Yllätysten päivä oli varsin yllätyksetön. Monet olivat sortuneet valitettavan tylsiin biisi- tai ehkä pikemminkin artistivalintoihin: Anna Puu lauloi vanhalle kaverilleen Jannalle, Hynynen vanhalle kaverilleen Yrjänälle ja Yrjänä vanhalle kaverilleen Hynyselle. Anna Puun osalta se hänen nerokkaasti nimetty cunt-bändinsä toi sentään pientä yllärintynkää touhuun – itse kun en ainakaan ollut moisen kokoonpanon olemassaolosta tietoinen – ja Yrjänän kohdalla kyllä sinänsä ymmärsin hänen halunsa pykätä Hynyselle vielä vakavasti otettava esitys Kotiteollisuuden synkästä Äiti kuolema -kappaleesta, kun hän oli tämän omana päivänä ollut niin kieli poskessa liikenteessä. Siitä huolimatta olisin toivonut näkeväni vähän kauemmas kunkin omasta mukavuusalueesta osuvia valintoja. Ei lohduttanut edes se, että Yrjänä ja Hynynen vetivät (minusta tuo on ihan osuva termi) kyllä hyvin, eikä Anna Puukaan omaan mitättömään tasoonsa peilattuna mitenkään riman alta sukeltanut.
Robinin, Vickyn, Ellinooran ja Jannan esityksetkään eivät tällä kertaa olleet erityisen mieleenpainuvia. Robin oli tosiaan tainnut haukata liian mittavan palan purtavakseen, sillä ei hänen elämänkokemuksellaan ilmeisesti voi laulaa vakuuttavasti kipeästä erosta tai muistakaan elämänmullistuksista. Vicky veti Anna Puun 2020-biisin prikulleen samanlaisella teatraalisuudella kuin kaikki aiemmatkin kappalevalintansa, ei sen enempää eikä vähempää. Ellinooran versio siitä räppibiisistä oli sentään alkuperäistä parempi, mutta ei hänen mittapuullaan mitenkään kovin kummoinen. Jannalla puolestaan taisivat vielä ne pneumonian rippeet olla lamaamassa keuhkokapasiteettia, sillä laulanta oli jotenkin ponnetonta hänen tyypilliseen ulosantiinsa verrattuna. Ai niin, ja sitten oli vielä se Hätä-Mikko, jonka olemassaolonkin unohdin. Hänkin tosiaan oli tuolla.
Tämän jälkeen ei taidakaan olla enää tulossa mitään kovin merkittäviä jaksoja, joten ehkä nyt voisi olla oikea hetki summata parilla sanalla koko kautta ja erityisesti kunkin artistin suoriutumista. Itse olin siis edeltävästi pitänyt jokusen vuoden tauon formaatista ja se lienee tehnytkin varsin hyvää, sillä uusia jaksoja saattoi katsella avoimin mielin, eikä meininki siltä pohjalta tuntunut mitenkään kovin väljähtäneeltä. Eihän tämä toki ohjelman kulta-aikojen tasolle kivunnut missään mielessä ja kaikkein tylsintä oli se, että noita vanhoja VE-konkareita (Robbari, Anna Puu, Ellinoora, Vicky Rosti) oli kierrätetty, mutta hyviä esityksiä ja ihan hyviä keskustelujakin oli kuitenkin kauden mittaan useita. Hynynenkin sulahti tuohon porukkaan niin kuin hän olisi aina siellä ollut ja yhteishenki vaikutti muutenkin muodostuvan luontevasti – lukuun ottamatta Robinia, joka oli ikänsä ja elämänkokemuksensa puolesta vähän eri aaltopituudella kuin muut. Eniten minua häiritsi se, että ohjelmaan on näköjään sitten viime katsoman rantautunut typerä käytäntö muutella orggis-biisien lyriikoita ja melodioita vähän liiankin kanssa; aiemmin kun sellaista harrastivat lähinnä räppärit. Eli ei tämä kaiken kaikkiaan mitenkään timanttinen kausi ollut, mutta kyllähän tuota katsoi ja kuunteli ihan mielellään aikansa ratoksi.
Vielä joitakin kommentteja yksittäisistä artisteista.
Hynynen: Hynynen oli hieman yllättäen kauden kiistaton kuningas – kaikesta takavuosien Vain elämää -kritiikistään huolimatta hän oli parhaiten tuosta poppoosta tajunnut, mistä tässä formaatissa on pohjimmiltaan kyse. Onhan hän itsekin osaava biisinikkari (vaikka Kotiteollisuuden kaikki biisit kuulostavatkin samalta) ja ehkäpä sormet olisivat syyhynneet kehitellä Satulinnassakin jotakin kokonaan uutta, mutta siitä huolimatta hän tyytyi versioimaan toisten artistien kappaleita loruilematta sekaan omasta päästään peräisin olevia melodiakulkuja tai tarinoita siinä määrin, että alkuperäinen kappale olisi rusikoitunut tyystin tunnistamattomaan muotoon. Ei hän silti myöskään kyhännyt pelkkiä pastisseja originaalibiiseistä, mikä olisi ollut toinen ääripää paskuudessa, vaan sovituksissa oli käytetty mielikuvitusta. Tuntui toisaalta miltei huvittavalta mutta samaan aikaan toimivalta, että hän oli sekoittanut raivokasta rääkymistä ja Anna Puun sanoja lainatakseni suoranaisia kuolonkorinoita monin paikoin hyvin hempeisiinkin rakkauslauluihin. Yllättäen Hyny myös osoitti kauden mittaan täysin oman tuotantonsa yksitotisuuden kanssa ristiriidassa olevaa monipuolisuutta, eivätkä kaikki hänen versionsa olleetkaan mitään Kotiteollisuus-tyyppistä raskassoutuista örinää, vaan mukaan oli eksynyt kevyempää tunnelmointia ja jopa kantria. Laulaa Hynynen ei toki osaa minkään tyylistä musiikkia pätkän vertaa, mutta tunteita hän kykenee kyllä välittämään ja se lieneekin tärkeintä. Persoonanakin hän osoittautui mainettaan leppoisammaksi ja jopa sympaattiseksi. Paras häneltä nähty esitys oli mielestäni häiriintynyt ja jopa pelottava (mutta hyvällä tavalla) versio Robinin Faija skitsoo -renkutuksesta. Ohilaukauksia Hynyseltä ei pahemmin putkahtanut ilmoille, mutta itseeni kolahti vähiten Hätiksen päivän metelöinnin omainen Se ei kuulu sulle. Eipä alkuperäismateriaalikaan toki hivellyt korvia, mutta Hynysellä meni se rääkyminen niin yli, että korvani olivat vaarassa hajota, vaikka sinänsä tuollainen aggressiivinen lähestymistapa sopikin lyriikan henkeen vallan mainiosti.
Yrjänä: Yrjänä pärjäsi varmaan toiseksi parhaiten. En ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että hänellähän on aivan pirun hyvä soundi ja tulkintakyky on myös vertaansa vailla. Enimmäkseen hänkin tyytyi tekemään oman näköisiä versioita muiden kappaleista, mutta erityisesti Robinin päivänä häneltä lähti vähän lapasesta se astraalimaailmoilla ja muilla hullun horinoilla mehustelu. Muutenkin hän pysytteli turhan tanakasti omalla mukavuusalueellaan. A.W. osaa vetää uskottavasti sellaista metaforilla kuorrutettua maalailua, mutta olisin halunnut vastapainoksi kuulla hänen suustaan vaikkapa jonkin Robinin yhdentekevimmistä renkutuksista. Ei niinkään siksi, että sellainen olisi itsessään mitenkään mielenkiintoista kuultavaa missään tilanteessa, mutta Yrjänän kohdalla moinen olisi ollut ainakin virkistävää vaihtelua. Hahmona hän osoittautui yhtä hämäräksi kuin lyriikkansa, ehkä voisi sanoa että jopa mielipuolisuutta hipovaksi, mutta kyllä minä kuuntelin ihan mielelläni noita hänen jorinoitaan kreikan mytologiasta ja muusta normaaleille ihmisille tuntemattomasta. Hänen parhaita esityksiään olivat suorastaan huolestuttavan antaumuksella laulettu Viha, kipu ja rakkaus -kappale Ellinooran päivänä ja pirullinen mutta silti laadukas reggaeversio Meren mutaa -kipaleesta Hynysen päivänä, huonoin ehdottomasti se Robinin päivän Magic.
Ellinoora: Ellinoora aiheutti minulle harmaita hiuksia alkukaudesta, koska hänkin innostui runoilemaan liikaa omiaan Vain elämää:n nykymeiningille ominaiseen tyyliin, mutta Vickyn päivänä hän tuntui yhtäkkiä tajuavan fomaatin idean ja siitä pitäen häneltä tuli ihailtavan sydänverellä tehtyjä uudelleenversiointeja toisten biiseistä eikä mitään omia paskahatullisia. Hänellä on myös persoonallinen ääni, joka hipoo jo hiukan ärsyttävyyden rajoja, mutta ei kuitenkaan ylitä niitä. Ilahduttavasti hän poistui myös välillä mukavuusalueeltaan ja esitti Robinin päivänä aiemmasta syvällisestä linjastaan poikenneen menobiisin, joskin oli siinäkin syvällisyyttä sen verran, että versio oli joka tapauksessa Elliksen oloinen. Kokonaisuudessaan hän olikin yksi kauden onnistujista ja tyyppinäkin empaattisen oloinen. Paras hänen esityksistään oli riipivä Tuonelan koivut Jounin päivänä, huonoin varmaan kappaleeseen sopimattomilla Elliksen omilla aivoituksilla koristeltu Rakkaus pettää Yrjänän päivänä.
Vicky Rosti: Rostin suoriutuminen tällä kaudella oli samaan aikaan tasapaksua että epätasaista, jos sellainen nyt ylipäätään on mahdollista. Tasapaksua se oli siinä mielessä, että hän esitti kaikki biisit tismalleen samanlaisella paatoksella. Olisin kaivannut enemmän vaihtelua niin kappalevalintojen kuin kappaleiden sisäisen dynamikan suhteen. Vickyllä on loistava lauluääni ja intensiivinen tulkintatyyli, mutta hän kuulostaa koko ajan aivan samalta eikä laulannassa ole mitään kontrasteja. Epätasaista Virven VE-tekeminen oli siinä mielessä, että peruslaadukkaiden vetojen lisäksi häneltä tuli myös kauden pahin pohjanoteeraus, eli käytännössä oman vanhan biisinsä esittäminen Jounin päivänä. Tuollainen ei mielestäni saisi olla edes sallittua, vaikka ilmeisesti onkin, mutta äärimmäisen nolo ja artistikollegaa halventava tuo Vickyn valinta joka tapauksessa oli. Muutenkin Rosti alkoi kyllästyttää kauden loppua kohden, vaikka teki aluksi ainakin minuun suuren vaikutuksen. Hänkään ei nimittäin poistunut kertaakaan mukavuusalueeltaan. Henkilönä hän oli omalla vähäeleisellä tavallaan kauden suurin hauskuuttaja ja kuunteli selvästi tarkasti muiden juttuja, vaikkei itse ollut koko ajan suuna päänä. Hänen paras esityksensä oli ehkä Tarviin vielä yhden yön aikaa, koska se kuultiin ensimmäisenä päivänä ja silloin oli vielä uutuudenviehätystä.
Janna: Jannakin jätti vähän kahtiajakautuneet fiilikset. Hän on eittämättä teknisesti briljantti laulaja ja ääntä hänestä kyllä lähtee, mutta aito tunne jää useimmiten puuttumaan. Joissakin esityksissään hän innostui runoilemaan liikaa omiaan, toisissa hän taas oli hyvinkin uskollinen alkuperäisille versioille. Persoonana hän vaikutti hiukan kalsealta, mutta ehkä hän on vain ujo. Hänen paras esityksensä oli väkevä gospel-sovitelma Kotiteollisuuden kappaleesta Tämän taivaan alla, huonoin sen sijaan alkuperäistä tekstiä liikaa muuttanut ja aiheeseen nähden vieläpä turhan sieluton Ihan helmi Robinin päivänä.
Robin: Robbarin nykyistä laulantaa kuunnellessa ei voi kuin miettiä murheellisena, mitä sille hänen uransa alkuaikojen kirkasääniselle poikaselle on oikein tapahtunut. No äänenmurros ainakin, mutta on siinä muutakin. Robin on alkanut honottaa niin nasaalivoittoisesti, että harva jenkkikään moiseen pystyisi. Turha kai mainitakaan, että se kuulostaa aivan hirveältä. Persoonana hän vaikuttaa varsin persoonattomalta, joskin samaan aikaan sentään kohteliaalta ja vaatimattomalta. Eniten pidinkin Robinin esiintymisestä silloin, kun hänestä saatiin nähdä vähän uusia ja vähän vähemmän puhtoisia puolia, kuten Anna Puun sanoja lainatakseni (miksiköhän ihmeessä lainaan toistuvasti häntä) ”lempeällä tavalla keskarit pystyssä” -tyyppinen versio Ime huiluu -biisistä Hätiksen päivänä ja känniörvellysversio Kotiteollisuuden Saattoväki -biisistä Jounin päivänä. Pahin pohjanoteeraus Robinilta oli ehdottomasti hänen täydellisen yhdentekevä tulkintansa Jannan puhuttelevasta Sä et ole hullu -kipaleesta.
Anna Puu: Puu, Puu… Hän oli kauden suurin pettymys. En minä kyllä häneltä mitään kummempaa odottanutkaan, mutta en myöskään tällaista täydellistä mitäänsanomattomuutta. Melkeinpä hänen jokainen versionsa oli yhdentekevää jollotusta yleensä vielä sieluttomalla autotunella höystettynä. Tyyppinä hän vaikutti tässä ohjelmassa ja vaikuttaa yleensäkin ihan pirtsakalta, mutta valitettavan itseään täynnä olevalta. Mielestäni se Yllätysten päivän kiukuttelu katsojilta tulleesta negatiivisesta palautteesta ja keskarin näyttö kameroille oli yksinomaan noloa. Luulisi että nelikymppinen ja kokenut artisti on jo tietoinen siitä, että tv-esiintymiset saattavat välillä poikia kielteisiäkin kommentteja ja se nyt vain kuuluu ammatin varjopuoliin. Jos hän sattuisi lukemaan Jatkistakin, niin sanon nyt vielä kerran kiellon päälle, että se autotune kuulosti ihan vitun paskalta! Hänen huonoimmat esityksensä nähtiin Yrjänän päivän lisäksi Vickyn ja Jannan päivinä – on se kumma kun jollakulla on noin pettämätön taito latistaa syvälliset ja hienot biisit yhdentekeviksi renkutuksiksi. Vähiten huonoja vetoja häneltä olivat Helvetistä itään (olisin kyllä siihenkin kaivannut enemmän voimaa) ja Hula hula (koska biisi oli alun perinkin yhtä yhdentekevä kuin hänen laulutyylilleen sopiikin).
Hätä-Miikka: Ihan kivan oloinen tyyppi tämäkin, mutta kun tuo räppimeininki ei oikein itselleni lähde, niin en taida kommentoida enempää.
Eli Hynynen, Yrjänä ja Ellinoora pärjäsivät parhaiten, Vicky, Janna ja Robin vähän vaihdellen, kun taas Puu ja Hätä-Miikka olisivat kauniisti sanottuna voineet minun puolestani jäädä kokonaan pois kaudelta.
