Väärin kannatettu

[Pavlovin Koira]

Tosiaan, tämä ketju on ollut jo jonkin aikaa hautautuneena harmaaseen massaan, joten ajattelin elävöittää keskustelua yhdellä kysymyksellä joka juolahti mieleeni.

Mitä arvon palstatoverit ovat mieltä siitä, että kannattaa samasta sarjasta kahta eri joukkuetta? Onko oikein vai väärin olla enemmän tai vähemmän intohimoisesti esimerkiksi Liverpoolin ja Swansean kannattaja (tai minkä tahansa muiden)?

No, en ole mikään sanomaan onko sellainen oikein vai väärin mutta tietynlaista useamman joukkueen kannattamista en vain ymmärrä. En esim. ymmärrä lainkaan sitä miten joku voi kotoisessa liigassamme kannattaa Bluesin lisäksi HIFK:ta tai Jokereita. Niiden jalansija Espoossa on pois siitä että Blues voisi joskus nousta resursseiltaan niiden kanssa varteenotettavaksi kilpailijaksi. Minua ärsyttää aina nähdä Espoossa kyseisten jengien krääsää (muiden ei niinkään koska Espoo on muuttajien kaupunki). Paikallisvastustaja on aina paikallisvastustaja, ei sellaista voi kannattaa.

Ylempänä olevan nimimerkin pohdintaan kommentoisin vaan, että pk-seudulla asuva voi käydä katsomassa oman "vanhan" joukkueensa pelejä peräti kolmessa eri hallissa ja Hämeenlinnaan tai Lahteenkin pääsee tunnissa (vastaavassa ajassa kuljetaan usein maakunnissa oman "paikallisen" kotipeleihin). Jos sen sijaan muuttaisi vaikka Ouluun, olisivat mahdollisuudet nähdä oman joukkueen pelejä huomattavasti vähäisemmät. Tällöin sitä varmaan pakostakin alkaisi ainakin jossain määrin sympata Kärppiä. Pk-seudulla siis mahdollisuudet aktiiviseen etäkannattamiseen ovat huomattavasti paremmat kuin muualla.

Ulkomaisista liigoista en niin osaa sanoa, mutta olisihan se omituista kannattaa sekä Liverpoolia että Evertonia, Manua ja Cityä, Realia ja Barcaa/Atleticoa jne. Itse symppaan Saksassa 2.Bundesliigassa pelaavaa 1. FC Unionia ja pääsarjassa pelaavaa Borussia Dortmundia enkä näe siinä ristiriitaa.

Mutta kukin tavallaan.

 

[SJK10]

Tämä youtubepätkä pukee hyvin omat tuntemukseni sanoiksi: http://www.youtube.com/watch?v=OeVxBVfeX5c

Olen kasvanut pienestä pitäen kiinni oman paikkakuntani seuroihin, enkä voisi edes kuvitella sanovani koskaan kannattavani muun paikkakunnan joukkuetta. Vaikka muuttaisin mihin.

Symppaaminen on sitten asia erikseen. Mutta se ei ole kannatusta, joten jätetään se pois tästä.

 

[Sonny Burnett]

Chelsea

Olen seurannut ja kannattanut seuraa jo 90-luvun puolesta välistä alkaen. Taisi joukkueen värit olla mieleen. Kun Miklu teki lontoolaisten kanssa sopparin niin seuraaminen/kannattaminen lisääntyi entisestään. Nettikin alkoi olla voimissaan ja joukkueen tekemiset sen myötä yhä paremmin hallussa. Tuli käytyä paikan päälläkin Stamford Bridgellä hoilaamassa ja autettua joukkuetta voittoon.

Mutta sitten tuli iso paha ryssä ja teki minusta ja joukkueesta epäkelpoja urheiluihmisiä. Gloryhunttausta syydettiin niskaan, vaikka olin jo vuosia kannattanut Chelseaa ennen kuin olin kuullutkaan Roman A:n nimeä. Ymmärettävää, mutta ah, myös niin ärsyttävää..

Mutta näillä mennään niinkuin sanonta kuuluu.

 

[#7]

Vaikka en itse sitä pysty ymmärtämään miksi joku muukin suomesta kannustaa vaikkapa Juventusta tai Manchester Unitedia koska heillä ei ole seuraan mitään siteitä, niin se ei ole heiltä kuitenkaan mitään pois. Vaikka itselläni löytyy esim. Juventukseen isotkin siteet, niin silti jos muutkin juventinot sisimmässään tietävät, että seura on heille se tärkein juttu niin olkoot.

Entä jos ei ole mihinkään seuraan minkäälaisia "siteitä" mahdollista ollakaan. Itselläni ainoat joukkueet, joihin on olemassa jonkinlaisia siteitä, ovat Suomen maajoukkueet. Jokerit on kaukana synnyinseuduiltani, mutta olen ihan pikkupojasta asti kannattanut heitä. Vielä kauempaa on Italian jalkapallo-maajoukkue ja Juventus, mutta kannatan niitäkin.

Italiaa aloin kannattamaan jalkapallossa vuoden 1998 maailmanmestaruuskisojen puolivälierissä vain siksi, että vastassa oli silloin niin suuri inhokki Ranska. Vuoden 2000 EM-kisojen finaalissa jälleen sama juttu, lisänä Italialla maaginen Francesco Totti. Suomea kun ei ole liiemmin arvokisoissa näkynyt, ovat sympatiani menneet aina Italialle.

Olin vielä pikkupoika kun Juve oli Euroopassa kenties kovin seura (95-98) ollen Mestareiden liigan finaaleissa kolme kertaa putkeen. Siellä pelasi herra nimeltä Zinedine Zidane, jota ihailin. En ollut varsinaisesti fani, mutta suosikkijoukkuetta kysyttäessä vastasin aina Juventus, vaikken lajia juurikaan seurannut. Pikkupojan rautaista logiikkaa.

Seuraaminen oli pitkään lähinnä sarjataulukon satunnaista vilkuilua. Jalkapalloa aloin aktiivisesti seuraamaan vasta muutama vuosi sitten Mestareiden liigan ansiosta. Innostuin lajista enemmän ja halusin nähdä lisää pelejä. Itselleni oli luontevinta alkaa seuraamaan kansallisista sarjoista nimenomaan Seria A:ta ja sieltä Juventusta. Pelejä katsellessa aloin kiintymään seuraan ja todella toivomaan menestystä. En tunne Italiaa valtiona tai Juventusta seurana, mielikuvani Italiasta ovat lievästi negatiivisia (mafia, Napolin jäte ongelmat, Berlusconi...). Minulle näissä on kyse vain jalkapallosta. Aika harva pystyy seuraamaan aktiivisesti jotain lajia ilman minkäänlaisia tunteita. Oikeastaan urheilu ilman suosikkeja on aika tylsää. Minulla ne positiiviset tunteet ovat kohdistuneet jalkapallossa Italiaan ja Juventukseen, koska ns. automaattisia kohteita ei ole ikinä ollut.

Sama koskee Jokereita. En kannata Helsinkiä tai helsinkiläisiä, kannatan Jokereita. Otto ja menestys ja sen seuraama näkyvyys saivat minut pikkupoikana valitsemaan Jokerit. Lisäksi Jokerit pelaa sellaista lätkää josta tykkään ja jollaista haluan pelata itsekin. En ymmärrä, jos joku ei ymmärrä, miksei voi kannattaa joukkueita ihan vain itse pelin vuoksi. Samalla syitä kannattamisen aloittamiseen saa olla vaikka minkälaisia. Ainahan se jostain alkaa.

 

[LOFIN]

Monta suomalaista seurajoukkueen kannattajaa lähinnä puistattaa tuo ajatus kun puhutaan "meidän poolista" ja "meidän manusta" ja kuinka ollaan oikein "Liverpoolin kannattajia". Ei ulkomaalaisen futiksen, lätkän tai minkään muun urheilulajin seuraamisessa ole mitään väärää. Ei ole myöskään väärin jos symppaa jotain joukkueita enemmän kuin toisia. Kyllä itsekkin tulee väijyttyä lähes kaikki Arsenalin pelit mitkä vaan ehdin, mikäs siinä kun ei Veikkausliigaa talvella pelata.

http://www.iltalehti.fi/valioliiga/2012081815969504_vz.shtml

Tämä artikkeli herättää lähinnä itkua ja epäuskoa, "meidän alkukausi jne" "tunteet pinnassa ottelun jälkeen". Ei vaan voi käsittää miten joku joukkue, minkä kotikaupungissa on hyvällä tuurilla edes joskus käyty, voi herättää tuollaisia tunteita. Kyllä minäkin EM-kisoissa Englantia yms. symppasin, mutta en sanonut laulanut "God save the queen":ia, tai heittänyt chantteja pelin aikana. Kun Englanti jonkun ottelun voitti, ei se aiheuttanut minussa "Me voitettiin!" tunteita, eikä mielestäni pitäisikään herättää noissa ulkomaalaisissa seurajoukkueissakaan.

 

[penkinlämmittäjä]

Rupesin tässä pohdiskelemaan omaa kannatushistoriaani. Seuraan melko monipuolisesti urheilua, mutta oikeastaan JYP on ainoa fanituksen kohde. Käyn katsomassa paikanpäällä aina kun mahdollista ja kotoakin löytyy Urho Total, jolta katson pelejä kun ennätän. Muutama vuosi sitten jostain syystä tykästyin Pelicansiinkin. Olivat altavastaajia, mutta pelasivat näkemissäni peleissä ihan kivasti. Rupesin seuraamaan enemmän ja sitten kun muutin Lahteen, niin se luonnollisesti vielä nousi vahvemmin. Ei kuitenkaan ikinä kannatuksen tasolle. Symppasin vaan vahvasti. Viime talvena kuitenkin kun oli selvillä, että muutan takaisin Jyväskylään ja finaaleissa oltiin vastakkain, niin tämä Pelicans liekki vaan jotenkin sammui. Edelleen on SaiPan ohella ykkössymppis, mutta ei vaan enää niin nappaa. Muutin Lahdesta Jyväskylään viime kevään finaalien aattona. Jyväskylässä en ollut yhdessäkään pelissä paikanpäällä, mutta Lahteen kuljin fanibussilla. Finaalisarja oli se viimeinen vahvemman sympatiseeraamisen tuhoaja. Pian muutinkin jo Turkuun, mutta TPS:n kohdalle ei ole minkäänlaista kiinnostusta tullut Shattenkirkia lukuunottamatta.

Jalkapallon puolella olen vähän myöhäisherännäinen seuraaja. Pari kautta meni tiiviisti Sevillan mukana parin Urheilukanavan pelin sytyttämänä. Ihailin Dani Alvesia. Katsoin pelejä niin paljon kun pystyin ja pikkuhiljaa sytyin seuraamaan myös JJK:ta, joka tavoitteli Liigapaikkaa. Kävin katsomassa Harjulla pelejäkin ykkösen aikaan. Itseasiassa enemmän kuin liigakausina. Tämä vaihe menikin sitten lopulta ohi. Ja Sevillan seuraaminenkin jäi lopulta Alvesin lähdettyä. Lopulta joukkue ei vaan enää napannut yhtään enempää kuin joku muukaan. Jalkapallon puolelta seuraan isoja turnauksia ihan pelejä katsomalla, JJK:n pelejä telkkarista ja silmällä sekä noin yhden pelin kaudessa paikan päällä. Yksittäisiä pelaajia seuraan kyllä sitten melko tarkasti, mikäli heidän pelejään sattuu telkkarista näkymään. Näitä ovat jo aiemmin mainitun Alvesin lisäksi Bastian Schweinsteiger, Iker Casillas ja Teemu Pukki, joka silloin joskus oli Sevillan organisaatiossa. Tähän listaan tullee liittymään myös Zlatan, kun suuri mielenkiinto häneen on kirjan myötä syntynyt.

Änäriä olen joskus seurannut lapsesta asti tilastoja tsekkaillen. Pelasin NHL-sarjaa ja vertailin oikeisiin tilastoihin. Keräsin kortteja. Pelasin Blackhawksilla, kun niillä oli hienoja pelaajia tosi hieno logo. Aikuisiällä olen katsellut lomilla ja työttömänä ollessa pelejä paljon. Mennyt lähestulkoon sen mukaan päivärytmiä. Silti, minulle ei ikinä syntynyt pakottavaa tarvetta katsoa jokin tietty peli, vaan menin enemmän fiilispohjalta ja katselin hyvää lätkää. Kun JYP voitti ikuisen rämpimisen jälkeen mestaruuden 09 ja päätti erään aikakauden, tuli toinen perässä heti seuraavana. Blackhawksin mestaruutta tuli juhlittua pari päivää aika reippaasti. Se loi tunnetta ja siitähän tässä kaikessa on kyse. Silloin tajusin, että kyllä minä olen kannattaja. Nykyään ei oikein öitä pysty enää valvomaan katsoen pelejä, mutta kunhan kausi alkaa ja sattuu päiväpelejä, niin varmasti kieli pitkällä odotan.

Muista joukkuelajeista seuraan aktiivisesti Salibandya. Kannatan luonnollisesti Happeeta, jossa pelaa paljon minulle tutuksi tulleita ihmisiä. Lisäksi minulle on Turun myötä syntynyt pieni side TPS:n salibandyjaostoon. Toisin sanoen maksetaan siitä, että käytän heidän vaatteitaan jne, mutta luonnollisesti ne teini-ikäiset tulevaisuuden liigapelaajat jättävät jälkensä. Näillä näkymin pesti tulee jatkumaan pidempään, joten toivon joskus katselevani Caribialla pelimiehiä, joita olen joskus valmentanut.

Lopputulos. Fanitan JYPia, kannatan Happee ja TPS sb sekä Blackhawks, seuraan tarkemmin mainittuja pelaajia, JJK:ta ja Sevillaa. Muu joukkueurheilu menee seuraamisen kantilta.

 

[scholl]

Mielipiteitä kehiin, kiitos.

Ei ehkä kannattaa, mutta sympatiseerata. Jos puhutaan esim. urheilusta, joka ei ole ihan elämän ja kuoleman asia. Itse seuraan esim. sekä Miami Dolphinsia että Green Bay Packersia. Molempiin on syynsä, mutta en niihin viitsi sen enempää mennä. Joka tapauksessa olen päässyt näkemään niiden ympärille rakentuneita kulttuureita ja olen alkanut niitä seurata. Tosin olen käynyt monissa muissakin paikoissa ja muita NFL-jengejä en ole alkanut seuraamaan, pikemminkin päin vastoin, mutta onhan se mahdollista.

On monissa muissakin urheilumuodoissa sellaisia sympaattisia seuroja, joille vaikkapa heidän kannattajiensa vuoksi toivoo hyvää. Toivon esim. että 1. FC Köln pärjäisi, vaikken heitä sen enempää seuraakaan. Nyt ovat sarjaporrasta alempanakin.

Täysin intohimoisesti on mahdotonta kannattaa kahta joukkuetta. Jossain vaiheessa ne pelaavat kuitenkin vastakkain ja sitten huomaa, että sitä toista ei voi kannattaa. Kannatin joskus aiemmin esim. Barcelonaa, mutta myöhemmin olen huomannut, että heihin liittyy paljon negatiivisiakin asioita ja kun pelaavat joskus FC Bayernia vastaan niin olen havainnut, että toisen menestys merkitsee jotain ja toisen on vähän niinkuin yhdentekevää, vaikka kuinka toivoisin, että he voittaisivat esim. Real Madridin ja maansa mestaruuden. Sama koskee Bluesia. Joskus ajattelin, että IFK:n rinnalla voisi seurata Bluesia ja vaikkei kannattaa niin seurata, miten heillä menee ja toivoa hyvää, mutta se on mahdotonta. Ehkä Matikainen tappoi senkin tai sitten vain huomasin, etten syty siihen, joten en mä Bluesin matseja jaksa katsoa edes telkkarista. Barcelonan matseja sentään voisin katsoa ja ennen katsoinkin kunnes siirtyivät Canal plussalle ja niitä en voi katsoa, koska en halua maksaa Valioliigan televisiointioikeuksista. Toisekseen vittuunnuin vähän Henryn ja Zlatanin hankinnoista, ne olivat mielestäni virheitä.

 

[Jaws]

Onko täällä kirjoittajia, jotka kannattavat maajoukkueiden arvokisoissa jotain toista maata Suomea enemmän? Tai edes melkein saman verran?

Kierrätyskeskuksen puolella eräässä ketjussa heräsi valtavasti keskustelua esittämieni kysymysten myötä. Näen tarpeelliseksi siirtää keskustelua oleellisilta osiltaan tänne, sillä siihen suuntaan se ainakin on mennyt. Oiva paikka herätellä myös tätä ketjua, jonka aihe on mielestäni todella puhuttava ja aiheuttaa mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin.

Futiksessa! Kannatan Hollantia, Saksaa, Brasiliaa ja jopa Espanjaa enemmän kuin Suomea. Myös Portugali, Afrikan maat sekä Japani kiilaavat Huuhkajien (YÖRGGH!) edelle.

Jalkapallossa Saksa on itselleni ehdoton ykkönen, mutta myös jääkiekossa kannatan Saksaa heti Suomen jälkeen. Muutenkin muissa lajeissa tulee kannatettua lähinnä saksalaisia. Saksa tuntuu itselleni enemmän "omalta" maalta kuin Suomi, mentaliteettini takia.

Jalkapallossa kannatan Espanjaa ja jääkiekossa sitä, jonka pelityylistä pidän, usein se on Tshekki tai Kanada. MM-kultaa juhlin suurelta osin gloryhunttauksen vuoksi ja meidänvitunpeli ei jaksa kiinnostaa.

Minäkin. Jalkapallossa oli ennen Ranska, sitten Zizou lopetti joten nykyään Saksa.

Seuraan NHL:äää suunnilleen koko hereilläoloaikani. Siitä syystä arvokisoissa Kanadan ja USAn (ja joidenkin Ruotsin pelaajien, ei Ruotsin) puolella ollaan aika vahvasti, Saksa saa sympatiat aina, ja vaihtelevat altavastaajat. Suomen nykyiset mm-kisajoukkueet herättävät inhoa.

Kannatan jalkapallon arvokisoissa Espanjaa kaikkein eniten ja Suomea enemmän myös Hollantia.
Jääkiekossa suosikkini on jostain syystä ollut Yhdysvallat. Jo 90-luvulta lähtien.

Ihme porukkaa. Miten joku voi kannattaa jotain miljonäärien etäisiä ja massiivisia ökyseuroja?

E: ja Jawsin kysymykseen, kannustan aina Suomea, oli laji mikä tahansa. En näe mitään syytä kannattaa mitään muuta maata.

Ei ole olemassa mitään "oikeaa" tapaa kannustaa, jos vain kannustaa. Se onkin toisen ketjun asiaa sitten.

Futiksessa kannatan ensisijaisesti Hollantia, siis jopa enemmän kuin Suomen joukkuetta. Heidän pelaamansa jalkapallo on vaan niin kaunista, että ensimmäinen kerta riitti.

Itse olen kannattanut jääkiekossa Tshekkejä.

Mitä porukka on mieltä? Olen aika lailla Kari Runkin linjoilla; eli mitä tahansa saa kannattaa, oli syy mikä tahansa. Eikä se ole kenenkään muun asia.

Kai Nu Laine puolestaan toi keskusteluun sen argumentin, että pitäisi olla jokin konkreettinen side kannattamaansa seuraan ja muunlainen kannatus on teennäistä tai sitä ei voi edes kannattamiseksi kutsua. Maajoukkuekannatuksesta Kai Nu Laine on eniten ihmeissään. Se onkin mielenkiintoinen asia: onko oikein kannattaa jotain toista maata kotimaansa sijasta? Onko se petturuutta?

Minä olen välimaaston tapaus, mitä tulee kannattamiseen. Tuen ja kannatan paikallista seuraani TPS:ää käymällä jokaisessa kotiottelussa. Kausikortti on siis kannattajakatsomoon. Tepsin lisäksi kannatan San Jose Sharksia, joskin etäisesti nettistriimien välityksellä. Tänäkin iltana on tarkoitus olla koneen äärellä klo 23, kun kiekko putoaa Pohjois-Amerikassa jäähän. Sharksin kannattaminen ei ole yhtä intensiivistä, mutta voitot ja tappiot aiheuttavat silti tunteita. Slovan Bratislava on oma tapauksensa; ainoa slovakialainen KHL-joukkue, siksi sen puolella. Jos sen tilalla pelaisi vaikka Dukla Trenčín, olisin varmasti Duklan kannattaja. Simppeliä.

Futiksessa en käy katsomassa pelejä paikan päältä ollenkaan, ainakaan toistaiseksi. Athletic Bilbaon pelejä katson striimeistä aina kun ehdin. Futiksessa ylivoimaisesti eniten tunteita herättävät maajoukkuepelit. Oiva aasinsilta seuraavaan aiheeseen, josta ajattelin kirjoittaa.

Maajoukkuepeleissä kun Slovakia on minulle se ylivoimainen ykkönen. Pitää myöntää avoimesti, että menee Suomen edelle, oli laji mikä tahansa. Esimerkiksi viime MM-kisoissa Slovakia herätti minussa valtavasti enemmän tunteita kuin Suomi - kävin paikan päällä katsomassa Slovakian avauspeliä, mutten yhtään Suomen peliä. Toki katsoin kaikki matsit telkkarista. Keskinäisissä matseissa Slovakian tappiot vituttivat. Joku voi mieltää tämän teennäiseksi, mutta Slovakian pelit aiheuttavat minussa jopa vahvempia tunteita kuin TPS:n jääkiekko-ottelut, täysin spontaanisti. Iloitsin Slovakian noususta Suomea vastaan ja toivoin jopa voittoa.

Olen varautunut myös siihen, että saan yksityisviestitulvan vannoutuneimmilta patriooteilta ja paikallisseurojen rakastajilta tämän viestini myötä, kävihän niin viimeksikin.

"Mieshuoraksi" en miellä itseäni. Jos kannattajuus pitää jotenkin määritellä, niin sanon kannattavani spontaanisti.

 

[aquanqua]

Jokainen päättäköön omien halujensa mukaan, mitä maajoukkuetta missäkin lajissa kannustaa. Valinnanvapaus tällaisissa henkilökohtaisissa jutuissa on ehkäpä se paras juttu vapaan maailman kansalaisuudessa.

 

[kahden suunnan sentteri]

Maajoukkuepeleissä kun Slovakia on minulle se ylivoimainen ykkönen. Pitää myöntää avoimesti, että menee Suomen edelle, oli laji mikä tahansa. Esimerkiksi viime MM-kisoissa Slovakia herätti minussa valtavasti enemmän tunteita kuin Suomi - kävin paikan päällä katsomassa Slovakian avauspeliä, mutten yhtään Suomen peliä. Toki katsoin kaikki matsit telkkarista. Keskinäisissä matseissa Slovakian tappiot vituttivat. Joku voi mieltää tämän teennäiseksi, mutta Slovakian pelit aiheuttavat minussa jopa vahvempia tunteita kuin TPS:n jääkiekko-ottelut, täysin spontaanisti. Iloitsin Slovakian noususta Suomea vastaan ja toivoin jopa voittoa.

Sopiiko kysyä, kuinka tällainen tunneside juuri Slovakian maajoukkueisiin on muodostunut?

 

[tulikaste]

Miten itse näen asian: riippuu siitä kuinka aitoa kannatus on ja miksi se on alkanut.

Pari kertaa on mielessäni käynyt tämäntapainen pohdinta viime aikoina, muutto toiseen kaupunkiin kun on luultavasti lähellä ja tuolloin nykyistä suosikkiseuraani KalPaa näkisi lähinnä vierasmatseissa. No eipä siinä, käyn sitten niissä kannattamassa KalPaa, mutta entäs ne uuden kotikaupunkini joukkueen pelit? Jos ja kun haluaisin nähdä lätkää livenä mahdollisimman paljon niin luultavasti sitä tulisi ainakin silloin tällöin käytyä katsomassa paikallisen joukkueen pelejä. Tämä siis koskee SM-liigaa, jossa minulla on jo suosikki - näkisin että jos "orgaanisesti" alkaisin kokea kiintymystä uuden kaupungin seuraa kohtaan ei siinä olisi mitään pahaa. Toisaalta kuitenkin ajatus kahden samassa sarjassa pelaavan joukkueen yhdenvertaisesta kannattamisesta tuntuu samanaikaisesti hyvin oudolta.

Päivitys: muutin syyskuun alussa Jyväskylään. Kävin katsomassa juuri sen JYP-Jokerit-pelin, jossa Karalahti taklasi Poukkulaa ja koska pidin ottelutapahtumasta kiintymättä sen kummemmin joukkueisiin (tavallaan samanaikaisesti toivoin molempien häviävän, mutta sehän on mahdotonta ja lopulta lievästi toivoin että Jokerit voittaisi), kävin myös katsomassa JYP-HPK-matsin. JYP-KalPa-pelin kävin katsomassa sen takia että KalPa pelasi.

Nyt tilanne on sellainen, että vaikka oikeastaan edelleen on täysin yksi hailee miten JYPillä menee, niin jo noiden Jokeri- ja HPK-pelien jälkeen on selvästi havaittavissa eräänlaista lähentymistä. Eli kun olen nähnyt JYPin pelaavan kotihallissaan HPK:ta ja Jokereita vastaan - joukkueita, joille en toivo muuta kuin pahaa näin kärjistetysti sanoen - ja olen ollut siellä JYPiä kannattavien ihmisten keskellä ja tutkiskellut sitä areenan tunnelmaa ja sitä fiilistä siellä, valtrat ovat muuttuneet kasvottomista ja onnekkaista paskiaisista jotka aina menevät johtoon viimeisellä minuutilla oikeiksi jääkiekon pelaajiksi, joita näköjään ihan oikeasti kannattaa halli ihmisiä. Mielenkiintoista ja tavallaan sympatiaa herättävää. Ero orastavaan faniuteen lienee siinä, ettei minua kiinnosta edelleenkään, häviääkö vai voittaako JYP, enkä tunne joukkueeseen juuri mitään kiintymystä. Jännä nähdä, miten koko juttu tästä lähtee etenemään, jos Jyväskylässä pidempäänkin asustelen. Tästä "paikallisvastustaja-asetelmasta" johtuen KalPan ja JYPin rinnakkainen fanius tuntuu kyllä todella absurdilta jo itsessään.

NHL on vähän eri juttu. 30 joukkuetta liigassa enkä itse ole ikinä astunut askeltakaan uuden maailman maaperällä. Koen että nakkilan tapauksessa sitä voisikin ihan hyvin kannattaa vaikka kahta joukkuetta, mutta epäilen vahvasti että lopulta kykenisin välittämään oikeasti juuri yhtään miten edes yhdellä joukkueella oikeasti menee. Flyers, Senators, Coyotes, Oilers, tuossa on seuroja joita kaiketi jokseenkin "sympatiseeraan" NHL:ssä, mutta en minä mikään oikea kannattaja ole. En minä välitä miten noilla menee. Ainakaan vielä.

NHL-asiassa se on mennyt juuri näin. Hoen itselleni olevani Flyersin fani, mutta eilen Flyersin pelatessa Islandersia vastaan toivoin Islesin tasoittavan 3-3, jotta tulisi tiukempi peli. Jes? Muutenkaan ei kyllä oikeasti ole kiinnostanut yhtään peliä katsoessa, että kuka voittaa (no Floridan ja Minnesotan on toivonut voittavan tietyistä, varmaan aika selkeistä syistä). Minun tapauksessani fanisuhteen syntyminen taitaa edellyttää paikan päällä katsomista.

 

[Jaws]

Paljon Suomesta ja vähän Slovakiastakin

Sopiiko kysyä, kuinka tällainen tunneside juuri Slovakian maajoukkueisiin on muodostunut?

Sopii kysyä. Kannattaminen kun on mielestäni täysin vapaavalintaista, eikä kenenkään tule salata kannattamistaan. Eikä sitä tarvitse oikeastaan selitelläkään, mutta minä avaan asian mielelläni siitä kiinnostuneille. Avataan samalla hieman patoumia.

Minä pidän Slovakiasta maana. Tunnesidettä ei ole pelkästään siis urheilun kautta. En voi silti väittää, etteikö Pavol Demitralla olisi ollut asiassa osuutta. Pienempänä tykästyin Slovakian maajoukkueeseen nimenomaan jääkiekon MM-kisoissa. Sittemmin se on tullut suosikiksi niin jalkapallossa, salibandyssä kuin säkkihyppelyssäkin. Syitä on monia.

Slovakia on kiehtova maana. Kukaan ei muista, kaikki unohtavat. Se on vain se toinen osa Tshekkoslovakiaa, jossakin päin Eurooppaa, ehkä. Empiiristen kokemusteni perusteella suuri osa ihmisistä kuvittelee Slovakian olleen osa Neuvostoliittoa. Tykästyttyäni maahan pienenä olen ottanut asioista paljon selvää ja alkanut "pitää puolia" tälle maalle - urheilun ulkopuolellakin. Sitten se on myös siirtynyt itse urheiluun. Spontaanisti. Urheilu on parasta mitä tiedän, ja siirtymä on ollut luonnollinen.

Osan "kunniasta" saa myös Suomi ja suomalaiset. Älkää käsittäkö väärin, vaikka annan nyt tulla melko suoralta kädeltä. Minulla ei ole mitään Suomea eikä suomalaisia vastaan. Suomi tulee hyvänä kakkosena. Mutta Suomi itsessään - urheilukulttuurissaan, ihmisissään ja ideologioissaan - on vienyt minua ajatuksissani pois sen maajoukkueiden kannattamisesta. Tämä kaikki siis urheiluun liittyen. Ei pidä sotkea tähän politiikkaa tai mitään urheilun ulkopuolista asiaa. Suomi on hieno maa, mutta sisältää myös paljon negatiivista.

Miksi? Koska minua pännii suomalaisessa urheilukulttuurissa niin moni asia. Käsitykseni suomalaisesta urheiluskenestä nojautuu pitkälti siihen, miten näen Suomen urheilun laajemmassa kuvassa. Urheilijoita vastaan ei ole mitään negatiivista. Minulle on kannattamisessa se ja sama, menestyykö joukkueeni tai kannattamani maa hyvin vai huonosti. En silti jaksa yltiönegatiivisuutta ja asiantuntemattomuutta, asenteesta puhumattakaan. Hiukan stereotyyppistä, mutta silti totuuspohjaista. Suomalainen urheilukuluttaja pitää Suomea urheilu- tai menestyshulluna kansana. Vain jälkimmäinen pitää jokseenkin paikkansa. Minusta tämä on vastenmielistä. Yltiönegatiivisuus samoin. Kaikki on aina päin persettä. Ja kaikki nähdään niin pienessä mittakaavassa.

Suomalainen ei perehdy muihin urheilukulttuureihin tai ota opikseen. Samalla laukoo mielipiteitään, kuin olisi jotenkin kaikkitietävä. Ärsyttävää pöyhkeyttä. Suomalainen usein myös hylkää heikolla hetkellä. Ja edelleen puhun urheilusta. Lisäksi valitetaan, kun menestystä ei tule tai mitään ei tapahdu. Kuitenkaan itse ei olla tekemässä asialle yhtään mitään. Silkkaa typeryyttä.

Suomessa myös nöyristellään ihan liikaa. Pientä ylpeyttä soisi välillä löytyvän. Sanottaisiin kerrankin vaikka olympiafinaalissa, että vittu tuolla Kanadalla mitään mahdollisuuksia ole. Edes huumorilla! Kamoon. Irti kahleista. Pois synkkyydestä. Eikä paruta sitä, että "ei Suomi kumminkaan sinne potkupallon MM-kisoihin tule elinikänämme pääsemään". Mihin tällä asenteella päästään?

Liikaa apatiaa, sitä on joka paikassa! Välinpitämättömyyttä ja masentuneisuutta. Miksi iloita, kun huomenna kaikki on kuitenkin taas päin persettä? Ja futisfinaalissa pelaa silti joku Espanja, jonka tähtien palkat joku suomalainen veronmaksaja taas kustantaa. Tämä on inhottava ajattelumalli. Kerrankin kun olen repäissyt vähän liveseurannassa normaalia innokkaammin, niin porukka on suu mutrussa vaahtoamassa fanipojista ynnä muista. Enkä tällä koko kirjoituksellani viittaa tähän palstaan, en missään nimessä. Vain yksittäinen esimerkki. Mutta ei täälläkään saa olla innokas, ei ylimielinen, ei mitään. Mennään kaikki saman kaavan mukaan, ollaan siinä samassa muotissa. Eri tavoilla ajattelemista ei sallita. Siksi pitää kannattaa paikallisseuraa ja Suomen maajoukkuetta. Kanavapaketin omistaminen on perisynti, saatika yhdenkin ulkomaalaisjoukkueen kannattaminen sitten! Sehän on täyttä mieshuorausta, ei sitä täällä sallita.

En sano, että Slovakiassa tai missään muuallakaan olisi toisin. Ei varmasti ole. Mutta Suomesta on helpompi kirjoittaa, kun tätä kokee ja elää läheltä joka päivä. Minulla meni kuppi nurin aikoja sitten suomalaisuuteen - nimenomaan siihen, mitä olen täällä lievästi kärjistänyt ja stereotypisoinut. Silti Suomi on tärkeä osa maajoukkuekannatuksessa. Mutta ei tärkein.

En jaksa melankoliaa, en sitä ilmapiiriä. Mentäisiin edes joskus positiivisen kautta. Valittajia on joka paikassa. Niitä, jotka tekevät asioille jotain, niitä jotka eivät keskity parkumiseen ja näkevät asioiden valoisat puolet - he ovat todella vähissä. Uskallettaisiin tehdä jotain toisin. Asiat voisivat muuttua haluamaamme suuntaan.

Tuossa aimo liuta syitä, miksi Suomen maajoukkueiden kannattamiseni on vähentynyt. Slovakian osalta kannattaminen on ollut jatkuvassa kasvussa. Toisen jatkaessa tasaista laskuaan toinen tulee välttämättä jossain vaiheessa ohi.

Minä elän urheilua tunteella, siksi se on isoin asia arjessani. Ei urheilu olisi mitään ilman tunnetta, spontaania sellaista. Rakastan urheilua, sen kaikissa muodoissa, kaikissa ominaisuuksissa. Joitakin puolia vähemmän, mutta rakastan kuitenkin. Ei urheilu saati kannattaminen olisi mitään ilman tunnetta. Menen kannattamisessa pitkälti samoilla ehdoilla. Kaikki on tapahtunut spontaanisti. Se vain on näin, miksikä sitä tästä muuttamaan. Näin minun kohdallani. Ja edelleen; kannattamista ei tarvitse kenenkään itse perustella, mutta minä teen sen mielelläni.

Miten muilla? Herättävätkö urheilu ja urheilukannattaminen tunteita ja etenkin vahvoja sellaisia? Kertokaa tarinanne.

 

[Jokerikiekko]

Kannatus riippuu lajista ja paikasta. Lätkässä olen Suomen puolella junnukisoissa ja olympialaisissa, mutta mm-kisoissa olen vain iloinen, jos Suomi ei pärjää. En vain osaa arvostaa niitä kisoja. Venäjä kerää ylivoimaisesti symppispisteeni. Pidän venäläisistä pelaajista, etunenässä #8, kuten suosikkijoukke-kohdassa lukee.

Futiksessa se on aina Suomi ja tulee olemaan. Ei tätä maan futiskulttuuria nosteta millään Hollannin tai Espanjan kannattamisella. Jääkiekko on paljon terveemmällä pohjalla täällä. Oksetti katsoa Suomi-Espanja-matsia, kun katsomossa oli aivan järkyttävän paljon suomalaisia Espanja-paidat päällään. Kyllä minullakin on ikuinen suosikki Brasilia, mutta kun eivät pelaa samalla tasolla, niin ei ole tullut ongelmia vastaan. Brassien taitofutis on aina kiehtonut minua. Ristiriitoja kuitenkin tulee, kun seuratasolla ainoa rakkaus FC Barcelona on lähestulkoon koko Espanjan joukkue, joten sympatiaa menee sinne suuntaan myös.

Edit: Pakko lisätä, että NHL-kannatus lähtee omalta kohdaltani pelaajista. Olen tavallaan joka NHL-joukkueen fani. Joku pelaaja sattaa suorituksillaan herättää mielenkiintoni ja saatan katsoa sen joukkueen matseja enemmän jonkun aikaa. Myös pelaajaprofiilit ovat mielenkiintoisia, tietyt matchupit, junnujen polku NHL:n johtaviksi supertähdiksi, persoonat, tutkaparit, kemiat..

 

[müller]

Mitä porukka on mieltä? Olen aika lailla Kari Runkin linjoilla; eli mitä tahansa saa kannattaa, oli syy mikä tahansa. Eikä se ole kenenkään muun asia.

Itse olen tästä täysin samaa mieltä. Mielestäni ei ole olemassa mitään "väärää" kannattamista. Sillä, mistä syystä kannattaa jotain joukkuetta, ei ole väliä. Tunneside joukkueeseen voi syntyä monen eri tekiän ansiosta sekä myös eri tekijöiden summana. Kannatan esim. JYPiä, koska olen Jyväskylässä syntynyt ja kasvanut, ja pentuna tuli käytyä usein JYPin kotipeleissä isän ja veljen kanssa. JYPiä kannatan siis tunnesiteen takia.

Bayern Münchenin kannatus puolestaan on muodostunut ajan mittaan, sillä olen jo monta vuotta seurannut aktiivisesti Bundesligaa. Lopulta Bayernista muodostui suosikkijoukkueeni futiksen saralla täysin pelillisistä syistä, ilman mitään tunnesiteitä Müncheniin tai Baijeriin. Kannatan myös muita Bundesliga-joukkueita, joitain enemmän ja joitain vähemmän. Jokaisessa Bundesliga-matsissa minulla on siis aina selvä suosikki, ja heidän voitot ja tappiot herättävät tunteita. Bayern on tietenkin selvä ykkönen ja toivon heidän voittavan kaikki pelit aina.

Olen myös huomannut, että kannatukseni Leijonia kohtaan on laskenut paljon. Viime MM-kisoista näin vain yhden Leijonien ottelun, se oli Saksaa vastaan. Saksan otteluita katsoin useamman. En enää edes muista kumpi voitti, Suomi vai Saksa, sillä en varsinaisesti välittänyt lopputuloksesta. MM-kisat nyt muutenkaan ei herätä niin paljoa tunnetta minussa.

Tunnesiteeni Saksaan on myös syntynyt ajan mittaan, sillä olen aina ollut kiinnostunut Saksan historiasta, kulttuurista ja kielestä. Nyt täällä asuessani olen myös huomannut, että saksalainen mentaliteetti sopii minulle parempi kuin suomalainen. Tunnesiteeni Saksaan on siis vahvempi kuin Suomeen, koska tunnen sopivani tänne paremmin. Siitä johtuen kannatan yleisesti saksalaisia kaikissa lajeissa mitä seuraan, paitsi formuloissa kannatan Räikköstä hänen persoonan ja taitojen ansiosta, en kansalaisuuden.

Palatakseni itse asiaan eli "väärin" kannattamiseen. Mielestäni kannattajaksi kasvetaan, ja tästä syystä kannattaminen on aina aitoa. Tähän kasvuun vaikuttaa monet tekijät, kuten jo alussa mainitsin. Nämä tekijät ovat joko ulkoisia (kasvuympäristö, jne.) tai sisäisiä (omat kiinnostuksen kohteet, mieltymykset, jne.). JYPiä kannatan ulkoisista syistä, kuten kerroin, ja Bayernia puolestaan sisäisistä syistä.

Mieshuora on mielestäni termi, jonka ovat keksineet ne, jotka eivät ymmärrä mitä aito kannattaminen on. Kannattaminen on aina aitoa, jos se herättää tunteita.

 

[Musta Nuoli]

Mennään kaikki saman kaavan mukaan, ollaan siinä samassa muotissa. Eri tavoilla ajattelemista ei sallita. Siksi pitää kannattaa paikallisseuraa ja Suomen maajoukkuetta.

Näinhän se monesti menee, myös Turussa. Paljon tuli minullekin teininä ja nuorena aikuisenakin paskaa niskaan siitä, kun en kannatakaan Tepsiä eikä TPS symbolisoi minulle turkulaista jääkiekkoilua vaan vain tepsiläistä jääkiekkoilua. Hyvä, ettei käsirysyä aikoinaan tullut yläasteella ja lukiossa kun TuTo pelasi SM-liigassa ja sitä kannatin avoimesti, enkä hypännyt muun luokan tavoin TPS-leiriin, vaikka se paremmin menestyikin.

Menestyksestähän se tuntui minun nuoruudessani monella olevan kiinni, eipä ole monia tuon ajan valtavirtakannatuksen eli Tepsin valinneita varmasti lehtereillä näkynyt sen jälkeen seuran dynastia päättyi ja se romahti keski/alakastin seurajoukkueeksi.

Eli juuri kuten sanoit, niin menestyshulluus pitää Suomessa pitkälti paikkansa. 1990-luvun taitteessa taas pidettiin tietyissä piireissä Turussa hulluna, jos ei kannattanut sitä kestomenestyjää ja "ikuista" dynastiaa vaan kannattikin altavastaajaa ja toista vaihtoehtoa eli tässä tapauksessa TuToa.

Nykyisin ei sentään tämänkaltaista asetelmaa ole vastaavissa määrin, ja nykyiset nuoret TPS-kannattajat ovat pikemminkin tottuneet siihen, että TPS on liigan jämäjoukkueita, joka voi yhden yllätysmestaruuden saada mutta sen jälkeen samota liigan peräpäässä moniongelmaisen riitaisana.

Kunnioitankin nykyisen sukupolven TPS-faneja sekä pitkän linjan tepsiläisiä siitä, että he eivät seuraansa ole hylänneet. Kenties he tietävät nykyisin paremmin sen, miltä tuntuu kannattaa seuraa, jolla menee heikosti ja jota silti haluaa tukea, kävi miten kävi. Silloin 1990-luvun puolella dynastian pöyhkeinä aikoina tuntui monelle silloiselle fanille olevan käsittämätön ajatus, että joku voi kannattaa TuToa vaikka TuTo ei pelaakaan mestaruudesta.

TuToa siis kannatan, kuten olen "aina" ja erityisesti 1990-luvun puolivälin tienoilta asti aktiivisemmin kannattanut. Kannatan käymällä peleissä, seuraamalla joukkueen edesottamuksia, ostamalla fanitavaraa ja kirjoittamalla joukkueesta esim. Jatkoaikaan (varsinkin sen jälkeen kun oma fanifoorumi hiljeni). Takavuosina olin fanikatsomossakin ja mestaruuskaudella pari kertaa tuuraamassa silloista rumpaliakin, nykyisin olen liian vanha tuollaiseen ja kannatan "vain" ostamalla kausikortin ja tulemalla niin moneen peliin kuin pääsen. Eli jos en ole sairaana tai vaikka matkalla, niin peliin pyrin menemään.

 

[Musta Nuoli]

Jääkiekossa kannatan Suomen maajoukkuetta, seuraan sen pelit ja toivon aina ja poikkeuksetta sen voittoa. MM-kisat ja olympialaiset ovat aina kohokohta. MM-kisat vähän vähemmän, mutta kyllä ne silti aina tulee katsottua Suomen pelien osalta. Eniten ne koskettivat ja sytyttivät 1990-luvun alkupuolella ja huipentuivat 1995, mutta senkin jälkeen niitä on seurattu ajoittaisesta taisteluväsymyksestä huolimatta. Minulle se 1990-luvun maajoukkuerunko on se kultainen sukupolvi, joka tuotti täyttymyksen ja mitaleita, joita 14 ensimmäistä elinvuottani eivät MM-kisoissa koskaan tuottaneet.

Muita maita kohtaan saatan tuntea lievästä suureen ulottuvaa sympatiaa, samoin yksittäisiä pelaajia kohtaan. Tämän lisäksi antikannatan tiettyjä maita, joiden toivon häviävän ja jopa joutumaan kokemaan nöyryyttämisen. Kanadan voittoa en toivo koskaan. En pidä Venäjästäkään, mutta jos valita pitää, niin ennemmin sekin kuin Kanada. Yhdysvallat ei herätä vastaavia tuntemuksia puoleen ja toiseen, paitsi tietysti Suomea vastaan niin kuin muutkin maat. Jos on CAN-USA käynnissä, niin tähtilippu sitten vain henkisesti salkoon.

Ruotsia kohtaan en tunne mitään erityistä antipatiaa, mutta Suomea vastaan toivon sen pelaavan huonosti ja romahtavan kostoksi niistä ikävistä lapsuusajan muistoista, jolloin erilaisia Suomen tappajia oli alvariinsa liikkeellä. Latviaan ja Slovakiaan suhtaudun sympaattisesti, "neukkulan" halonhakkuuporukoista kuten Kazakstanista ja Valko-Venäjästä en erityisesti pidä. Saksalle ja Sveitsille toivon menestystä, kunhan ei Suomen kustannuksella.

NHL:ään suhtaudun puhtaasti maajoukkuepelaajien kasvatusalustana, mikään joukkue ei sellaisenaan merkitse yhtään mitään paitsi siltä osin mitä sen suomalaispelaajat tekevät. Toivon avoimesti sellaisten NHL-joukkueiden huonoa menestystä, joista voisi pelaajia irrota kevään MM-kisoihin. Stanley Cup -vaiheessa toivon suomalaisille menestystä, jotta joku saisi mestaruussormuksen ja yhden kiinnityksen kolmesta epätodennäköiseen utopiaan eli Triple Gold Clubiin. Siihen kerhoon päästäkseen pitäisi tietysti saada olympiakultakin, jonka takia se onkin epätodennäköistä.

Jalkapallossa toivon karsinnoissa Suomelle aina menestystä, mutta kun sitä ei tule eikä arvokisapaikkaa heru, niin sitten kannatan jotain muuta maata. Portugali, Espanja, Saksa yms. pelaavat kaikki silmää miellyttävää jalkapalloa ja toivon myös Ruotsille menestystä. Englannille ja Brasilialle toivon turnauksien pikaista loppumista, tosin en niin paljon kuin inhokeilleni Italialle ja Ranskalle. Seuratason jalkapallo minua harvoin kiinnostaa, arvokisaturnaukset ovat ne, jotka sytyttävät.

 

[MustatKortit]

...
Portugali, Espanja, Saksa yms. pelaavat kaikki silmää miellyttävää jalkapalloa ja toivon myös Ruotsille menestystä. Englannille ja Brasilialle toivon turnauksien pikaista loppumista, tosin en niin paljon kuin inhokeilleni Italialle ja Ranskalle. Seuratason jalkapallo minua harvoin kiinnostaa, arvokisaturnaukset ovat ne, jotka sytyttävät.

Heh, allekirjoitan jokaisen sanan*, ihan samat mietteet täälläkin.

Olisi mielenkiintoista oman Saksa-fanittamisen kannalta, jos Suomi joskus pääsisi samoihin arvokisoihin, ehkä jopa samaan lohkoon..

Mitä sitten pitäisi kannattaa? Onneksi Suomen kisapaikka on yhä sen verran epärealistinen, ettei tätä asetelmaa tarvitse miettiä kuin teoreettisesti.

Suomen ja Saksan välisissä maa- ja karsintaotteluissa olen toistaiseksi katsellut peliä varsin neutraalein silmin, ehkä hivenen toivonut Suomelle tasuria ottelusta.

* edit en sittenkään allekirjoita joka sanaa, Saksan matsien lisäksi katson mieluummin mm. Hollantia, Tanskaa ja Ruotsia, kuin noita Portugalin ja Espanjan pelejä.

 

[J.Grönvall]

Vuosi 1990, MM-kisojen välieräottelu Italia-Argentiina, Toto Schillachin maali johtomaali, Claudio Caniggian tasoitus ja Aldo Serenan kyyneleet. Siitä hetkestä asti on Italian futismaajoukkue saanut minun tukeni. Suomen futiksesta ei noihin aikoihin suurta meteliä pidetty, vasta Jari Litmasen läpimurron jälkeen alkoi asia nousta vähän enemmän pinnalle. Oman osansa tarinaan tuo Jukka Pakkanen ja joskus televisiosta tulleet Serie A:n maalikoosteet tai vastaavat joita vahtasin innoissani. Lisäksi kehitin jonkun ihmeellisen suhteen Norjaan ja kannustin sitä jalkapallossa, hiihdossa, yleisurheilussa ja melkein kaikessa.

Nyt jos Suomi ja Italia osuisivat samaan lohkoon karsinnoissa tai arvokisoissa niin olisin Suomen puolella mutta muuten Italian menestys herättää edelleen jonkin verran tunteita. En kuitenkaan koe olevani italialainen tai edes pyri siihen millään tavalla.

Onhan fanilarppaaminen jollain tavalla huvittavaa silloin, kun pyritään omaksumaan vihasuhteet ja muut, puhutaan "meidän" Liverpoolista tai ManUsta ja ollaan niin olevinaan englantilaisia tai mitä milloinkin. Etenkin futisporukoissa esiintyy väkeä joiden mielestä vaikkapa jääkiekkoseuran kannattaminen Suomessa on junttien puuhia.

Tai kun puhutaan Barcelonasta, "meidän" Barcana niin mikä vitun "meidän" Barca? Joku Nekalassa syntynyt tamperelainen ei ole Kataloniaa nähnytkään, saati, että omaisi yhtään mitään yhteistä katalaanien kanssa. Tapparan ja Ilveksen sekä niitä kannattavien ihmisten kanssa sitä sitten onkin jo ihan eri tavalla.

En minä pysty vihaamaan Dallas Cowboysia, New York Giantsia tai Espanjaa, ei minulla ole niihin mitään sellaista sidettä, että kokisin niitä kohtaan voimakkaita tunteita. En vihaa edes Ilvestä millään tavalla, minua vain sattuu kiinnostamaan Tappara paljon enemmän.

Ajaudun sen verraan sivuraiteelle, että Suomessa on onneksi mahdollista kannustaa joukkuetta ilman poliittisia jännitteitä tai pelkoa levottomuuksista. Nehän tuolla lutuurimaissa usein ovat sen ihaillun vihamielisyyden taustalla. Mutta käsi ylös kuka aidosti haluaisi tänne samaa mitä vaikkapa Belgradissa on Partizanin ja Crvena Zvezdan kanssa, Kreikassa Panathinaikoksen ja Olympiakosin kohdatessa, Glasgow'ssa Old Firmissä jne? Ei minulla ainakaan ole mitään kaipuuta sellaiseen, vaikka se intohimo ja oman asian takana seisominen varmasti ajatuksena onkin romanttinen.

 

[eagle]

Itse nykyisin en kannata kauhean palavasti oikein mitään joukkuetta. Olen kokoajan mennyt kauemmas kannatuksesta ja enemmän vain itse pelistä sekä pelaajista kiinnostuneeksi katsojaksi. Tässäkään valossa en kyllä näe tarvetta väärin kannatettu-termille. No ainoa mikä ärsyttää on se, että jos fani katsoo peliä, niin täysi objektiivisuus katoaa kokonaan. Eli siis tuomari on aina nuija kun oma joukkue ei saa rankkaria/vaparia jokaisesta kontaktista, pelin jälkeen oma joukkue on aina oikeasti ansainnut voiton, vaikka ei olisi saanut yhtään maalipaikkaa, jne.

Kannatan kyllä itse Suomea, varsinkin jalkapallon arvokisakarsinnoissa, mutta pääasiallisesti muuten seuraan enemmän peliä valmentajan näkökulmasta. Joskus huomaankin että "fiilistely" jäänyt vähiin, kun alkaa pohtimaan miten joukkue X peliään tahtoo pelata. Sitten huomaan että se fiilis tulee juuri siitä, kun huomaa jonkun keksineen jonkun todella hienon tavan lähestyä peliä. Samoin osaa arvostaa yksittäisten pelaajien pelaamisesta muutakin kuin vain "highlight"-juttuja. Esim. erinomaista sijoittumista, erinomaisia juoksuja, jne.

 

[Beukeboom]

Ainoa, mitä aidosti kannatan, on Oulun Kärpät. Seuran mukana on tullut kasvettua, hallin jokainen nurkka ja kulmaus on tuttu, pelipaitaa pidetty päällä junnuissa jne. Oma seura.

Tämän lisäksi suosikkeja löytyy oikeastaan kaikista suurimmista palloilusarjoista, mutta vaikka niiden menestys aiheuttaakin ilon tunteita, ei ole mielestäni oikein puhua kannattamisesta. Aktiivinen seuraaminen on oikea termi.

 

[J.Grönvall]

Itse nykyisin en kannata kauhean palavasti oikein mitään joukkuetta. Olen kokoajan mennyt kauemmas kannatuksesta ja enemmän vain itse pelistä sekä pelaajista kiinnostuneeksi katsojaksi. Tässäkään valossa en kyllä näe tarvetta väärin kannatettu-termille. No ainoa mikä ärsyttää on se, että jos fani katsoo peliä, niin täysi objektiivisuus katoaa kokonaan. Eli siis tuomari on aina nuija kun oma joukkue ei saa rankkaria/vaparia jokaisesta kontaktista, pelin jälkeen oma joukkue on aina oikeasti ansainnut voiton, vaikka ei olisi saanut yhtään maalipaikkaa, jne.

Tähän suuntaan se minullakin on mennyt vuosi vuodelta enemmän. Henkilökohtaisesti koen sen vähän huvittavana pilata päiväänsä joidenkin muiden jääkiekkopelin vuoksi. Peli itsessään on niin mielenkiintoinen asia ja antaa loputtomasti pohdittavaa, ettei siihen mitään seuran värien tunnustamista tarvita.

 

[Espen]

Itse nykyisin en kannata kauhean palavasti oikein mitään joukkuetta. Olen kokoajan mennyt kauemmas kannatuksesta ja enemmän vain itse pelistä sekä pelaajista kiinnostuneeksi katsojaksi. Tässäkään valossa en kyllä näe tarvetta väärin kannatettu-termille. No ainoa mikä ärsyttää on se, että jos fani katsoo peliä, niin täysi objektiivisuus katoaa kokonaan. Eli siis tuomari on aina nuija kun oma joukkue ei saa rankkaria/vaparia jokaisesta kontaktista, pelin jälkeen oma joukkue on aina oikeasti ansainnut voiton, vaikka ei olisi saanut yhtään maalipaikkaa, jne.

Minäkin olen ratkaissut kannattamisongelmani jo kauan sitten että en kannata mitään. Urheilusta saa tällä tavalla todella paljon irti. Nimimerkki P.Sihvosen profiilissa lukeva "Antaa pelien näyttää kuka kukin on" on hieno filosofinen ohjenuora.

Jos olen paikan päällä katsomossa, niin haen paikkani yleensä läheltä keskialuetta koska näin pystyn seuraamaan parhaiten pelin tapahtumia joka puolelta kenttää eikä analyyttistä keskittymistä häiritse mölyävät kannattajalaumat. Samasta syystä katson mieluummin kotona ottelut TV:stä tai netistä, kuin meteliä täynnä olevista sporttibaareista.

En ole koskaan kyllä varsinaisesti kannattanutkaan mitään. Nuorena ja vielä nykyäänkin paikalliset jääkiekko- ja jalkapallojoukkueet saavat sympatiani niin että tasokkaan urheilun seuraaminen lähiympäristössä voisi myös varmistua. 80- ja 90-luvulla symppasin jalkapallossa Hollantia ja Tanskaa ja jossain määrin (Länsi-)Saksaa, koska ne pelasivat tuolloin katsojan kannalta viihdyttävintä peliä. Jääkiekossa tietysti Edmonton Oilers koska siellä pelasi maailman paras pelaaja, liuta suomalaisia, joukkueesta sai eniten tietoa ja se voitti aina mestaruuden. Neukkujen pehmeitä käsiä ja kuvioita oli hienoa katsoa vaikka muuten sen ylivoimasta en pitänytkään. Seurajoukkuetasolla pidin peukkuja jostain syystä monesti myös altavastaajille, kuten parin kauden ajan aikanaan liigassa rypeneelle Reipas Lahdelle.

Jääkiekon arvokisoissa huomaan kannattavani vielä Suomea kun olympialaisissa pelataan kerrasta poikki -menetelmällä. MM-kisat eivät ole Suomen osalta kiinnostaneet vuoden -95 jälkeen. Mestaruus oli viimeinkin voitettu ja jääkiekosta oli viimeistään tuolloin tullut koko kansan urheilua, kun se aikaisemmin oli ollut enemmän meidän lajifriikkien juttu. 80-luvulla ja 90-luvun alussa maajoukkueen niukat tappiot ja mitalin menetykset korpesivat kovasti mieltä, mutta 2000-luvulla ainoastaan Torinon finaali on harmittanut. Vuoden 2011 maailmanmestaruuden varmistuttua ärsytti jo etukäteen tuleva mediahypetys, mutta siitäkin selvisi kun ei avannut televisiota tai lukenut lehtiä. Pikkumaiden kehittyvät otteet, kuten esim. Norjan ja Kazakstanin, saavat itsensi kuitenkin vieläkin seuraamaan kisoja niiden osalta tiiviisti.

Uusimpia sympatioiden kohteita on mm. Islannin jalkapallomaajoukkue. Jo pelkästään siksi että maa rikkoo menestyksellään fysiikan lakeja. Nettiaikana tällaisia ilmiöitä on mielenkiintoista seurata, koska informaatiota on paljon ja esim. jokaisesta ottelusta saa videokuvaa.

Pointtina kuitenkin oli että koko ikänäni olen yksittäisistä urheilujoukkueista hakenut ja löytänyt huonosti samaistettavia viiteryhmiä. Joku enemmän psykologiaa lukenut voisi kertoa mihin kaikkiin asioihin se perustuu. Yleisesti näitä ovat olleet politiikka, uskonto, etnisyys, kieli, paikallisidentiteetti, menestys ja suosikkipelaajan esiintyminen. Viimeisimpien vuosikymmenten aikana varmasti myös sattuma, peliasun väri, nimi/logo yms. rekvisiitta.

 

[LOFIN]

Itse olen tästä täysin samaa mieltä. Mielestäni ei ole olemassa mitään "väärää" kannattamista. Sillä, mistä syystä kannattaa jotain joukkuetta, ei ole väliä. Tunneside joukkueeseen voi syntyä monen eri tekiän ansiosta sekä myös eri tekijöiden summana. Kannatan esim. JYPiä, koska olen Jyväskylässä syntynyt ja kasvanut, ja pentuna tuli käytyä usein JYPin kotipeleissä isän ja veljen kanssa. JYPiä kannatan siis tunnesiteen takia.

Jos on sitä mieltä, ettei ole olemassa väärinkannattamista koska kannattaminen perustuu tunteisiin ja jos johonkin asiaan tuntee enmmän vetovoimaa on se silloin oikein, eikö kyseistä ajattelumaailmaa voi silloin soveltaa ihan mihin tahansakin elemän alueeseen? Urheilukannatuksessa kun tämä tuntuu olevan ihan hyväksyttävää, kun taas tosielämässä se että tuntee jonkin asian oikeaksi ei ole mikään selitys.

 

[Myyrä]

Onhan fanilarppaaminen jollain tavalla huvittavaa silloin, kun pyritään omaksumaan vihasuhteet ja muut, puhutaan "meidän" Liverpoolista tai ManUsta ja ollaan niin olevinaan englantilaisia tai mitä milloinkin. Etenkin futisporukoissa esiintyy väkeä joiden mielestä vaikkapa jääkiekkoseuran kannattaminen Suomessa on junttien puuhia.

Mikä lasketaan fanilarppaamiseksi? Jos ajattelen esim. omalla kohdallani ja kahta seuraa, jota seuraan eniten, niin ne ovat Rauman Lukko ja Tottenham Hotspur. Kummassakaan kaupungissa (tai edes ihan kyljessä) en ole ikinä asunut, peleissä olen käynyt paikan päällä satunnaisesti (Lukon kuitenkin selvästi enemmän), telkkarista sitten melkein kaikki pelit on tullut katsottua (pl. Lukon tämä kausi). Kumpaakaa lajia en ole koskaan pelannut puolitosissani, mitään ihmeellistä sidettä kumpaakaan joukkueeseen ei ole (paitsi kannattajaside). Ainoa ero näissä kannatuksissa on se, että Lontooseen on paljon pidempi matka kuin Raumalle, siellä puhutaan ulkomaan kieltä ja kulttuuri on erilainen. Tosin olen varmasti Lontoossa viettänyt yhteensä enemmän aikaa mitä Raumalla pelien ulkopuolella.

Kumpaa joukkuetta saan kannattaa? Kumpi lasketaan fanilarppaamiseksi?

Itse kuitenkin en välitä näistä "väärin kannatettu" -huutelijoista. Spurs on se, joka kiinnostaa ja jonka tekemisistä olen enemmän perillä. Ja joka kiinnostaa enemmän. Lukon osalta kiinnostuksen hiipumiseen vaikuttaa pääasiassa tämänhetkinen valmentaja, osin sm-liigan alasajo. Kyllä tietysti Lukon tekemisiä vieläkin seuraan ja menestystä salaa toivon, mutta paljon se on hiipunut.

 

[Jokerikiekko]

Tai kun puhutaan Barcelonasta, "meidän" Barcana niin mikä vitun "meidän" Barca? Joku Nekalassa syntynyt tamperelainen ei ole Kataloniaa nähnytkään, saati, että omaisi yhtään mitään yhteistä katalaanien kanssa. Tapparan ja Ilveksen sekä niitä kannattavien ihmisten kanssa sitä sitten onkin jo ihan eri tavalla.

Voin vastata tähän varmaan, kun pidän Barcelonaa "meidän" Barçana. Tunnesiteeni on syntynyt joukkueeseen lukuisten Barcelona-matkojen ja nähtyjen matsien kautta Camp Noun tunnelma on hieno. Jalkapallosta on pakko sanoa, että se saa minulle paljon tunteita pintaan ja eritoten Barça. Viimekset kyyneleeni urheilun parissa on vuodatettu katalonialaisille.

Ymmärrän myös väitteet, että mitään tunnesiteitä ei voi olla, jos näkee matsit vain telkkarista tai "oma" joukkue ei pelaa samalla maaperällä. Ymmärrän myös niitä, joilla on joku selittämätön yhteys vaikka NHL-joukkueeseen.