2. osa
Kaudelta 1992-93 on muuten vielä mainittava yksi merkkipaalu joukkueen historiassa. Joukkueen pitkäaikainen omistaja Frank Griffiths valittiin nimittäin Hockey Hall of Fameen omistajana. Griffithsin perhe oli omistanut joukkueen 19 vuoden ajan ja tehnyt hienoa työtä sen kanssa. Griffiths osti vuonna 1974 Canucksin paikalliselta talousmieheltä Tom Scallenilta yhdeksällä miljoonalla dollarilla ja nosti sen menestykselliseksi NHL joukkueeksi. Oikeastaan todellinen syy, miksi Griffiths valittiin tässä vaiheessa Hall of Fameen, johtui siitä, että miehelle ei luvattu paljon elinaikaa. Hän oli kuoleman sairas ja menehtyikin vuotta myöhemmin.
Vuonna 1994 Canucks faneilla oli edessään mielenkiintoinen kausi. Kesällä tuli päätös, jolla kaupunkiin rakennettaisiin uusi huippuhalli lähitulevaisuudessa. Tämän lisäksi, vaikka joukkue olikin pudonnut parin edellisen kauden aikana toisella kierroksella playoffeista, runkosarjassa oltiin menty koko ajan eteenpäin. Joukkueen pelaajat alkoivat olla siinä pisteessä uriaan, että menestystä pystyi realistisesti odottamaan myös playoffeissa, ja mikä tärkeintä, Quinnin rakentama joukkue oli saanut olla pari kautta yhdessä. Joukkue oli kasvanut todelliseksi ryhmäksi yhteisten kokemusten kautta. Joukkueessa oli tiivis "me-henki" ja se oli valmis tukemaan toinen toistaan.
Heti kauden alussa, juuri silloin kun joukkueen fanit odottivat tulevaa kautta suurimmalla mielenkiinnolla, saatiin kuitenkin kokea pettymys, kun joukkueen lahjakas nuori sentteri Petr Nedved ilmaisi halunsa siirtyä pois organisaatiosta. Hän ei ollut tyytyväinen joukkueen tarjoamaan palkkaan ja Canucks ei halunnut maksaa miehelle enempää kuin markkinahinnan. Kova kokemus Canucks faneille ja joukkueelle siinä mielessä, että jo toisen kerran peräkkäisenä kesänä joukkue menetti ykkössentterinsä. Nedved päätyi lopulta pelaamaan Kanadan Olympiajoukkueen kanssa. Kun joukkue menetti Nedvedin lisäksi myös kaksi edelliskauden muuta sentteriään, Anatoli Semenovin (joka lähti laajennusvarauksessa Anaheimiin) ja uransa lopettaneen Ryan Walterin, joukkueella oli pieni edessään sentteriongelma.
Toinen suurta puhetta herättänyt tapaus nähtiin maalilla. Canucks hankki heinäkuussa 1993 maalivahti John Vanbiesbrouckin New York Rangerseista vaihdossa tulevaisuudessa sovittavaan korvaukseen. Siirto oli Kirk McLeanin edelliskauden loistopelien johdosta ihmeellinen. Miksi joukkue hankkiin kokeneen maalivahdin avaamaan luukkua ja viemään omilta nuorilta peliaikaa (tuolloin oman farmijoukkueen selkeää ykkösmaalivahtia Mike Fountainia pidettiin vielä lupaavana joukkueen tulevaisuuden maalivahtina)? Totuus selvisi pari päivää myöhemmin, kun Canucks päästi Vanbiesbrouckin laajennusvaraustilaisuuteen. Joukkue oli hankkinut maalivahdin suojatakseen omat maalivahtinsa. Florida poimi miehen ensimmäisenä pelaajanaan laajennusvaraustilaisuudessa. Canucks joutui antamaan Rangerseille oman kasvattinsa ja 10 vuoden luottopakkinsa Doug Lidsterin. Myöhempää historiaa tarkastellen tämä episodi on yksi joukkueen surullisimmista.
Joukkue aloitti kautensa edelliskauden tapaan hienosti ja media rummutti jopa Canucksin mestaruudesta. Lopulta joukkueeseen iski jonkinlainen kipsi ja se jäi taistelemaan playoff paikasta. Pavel Bure pelasi tällä kaudella paremmin kuin koskaan ja iski keväällä 40 maalia viimeisissä 42 ottelussa. "Tapaus Nedved" jatkui koko kauden aina maaliskuun lopulle saakka. Lopulta Canucks treidasi Nedvedin St. Louisiin, josta joukkue sai ensin Craig Janneyn, mutta koska tämä ei halunnut pelata muualla kuin St. Louisissa Brett Hullin ja Brendan Shanahanin kanssa, Canucks treidasi Janneyn oikeudet takaisin Bluesille, josta saatiin liigan parhaisiin hyökkääviin puolustajiin lukeutuva Jeff Brown,
puolustava sentteri Nathan LaFayette ja erinomainen luistelija, puolustaja Brett Hedican.
Uudella kolmikolla oli heti merkitystä joukkueen peliin. Kauden lopun negatiivisena uutisena saatiin puolestaan kuulla Canucksin omistaja Frank Griffithsin kuolemasta pitkän sairauden jälkeen huhtikuussa. Griffithsin kuoleman jälkeen Canucksin pelaajat käyttivät paidoissaan "2 PTS F.G" merkkiä - kaksi pistettä, Frank Griffiths. Ehkä tämän Griffithsin kuoleman johdosta, ehkä uusien pelaajiensa ansiosta, Canucksin loppukausi oli huikea ja joukkue eteni hienosti Stanley Cupin finaaleihin. Maalilla Kirk McLean pelasi loistavasti, Pavel Bure jatkoi sitä peliään, mitä mies oli pelannut koko kevään ja koko joukkue taisteli loppuun saakka jokaisen tilanteen.
Ei tarvitse olla edes Canucks fani todetakseen, että tämä finaalisarja oli kaikkien aikojen paras finaalisarja ja Canucks kaatui Rangerseille saappaat jalassa. Nathan LaFayette ampui tolppaan pari minuuttia ennen seitsemännen
pelin loppua, mutta tämän lähemmäksi joukkue ei himoittua mestaruutta päässyt. Sarja otti koville Vancouverissa, jossa sarjan jälkeen nähtiin Riot on Robson - suuri Robson kadun mellakka. Vancouverin kadut täyttyivät muutamasta tuhannesta ihmisestä, jotka rikkoivat kaduille pysäköityjä autoja ja liikkeiden ikkunoita.
Tällä kaudella Canucks oli nimenomaan joukkue sanan varsinaisessa merkityksessä. Joukkueella ei ollut oikeastaan kuin yksi todellinen supertähti (Pavel Bure), mutta joukkue oli tasainen, kokenut ja voittoa janoava. Joukkueen pelaajat olivat käyneet yhdessä läpi erilaisia kokemuksia ja vaikka nämä eivät aina olleet positiivisia, ne kasvattivat tätä ryhmää. Joukkueella oli myös yksi kaikkien aikojen parhaista Canucks puolustuksista. Oikeastaan vain tämän hetken joukkueen puolustus vetää vertoja tämän kauden 1994 puolustukselle. Lisäksi "Life Line" oli yksi kaikkien aikojen parhaista organisaation ketjuista. Tätä ketjua ei oikeastaan uhkaa kuin "BIG Line" ja tämän hetken joukkueen WCE ketju.
Tämän joukkueen edessä oli nähtävissä vielä parempi menestys, mutta todellisuudessa tämä kausi kuitenkin pysäytti yhden aikakauden organisaation historiassa. Kun joukkue varasi kaksi viikkoa viimeisimmän Stanley Cup finaalin jälkeen ruotsalaispuolustaja Mattias Öhlundin ensimmäisellä kierroksella, kukaan ei arvannut, millaiset ongelmat aivan lähitulevaisuudessa joukkueelle koittaisivat. Kaikki näytti tuolloin erittäin hyvältä, mutta lopulta edessä oli uuden joukkueen rakennusvaihe uusien omistajien ja uuden hallin kanssa.
Tätä miestä on kiittäminen paljosta Canucksin takavuosien menestymisestä:
http://www.broadcasting-history.ca/personalities/personalities.php?id=187
Kaudelta 1992-93 on muuten vielä mainittava yksi merkkipaalu joukkueen historiassa. Joukkueen pitkäaikainen omistaja Frank Griffiths valittiin nimittäin Hockey Hall of Fameen omistajana. Griffithsin perhe oli omistanut joukkueen 19 vuoden ajan ja tehnyt hienoa työtä sen kanssa. Griffiths osti vuonna 1974 Canucksin paikalliselta talousmieheltä Tom Scallenilta yhdeksällä miljoonalla dollarilla ja nosti sen menestykselliseksi NHL joukkueeksi. Oikeastaan todellinen syy, miksi Griffiths valittiin tässä vaiheessa Hall of Fameen, johtui siitä, että miehelle ei luvattu paljon elinaikaa. Hän oli kuoleman sairas ja menehtyikin vuotta myöhemmin.
Vuonna 1994 Canucks faneilla oli edessään mielenkiintoinen kausi. Kesällä tuli päätös, jolla kaupunkiin rakennettaisiin uusi huippuhalli lähitulevaisuudessa. Tämän lisäksi, vaikka joukkue olikin pudonnut parin edellisen kauden aikana toisella kierroksella playoffeista, runkosarjassa oltiin menty koko ajan eteenpäin. Joukkueen pelaajat alkoivat olla siinä pisteessä uriaan, että menestystä pystyi realistisesti odottamaan myös playoffeissa, ja mikä tärkeintä, Quinnin rakentama joukkue oli saanut olla pari kautta yhdessä. Joukkue oli kasvanut todelliseksi ryhmäksi yhteisten kokemusten kautta. Joukkueessa oli tiivis "me-henki" ja se oli valmis tukemaan toinen toistaan.
Heti kauden alussa, juuri silloin kun joukkueen fanit odottivat tulevaa kautta suurimmalla mielenkiinnolla, saatiin kuitenkin kokea pettymys, kun joukkueen lahjakas nuori sentteri Petr Nedved ilmaisi halunsa siirtyä pois organisaatiosta. Hän ei ollut tyytyväinen joukkueen tarjoamaan palkkaan ja Canucks ei halunnut maksaa miehelle enempää kuin markkinahinnan. Kova kokemus Canucks faneille ja joukkueelle siinä mielessä, että jo toisen kerran peräkkäisenä kesänä joukkue menetti ykkössentterinsä. Nedved päätyi lopulta pelaamaan Kanadan Olympiajoukkueen kanssa. Kun joukkue menetti Nedvedin lisäksi myös kaksi edelliskauden muuta sentteriään, Anatoli Semenovin (joka lähti laajennusvarauksessa Anaheimiin) ja uransa lopettaneen Ryan Walterin, joukkueella oli pieni edessään sentteriongelma.
Toinen suurta puhetta herättänyt tapaus nähtiin maalilla. Canucks hankki heinäkuussa 1993 maalivahti John Vanbiesbrouckin New York Rangerseista vaihdossa tulevaisuudessa sovittavaan korvaukseen. Siirto oli Kirk McLeanin edelliskauden loistopelien johdosta ihmeellinen. Miksi joukkue hankkiin kokeneen maalivahdin avaamaan luukkua ja viemään omilta nuorilta peliaikaa (tuolloin oman farmijoukkueen selkeää ykkösmaalivahtia Mike Fountainia pidettiin vielä lupaavana joukkueen tulevaisuuden maalivahtina)? Totuus selvisi pari päivää myöhemmin, kun Canucks päästi Vanbiesbrouckin laajennusvaraustilaisuuteen. Joukkue oli hankkinut maalivahdin suojatakseen omat maalivahtinsa. Florida poimi miehen ensimmäisenä pelaajanaan laajennusvaraustilaisuudessa. Canucks joutui antamaan Rangerseille oman kasvattinsa ja 10 vuoden luottopakkinsa Doug Lidsterin. Myöhempää historiaa tarkastellen tämä episodi on yksi joukkueen surullisimmista.
Joukkue aloitti kautensa edelliskauden tapaan hienosti ja media rummutti jopa Canucksin mestaruudesta. Lopulta joukkueeseen iski jonkinlainen kipsi ja se jäi taistelemaan playoff paikasta. Pavel Bure pelasi tällä kaudella paremmin kuin koskaan ja iski keväällä 40 maalia viimeisissä 42 ottelussa. "Tapaus Nedved" jatkui koko kauden aina maaliskuun lopulle saakka. Lopulta Canucks treidasi Nedvedin St. Louisiin, josta joukkue sai ensin Craig Janneyn, mutta koska tämä ei halunnut pelata muualla kuin St. Louisissa Brett Hullin ja Brendan Shanahanin kanssa, Canucks treidasi Janneyn oikeudet takaisin Bluesille, josta saatiin liigan parhaisiin hyökkääviin puolustajiin lukeutuva Jeff Brown,
puolustava sentteri Nathan LaFayette ja erinomainen luistelija, puolustaja Brett Hedican.
Uudella kolmikolla oli heti merkitystä joukkueen peliin. Kauden lopun negatiivisena uutisena saatiin puolestaan kuulla Canucksin omistaja Frank Griffithsin kuolemasta pitkän sairauden jälkeen huhtikuussa. Griffithsin kuoleman jälkeen Canucksin pelaajat käyttivät paidoissaan "2 PTS F.G" merkkiä - kaksi pistettä, Frank Griffiths. Ehkä tämän Griffithsin kuoleman johdosta, ehkä uusien pelaajiensa ansiosta, Canucksin loppukausi oli huikea ja joukkue eteni hienosti Stanley Cupin finaaleihin. Maalilla Kirk McLean pelasi loistavasti, Pavel Bure jatkoi sitä peliään, mitä mies oli pelannut koko kevään ja koko joukkue taisteli loppuun saakka jokaisen tilanteen.
Ei tarvitse olla edes Canucks fani todetakseen, että tämä finaalisarja oli kaikkien aikojen paras finaalisarja ja Canucks kaatui Rangerseille saappaat jalassa. Nathan LaFayette ampui tolppaan pari minuuttia ennen seitsemännen
pelin loppua, mutta tämän lähemmäksi joukkue ei himoittua mestaruutta päässyt. Sarja otti koville Vancouverissa, jossa sarjan jälkeen nähtiin Riot on Robson - suuri Robson kadun mellakka. Vancouverin kadut täyttyivät muutamasta tuhannesta ihmisestä, jotka rikkoivat kaduille pysäköityjä autoja ja liikkeiden ikkunoita.
Tällä kaudella Canucks oli nimenomaan joukkue sanan varsinaisessa merkityksessä. Joukkueella ei ollut oikeastaan kuin yksi todellinen supertähti (Pavel Bure), mutta joukkue oli tasainen, kokenut ja voittoa janoava. Joukkueen pelaajat olivat käyneet yhdessä läpi erilaisia kokemuksia ja vaikka nämä eivät aina olleet positiivisia, ne kasvattivat tätä ryhmää. Joukkueella oli myös yksi kaikkien aikojen parhaista Canucks puolustuksista. Oikeastaan vain tämän hetken joukkueen puolustus vetää vertoja tämän kauden 1994 puolustukselle. Lisäksi "Life Line" oli yksi kaikkien aikojen parhaista organisaation ketjuista. Tätä ketjua ei oikeastaan uhkaa kuin "BIG Line" ja tämän hetken joukkueen WCE ketju.
Tämän joukkueen edessä oli nähtävissä vielä parempi menestys, mutta todellisuudessa tämä kausi kuitenkin pysäytti yhden aikakauden organisaation historiassa. Kun joukkue varasi kaksi viikkoa viimeisimmän Stanley Cup finaalin jälkeen ruotsalaispuolustaja Mattias Öhlundin ensimmäisellä kierroksella, kukaan ei arvannut, millaiset ongelmat aivan lähitulevaisuudessa joukkueelle koittaisivat. Kaikki näytti tuolloin erittäin hyvältä, mutta lopulta edessä oli uuden joukkueen rakennusvaihe uusien omistajien ja uuden hallin kanssa.
Tätä miestä on kiittäminen paljosta Canucksin takavuosien menestymisestä:
http://www.broadcasting-history.ca/personalities/personalities.php?id=187