Ensimmäisessä erässä Suomen pelisuunnitelma toimi vielä jokseenkin hyvin, viisikot pysyi kasassa ja meille siunaantui myös muutama hassu maalipaikka. 0-1 oli ihan mukiinmenevä lähtötilanne toiseen.
Game plan vs. game plan - Venäjän tapa pelata tässä ottelussa ei loppujen lopuksi ollut jättiyllätys. Bykov & kumppanit ovat kerännyt kaksi vuotta oppia ja alkaneet ymmärtää mitä (Suomenkin) voittaminen tällä tasolla vaatii. Ekassa erässä tuntui että punaisten passiivisuus olisi saattanut tehdä heidät haavoittuvaiseksi ja antaa Suomelle avaimet käsiin. Mutta Suomi hukkasi muutaman paikkansa. Ennakkoon hieman pelkäsin, miten Suomen hyökkäyspeli toimii jos Venäjä lyö luukut kiinni. Eipä erityisen hyvin, lisäksi me ei löydetty vallitsevassa tilanteessa minkäänlaista rytminvaihdosta tai tapaa päästä fiksusti, oikeilla etäisyyksillä ja ajotuksilla keskialueen yli päätyyn. Venäjä pelasi jokseenkin samalla passiivisella tyylillä kuin mekin ja sen tietää miten käy, jos Suomi ei kykene haastamaan Venäjää tällä osa-alueella.
Kurinalaisuus, henkilökohtaiset virheet, maltti - Sen olisi pitänyt olla päinvastoin, mutta niin vaan punaset veti pidemmän korren tälläkin osa-alueella. Hyö eivät hötkyilleet missään vaiheessa ja minimoivat riskit kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kahdessa ekassa maalissa Luoman melko erikoinen ulospelaaminen hyökkäysalueella ja Pirneksen merkkausvirhe 3vs3 tilanteessa. Salmelan torppaus ja Kaksi(!) väärää vaihtoa kolmanteen erään vaiheessa, jossa omaa kiriä olisi pitänyt käynnistellä. Nuo maalit olivat kuin jääkiekon oppikirjasta, mutta altavastaajana peliin lähtenyt Suomi tarjoili oikein hopeatarjottimella voittoa kaverille. Ja melko kylmän jäätävällä tavalla Venäjä pelin lopulta veikin.
Profiilipelaajat, hyökkäys - Teemu pääsi jonkun verran huseeraamaan maalin lähistöllä ja pääsipä kerran karkuunkin. Jonkinlaisen terävyyden ja maalintekotatsin puute kuitenkin vaivaa, kaksinkamppailussa usein häviävänä osapuolena. Aivan entisaikojen tapaan ei esille päässyt myöskään Saku, ja Villekin joutui kolmannessa erässä sivuutetuksi aneemisten esitysten jälkeen. Mikko ja Tuomo runnoi päädyssä ja heitteli muutaman vaarallisen näkösen kiekon maalille, mutta ei riittänyt tänään. Kolmannessa erässä Suomi vaikutti hölmöjen jäähyjen rasittamana todella aseettomalta Venäjän sumppua vastaan, hyökkäykset lähtivät hitaasti, etäisyydet kasvoi, apu ei ollut lähellä ja pelinopeus oli ala-arvoinen, tämä vaivasi tosin koko toista ja kolmatta erää.
Lopulta ei jouduttu täysin kuseen oman pään pyörityksessä jäähyjen ja maalien muodossa, vaan ratkasut tuli muuta kautta. Aika harmaa ja valju kuva pelistä kuitenkin jäi: altavastaajana lähdettiin, tappio ei ollut jättiyllätys, mutta ei kyetty todella haastamaan vastustajaa. Eikä tappioasemassa muuttamaan ilmettä millään tavalla. Teemu sen sanoi, että olisi täytynyt kyetä nostamaan tasoa edellisestä pelistä ja näin ei käynyt. Samalla täytyy tietysti antaa krediittiä Venäjälle, joka pelasi kylmän viileää viisikkopuolustusta maltilla, minimoi riskit, jaksoi pelata systeemiä alusta loppuun ja kävi kuittaamassa tarvittavat onnistumiset suomalaisten virheistä huipputaidolla, jota heiltä löytyy.
Ruotsi kumoon tänä iltana ja päästään vihdoin aikusten arvokisoissa näkemään odotettu finaali Kanada-Venäjä. Siinä katkeisi toinen kauan jatkuneista putkista - mutta tietysti sen Ruotsin täytyy vielä kaatua.