Mainos

Vasemmistoliitto

  • 806 420
  • 6 249
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ennen kaikkea mielenkiintoista nähdä, miten Vasemmistoliiton kädenjälki tulee näkymään, mikäli seuraavassa hallituksessa ovat mukana. SDP:n kun voin nähdä suht mielellään ottavan vasemmistolaisen kumppanin "tulituekseen", mikäli hallituksessa pöydän vastapuolella istuvat porvaripuolueet Kokoomus, Keskusta ja RKP. Vasemmistoliitto tuskin haluaa myöskään kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi oppositioon.
Mikäli jotakin aivan olennaista ja isoa muutosta tai täysin odottamatonta vaalitulosta ei tapahdu, niin Vasemmistoliitto ei ole mukana seuraavassa hallituksessa. Ainakaan Koskelan johdolla Vasemmistoliitto ei lähde hallitukseen, jos tunnustelija tulee Kokoomuksesta tai Persuista. Ei se helppoa ole silloinkaan, jos tunnustelija on SDP ja Lindtman, ellei luvassa ole suunnilleen punaisin mahdollinen kombo. Oletan, että punikkihallitus ei ole tulevaisuudessa Lindtmanin prioriteetti, eikä tuollaista olisi kukaan muukaan potentiaalinen vaalivoittaja rakentamassa. Paitsi tietysti silloin olisi, jos Vasemmistoliitto nousee suurimmaksi puolueeksi, jahka nyt lehmät opettelevat ensin lentämään.

Laitavasemmalle profiloituminen ja jonkun Koskelan tapaisen hahmon puheenjohtajuus tarkoittavat sitä, että Vasemmistoliitto ei ole kovin joustava porukka ajatellen useimpia todennäköisiä hallituspohjia. Siksi oppositio kutsuu jatkossakin.
 
Mihin tämä arvio perustuu? Lukemani ja näkemäni perusteella (2 x haastattelu + a-studio) puheenjohtajana vailla karismaa ja valovoimaisuutta. Toki on vasta alussa, mutta Sofia Virtakin oli alkuun Koskelaa parempi.

Sen jälkeen ei oikestaan mitään näkyviä poliittisia aloitteita julkisuudessa ja itsekin totesi jo epäonnistuneensa. Hieman sama fiilis on Koskelankin suhteen. Jos vertaillaan Koskelaa, Virtaa ja Marinia toisiinsa, valtava on ero oikeastaan kaikessa. Ja pitkälti sama pätee Anderssonin ja Koskelan suhteen. Mutta annetaa nyt muutama kuukausi aikaa.
Se perustuu ”Minja-ilmiöön”.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikäli jotakin aivan olennaista ja isoa muutosta tai täysin odottamatonta vaalitulosta ei tapahdu, niin Vasemmistoliitto ei ole mukana seuraavassa hallituksessa. Ainakaan Koskelan johdolla Vasemmistoliitto ei lähde hallitukseen, jos tunnustelija tulee Kokoomuksesta tai Persuista. Ei se helppoa ole silloinkaan, jos tunnustelija on SDP ja Lindtman, ellei luvassa ole suunnilleen punaisin mahdollinen kombo. Oletan, että punikkihallitus ei ole tulevaisuudessa Lindtmanin prioriteetti, eikä tuollaista olisi kukaan muukaan potentiaalinen vaalivoittaja rakentamassa. Paitsi tietysti silloin olisi, jos Vasemmistoliitto nousee suurimmaksi puolueeksi, jahka nyt lehmät opettelevat ensin lentämään.

Laitavasemmalle profiloituminen ja jonkun Koskelan tapaisen hahmon puheenjohtajuus tarkoittavat sitä, että Vasemmistoliitto ei ole kovin joustava porukka ajatellen useimpia todennäköisiä hallituspohjia. Siksi oppositio kutsuu jatkossakin.
Oli kevään 2027 marssijärjestys mikä hyvänsä, helppoja ratkaisuja hallituskokoonpanon aikaansaamiseksi tuskin on luvassa. En ihmettelisi, vaikka Demarit nappaisivat voiton, mutta hyvin niukan sellaisen. Tällöin Vasemmistoliiton "tulituki" hallitusohjelmaa kasattaessa voi olla hyvin arvokas.

Antti Lindtmanilla on omat ambitionsa, mutta SDP:n vasemmistosiipi tuskin lähtee hallitukseen miksikään Kokoomuksen apupuolueeksi, mitä vasten tiukan ideologinen lopputulema lienee kannattavin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se perustuu ”Minja-ilmiöön”.
Yleisradion haastatteluissa Minjalla on vielä varmasti varaa parantaa ja etenkin kun on kyse toimittajan ja puheenjohtajan välisistä "one on one"-keskusteluista, lahjakas puheenjohtaja kykenee varmasti ottamaan tilan haltuun nykyistä paremmin.

"Minja-ilmiö" on toistaiseksi vielä realisoitumatta, vaikka Li Anderssonin jättämän tyhjiön myötä lähes oletin sen syntyvän itsestään. Lahjakas ja häkellyttävän karismaattinen puheenjohtajahan Minja on näin "oikealtakin" nähtynä, etteikö muutamalla taitavalla A-studioesiintymisellä ja karismaattisella hiljennyksellä eduskunnassa Vasemmistoliitto lähtisi uuteen nousuun juuri Minjan ansiosta.
 
Viimeksi muokattu:

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Antti Lindtmanilla on omat ambitionsa, mutta SDP:n vasemmistosiipi tuskin lähtee hallitukseen miksikään Kokoomuksen apupuolueeksi, mitä vasten tiukan ideologinen lopputulema lienee kannattavin.

Toki näinkin.

Lindtman tosin vaikuttaa demariksi hyvinkin pätevältä sälliltä, jolloin saattaa hyvinkin laskea, että vasemmiston änkyröinti uuden kuningattarensa johdolla syö hallituspuolueena kannatusta paljonkin. Lindtman vaikuttaa myös sen verran laskelmoivalta (tämä siis kehuna), että saattaa hyvinkin nähdä omat ja puolueen edut tulevan pitkälle tulevaisuuteen turvatuksi paremmin sinipunalla kuin vasemmistohallituksella.

Veikkaan, että sinipunaa pukkaa, ihan sama kumpi (SDP,Kok.) voiton vie. Siihen sitten suhdanteiden mukaiset apupuolueet mukaan, aika varmana veikkauksena heitän, että Vasemmistoliitto ei ole mukana. Ainoastaan persujen uuden ison jytkyn näen tätä asetelmaa horjuttavana; vaikka tällä hetkellä meno on mitä on, voi olla että Kokoomukselle tilaisuus toiseen peräkkäiseen oikeistohallitukseen on liian suuri tilaisuus ohitettavaksi. Tämä siis sillä oletuksella, että Orpo johdattaa kokkarit jälleen yhteen vaalivoittoon.

edit. En minä panisi pahakseni Kok+SDP+vihr komboa, jos Kokoomus saisi huseerata pääministeripuolueena. On vaan prosenttien riittävyys vähän siinä ja siinä tuolla kombolla..
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Yleisradion haastatteluissa Minjalla on vielä varmasti varaa parantaa ja etenkin kun on kyse toimittajan ja puheenjohtajan välisistä "one on one"-keskusteluista, lahjakas puheenjohtaja kykenee varmasti ottamaan tilan haltuun nykyistä paremmin.

"Miinja-ilmiö" on toistaiseksi vielä realisoitumatta, vaikka Li Anderssonin jättämän tyhjiön myötä lähes oletin sen syntyvän itsestään Lahjakas ja häkellyttävän karismaattinen puheenjohtajahan Minja on näin "oikealtakin" nähtynä, etteikö muutamalla taitavalla A-studioesiintymisellä ja karismaattisella hiljennyksellä eduskunnassa Vasemmistoliitto lähtisi uuteen nousuun juuri Minjan ansiosta.
Näin "vasemmalta" katsottuna niin ei kyllä mielestäni ole. Kärkäs ja päällekäyvä puheenjohtaja siinä missä joku Purra. Mikään ei toistaiseksi viittaa siihen että olisi täyttämässä Li Anderssonin saappaita, ja ansaitsevan yli puoluerajojekin ulottunutta arvostusta.
 
Alejandro

Jäsen
En minä panisi pahakseni Kok+SDP+vihr komboa--
Tämä olisi itselleni kaikista mieluisin kokoonpano. Valitettavasti Sofia Virta, vaikka minä niin hänestä pidänkin, on epäonnistunut tehtävässään toistaiseksi. Vaaleihin on toki vielä aikaa. Joka tapauksessa, tuo kolmikko voisi saada uudistuksia eteenpäin ilman mitään kepulointeja.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Näin "vasemmalta" katsottuna niin ei kyllä mielestäni ole. Kärkäs ja päällekäyvä puheenjohtaja siinä missä joku Purra. Mikään ei toistaiseksi viittaa siihen että olisi täyttämässä Li Anderssonin saappaita, ja ansaitsevan yli puoluerajojekin ulottunutta arvostusta.

Minäkin näin oikealta katsovana olen kerrankin samaa mieltä vasemmalta katsovan kanssa.. Annetaan toki aikaa Koskelalle, kuitenkin aika tuore kasvo tuossa hommassa vielä.. Mutta, itse kyllä veikkaan ettei tule koskaan täyttämään Lin saappaita. Andersson on niitä harvoja viime vuosien vasemmalla tai sinne kallellaan olevia poliitikan hahmoja, joita oikeasti arvostan. Melkein kaikesta olen/olin hänen kanssa eri mieltä, mutta siinä on poliitikko, joka pystyy perustelemaan oman näkemyksensä tyylillä. Oli se näkemys sitten "oikea" tai "väärä".
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin "vasemmalta" katsottuna niin ei kyllä mielestäni ole. Kärkäs ja päällekäyvä puheenjohtaja siinä missä joku Purra. Mikään ei toistaiseksi viittaa siihen että olisi täyttämässä Li Anderssonin saappaita, ja ansaitsevan yli puoluerajojekin ulottunutta arvostusta.
Li Andersson toki onnistui saavuttamaan sellaista ns. crossover-suosiota Vasemmistoliiton perinteisen kannattajakunnan ulkopuoleltakin, ettei vertaaminen Minjaan liene edes reilua.

Nähtäväksi jää, vieläkö Lin supersuosiolla Vasemmistoliitto kerää kunta- ja aluevaaleissa gallupeja suuremman kannatuksen. Seuraavien eduskuntavaalien lähestyessä "Minja-ilmiön" on on tapahduttava, mikäli hallitukseen halajavat.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin "vasemmalta" katsottuna niin ei kyllä mielestäni ole. Kärkäs ja päällekäyvä puheenjohtaja siinä missä joku Purra. Mikään ei toistaiseksi viittaa siihen että olisi täyttämässä Li Anderssonin saappaita, ja ansaitsevan yli puoluerajojekin ulottunutta arvostusta.
Näin joka vaaleissa sitten äänioikeuden saatuani porvaria äänestäneenä toki Minjan Vasemmistoliitto on kaukana henk. koht. positioista, että tuskin ehdokkaiden joukkoon myöskään lukeudun, mutta nykyisen puheenjohtajan valtava karisma on kuitenkin noteerattava.

Minjalla on enemmän kuin hyvät mahdollisuudet saada "kokoa suuremmat" äänisaaliit lähestyvissä kunta- ja aluevaaleissa. Nähtäväksi jää.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Näin joka vaaleissa sitten äänioikeuden saatuani porvaria äänestäneenä toki Minjan Vasemmistoliitto on kaukana henk. koht. positioista, että tuskin ehdokkaiden joukkoon myöskään lukeudun, mutta nykyisen puheenjohtajan valtava karisma on kuitenkin noteerattava.

Minjalla on enemmän kuin hyvät mahdollisuudet saada "kokoa suuremmat" äänisaaliit lähestyvissä kunta- ja aluevaaleissa. Nähtäväksi jää.
Niin, toki karisma on varmaankin subjektiivista, mutta kuten sanoin, itse en pidä Koskelaa ollenkaan karsimaattisena. Itseasiassa pidän häntä aika luotaantyöntävänä. Kylmä ja koppava, siitä on mielestäni karisma kaukana. Mielestäni karismaan kuuluu itseluottamuksen ja uskottavuuden lisäksi mukavuus ja helposti lähestyttävyys, jota Minja Koskelassa ei ole.

Lisäksi, ensi vaikutelman voi tehdä vain kerran ja tässä Minja Koskela ei puheenjohtajana ole onnistunut.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin "vasemmalta" katsottuna niin ei kyllä mielestäni ole. Kärkäs ja päällekäyvä puheenjohtaja siinä missä joku Purra. Mikään ei toistaiseksi viittaa siihen että olisi täyttämässä Li Anderssonin saappaita, ja ansaitsevan yli puoluerajojekin ulottunutta arvostusta.
Aikakaudet eivät ole veljiä keskenään (vaikka ihmiset olisivatkin, kansoista ei ainakaan enää paljon uskalla puhua, mikäli vasemmistolaisuuteen liittyvän pieni huumori sallitaan).

Vielä ei voi Minja Koskelasta paljon mitään sanoa, mutta alun vaisuus jättää kysymyksen onko tosiaan, jos ei liian suuret niin ainakin epäsopivat saappaat. Kyllä näissä kaikissa (jopa Paavossa) on kova työ päästä edes samaan.

Claes Andersson (1990–1998)
Suvi-Anne Siimes (1998–2006)
Martti Korhonen (2006–2009)
Paavo Arhinmäki (2009–2016)
Li Andersson (2016–2024)
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Arhinmäki Helsingin pormestariehdokkaaksi. Ainoa oikea valinta.
Missäköhän tuo työllistyisi, jos ei politiikassa tai poliitikoille järjestettävissä hyvä veli suojatyöpaikoissa?

Ei mitään saumaa pormestariksi, mutta kertoo Vasemmistoliitosta kaiken oleellisen, kun vaalikampanjan kärkiehdokas on heppu, joka kulttuuriministerinä sammui pöytään ollessaan edustustehtävissä ja myöhemmin töhri julkisia paikkoja graffiteilla. Luulisi, että Vasemmistoliitto pystyy parempaan, mutta näköjään ei. Vaikken Vasemmistoliittoa äänestäkään, olisin silti toivonut, että sieltä joku fiksu löytyisi.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Ehkä löytyisi, mutta onko halukkaita?
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä löytyisi, mutta onko halukkaita?
Ei varmaan ole halukkaita haastamaan puolueen entistä puheenjohtajaa, jolla on ilmeisen hyvät välit puolueen johtoon. Luultavasti puolueen johdossa on laskettu, että Paavo on heidän korttipakkansa paras kortti, ainakin tunnetuin. Sillä sitten eteenpäin. Mahdollisesti Paavo vetoaa Vasemmistoliiton äänestäjäkuntaan hyvin, joka kertoo puolueen äänestäjistä aika paljon. Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK
Missäköhän tuo työllistyisi, jos ei politiikassa tai poliitikoille järjestettävissä hyvä veli suojatyöpaikoissa?
Varmaan aika moneen paikkaan. Ei keskisuuren puolueen pitkäaikaiseksi suosituksi puheenjohtajaksi vahingossa päädytä.
Ehkä löytyisi, mutta onko halukkaita?
Tuskin on halukkaita, kun vastaehdokas on noin kova.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varmaan aika moneen paikkaan. Ei keskisuuren puolueen pitkäaikaiseksi suosituksi puheenjohtajaksi vahingossa päädytä.
Yleensä elämässä ei tarvitse olla paras, riittää että on paras paikalla olleista. Ylioppilas Arhinmäki ei pääsisi edes useimpiin julkishallinnon asiantuntijatason virkoihin, kun soveltuvuusvaatimuksena on lähes aina korkeakoulututkinto. Yksityiselle puolelle? Ei. Julkishallinnosta joku suojatyöpaikka? Ehkä, Veikkaus, Sitra, Keva, siis joku valtion rahoittama instituutio tai säätiö... sinne sitten "yhteiskuntasuhteiden johtajaksi", siis korruptiovirkaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sen verran tyhmiä korkeastikoulutettuja olen tavannut, että eipä tuo koulutuskaan mitään takaa.

Arhinmäki edustaa varmasti hyvin keskimääräistä helsinkiläistä vassareiden äänestäjää. Toki sukupuoli taitaa vaan olla väärä.
 
Menee vähän ketjun aiheen ohi, mutta tuo korkeakoulutus vaatimus on omasta mielestä vähän hassu ylipäätään.
Jos joku on tehnyt esim. yksityisellä puolella vaativissa asiantuntijatehtävissä 20v hommia, niin ei kelpaa julkiselle duuniin kun ei nuorena käynyt kaivamassa nenää koulussa.

Varmasti tarkoitettu toki enemmän karsimaan hakijoiden määrää ja takaamaan jonkun "perustason", mutta nykyään siihenkin on parempiakin keinoja kun ei tartte paperihakemuksia/cv.tä plärätä.
 
Jotain muutosta on tapahtunut mielestäni viime vuosina, sillä olen nähnyt useassa valtionhallinnon paikassa vaatimuksena ”Soveltuva ylempi korkeakoulututkintp tai työelämässä hankitut vastaavat taidot
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Menee vähän ketjun aiheen ohi, mutta tuo korkeakoulutus vaatimus on omasta mielestä vähän hassu ylipäätään.
Jos joku on tehnyt esim. yksityisellä puolella vaativissa asiantuntijatehtävissä 20v hommia, niin ei kelpaa julkiselle duuniin kun ei nuorena käynyt kaivamassa nenää koulussa.
Yleensä nuo "vaativat asiantuntijatyöt" vaativat kuitenkin taitoja, joita esimerkiksi korkeakouluissa oppii, ja yksityiselläkin korkeakoulutetuilla tietty kova edustus noissa hommissa. En tietenkään tarkoita, ettei muulla taustalla noihin pystyisi, mutta jossain sitä nenää on näidenkin pitänyt kaivaa, että ovat asiat omaksuneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös