Itse olen tästä täysin samaa mieltä. Mielestäni ei ole olemassa mitään "väärää" kannattamista. Sillä, mistä syystä kannattaa jotain joukkuetta, ei ole väliä.
Näin juuri. Olen samaa mieltä kanssasi. Miksi kenenkään tarvitsisi kannattaa siten, kuten muut haluavat? Ja miksi kenenkään pitäisi välittää siitä, mitä muut ajattelevat siitä kannattamisesta? Se on jokaisen oma asia, se siinä on hienoa.
Kannattaminen on aina aitoa, jos se herättää tunteita.
Juuri näin. Ilman tunteita ei olisi urheilua. Ilman näitä kumpaakaan ei olisi yhteisöllisyyttä. Kannattamisen määrittely on silti hankalaa ja täten moni mieltää sen eri tavoin.
Näinhän se monesti menee, myös Turussa. Paljon tuli minullekin teininä ja nuorena aikuisenakin paskaa niskaan siitä, kun en kannatakaan Tepsiä eikä TPS symbolisoi minulle turkulaista jääkiekkoilua vaan vain tepsiläistä jääkiekkoilua.
Kenenkään ei pitäisi joutua ottamaan neuvoja tai haukkuja vastaan kannattamisestaan. Varsinkaan tällaisessa tapauksessa, kun kaupungissa on enemmän kuin yksi joukkue, joka pelaa tiettyä urheilulajia suhteellisen korkealla tasolla. Vaihtoehtoja on monia, ja oikea valinta on se, jonka itselleen tuntee oikeaksi. Muiden näkemykset toisen ihmisen kannattamisesta ovat poikkeuksetta vääriä, eivätkä he voi tietää, mitä toinen ajattelee urheilusta ja kannattamisesta.
Menestyksestähän se tuntui minun nuoruudessani monella olevan kiinni, eipä ole monia tuon ajan valtavirtakannatuksen eli Tepsin valinneita varmasti lehtereillä näkynyt sen jälkeen seuran dynastia päättyi ja se romahti keski/alakastin seurajoukkueeksi.
Tämä on varmasti totta. Varsin tavallinen tapahtumaketju kotimaassamme, kaupungista riippumatta.
Eli juuri kuten sanoit, niin menestyshulluus pitää Suomessa pitkälti paikkansa.
Kyllä vain. Suomalainen on passiivinen, mitä tulee urheilun seuraamiseen. Kiinnostus lopahtaa menestyksen loppuessa. Tämäkin niitä asioita, joista on mahdollista käydä ketjun otsikon mukaista debattia.
Kenties he tietävät nykyisin paremmin sen, miltä tuntuu kannattaa seuraa, jolla menee heikosti ja jota silti haluaa tukea, kävi miten kävi.
Nykyään eletään vaikeita aikoja myös Turun menestyneimmän kohdalla. Ammoinen 90-luvun dominanssi on vaihtunut ainaiseen taaperrukseen. Vuoden 2010 kevät on ainoa hetki, jolloin olen saanut maistaa Palloseuran glooriaa niin, että minulla on siitä muistikuvia. Nyt seura tarpoo syvissä vesissä, mutta harmaaseen taaperrukseen on tottunut. Se opettaa nöyryyttä. Aika harva joukkue pystyy nykypäivän suomalaisurheilussa nousemaan selkeäksi dynastiaksi. Sikäli moni seura on pitkälti samassa tilanteessa; välillä pärjätään, välillä menee huonommin. On kunnioitettava asia, mikäli kannattaja kykenee olemaan kannattamansa seuran tukena myös vastoinkäymisten hetkillä. En silti sano, että toisin toimiminen olisi väärää kannattamista.
Jääkiekossa kannatan Suomen maajoukkuetta, seuraan sen pelit ja toivon aina ja poikkeuksetta sen voittoa. MM-kisat ja olympialaiset ovat aina kohokohta.
Maajoukkuepelit ovat urheilussa ehdottomasti parasta. Allekirjoitan tämän ilman muuta. Maajoukkuekannattamisesta puhutaankin tähän peilaten yllättävän vähän.
Itse nykyisin en kannata kauhean palavasti oikein mitään joukkuetta.
Kannatuksen ei tarvitse olla palavaa, se voi olla mitä tahansa. Monella ei ole suosikkijoukkuetta ollenkaan. Monella taas identiteetti rakentuu paljon myös suosikkijoukkueen ympärille. Moni tuntee kuuluvansa siten johonkin yhteisöön.
Mielenkiintoisia asioita.
Ja sitten se pakollinen muistutus oikeinkannattamisesta: sitä en ymmärrä ollenkaan, jos joku kannattaa jotain toista maajoukkuetta enemmän kuin Suomea.
Miksi? Onko olettamus se, että jos passissa on sama lippu kuin jonkin arvokisoihin osallistuvan kootun joukkueen pelaajilla, pitää myös tätä joukkuetta kannattaa tai sen voittoa aina toivoa?
