin, vasureissa yritettiin luoda tyhjästä "Minja-ilmiötä", että saataisiin tuolle nosteelle jatkoa. Mutta jos ilmiö on pelkkä tyhjästä nostettu kupla, niin se harvoin kantaa kovin pitkälle.
Täytyy sen verran korjata, että minusta tätä Minja-ilmiötä on yritetty luoda tyhjästä Jatkoajan keskustelupalstalla. Missään muualla ei tunnuta puhuvan niin paljon Minja Koskelasta, kuin täällä. Koko Minja-ilmiö on ihan jotain pakkomielteistä täysin päästä keksittyä fantasiaa.

Kyllä maailmaan puhetta riittää ja ei internetistä lopu tallennustila kesken, mutta vähän ihmettelen tätä rikkinäisen levyn toistoa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä Minja-ilmiöhän on enemmän toiveajattelua kuin reaali-ilmiö. Li-ilmiö oli ihan todellisuutta ja hinasi vasureiden kannatusta ylöspäin, ja kun Andersson vetäytyi Brysseliin, vasureissa yritettiin luoda tyhjästä "Minja-ilmiötä", että saataisiin tuolle nosteelle jatkoa. Mutta jos ilmiö on pelkkä tyhjästä nostettu kupla, niin se harvoin kantaa kovin pitkälle. Minja-ilmiö taisi tussahtaa jo ennen kuin se oikeastaan edes alkoi. Nyt se noste pitäisi saada rakennettua ihan raa'an työn kautta.
Sen verran tarkennusta, että "Li-ilmiö" näkyi yksissä EU-vaaleissa. Muutenhan mitään sellaista ei ainakaan kannatustrendeissä näy.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sen verran tarkennusta, että "Li-ilmiö" näkyi yksissä EU-vaaleissa. Muutenhan mitään sellaista ei ainakaan kannatustrendeissä näy.
Eurovaalien Li-ilmiö oli toki jotain täysin odottamatonta ja ennennäkemätöntä, mutta itse asiassa myös eduskuntavaaligallupeissa nähtiin viime kesänä pomppaus Vasemmistoliiton kannatuksessa, mistä trendi on jo ollut alaspäin.

Kuten jo edellisessä viestissä kirjoitin, Vasemmistoliitto kannatuksen taittumisesta huolimatta on jo vakiinnuttanut paikkansa Vihreitä suositumpana puolueena ainakin joksikin aikaa ja tästä käytiin keskustelua mm. viimeisimmässä Iltalehden, Suomen johtavan uutismedian Politiikan puskaradion jaksossa, mille luonnollisesti kuuntelusuositus.

Demareiden vahva asema johtavana oppositiopuolueena tulee mitä oletettavimmin rajoittamaan Vasemmistoliiton potentiaalista kannatuksen nousua. Nuorten ärhäkämpien vihervasemmistolaisten keskuudessa Vasemmistoliitto lienee tällä hetkellä selvä ykkösvaihtoehto, mutta mikäli puolue haluaisi kutitella 15% kannatusta, tulisi Demarien vasemmistosiivestä saada kyytiin tuhansia ja taas tuhansia äänestäjiä. Vaikka "oikeistodemari" Lindtmaniin osaltaan tyytymättömiä varmasti riittääkin, on tehtävä vaikea.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja onko tuo kenenkään muun mielessä ilmiö kuin tuon yhden höyrypään?
Ennen kaikkea olen nähnyt "Minja-ilmiön" koko ajan mahdollisuutena, en jo olemassa olevana ilmiönä, vaikka erittäin suositusta poliitikosta voi jo nyt sanoa olevan. Lätkätermejä käyttäen, hän on ollut ikään kuin prospekti, joista monista tälläkin palstalla kirjoitetaan sivukaupalla ennen varaustilaisuutta.

Sanna Marin jätti päivänpolitiikan, Li Andersson lähti Brysseliin. Näen karismaattisella ja valovoimaisella Minja Koskelalla olevan erinomainen mahdollisuus täyttää heidän jättämä tyhjiö, ei sen kummempaa. Vihreiden kategorinen epäonnistuminen (Pois lukien Pekka Haaviston vaalikampanja.) on lisäksi yksi askelma lisää Minjalle ja Vasemmistoliitolle nousta "ilmiöksi".

@Ann Arbor
Mikä tekee Iltalehdestä Suomen johtavan uutismedian, kun sen nyt usein tuot esille?
Iltalehdestä voisi johonkin toiseen threadiin kirjoittaa pidemminkin, mutta olen jo pidemmän aikaa havainnut, miten juuri Iltalehti on viimeisen n. viiden vuoden aikana ottanut julkisen keskustelun narratiivia enemmän ja enemmän haltuunsa ja onhan heidän verkkojulkaisunsa ymmärtäneekseni maamme suosituin ihan numeroidenkin valossa.

Olen itsekin havahtunut, että päivittäisiä uutisia on tullut luettua enemmän ja enemmän juuri Iltalehden sivuilta ja tuskin olen ainoa. Iltalehdellä on toki erinomaisia journalisteja palveluksessaan, joista johtavana luonnollisesti Lauri Nurmi.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Ennen kaikkea olen nähnyt "Minja-ilmiön" koko ajan mahdollisuutena, en jo olemassa olevana ilmiönä, vaikka erittäin suositusta poliitikosta voi jo nyt sanoa olevan.
Onko? Kenen keskuudessa? Ehkä vasemmisto-kuplassa, mutta se ei mielestäni tee poliitikosta vielä "erittäin suosittua", että on omien keskuudessa ihan ok+.
Sanna Marin jätti päivänpolitiikan, Li Andersson lähti Brysseliin. Näen karismaattisella ja valovoimaisella Minja Koskelalla olevan erinomainen mahdollisuus täyttää heidän jättämä tyhjiö, ei sen kummempaa. Vihreiden kategorinen epäonnistuminen (Pois lukien Pekka Haaviston vaalikampanja.) on lisäksi yksi askelma lisää Minjalle ja Vasemmistoliitolle nousta "ilmiöksi".
Mikä tekee Koskelasta valovoimaisen ja karismaattisen?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko? Kenen keskuudessa? Ehkä vasemmisto-kuplassa, mutta se ei mielestäni tee poliitikosta vielä "erittäin suosittua", että on omien keskuudessa ihan ok+.

Mikä tekee Koskelasta valovoimaisen ja karismaattisen?
Vaikea toki määritellä, missä vaiheessa "suosion omien joukossa" voi sanoa kasvaneen riittävän isoksi ollakseen "erittäin suosittua". Jotain kertoo mielestäni se, että jo ensikertalaisena Minja sai kevään 2023 eduskuntavaaleissa yli 10 000 ääntä, jättäen taakseen mm. Pekka Haaviston ja Tuula Haataisen. Instagramissa Minjan voi sanoa olevan suomalaisessa mittakaavassa miltei supertähti, seuraajia kun tätä kirjoittaessa on hänellä peräti 46,6 tuhatta. Edellään suomalaispoliitikoista ainoastaan tasavallan presidentti Alexander Stubb, Sanna Marin ja Li Andersson.

Valovoima ja karismaattisuus ovat yhtä lailla suht abstrakteja käsitteitä ja vaikeasti mitattavissa. Itse olen Minjassa nähnyt paljon molempia ja tietyllä tapaa hänen nopealle nousulleen on nostettava hattua, vaikka monista asioista hänen kanssaan eri mieltä kokoomusäänestäjänä olenkin. Olen nähnyt hänessä paljon samaa, kuin amerikkalaisessa Demokraattien vasemmistoon kuuluvassa, globaalistikin tunnetusta kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortezissa, eli AOC:ssa.

Voi hyvin olla, että olen jokseenkin yliarvoinut Minjan potentiaalin nousta uudeksi Sanna Mariniksi, vaikka hyvän aikaa hän näytti olevan menossa kohti tähtiä, kuin Nvidian osake. Minja on ollut Vasemmistoliiton puheenjohtajana jo puolitoista kuukautta, eikä toistaiseksi minkään ilmiön hänen ympärilleen voi sanoa syntyneen. Nähtäväksi jää, mitä tuleman pitää.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Hyviä perusteluita, ja uutena tietona tuli tuo että hän on instagramissa viidenneksi seuratuin suomalaispoliitikko. En tosin usko että instagram seuraajien määrä välttämättä suoraan korreloi jonkun suosion kanssa.
Voi hyvin olla, että olen jokseenkin yliarvoinut Minjan potentiaalin nousta uudeksi Sanna Mariniksi, vaikka hyvän aikaa hän näytti olevan menossa kohti tähtiä, kuin Nvidian osake. Minja on ollut Vasemmistoliiton puheenjohtajana jo puolitoista kuukautta, eikä toistaiseksi minkään ilmiön hänen ympärilleen voi sanoa syntyneen. Nähtäväksi jää, mitä tuleman pitää.
Siksi onkin jokseenkin turhauttavaa luettavaa tuo "Minja-ilmiön" pakotus, kun mikään hänen ympärillään ei mihinkään ilmiöön viittaa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Vasliitolla on demareihin ja vihreisiin verrattuna suurena heikkoutena Vantaa ja Espoo. Ainakaan toistaiseksi puolue ei ole onnistunut tavoittamaan tätä porukkaa. Esim. viime eduskuntavaaleissa kannatus Espoossa oli 3,6 ja Vantaalla 6. Helsingissä se oli kuitenkin 12 prosenttia.
 
Tämän havainnon olen tehnyt itsekin ja on kuvaavaa, että maamme suurimmasta Uudenmaan vaalipiiristä Vasemmistoliitto sai viime eduskuntavaaleissa läpi ainoastaan yhden kansanedustajan, siinä missä Helsingissä, huomattavasti pienemmässä vaalipiirissä kolme. Mielenkiintoinen seikka toden totta, joskin demografiahan asiaa pitkälti selittää. Liberaaleille punavihreille Helsingin kantakaupunki ja sen lähitienoo kun on maamme ykkösalue.

Muutos saattaa olla jo kuitenkin edessä, vantaalaisen Gashaw Bibanin myötä. Hän on puolueen nouseva tähti, karismaattinen ja valovoimainen nuorehko aluevaltuutettu ja Euroopan parlamentin varajäsen. Kannattaa laittaa nimi mieleen, hänestä uskon kuultavan vielä paljon. 2027 noussee isolla äänimäärällä eduskuntaan, mikäli vain lähtee ehdolle.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Muutos saattaa olla jo kuitenkin edessä, vantaalaisen Gashaw Bibanin myötä. Hän on puolueen nouseva tähti, karismaattinen ja valovoimainen nuorehko aluevaltuutettu ja Euroopan parlamentin varajäsen. Kannattaa laittaa nimi mieleen, hänestä uskon kuultavan vielä paljon.

Etteikö ilmassa jopa haisisi pieni Gashaw-ilmiö..?
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Bibani varmasti sinänsä potentiaalinen nimi, mutta toistaiseksi en kyllä näe yhtä suurta "tähtiainesta" kuin Ann Arbor. Itselleni tulee mieleen lähinnä hänen Nato-kriittiset kommentit.

Vasliitolla saattaa kuitenkin olla aihetta huoleen ensi eduskuntavaalien osalta. Nimittäin jos gallupit on kärjen osalta tasaisia, niin demarit tekevät vaaleista pääministerivaalit. Eli Sanna kaivetaan naftaliinista kertomaan kuinka sama meno jatkuu, jos demarit ei voita vaaleja. Tätä sitten Lindtman, Tuppurainen, Razmyar ja kumppanit peesailevat. Voimakkuus tuskin yhtä suuri kuin viimeksi, mutta uskoisin tällaisen vievän vasliitolta ja vihreiltä jokusen paikan isoissa piireissä.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gashaw Bibani on minun otettava puheeksi vielä kerran. Minja-ilmiö on oma lukunsa, mutta hänen kohdallaan voi käsillä olla erilainen, mutta aivan yhtä vakuuttava "Gashaw-ilmiö". Olen poliittisilta näkemyksiltäni periaatteessa oikeistolainen, mutta Gashawin karismassa on jotain hyvin poikkeuksellista, mikä saa porvarinkin hämilleen. Hänestä kuullaan vielä.

Tähän en usko laisinkaan. Luulen, että hänen kannatuksensa katto on suurin piirtein nähty. Tai sitten minulta on mennyt jotain perustavanlaatuista informaatiota ohitse.
 
Hilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kohtuulliset
Maailmassa on monia jänniä paradokseja. Kuten vaikka se että varmaankin yrittäjävastaisimmaksi leimattu puolue on juurikin se, joka eniten tuntuu ajavan pienyrittäjien aseman parantamista. Joita kaikista yrittäjistä on siis melkein kaikki.

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki

Niin se maailma muuttuu. Oikeisto korottaa veroja ja vaikeuttaa työntekijän palkkaamista. Vasemmisto siirtyy ajamaan pienyrittäjän asemaa. Hyvä että edes joku yrittää.

Kannatettava ehdotuksia, minusta nämä kolme tointa olisi hallitus voinut ottaa harkintaan.
Vasemmistoliiton yrittäjyyspolitiikan lähtökohtana on etenkin pienyrittäjien kilpailuaseman vahvistaminen suhteessa ylikansallisiin yrityksiin sekä yrittäjäköyhyyden torjuminen. Puolue mm. puuttuisi markkinoiden keskittymiseen vahvemmalla kilpailupolitiikalla ja kitkisi suuryrityksien laittoman pitkät maksuajat, jotka vaikeuttavat yrittäjien taloudellista asemaa.

Pienten työnantajayrittäjien asemaa parannettaisiin mm. porrastamalla työnantajamaksuja siten, että ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta tulee helpompaaa ja keventämällä työntekijöiden sairastumisesta pienyrityksille aiheutuvia kuluja.

– Hallituksen esitys ns. sairaussakosta on menneen maailman ratkaisu, jolla rangaistaan kaikkia työntekijöitä sairastumisesta ja luodaan vastakkainasettelua työpaikoille. Sairaussakon sijasta Kela voisi korvata työntekijän sairastumisesta aiheutuvat kulut työnantajalle jo kolmen sairauspäivän jälkeen nykyisen kymmenen sijasta, Koskela sanoo.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin se maailma muuttuu. Oikeisto korottaa veroja ja vaikeuttaa työntekijän palkkaamista. Vasemmisto siirtyy ajamaan pienyrittäjän asemaa. Hyvä että edes joku yrittää.

Kannatettava ehdotuksia, minusta nämä kolme tointa olisi hallitus voinut ottaa harkintaan.

Ihan hyvä askel vassareilta kun pohtivat myös yrittäjien asemaa. Pienyrittäjien kilpailullinen vahvistaminen kaipaisi lisää suoraa tekstiä mistä on kyse. Esitetty suuryritysten laskujen maksaminen nykyistä nopeammin olisi fiksu veto yrittäjien kannalta. Helpompi palkkaus jää puolitiehen. Lisävastuun siirtäminen työnantajalta veronmaksajille työntekijän sairastumisessa on yrittäjien ja työnantajien kannalta hyvä esitys.

Perustulo esityksessä on kallis. Tästä heillä on myös aiempi, konkreettisempi esitys. Jos oikein muistan, sen hinta oli miljardeja koska perustulon päälle tulee sitten muita etuja. Nyt se on muodossa "Vasemmistoliitto vahvistaisi yrittäjien sosiaali- ja eläketurvaa, ja etenisi vaiheittain kohti perustuloa". Vassarit tuskin tarkoittavat sitä, että Suomessa vain yrittäjät saisivat vaiheittain perustulon.

Verojen korottamisesta eivät vassarit taida luopua vaan esityksensä mukaisesti (tuore esitys) ottaisivat lisää erilaisia veroja ainakin paremmin tienaavilta. Alvin korotuksen unohtaisivat, toki.

"Yleisen alv-kannan palauttaminen 24 prosenttiin vähentäisi valtion verotuloja hieman yli miljardilla eurolla, mutta miljonääriveron käyttöönotto puolestaan kasvattaisi verotuloja hieman yli miljardilla eurolla".

Kova on tuottotavoite.
 
Viimeksi muokattu:

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tämä on ehdottomasti hyvä, että tähän työnantajat vs. palkansaajat -keskusteluun tuodaan kolmaskin ulottuvuus, koska työnantajapuolella suuryritykset ja pienyrittäjät ovat niin eri viivalla, että pinyrittäjät ovat jääneet minusta vähän väliinputoajiksi.
 
Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Niin se maailma muuttuu. Oikeisto korottaa veroja ja vaikeuttaa työntekijän palkkaamista. Vasemmisto siirtyy ajamaan pienyrittäjän asemaa. Hyvä että edes joku yrittää.

Kannatettava ehdotuksia, minusta nämä kolme tointa olisi hallitus voinut ottaa harkintaan.
Ihan rakentavia keskustelunavauksia, propsit siitä Minjalle. Tästä viimeisestä paistaa vaan omaan silmään perinteinen vasuriajattelu:
– Hallituksen esitys ns. sairaussakosta on menneen maailman ratkaisu, jolla rangaistaan kaikkia työntekijöitä sairastumisesta ja luodaan vastakkainasettelua työpaikoille. Sairaussakon sijasta Kela voisi korvata työntekijän sairastumisesta aiheutuvat kulut työnantajalle jo kolmen sairauspäivän jälkeen nykyisen kymmenen sijasta, Koskela sanoo.
Eli Kelan pohjattomasta kirstusta löytyy varat tähänkin? Vähän sama tuli esiin kun paljon kehuttu Andersson oli puhumassa vaikkapa A-studiossa. On hirveän helppo luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista kun toimittaja ei haasta sen enempää millä tämä kaikki oikein rahoitetaan.

Mitä miljonääriveroon tulee, niin voin sanoa jo nyt että ei toimi. Tuon kaltainen vero johtaisi pelkästään valtavaan pääomapakoon ulkomaille, kysykää vaikka ruotsalaisilta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä miljonääriveroon tulee, niin voin sanoa jo nyt että ei toimi. Tuon kaltainen vero johtaisi pelkästään valtavaan pääomapakoon ulkomaille, kysykää vaikka ruotsalaisilta.
Kaikessa "verotetaan enemmän rikkaita"-populismissa helposti unohtuu se, että varsinkin Suomessa suurituloisten voi kyllä ainakin omasta mielestäni jo sanoa kantavan kortensa kekoon jo nytkin. Suomessa kun on yksi maailman jyrkimmistä veroprogressioista palkkatulojen osalta ja myös pääomaverotuksen taso pitää myös huolen, että verottaja saa osansa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ihan rakentavia keskustelunavauksia, propsit siitä Minjalle. Tästä viimeisestä paistaa vaan omaan silmään perinteinen vasuriajattelu:

Eli Kelan pohjattomasta kirstusta löytyy varat tähänkin? Vähän sama tuli esiin kun paljon kehuttu Andersson oli puhumassa vaikkapa A-studiossa. On hirveän helppo luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista kun toimittaja ei haasta sen enempää millä tämä kaikki oikein rahoitetaan.

Mitä miljonääriveroon tulee, niin voin sanoa jo nyt että ei toimi. Tuon kaltainen vero johtaisi pelkästään valtavaan pääomapakoon ulkomaille, kysykää vaikka ruotsalaisilta.

Toki työnantajat haluavat myös siirtää kustannuksia työnantajilta veronmaksajille. Tässä mielessä 10 sairaslomapäivää työnantajien piikistä 2 päivään on kyllä mieluisa näkemys myös työnantajille. Saattaa toki olla, että vassarit haluavat vain pienyrittäjiltä siirtää vastuuta pois.

Valtion kannalta kovin esitys on kuitenkin tuo perustulo. Vassarit esittivät perustuloa nyt ja tarkemmin viitisen vuotta sitten 800 euron perustuloa + asumistukea sen päälle + kaikkien alle 3 500 (siihen aikaan siis) tienaavien nettotulon korottamista verotuksen keinoin.

Tarkempi selvitys vaikutuksista taitaa puuttua edelleen, mutta silloisessa keskustelussa tuli esille miljardien kustannukset mallissa, joka kannustaisi vähentämään työntekoa ja saamaan silti suuremman nettotulon.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Perustulon voi minusta unohtaa ja siivota muutenkin ihan kaikista vasemman laidan ajatukset. Ihan kuten pitää siivota myös täysin oikeimman laidan ajatukset.

Käsittääkseni maksuaikaan on tulossa sääntely ihan EU tasollakin, ainakin sellaisesta on ollut puhetta.

Palkkaamisen ja osa-aikaisuuden helpottaminen olisi elintärkeää.

Samoin "sairaussakon" tilalle kela-korvauksen nosto on näin yrittäjänkin kannalta hyvä idea.

Eli Kelan pohjattomasta kirstusta löytyy varat tähänkin?
Jos vaikka palautetaan se yksityisen sairaanhoidon järjetön kelakorvauksen nosto takaisin siihen missä oli, tai pienemmäksi?

Minusta hallituksen kannattaisi ottaa näistä rationaalisista avauksista opposition suunnalta koppia, eikä kategorisesti torpata kaikkia ajatuksia. Olisi politiikan tekeminen paljon helpompaa ja varmaan kannatuksen syöksyäkin saisi hillittyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös